mällä vaimonsa: Paavlihan oli tämän Järjestön jäsen. Historian tietojen mukaan.
Todellinen syy Barnabaan ja Paavalin välirikolle oli se, Barnabas ei osannut noita kieliä mitä Saulus Tarsolainen puhui. Siksi Barnabaalla oli Markus tulkkina. Heidän kiistansa tuli siitä, kun Markus suomensi hieman Paavalin puheita, jotka eivät olleet aivan oikein puhuttuja sanoja. Ehkä Barnabaan kirjeistä selviää mitä erikoisuuksia Paavali on puhunut.
Perinnäinen syyhän oli se, ettei Paavalin ylpeys suvainnut sitä,että hänen puheensa tuli Barnabaan tietoon. Tosiasia on se, ettei Kristin usko olisi koskaan levinnyt, niin laajalti ilman Paavalia.
Paavali laittoi npolla saaraamisilla Juutalaiset vainotuiksi. Tosiasiassahan Kristin uskosta muodostui historian mukaan mitä verisin ja Julmin JHWH palvelemisen muoto. Näet Paavali koetti olla hieman Juutalainenkin. tehden moniin kirjeisiinsä kaksi mielisiä lausuntoja? Vai käänsivätkö nuo kirkkoisät Paavalin lausuntoja?
Evankeliumit on Kirjoitetut Hellenistisen hengen johdatuksen alla. Onhan noiden Evankeliumien kirjoitus aikakin 42-45 Tämän teloituksen jälkeen Hellenistisillä kynillä kirjoitettuina. Muun muassa Jopa Oikea Juutalainen Gehenna tulee kidutus muodoksi Näet se saa Kreikkalaisen muinaistaruston muodon. Tosin onhan Suomen Kalevalassa samoja tulkintoja. Lukiessanne tarkoin huomaatte tarkoin lausunnot, jotka eivät Mätsää eli sovellu oikean Juutalaisen Toora-Raamatun henkeen.
16 vuotta Joosuan kuoleman Jälkeen ilmaantuu toinen Pakana-maailman Kristus Apollonius Tyanalainen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoittajasta huomaa, ettei hän ole ainakaan kristitty. "Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala!" Uusi Testamentti
2 Pet 2:
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
Paavalin kirjoitukset ymmärrettiin tarkoituksella Väärin. Pietari oli tästä erittäin huolissaan.
VT:n puolella kuitenkin yksin Jumala on niin pelastaja, vapahtaja kuin lunastajakin,
sekä myös ainut syntien anteeksiantaja.------------------------------------------------------------------------------
Jeesuksen nimi voisi olla yhtälailla Mithra. Mitralaisuuteenkin kuului kaste, pyhä ateria, sielun kuolemattomuus, jumala joka kuoli ja nousi ylös ja oli välittäjä ihmisten ja jumalan välillä. taivas ja helvetti, yleinen ylösnousemus, viimeinen tuomio, kynttilät suitsukkeet ja kellet.
Ja Mithra ehti aikaisemmin jo syntyä joulukuun 25. päivä, luolassa, paimenten ollessa kedolla.
talvella joulukuussa, hehe... Se oli se Nimrotti joka sillo synty. Heheh!
Mites on nuo raamatun opit päässeet niin unohtumaan, vai puhutaanko me samasta Jumalasta lainkaan...
sillä asialla ei ole mitään merkitystä, siis milloin syntyi tai syntyikö ollenkaan.
Jouluna ne juhlat ainakin ovat.