EEPU ei näy

Jeesuksen pilkkaamista kasteen osalta.

Vaatii vauvakasteen saaneita uudelleen ihmisten käsin upotettavaksi veteen, eikä millään usko, että vauvakaste riittää, koska jos saa opetuksen siitä, mitä Jeesus on opettanut ja USKOO sen, niin Jeesus huolehtii Itse Pyhän Hengen ja tulen kasteen antamisesta.
15162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

pitää uskovaiset erillään.

Äänestä
  • Liikuttelette Armon merta.

    Äänestä

Matteus 28
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Äänestä

Jeesusta TUNNETUKSI ja Johannes ja toivottavasti kastavat papitkin kertovat, että Jeesus tulee kastamaan jokaisen, joka uskoo.

Johannes kastoi kaikki parannuksen kasteella kertoen, että hänen jälkeensä tulee Hän, jonka kengän paulaakaan Johannes ei katsonut olevansa kelvollinen päästämään ja tämä kastaa uskovaiset Pyhällä Hengellä ja tulella.

Äänestä

ainoa, joka ei anna Jeesuksen kastekäskylle mitään arvoa. Heitä on tällä netissäkin aikamoisen monta. Näyttävät nostavan kasteen sellaiseen arvoon, että uskokaan ei siihen yllä.

Kaste on tärkeä, koska Jeesus käskee kastaa ja opetus on täysin välttämätön, sillä ilman sitä ei synnyt oikeaa uskoa.

Äänestä
  • Kristuksesta voi erota/kasteesta, ja taas oksastu uudelleen.

    Room. 11:17

    Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä,

    Äänestä

  • Raamatussa on Jumalan sanaa.

    Miksi on kaste?(Pesu)

    Kun laitan likaiseen astiaan ruokaa,
    siitä tulen sairaaksi ja kaikki jotka siitä syövät tulevat sairaaksi,
    siis tarviitaan pesu.


    Kasteen alkuperä? (siis Mooseksen luo)

    4. Moos. 31:24

    Seitsemäntenä päivänä peskää vaatteenne, ja niin te tulette puhtaiksi ja saatte tulla leiriin."

    >Siis piti vaatteet pestä että ei saastuta leiriä.<

    3. Moos. 13:56

    Jos pappi toteaa, että vioittuneesta kohdasta on pesun jälkeen kadonnut taudin väri, hän repäisköön sen kohdan irti vaatekappaleesta, nahasta tai kankaasta.

    3. Moos. 13:58

    Jos läiskä pesussa katoaa vaatekappaleesta, loimesta, kuteesta tai nahkaesineestä, esine on pestävä toistamiseen, ja sitten se on jälleen puhdas."
    Tulee mieleen,
    (Lääketiede)

    Mark. 7:4

    He eivät myöskään syö mitään torilta tuotua ennen kuin ovat vihmoneet sen. Monia muitakin tapoja he ovat ottaneet noudattaakseen, kuten juomamaljojen, saviruukkujen ja pronssiastioiden pesuja.

    Hepr. 9:10

    Samalla tavoin kuin määräruoat ja määräjuomat ja erilaiset pesut nämäkin menot perustuvat ulkonaisiin säädöksiin ja pätevät ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan.

    Mutta astiat on pestävä edelleen, vai otammeko riskin itsellemme.
    Puhdistumista on harjoitettava loppuun asti, ja niitä puhdistus paikkoja kyllä löytyy,
    ja aine on,
    niitä on vesi, veri.

    Äänestä

  • uskaltavat jatkaa toisiaan syyttämällä opettamisen? Kastekeskustelun tulisi olla Jumalaa kunnioittavaa silloinkin, kun ihmieset ovat eritavalla käsittäneet kasteen, mutta nyt se on lähimmäistä halveksivaa ja omia mielipiteitä korottavaa. Sitä tekevät lapsikasteen kannattajat samoin, kuin upotuskasteen kannattajat ja se on suuri häpeä heille. Muutamat osaavat kirjoittaa asiallisesti, mutta useimmat eivät.

    Äänestä

  • kauan ihmiset kirjoitti:

    uskaltavat jatkaa toisiaan syyttämällä opettamisen? Kastekeskustelun tulisi olla Jumalaa kunnioittavaa silloinkin, kun ihmieset ovat eritavalla käsittäneet kasteen, mutta nyt se on lähimmäistä halveksivaa ja omia mielipiteitä korottavaa. Sitä tekevät lapsikasteen kannattajat samoin, kuin upotuskasteen kannattajat ja se on suuri häpeä heille. Muutamat osaavat kirjoittaa asiallisesti, mutta useimmat eivät.

    Ylpeys, ja riidanhalu.
    Lähteneekö ne meistä, ilman Jumalan armoa.

    Armo, siinäkin olisi käsiteltävää, miten sen ymmärrämme.

    Äänestä

  • salla. kirjoitti:

    Ylpeys, ja riidanhalu.
    Lähteneekö ne meistä, ilman Jumalan armoa.

    Armo, siinäkin olisi käsiteltävää, miten sen ymmärrämme.

    on ylpeä ja jopa riidanhaluinen, eikä ole kelvollinen Jumalalle.

    Äänestä

  • mielenlaatu kirjoitti:

    on ylpeä ja jopa riidanhaluinen, eikä ole kelvollinen Jumalalle.

    No, kyllä sitä uudestisyntyneistäkin riidanhalua löytyy,
    ei ole enkelin siipiä kasvanut kenellekään täällä maan päällä.
    Ja kuitenkin Jeesus jaksaa uskoa ja toivoa,
    että ristin sovitustyön armo saavuttaisi
    molemmat kiistelijät.
    Ei olisi enää niin iso hinku heitellä kiviä.

    Äänestä

  • sunnyriver kirjoitti:

    No, kyllä sitä uudestisyntyneistäkin riidanhalua löytyy,
    ei ole enkelin siipiä kasvanut kenellekään täällä maan päällä.
    Ja kuitenkin Jeesus jaksaa uskoa ja toivoa,
    että ristin sovitustyön armo saavuttaisi
    molemmat kiistelijät.
    Ei olisi enää niin iso hinku heitellä kiviä.

    Minusta se ei totisesti ole kivaa, mutta koska meidän on puolustettava Jumalan Sanaa, niin meitä vedetään mukaan kiistoihin. Tehdään se niin, kuin Jeesus ohjaa tekemään, ilman vihaa ja kiivastusta ja jätetään heidät, jotka eivät kertakaikkiaan halua ottaa vastaan Raamatun mukaista opetusta, mutta jätetään vasta sitten, kun Jeesus antaa siihen kehoituksen. Monella menee pidempi aika käsittää Raamatun opetusta sen takia, että he ovat jo kerinneet niellä valhetta.

    Äänestä

No, hyvä niin ja hyvä näin,
Jumala näyttää tien,
Eli jos lapsi syntyy uskovaiseen luterilaiskotiin,
hänet kastetaan vauvana
ja hän saa opetusta ja saa kasvaa käytännön
Jumalan tuntemiseen ja ohjaukseen,
tulee jossakin vaiheessa selkeästi uskoon
ja kasvaa omaa, hyvää kasvuaan
elävien uskovien yhteydessä, niin hyvä niin.
Kunhan vain opetetaan selvästi, että
Pyhän Hengen kaste on uskovia varten.
Jumala haluaa kastaa meidät Hengellä,
etsikäämme siis sitä, niin että kukaan
ei jää siihen luuloon,
että Herra täyttää vauvat Pyhällä Hengellä.
Kaikki tavalliset tallaajat eivät ole
Johannes Kastajia,
joka täytettiin hengellä jo äitinsä kohdussa,
vaan meidän on etsittävä
hengen täyteyttä!

*
Toisaalta jos joku ei ole uskossa ollut,
on saattanut olla hyvinkin kaukana Jumalasta
ja sitten löytää Jumalan rakkauden,
syntyy uudesti ylhäältä,
niin on aivan luonnollista mennä kasteelle.
Usein Jumalakin siihen sanansa perusteella ohjaa.
Se on nimenomaan pyhä kaste
Jumalan kasvojen edessä,
elämänikäinen liitto
eikä mikään pikakeino elämän ongelmiin.
*
Toisaalta vapaiden suuntien perheiden lapsethan
on yleensä siunattu syntymänsä jälkeen
joko seurakunnan edessä
tai esim. kotona pidetyissä kiitosseuroissa.
Kun he aikanaan päättävät kasteelle mennä,
se on heille ensimmäinen ja ainoa kaste,
elleivät he sitten jossakin vaiheessa
halua liittyä luterilaiselle puolelle,
silloin heidät kastetaan siellä uudelleen.
*
Jumala on rakkauden Jumala.
Itsekukin olkoon Herran edessä
näiden asioiden kanssa.
Kunhan vain emme Jumalan rakkautta
toistemme sättimisellä menetä!

Äänestä
  • kastaa uudelleen vapaansuunnan lapsen, joka päätyy luterilaisuuteen? Tuo on minulle uusi tieto ja vaikka olenkin itse kasvanut aikani luterilaisessa yhteisössä, niin en tuosta mitään tiennyt. Miksi vapaansuunnan yksi kaste ei ole riittävä, sillä Jeesus Itse kastaa tuon kasteen jälkeen heidät, jotka uskovat, joskus vasta vuosien päästä sitten, kun ihminen on oman sinettinsä antanut ja uskonut, että Jeesuksen opetukset ovat totisen Jumalan antamia ja alkanut tavoitella noiden opetusten pitämistä ja niiden mukaan elämistä.

    Olen ollut uloskutusuttuna luterilaisesta yhteisöstä jo kauan, sillä heidän opetuksensa ei kattanut koko Raamatun opetusta, vaikka alkuevankeliumi onkin oikea ja hyvä, sillä siellä tunnustetaan Jeesus Jumalaksi ja tunnustetaan käskyjen olevan voimassa täytetyssä laissa, joka on täyttynyt ja täyttyy rakkaudessa. Tuota en ole koskaan tiennyt, että luterilaisissakin kastetaan jo kastettu ihminen.

    Äänestä

  • luterilaiset kirjoitti:

    kastaa uudelleen vapaansuunnan lapsen, joka päätyy luterilaisuuteen? Tuo on minulle uusi tieto ja vaikka olenkin itse kasvanut aikani luterilaisessa yhteisössä, niin en tuosta mitään tiennyt. Miksi vapaansuunnan yksi kaste ei ole riittävä, sillä Jeesus Itse kastaa tuon kasteen jälkeen heidät, jotka uskovat, joskus vasta vuosien päästä sitten, kun ihminen on oman sinettinsä antanut ja uskonut, että Jeesuksen opetukset ovat totisen Jumalan antamia ja alkanut tavoitella noiden opetusten pitämistä ja niiden mukaan elämistä.

    Olen ollut uloskutusuttuna luterilaisesta yhteisöstä jo kauan, sillä heidän opetuksensa ei kattanut koko Raamatun opetusta, vaikka alkuevankeliumi onkin oikea ja hyvä, sillä siellä tunnustetaan Jeesus Jumalaksi ja tunnustetaan käskyjen olevan voimassa täytetyssä laissa, joka on täyttynyt ja täyttyy rakkaudessa. Tuota en ole koskaan tiennyt, että luterilaisissakin kastetaan jo kastettu ihminen.

    No, kyllähän monet luterilaispapit edelleen lahkolaisia
    vääräoppisina pitävät.
    Toisaalta on niinkin, että vastaavasti toiset luterilaisen puolen papit ovat
    kaikessa hiljaisuudessa käyneet aikuiskasteella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lopettavan kirjoitti:

Jeesuksen pilkkaamista kasteen osalta.

Vaatii vauvakasteen saaneita uudelleen ihmisten käsin upotettavaksi veteen, eikä millään usko, että vauvakaste riittää, koska jos saa opetuksen siitä, mitä Jeesus on opettanut ja USKOO sen, niin Jeesus huolehtii Itse Pyhän Hengen ja tulen kasteen antamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu