Antikristus.

www.wnd.com kertoo artikkelissaan, jonka kirjoitti Joel Richardson (pseudonimi), miten Euroopan kristityillä on edelleen harhaluulo, että Ilmestyskirjassa ilmoitettu Antikristus on eurooppalainen ja että hänen perustamansa imperiumi koostuu Euroopan valtioista. Artikkeli on kirjoitettu Richardsonin kirjoittamassa kirjassa ”The Islamic Antichrist” esitettyjen todisteiden pohjalla. Hän ihmettelee, miten vähän maailman mediassa tai kristittyjen keskuudessa tunnetaan Raamatun ilmoituksia Antikristuksen imperiumissa käytettävistä laeista ja rangaistusmuodoista viitaten viime päivinä Somaliasta kerrottuihin lukuisiin ilman oikeudenkäyntiä toimitettuihin kristittyjen teloituksiin katkaisemalla heidän kaulansa.
” Ja minä näin valtaistuimia ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta, ja minä näin
niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen tähden, ja niiden, jotka eivät
olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä, ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa ne tuhat vuotta.” (Ilm.20:4)
Alkukielessä kuten myös englantilaisessa käännöksessä sana ”teloitetut” ilmaistaan sanolla, joka tarkoittaa kaulan katkaisemista miekalla (behead), mikä on arabien suosima teloitustapa.
Richardson haluaa kirjallaan herätellä Euroopan valtioita näkemään vaaran, joka hiipii heidän maihinsa maltillisena, rauhanomaisena, demokraattisena kansana. Eurooppalaiset ovat keskittyneet seuraamaan ns. radikaalin islamin toimia maailmalla tietämättä, että maltillisena pidetty islam haluaa toteuttaa kaikissa maissa, joissa se on saanut vallan, islamin sharia-lain sen kaikissa muodoissaan. Tätä toteutetaan nyt Somaliassa ja monessa muussa Afrikan ja Aasian maassa, ja se tulee toteutumaan Euroopassa islamin saatua vallan siellä.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=106591
. http://israelupdate.achlak.net/.
23327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ei ole mitään "antikristusta", on voideltuja mutta ei antivoideltuja. Mitä kristityt tällä hahmollaan tarkoittavatkaan on heidän asiansa, on turha tuoda tänne asioita jotka kuuluvat yksinomaan muihin uskontoihin.

Äänestä
  • mainitaan 8:23-25.

    Äänestä

  • old_profile_53147 kirjoitti:

    mainitaan 8:23-25.

    antikristus "ei-voideltu" kuuluu kristinuskoon, sellaista ei juutalaisuudesta ole eikä eivoideltu tarkoitakaan yhtään mitään. Danielin kirja on kertomus seleukidien ajasta.

    Äänestä

  • rv. kirjoitti:

    Messias, Kristus. Mihin ajankohtaan sijoittaisit Dan7:9-14?

    Äänestä

  • näin mielenkiinnosta asiaan haluiaisin mainita , että on juutalaisuuden opin ja juutalaisen kansan historian sisällä
    henkilöitä, liikeitä tai valtakuntia jotka ovat olleet juutalaisuuden vastustajia eli jonkinlaisia "antimessiaita" toimintansa puolesta.
    Muutamia mainitakseni: Egyptin valtakunta, Babylon, Haman..., Rooman valtakunta ja sen eri keisarit, katolinen kirkko, Luther , Hitler, militantti Islam...

    Kyyros toteutti joitakin juutalaisen messiaan tuntomerkkejä, Jeesus ei toteuttanut niistä yhtään.
    Päinvastoin, Jeesuksen jälkeen alkoi antimessiaaninen aika: hajaannus, temppelin tuho...

    Äänestä

  • tinotito kirjoitti:

    näin mielenkiinnosta asiaan haluiaisin mainita , että on juutalaisuuden opin ja juutalaisen kansan historian sisällä

    53.

    kuin vihollisia, ei valtio voi olla sen paremmin voideltu kuin ei-voideltu, käsitehän tarkoittaa johonkin tehtävään vihittyä/valittua ihmistä. Jesaja sanoo Kyyroksesta "Näin sanoo JHWH voidellulleen Kyyrokselle" eli Kyyros oli tehtäväänsä voideltu, tehtävä oli maanpaon päättäminen. (Jes 45) Jostain syystä suomalainen kristillinen käännös lisää tekstiin sanan "kuningas" .
    Mitä tulee Jeesukseen, olet oikeassa ,siinä oli varsinainen antivoideltu.

    Juudan synti on kirjoitettu rautapiirtimellä, timanttikärjellä, kaiverrettu heidän sydämensä tauluun ja teidän alttarienne sarviin, ja niin heidän lapsensa muistavat alttarinsa ja asera-karsikkonsa viheriäin puitten vieressä, korkeilla kukkuloilla. Oman vuoreni, joka on kedolla, niin myös sinun tavarasi, kaikki sinun aarteesi ja sinun uhrikukkulasi minä annan ryöstettäviksi synnin tähden kaikkia rajojasi myöten. Sinun on luovuttava perintöosastasi, jonka minä olen sinulle antanut; ja minä saatan sinut vihollistesi orjuuteen maassa, jota sinä et tunne. Sillä te olette sytyttäneet minun vihani tulen; se on palava iankaikkisesti. Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä. Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan. Peltokana, joka hautoo, mitä ei ole muninut, on se, joka hankkii rikkautta vääryydellä; päiviensä puolivälissä hänen täytyy se jättää, ja hänen loppunsa on houkan loppu." Kunnian valtaistuin, korkea ikiajoista, meidän pyhäkkömme paikka! Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran." Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni. (Jer. 17:1-14)

    Onneksi Herra on uskollinen, vaikka kansansa olisi uskoton, oman pyhän nimensä tähden:

    "Voi paimenia, jotka hukuttavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat, sanoo Herra. Sentähden näin sanoo Herra, Israelin Jumala, paimenista, jotka kaitsevat minun kansaani: Te olette hajottaneet minun lampaani ja karkoittaneet ne pois ettekä ole pitäneet niistä huolta. Katso, minä pidän huolen teidän pahain tekojenne rankaisemisesta, sanoo Herra. Ja minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkoittanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät. Ja minä herätän heille paimenia, ja ne kaitsevat heitä; eivät he enää pelkää eivätkä säiky, eikä heistä yhtäkään puutu, sanoo Herra. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'. Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa." (Jer. 23:1-8)

    Äänestä

  • rv. kirjoitti:

    kuin vihollisia, ei valtio voi olla sen paremmin voideltu kuin ei-voideltu, käsitehän tarkoittaa johonkin tehtävään vihittyä/valittua ihmistä. Jesaja sanoo Kyyroksesta "Näin sanoo JHWH voidellulleen Kyyrokselle" eli Kyyros oli tehtäväänsä voideltu, tehtävä oli maanpaon päättäminen. (Jes 45) Jostain syystä suomalainen kristillinen käännös lisää tekstiin sanan "kuningas" .
    Mitä tulee Jeesukseen, olet oikeassa ,siinä oli varsinainen antivoideltu.

    Jo laulettu ensikerran Hänelle joka tuli Herran nimeen (Sak.9:9.): Kiitetty/Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen", mutta, - tämä: "kärsivä palvelija" (Jes.53.) ristiinnaulittiin pilkattuna "Juudalaisten kuninkaana", eikä Israelin jäännös kansakuntana, häntä vielä silloin Vapahtajana (Jes.45:15) vastaanottanut, - mutta he tulevat kuitenkin pian luomaan katseensa "Häneen: jonka ovat lävitse pistäneen" (Sak.12:10.), - ja vielä kerran he yhdessä veisaavat: "kiitetty olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen". JHWH on Pelastus eli Yeshua / Jehosua; Jes.45:14;

    Tulee aika joilloin jopa jopa sebalaiset miehet luvat kävellen messiaan tuntien Hänen perässään ja kumartaen häntä rukoilevat >> Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, eikä ole toista, ei yhtään Jumalaa >> !

    Äänestä

  • Tanakhin kirjoitusten kassa, ja esität juutalaisuuden nimissä, vain valheellisia ja tyhjiä väittämiä.

    Sinun näkemyksesi juutalaisuudesta ei edusta suinkaan juutalaisuutta, vaan paremminkin ateismia, joka ei pohjaa pyhiin kirjoituksiin. Toivon, että kaikki lukijat ovat sen todellakin jo havainneet: vaikka kirjoitteletkin mahtipontisesti siitä mitä "juutalaisuus" muka on tai ei ole. Keskity vain kasaan kuolleita luita sillä ne edustavat sinun maailmankuvasi päätepitettä ja sen syvintä olemusta, - ilmaistuna oman todistuksesi mukaisesti.

    Äänestä

  • rv. kirjoitti:

    kuin vihollisia, ei valtio voi olla sen paremmin voideltu kuin ei-voideltu, käsitehän tarkoittaa johonkin tehtävään vihittyä/valittua ihmistä. Jesaja sanoo Kyyroksesta "Näin sanoo JHWH voidellulleen Kyyrokselle" eli Kyyros oli tehtäväänsä voideltu, tehtävä oli maanpaon päättäminen. (Jes 45) Jostain syystä suomalainen kristillinen käännös lisää tekstiin sanan "kuningas" .
    Mitä tulee Jeesukseen, olet oikeassa ,siinä oli varsinainen antivoideltu.

    henkilöitä jotka edustivat kysessä olevia vihollisvoimia: esim. paavit , keisarit..
    Laajemalti ajateltuna oli esim. koko katolinen kirkko oli ja on antimessiaanisen "hengen" läpitunkema ja se toteutti(ja toteuttaa?) juutalaisvastaista toimintaa.

    Eivät kaikki juutalaiset usko edes messiaan tulemiseen vaan messiaanisen ajan tulemukseen.

    Jeesuksen jälkeen alkoi selvästi antimessiaaninen aika.

    Tuo Jesaja 45 kertoo myös KOKO maailman kääntymisestä oikean ja ainoan Jumlan puoleen.

    Äänestä

  • Ei pidä yhtä kirjoitti:

    Tanakhin kirjoitusten kassa, ja esität juutalaisuuden nimissä, vain valheellisia ja tyhjiä väittämiä.

    Sinun näkemyksesi juutalaisuudesta ei edusta suinkaan juutalaisuutta, vaan paremminkin ateismia, joka ei pohjaa pyhiin kirjoituksiin. Toivon, että kaikki lukijat ovat sen todellakin jo havainneet: vaikka kirjoitteletkin mahtipontisesti siitä mitä "juutalaisuus" muka on tai ei ole. Keskity vain kasaan kuolleita luita sillä ne edustavat sinun maailmankuvasi päätepitettä ja sen syvintä olemusta, - ilmaistuna oman todistuksesi mukaisesti.

    tutkituttamaan maksa.

    Veressä liikaa mustaa sappea. On ollut jo monta vuotta.

    Äänestä

  • Hoosianna hänelle kirjoitti:

    Jo laulettu ensikerran Hänelle joka tuli Herran nimeen (Sak.9:9.): Kiitetty/Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen", mutta, - tämä: "kärsivä palvelija" (Jes.53.) ristiinnaulittiin pilkattuna "Juudalaisten kuninkaana", eikä Israelin jäännös kansakuntana, häntä vielä silloin Vapahtajana (Jes.45:15) vastaanottanut, - mutta he tulevat kuitenkin pian luomaan katseensa "Häneen: jonka ovat lävitse pistäneen" (Sak.12:10.), - ja vielä kerran he yhdessä veisaavat: "kiitetty olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen". JHWH on Pelastus eli Yeshua / Jehosua; Jes.45:14;

    Tulee aika joilloin jopa jopa sebalaiset miehet luvat kävellen messiaan tuntien Hänen perässään ja kumartaen häntä rukoilevat >> Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, eikä ole toista, ei yhtään Jumalaa >> !

    messias on ihminen, ei palvonnan kohde, mikään valhe, panettelu tai jeesuspakkotuputus ei muuta tätä:""Minun todistajani, sanoo JHWH, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule" Jes.43.10
    "Näin sanoo JHWH, Israelin kuningas ja sen lunastaja, JHWH Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä."

