Uskon moraali.

Suomessa harrastetaan erikoista moraalia koskien tuhopolttoja.

Heti jos joku helvetin kirkko on poltettu niin kansa kauhistelee maailman hirveintä tapahtumaa ja kerää rahaa restaurointia varten vaikka vakutus jo korvaa vahinngot sekä usein polttaja tuomitaan korvaamaan.

Mutta kun tavallisen ihmisen koti joutuu vastaavaan tilanteeseen niin samat törpöt lukevat lehdestä sen olemattoman pienen kirjoituksen ja unohtavat sen viidessä minuutissa, vaikka siinä on mennyt omistajan kaikki muisto esineet,valokuvat,kirjeet,päiväkirjat ym joita mikään vakuutus ei pysty korvaamaan.

Kuitenkin on havaittavissa että uskovaiset ei materialistit pitävät aineelista tuhoa paljon suurempana menetyksenä.
Mutta kai se sitten kuuluu uskovaisen perus koulutukseen.

Olen onnellinen siitä että olen immuuni kaikille uskonnoille.

12

191

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olen sitä mieltä, että kirkot kuuluvat maamme kulttuurihistoriallisesti merkittäviin rakennuksiin, enkä hyväksy niiden tuhoamista. Varsinkin Porvoon kirkon polttaminen oli käsittämätön ääliömäisyys. Kirkko on rakennettu keski-ajan loppupuolella 1400 luvulla ja sitten joku vittuuntunut teini kiipesi katolle ja pani kirkon katon palamaan. Tämä oli askolaisnuoren idioottimaisen ja täysin käsittämättömän teon seuraus. Vitut minä rahasta, mutta sen korjaaminen entiselleen vaati valtavia ponnisteluja, jotka onneksi saatiin tehtyä.

      • Hyväksyväni minkään polttamista.
        Vaan sitä että vähätellään yksityisen henkilön omaisuuden tuhoa ihan kun se olisi kirkkoa arvottomampi.

        Minulta ollaan usein kerjätty rahaa kirkon kunnostamista varten mutta koskaan ei ole kukaan kerjännyt rahaa minulta jollekin perheelle jolta kaikki on mennyt.

        Tätä mietin lyhkäisyydessään.

      • zippo100 kirjoitti:

        Hyväksyväni minkään polttamista.

        ajateltuna olet lähempänä oikeuden tuntoa. Ei yksilöllä ole niin väliä, mutta jos instituutiota vastaan käydään, se on kamalan paha juttu.

      • Jumalan palvelija
        zippo100 kirjoitti:

        Kirkon tukeminen on kunnia asia ihmisille joka olis hienoa saada pakolliseksi jotta te ateistit ette luistaisi vastuustanne.
        ateistit polttavat kirkkoja jotta sitten pääsevät isolla rahalla myymään lautoja kunostustavarten!
        Mielestäni kirkkojen kunnostamiseen tarvittavat materiaalit pitäisi olla vapaita kustannuksista koska ne palautetaan sillon luojan käyttöön.

      • Teotwawki kirjoitti:

        ajateltuna olet lähempänä oikeuden tuntoa. Ei yksilöllä ole niin väliä, mutta jos instituutiota vastaan käydään, se on kamalan paha juttu.

        Jos joku kerää tukea joskus vastaavassa tilanteessa niin minulta kannattaa kysyä.
        Ylimääräistä löytyy aina hädässä oleville vaikka olen Ateisti.

      • Jumalan palvelija kirjoitti:

        Kirkon tukeminen on kunnia asia ihmisille joka olis hienoa saada pakolliseksi jotta te ateistit ette luistaisi vastuustanne.
        ateistit polttavat kirkkoja jotta sitten pääsevät isolla rahalla myymään lautoja kunostustavarten!
        Mielestäni kirkkojen kunnostamiseen tarvittavat materiaalit pitäisi olla vapaita kustannuksista koska ne palautetaan sillon luojan käyttöön.

        on kotoisin ajatus, että Porvoon tuomiokirkon polttaja olisi ollut ateisti? Jos pystyt tämän todistamaan saan siitä loistavan uutisaiheen seuraavaan lehtijuttuuni.

      • Jumalan palvelija
        Teotwawki kirjoitti:

        on kotoisin ajatus, että Porvoon tuomiokirkon polttaja olisi ollut ateisti? Jos pystyt tämän todistamaan saan siitä loistavan uutisaiheen seuraavaan lehtijuttuuni.

        Ei se mikään ajatus ole kaikki järkevät ihmiset tietävät sen sanomattakin.

      • Jumalan palvelija kirjoitti:

        Ei se mikään ajatus ole kaikki järkevät ihmiset tietävät sen sanomattakin.

        uutiseksi, että kaikki järkevät ihmiset niin ajattelevat, mutta jos sinulla on asiasta jotain uutta kerrottavaa, niin takaan, että juttu on seuraavassa Itä-Uudenmaan Vartti-lehdessä.

      • Jumalan palvelija
        Teotwawki kirjoitti:

        uutiseksi, että kaikki järkevät ihmiset niin ajattelevat, mutta jos sinulla on asiasta jotain uutta kerrottavaa, niin takaan, että juttu on seuraavassa Itä-Uudenmaan Vartti-lehdessä.

        Asia. Poikaa vaan on uhkailtu kauheilla tapahtumilla jos hän kertoisi totuuden muiden ateismiuskovaisten toimesta.

      • Jumalan palvelija kirjoitti:

        Ei se mikään ajatus ole kaikki järkevät ihmiset tietävät sen sanomattakin.

        Faktoja tarjolla ilman tukea.
        Yritä edes skarpata vähän.

    • kadun*nainen

      Kirkkorakennus edustaa materiansa lisäksi myös arvoja: kirkkoonhan kokoonnutaan palvelemaan Jumalaa, pitämään hengellistä yhteyttä. Kyllä meitä ahdistaisi samalla tavalla, jos esim. sairaaloita tai lastenkoteja poltettaisiin. Niihin rakennuksiin sisältyy myös paljon henkistä pääomaa, ihmiselle välttämättömiä tarpeita...ja jos kotejakin tuhopoltetaan, avustusrahastot ovat yleensä heti käytössä. Kirkonpolttajat haluavat konkreettisesti osoittaa, että yksi ihmiselle kuuluva tarve; hengellisyyden tarve ei kuulu heille ja he haluavat näyttää että ovat eliminoineet Kristuksen olemassaolon kokonaan pois sydämestään. Tuhopolttaminen on brutaali, sairas keino purkaa oma vihansa ja kirkon polttaminen on itsekkään ihmisen konkurssi.

      • Alkuperäisestä ajatuksestani ohi.
        Selvensin tarkoittamaani tuossa vähän myöhemmin. Tämä ulkomaan kieli ei aina taivu ihan heti ;)

        Minun mielestäni kaikki tuhopoltot ovat sairaita mutta jälki reagoinnit ihmetyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      406
      1746
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1131
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1073
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1065
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1004
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      143
      837
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe