Olen huomannut että minulle on lähes mahdotonta istua liikkumatta paikoillani. Minun täytyy koko ajan olla liikkeessä, tehdä jotakin käsilläni. Esimerkiksi jossain virallisessa tilanteessa minulle on täysi mahdottomuus olla vaihtamatta asentoa joka minuutti. Koko ikäni olen tykännyt piirtää ja siinä onkin ollut käsilleni tekemistä levottomuuden voittamiseksi.
Hiljaa osaan kyllä olla jos se on välttämätöntä (tykkään esim. hirveästi lukea kirjoja ja teen sitä äärimmäisen keskittyneesti useita tunteja päivässä), mutta liikkumatta en. Samalla olen kuitenkin äärimmäisen puhelias ja juttua riittää loputtomasti. Edes tätä en osaa kirjoittaa lyhyesti, tiedän sen.
Toinen juttu mitä olen miettinyt on se, että jännittäessäni minulle tulee maha aina kipeäksi ja saattaa jopa oksettaa.
Joskus isossa joukossa/vieraassa, virallisessa tilanteessa tuntuu että happi loppuu.. Onkohan minulla paniikkihäiriö tai jotain?
Olen hyvin herkkä ja riidellessäni itken koko ajan ja saatan huutaa hysteerisesti. Usein pahasti riideltyäni tuntuu että en voi hengittää.. Se on kamalaa.
Veljelläni on ADHD mutta hän sai sen päähän osuneiden iskujen seurauksena, esim. pää osui täysillä asfalttiin, meinasi hukkua jne.
Onkohan levottomuuteni normaalia / pelkkä luonteenpiirre?
Anteeksi jos tämä on väärä palsta.. kertokaa minne tämä sitten kuuluisi.
Hiljaa osaan kyllä olla jos se on välttämätöntä (tykkään esim. hirveästi lukea kirjoja ja teen sitä äärimmäisen keskittyneesti useita tunteja päivässä), mutta liikkumatta en. Samalla olen kuitenkin äärimmäisen puhelias ja juttua riittää loputtomasti. Edes tätä en osaa kirjoittaa lyhyesti, tiedän sen.
Toinen juttu mitä olen miettinyt on se, että jännittäessäni minulle tulee maha aina kipeäksi ja saattaa jopa oksettaa.
Joskus isossa joukossa/vieraassa, virallisessa tilanteessa tuntuu että happi loppuu.. Onkohan minulla paniikkihäiriö tai jotain?
Olen hyvin herkkä ja riidellessäni itken koko ajan ja saatan huutaa hysteerisesti. Usein pahasti riideltyäni tuntuu että en voi hengittää.. Se on kamalaa.
Veljelläni on ADHD mutta hän sai sen päähän osuneiden iskujen seurauksena, esim. pää osui täysillä asfalttiin, meinasi hukkua jne.
Onkohan levottomuuteni normaalia / pelkkä luonteenpiirre?
Anteeksi jos tämä on väärä palsta.. kertokaa minne tämä sitten kuuluisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmiset ovat erilaisia, toiset vilkkaampia kuin toiset. Lisäksi pieni jännittäminen on ihan normaalia.
Se menee ohi, kun siihen ei kiinnitä huomiota.
Jos asia vaivaa sinua kannattaa käydä keskustelemassa esim kouluterveydenhoitajan tms. kanssa.
Kyllä se siitä...
Näistä tarkkaavaisuushäiriöistä kannattaa puhua niihin erikoistuneen ammattilaisen kanssa.
On monenlaista "koulukuntaa" olemassa vieläkin, ja on suuri vahinko jos saa väärää hoitoa heti aluksi!
Sinun juttusi kuulostaa samanlaiselta kuin vanhemman tyttäreni (14v.) touhut. Kun nuoremmalla pojalla 5v. todettiin adhd, alkoi tyttäreni pohtia omaa käytöstään, josta oli ollut koulussakin ongelmia. Eli hän oli lapsena (on vieläkin) kömpelö, turhankin sosiaalinen ja puhuu tauotta on hermostunut, ja ihmissuhteet ovat jatkuvasti solmussa äkkipäätösten takia.
Opettaja oli sanonut, että tyttö voisi käydä halutessaan psykologilla juttelemassa mm. keskittymisvaikeuksista. Murrosikä voi hyvinkin selittää monet asiat, enkä ole siksi vielä painostanut häntä mihinkään testeihin ym. Jos hän itse tuntee selviytyvänsä piireteidensä kanssa niin asia on ok, kunhan koulu sujuu edes samaan tahtiin kuin nyt.
Eli kuinka paljon mainitsemasi asiat haittaavat elämääsi? Jos ne rajoittavat tai vaikeuttavat sitä selvästi kannattaa ilmanmuuta tehdä asialle jotain, esim. varata aika terveyskeskukseen lääkärille tai jutella mahdollisen kouluterveyden hoitajan tms. kanssa. Jotkut ongelmat tasaantuvat ajan kanssa jotkut paisuvat ja alkavat kasaantua ilman "hoitoa". Eli älä päästä niitä turhan isoiksi :)
sinuna ottaisin yhteyttä johonkin tahoon, jossa asia selvitettäisiin, jos siis asia todella sinua vaivaa. Omalla pojallani 10v. on adhd ja kuvaus itsestäsi kuulostaa aivan minun lapselta. tosin ennen diagnoosin saamista n. 5vuotta sitten oireet olivat erilaiset. mutta nykyisin ja jo silloinkin poika vetäytyi paljon omiin oloihinsa ja hänellä esiintyi muutenkin paljon ikäisekseen "epänormaaleita" juttuja.sinulla tosin ikää on jo enemmän eikä oireilu ehkä niin hyvin näy ulkopuolisille? toki omaa oloa helpottaaksesi olisi hyvä hakea apua.jaksamista sinulle!
muuten olen kyllä ihan rauhallinen ja minua on aina pidetty melko normaalina (kuka nyt voisi sanoa: olen täysin normaali. Naurettava ajatus.), joten ehkä huoleni on turha. :)
Kiitos vastauksista.