    "Kokoontukaa yhteen ja tulkaa, tulkaa tänne kaikki, te muukalaiskansoista eloon jääneet! Mitään eivät ymmärrä ne, jotka kantavat puisia jumalankuviaan ja rukoilevat jumalaa, joka ei ketään auta"
    Messiaan tultua maa on täynnä JHWH:n tuntemusta, ei jonkun Jeesuksen palvontaa ja käännytystyötä ja juutalaisvihaa.
    "Heräjä, heräjä, pukeudu voimaasi, Siion; pukeudu juhlapukuusi, Jerusalem, sinä pyhä kaupunki. Sillä ei koskaan enää astu sinun sisällesi ympärileikkaamaton eikä saastainen. "
    "15 Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja! Häpeään joutuvat nuo kaikki, pilkan kohteiksi, halveksittuina kulkevat kuvien tekijät,
    17 mutta JHWH pelastaa Israelin, pelastaa ainiaaksi. Te ette joudu häpeään ettekä pilkan kohteiksi, ette ikinä."

    Ilmaisi. Taskuunko?

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    tutkituttamaan maksa.

    Veressä liikaa mustaa sappea. On ollut jo monta vuotta.

    Suurin lehmänsilmin kuin veräjän aidantakaa, luottaen jälleensyntymää kuin Pillerinpyörittäjä omaan lantapalloonsa.

    Äänestä

  • jonka Sakarja kirjoitti:

    Ilmaisi. Taskuunko?

    Rauhan aikaa ei ole ollut eikä temppeliä ole vielä jälleenrakennettu ja uhritoimintaa aloitettu uudelleen.

    20 Näin sanoo JHWH Sebaot: -- Vielä on tapahtuva, että monet kansat ja monien kaupunkien asukkaat lähtevät liikkeelle. 21 He kulkevat kaupungista toiseen ja sanovat: "Lähtekää tekin mukaan, menkäämme yhdessä Jerusalemiin uhraamaan Herralle ja etsimään häneltä armoa, rukoilemaan Herraa Sebaotia." Ja kaikkialta kuuluu huuto: "Minä tulen mukaan!" 22 Kansanjoukot ja mahtavat kansat saapuvat Jerusalemiin rukoilemaan minua, JHWH:ea Sebaotia, uhraamaan minulle ja etsimään minulta apua. 23 "Näin sanoo YHWH Sebaot: Jokaisen Juudan miehen viitan liepeisiin tarttuu noina päivinä kymmenen miestä, jotka kaikki puhuvat eri kieltä, ja he sanovat: 'Me tahdomme tulla teidän mukaanne. Olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne"
    Mitenkähän kristityt panevat suunsa kun ilmenee että "lopullinen uhri" ei ollutkaan uhri eikä oma "messias" oikea"? Aasilla tai kahdella ratsastaminen (UT:n erehdyksen mukaan) ei riitä kun mikään siitä ei toteudu jolle messiaskandidaatti itse ei voi mitään ja jonka nimenomaan pitää toteutua, temppelin kukoistuksen asemesta tulee hävitys, rauhan asemesta maanpako, kansojen ystävyyden asemesta niiden viha ja yritykset käännyttää juutalaiset vieraiden kansojen uskontoihin pelkiksi puukuvan kumartajiksi.

    Jerusalemiin ja suoritti Melkisedekin järjestyksen mukaisen pappeuden edellyttämän uhritoimituksen, suurena sovituspäivänä Jerusalemissa. Historia on tämän "ristiinnulitun Messiaan", Juutalaisten kuninkaaksi osoittanut, kuten Sakarjakin tekee profetiassaan ilmaisten hänet, kuten myös Jahve hänestä vannomallaan valalla vakuuttanut. Hän on pappi ja kuningas iankaikkisesti, muut on kuolema pyykinyt pois viroistaan. Psalmi 110.

    Äänestä

  • rv. kirjoitti:

    Rauhan aikaa ei ole ollut eikä temppeliä ole vielä jälleenrakennettu ja uhritoimintaa aloitettu uudelleen.

    20 Näin sanoo JHWH Sebaot: -- Vielä on tapahtuva, että monet kansat ja monien kaupunkien asukkaat lähtevät liikkeelle. 21 He kulkevat kaupungista toiseen ja sanovat: "Lähtekää tekin mukaan, menkäämme yhdessä Jerusalemiin uhraamaan Herralle ja etsimään häneltä armoa, rukoilemaan Herraa Sebaotia." Ja kaikkialta kuuluu huuto: "Minä tulen mukaan!" 22 Kansanjoukot ja mahtavat kansat saapuvat Jerusalemiin rukoilemaan minua, JHWH:ea Sebaotia, uhraamaan minulle ja etsimään minulta apua. 23 "Näin sanoo YHWH Sebaot: Jokaisen Juudan miehen viitan liepeisiin tarttuu noina päivinä kymmenen miestä, jotka kaikki puhuvat eri kieltä, ja he sanovat: 'Me tahdomme tulla teidän mukaanne. Olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne"
    Mitenkähän kristityt panevat suunsa kun ilmenee että "lopullinen uhri" ei ollutkaan uhri eikä oma "messias" oikea"? Aasilla tai kahdella ratsastaminen (UT:n erehdyksen mukaan) ei riitä kun mikään siitä ei toteudu jolle messiaskandidaatti itse ei voi mitään ja jonka nimenomaan pitää toteutua, temppelin kukoistuksen asemesta tulee hävitys, rauhan asemesta maanpako, kansojen ystävyyden asemesta niiden viha ja yritykset käännyttää juutalaiset vieraiden kansojen uskontoihin pelkiksi puukuvan kumartajiksi.

    Aivan kuten Sakarja ennustaa luvussa 14:sta; sinä vain sotket profeetaalisten tekstien toteutumisen ajankohdat, koska et ole antunut suuta Pojalle, joka on Jahven Poika ja Messias. Psalmi kaksi kerraten ja kiireeti ottaen silmä käteen.

    Äänestä

Nebukadnessar esikuvana antikristukselle:

´Kuningas Nebukadnessar teetti kultaisen kuvapatsaan, jonka korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kyynärää, ja pystytti sen Duuran lakeudelle Baabelin maakuntaan. Ja kuningas Nebukadnessar lähetti kokoamaan satraapit, maaherrat, käskynhaltijat, neuvonantajat, aarteiden hoitajat, lainoppineet, tuomarit ja kaikki muut maakuntain virkamiehet, että he tulisivat sen kuvapatsaan vihkiäisiin, jonka kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt. Silloin kokoontuivat satraapit, maaherrat, käskynhaltijat, neuvonantajat, aarteiden hoitajat, lainoppineet, tuomarit ja kaikki muut maakuntain virkamiehet sen kuvapatsaan vihkiäisiin, jonka kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt, ja he asettuivat sen kuvapatsaan eteen, jonka Nebukadnessar oli pystyttänyt. Ja kuuluttaja huusi voimallisesti: "Teille, kansat, sukukunnat ja kielet, julistetaan: heti kun te kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, langetkaa maahan ja kumartaen rukoilkaa kultaista kuvapatsasta, jonka kuningas Nebukadnessar on pystyttänyt. Mutta joka ei lankea maahan ja kumarra, se heitetään sillä hetkellä tuliseen pätsiin." Sentähden, heti kun kaikki kansat kuulivat torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, lankesivat kaikki kansat, sukukunnat ja kielet maahan ja kumartaen rukoilivat kultaista kuvapatsasta, jonka kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt.´

Nebukadnessarin todistus:

"Kuningas Nebukadnessar kaikille kansoille, kansakunnille ja kielille, jotka asuvat kaiken maan päällä: suuri olkoon teidän rauhanne! Minä olen nähnyt hyväksi ilmoittaa ne tunnusteot ja ihmeet, jotka korkein Jumala on minulle tehnyt. Kuinka suuret ovat hänen tunnustekonsa ja kuinka voimalliset hänen ihmeensä! Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta ja hänen valtansa pysyy suvusta sukuun."

Ilmestyskirjan antikristus:

´Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.´

´Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat". Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti, sanoo Henki, he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä." Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt".

Yeshua opetti: "Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään! Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta."

Äänestä

mainitaan "antikristus"?

Minä en löydä sieltä sellaista....
... lienee kristillistä hapatusta..

Äänestä
  • UT;ssä kyllä löytyy muualla ja VT;kin mainitsee tämän tosin eri nimikkeellä.
    Tässä olisi parempi ymmärtää alkutekstin ilmoittama valemessiaan nimi.
    Sinä tiedät sen paremmin, minulle riittää tämä "hapatus". Sillä VT;n profetiat käyvät toteen, varsin nähtävästi -48v lähtien (Viikunapuun vertaus) Kevät on lähellä.
    Shalom.

    Äänestä

Antikristusta ei ole mainittu Ilmestyskirjassa!
Oikeat selitykset olisi :
Natsismi on Ilmestyskirjan 13.luvun peto. Valta kesti päivälleen 42 kk.
kommunismi on Ilmestyskirjan 17.luvun peto. Kommunistimaita oli 7 keskieuroopassa ja Neuvostliitto 8.
Sosiaalidemokratia on Ilmestyskirjan 13.luvun lopussa mainittu Karitsansarvinen peto. Jäljelle jäänyt vaihtoehto, eli osa petomaisia tuosta puolueesta.
Antikristukset ovat Jeesusken Kristuksen sijalle asettuvia maailman pelastajia. Antikristus mainittu 1. johanneksen kirjeessä Uudessa testamentissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hobo7 kirjoitti:

www.wnd.com kertoo artikkelissaan, jonka kirjoitti Joel Richardson (pseudonimi), miten Euroopan kristityillä on edelleen harhaluulo, että Ilmestyskirjassa ilmoitettu Antikristus on eurooppalainen ja että hänen perustamansa imperiumi koostuu Euroopan valtioista. Artikkeli on kirjoitettu Richardsonin kirjoittamassa kirjassa ”The Islamic Antichrist” esitettyjen todisteiden pohjalla. Hän ihmettelee, miten vähän maailman mediassa tai kristittyjen keskuudessa tunnetaan Raamatun ilmoituksia Antikristuksen imperiumissa käytettävistä laeista ja rangaistusmuodoista viitaten viime päivinä Somaliasta kerrottuihin lukuisiin ilman oikeudenkäyntiä toimitettuihin kristittyjen teloituksiin katkaisemalla heidän kaulansa.
” Ja minä näin valtaistuimia ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta, ja minä näin
niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen tähden, ja niiden, jotka eivät
olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä, ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa ne tuhat vuotta.” (Ilm.20:4)
Alkukielessä kuten myös englantilaisessa käännöksessä sana ”teloitetut” ilmaistaan sanolla, joka tarkoittaa kaulan katkaisemista miekalla (behead), mikä on arabien suosima teloitustapa.
Richardson haluaa kirjallaan herätellä Euroopan valtioita näkemään vaaran, joka hiipii heidän maihinsa maltillisena, rauhanomaisena, demokraattisena kansana. Eurooppalaiset ovat keskittyneet seuraamaan ns. radikaalin islamin toimia maailmalla tietämättä, että maltillisena pidetty islam haluaa toteuttaa kaikissa maissa, joissa se on saanut vallan, islamin sharia-lain sen kaikissa muodoissaan. Tätä toteutetaan nyt Somaliassa ja monessa muussa Afrikan ja Aasian maassa, ja se tulee toteutumaan Euroopassa islamin saatua vallan siellä.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=106591
. http://israelupdate.achlak.net/.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu