Jos joku tietää, että raamatussa kerrotaan Suomesta, niin olisi kilttiä laittaa sitä tietoa tulemaan.
Onko raamatussa
ennustettu Suomesta?
13112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Varsinaisesti ja kirjaimellisesti ei.Kuitenkin siellä puhutaan karhusta (Venäjä)joka lähtee sotimaan.Silloin olemme etu rintamassa ja vastaanottamassa karhusta tulleita pakolaisia.Ts. "rivien välistä"ja todellisella ymmärryksellä.
Venäjää Jumala tosiaan näkyjen maailmassa kuvaa
karhuna, mutta tosiasia on,että tuolla karhulla
on paljon jalansijaa Suomessakin.
Eli varsinkin Karjala on ollut vuosisatoja karhun maata.
Joskus viime syksynä Jumala totesi,
että karhu on tämän alueen vanha epäjumala
ja sen vaikutus näkyy vieläkin.
Se on ennen kaikkea muriseva, vikoileva henki,
niin että asioista on vaikea puhua asiallisesti,
vaan se vetää keskustelun ärinäksi ja murinaksi.
*
Toisaalta ei tässä ole montakaan viikkoa siitä,
kun Jumala näytti suuren suurta karhua,
joka koppasi (suomalais?)miehen syleilyynsä
ja siihen tulivat Jumalan sanat:_
Pohjoismaiden turva.
En tiedä, mitä se merkitsee, mutta
vireä ja voimissaan karhu ainakin oli.
Ongelmana on se, että Suomen pitäisi
olla eturintamana Venäjää vastaan,
mutta valitettavan sikeästi nukumme.
Rukousta ja taistelua tarvittaisiin paljon!
Jos vaikeat ajat tulevat,
sattaa karhu tosiaan syleillä ainakin
tätä itäistä ja pohjoista Suomi-poikaa,
jolloin tavallaan keskinen ja läntinen Suomi
olisi sitä etappi-Suomea,
mitä kautta pakolaisia siirrettäisiin
turvaan.
Ainakin Jumala on taas alkanut muistutella,
että Hän haluaa tuon ketjun muodostuvan
ja voittavan asioita jo nyt rukouksessa.
Kaikkein paras tietysti olisi,
että veli venäläinen pysyisi kokonaan rajan takana,
mutta olemmeko me kansana niin antautuneita
Jumalalle, että se toteutuisi.
Ei vihollinen juutalaisiakaan hätyytellyt,
kun he olivat Jumalalle uskollisia,
mutta oli kimpussa,
kun kansa alkoi epäjumalia palvella.
Eikä sitä rauhaa heillä ollut
sen enemää kuin Suomellakaan,
yleensä 40 -80 vuotta
ja sitten taas marssi vihollinen rajojen yli,
jotta juutalaisille muistuisi mieleen,
missä turva on.
Rukousta tarvitaan ja paljon, niin meillä
kuin muissakin Pohjoismaissa!
pakolaisia. Olemme aina valmiit ottamaan heitä vastaan, jos se on Jumalan tahto.
pohjoisesta maasta ja tuon monet sanovat koskevan Suomea.
Pieni kansa me olemme, emme me niin tärkeitä taida olla.
Kokoontuuhan lopun ajan taisteluihin joukkoja monelta taholta,
pohjoisestakin. Olettaisin kuitenkin, että venäläiset silloin
liikkeellä ovat.
Ja Herra varjelkoon, että emme silloin ole naapurin kanssa
kytkyssä, muuten kyllä on parasta ainakin oppia ampumaan
sujuvasti juutalaisten ohi, vaikka oma henki menisikin.
menköön vaikka henki ja siirtyköön suoraan kotimaahan, jossa ei ole pyssyjä olemassakaan.
Kyllä olemme tärkeä kansa.
Psalmit 105
4 Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan.
5 Muistakaa aina hänen ihmetyönsä, hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa,
Sak.6:
8 Minulle hän sanoi: "Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."
Hes.17.
22 "Näin sanoo Herra Jumala: -- Minä otan setrin latvasta verson, ylhäältä puun latvuksesta minä taitan hennon oksan ja istutan sen vuorelle, joka kohoaa korkeuksiin. [Jes. 11:1 ]
23 Minä istutan sen Israelin korkealle vuorelle, ja se tekee oksia, tekee hedelmää ja kasvaa mahtavaksi setripuuksi. Sen suojassa pesivät kaikki linnut, kaikki siivekkäät asuvat sen oksien varjossa. [Hes. 31:3-9; Dan. 4:7-9; Matt. 13:32]
24 Ja kaikki metsän puut tietävät silloin: minä olen Herra. Minä alennan korkean puun ja korotan matalan, minä kuivatan vihannan puun ja teen kuivasta tuoreen ja vihannan. Minä, Herra, olen puhunut tämän, ja tämän minä teen."
Hesekiel 20
Israelin uskottomuus
2 ja silloin minulle tuli tämä Herran sana:
5 "Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Kun valitsin Israelin, minä kohotin käteni ja vannoin valan Jaakobin suvulle. Egyptissä minä ilmoitin heille, kuka olen. Minä kohotin käteni ja vannoin: 'Minä olen Herra, teidän Jumalanne.'
15 Autiomaassa minä kuitenkin kohotin käteni ja vannoin, että en vie heitä maahan, jonka olin heille luvannut, maista ihanimpaan, joka tulvii maitoa ja hunajaa.
19 Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Noudattakaa minun säädöksiäni ja totelkaa minun määräyksiäni, eläkää niiden mukaan.
20 Pitäkää pyhänä minun sapattini, olkoon se merkkinä liitostamme ja muistuttakoon se teitä siitä, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.'
21 "Mutta hekään eivät totelleet minua. He eivät seuranneet säädöksiäni eivätkä noudattaneet määräyksiäni, eivät vaeltaneet niiden mukaan -- joka niitä noudattaa, saa elää. Minun sapattianikaan he eivät pitäneet kunniassa. Niin minä aioin syöstä vihani heihin ja tyhjentää heihin kaiken vimmani autiomaassa.
22 Vedin kuitenkin käteni takaisin enkä tehnyt sitä. Oman nimeni tähden minä jätin sen tekemättä, sen tähden, etteivät toiset kansat saisi aihetta pilkata nimeäni. Olinhan minä vienyt heidät Egyptistä noiden kansojen nähden.
23 Autiomaassa minä kuitenkin kohotin käteni ja vannoin, että hajotan heidät toisten kansojen sekaan ja sirottelen heidät vieraisiin maihin. [3. Moos. 26:33; 5. Moos. 28:64]
24 He eivät olleet tehneet määräysteni mukaan, he eivät olleet piitanneet säädöksistäni eivätkä pitäneet minun sapattiani kunniassa, sillä heidän silmänsä tähysivät yhä heidän isiensä epäjumaliin.
42 Te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun tuon teidät Israelin maahan, siihen maahan, jonka valalla vannoen olen luvannut teidän isillenne.
Karhun syleilystä.?
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8300403/39490257
Hyvä ratkaisu sekin!
Juutalaisten huonosta kohtelusta ei kuitenkaan ole luvattu
mitään muuta kuin kirousta.
Se oli tosiaan vain kuva, näky.
Toisaalta Jumala on joskus sanonut, että jos siihen tulee
samalla sanat, on lähde noin 85 %:sella varmuudella Jumala.
Mutta kuten sanottu, ei jummarra, ei jummarra.
Ihan tyytyväinen olisin, jos joku ymmärtäsisi, osaisi selittää.
Mutta kyllä se karhu tosiaan iso oli, mies (ei mikään pieni hänkään)
ulottui vain tuohon sydämen kohdalle.
Ok, kaikki olemme tärkeitä ja rakkaita Jumalalle.
Kaikkein rakkaimpia Hänelle, jokainen meistä.
Mutta mietin tuota maailmanpolitiikkaa enemmänkin.
Toisaalta suomalaisilla on pitkään ollut
vahva uskon perinne,
usko on säilynyt täällä puhtaana
ilman turhia kotkotuksia ja harhoja.
Jos vielä rukoilemaan innostumme,
niin kuka sanoo,
etteikö meistä voisi tulla
vaikka millainen arsenaali Jumalan rintamallla!
Toisaalta Venäjä on Venäjä,
maantieteellisesti iso ja merkittävä maa.
Mutta Jumala meidän suojamme ja voimamme on!
Siunausta sinulle!
Jesajan luvussa 24 puhutaan lopun ajoista.
1 Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat.
2 Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin.
3 Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut.
4 Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
6 Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
Tuo on totta. Maa on todellakin ryöstetty lähes tyhjäksi kaikista luonnonvaroista.
Jeesus sanoi, että missä raato on sinne kotkat kokoontuvat. Tarkoittaa tätä aikaa. Maapallo on tänä päivänä raato ja viimeisistä luonnonvaroista käydään taistelua.
Jesajan luku jatkuu aika alakuloisessa sävyssä, mutta sitten yhtäkkiä tämän kaiken voisko sanoa kauheuden keskeltä sanotaan näin;
13 Sillä niin on käyvä maan päällä, kansojen keskuudessa, kuin öljypuuta karistettaessa, kuin jälkikorjuussa, viininkorjuun päätyttyä.
14 Ne korottavat äänensä ja riemuitsevat, ne huutavat mereltä päin Herran valtasuuruutta:
15 "Sentähden kunnioittakaa Herraa valon mailla, ja meren saarilla Herran, Israelin Jumalan, nimeä".
16 Maan äärestä kuulemme ylistysvirret: "Ihana on vanhurskaan osa!" Mutta minä sanon: "Riutumus, riutumus on minun osani, voi minua: ryöstäjät ryöstävät, raastaen ryöstäjät ryöstävät!"
Kunnioittakaa Herraa valon mailla.... voisko tarkoittaa Esim Japania, eikös se ole nousevan auringon maa, tai onhan se meren saarikin. Saarivaltioita on sitten kyllä useita.
Mutta sitten sanotaan, että maan äärestä kuulemme ylistysvirret. On sanottu, että tämä maan ääri tarkoittaa nimenomaan Suomea. Meillä on maan nimenä Finland, maan ääri, maan loppu.
" Mutta minä sanon: "Riutumus, riutumus on minun osani, voi minua: ryöstäjät ryöstävät, raastaen ryöstäjät ryöstävät!"
Suomea on aikojen saatossa alistettu niin oikealta kuin vasemmalta ja Suomalainen itsetunto on kyllä melko alhaalla, mutta Jumala saa vielä aikaan sen, että tässä pohjoisessa maassa ylistysvirret raikuvat Jumalan kunniaksi.
Mitä mieltä olette.
että sinulle on annettu asiaa tänne tuotavaksi. Hyvää asiaa. Saamme ottaa tuomasi ja tarkastella sitä. Kiitos.