Milloin Hitler

Monet seikat viittaavat heinäkuun 30.1943,jolloin Nehring hyökkäsi Stepanovkaan.Panssarinheittimillä ja muonatorpedorykmentillä vahvistettu Deutschland-divisioona kykeni kuitenkin saamaan aikaan vain pienehkön motin,josta saatiin 3 vankia(joista kukaan ei ollut politrukki tai kenraali).
Tästä täytyi Hitlerin vetää viikseensä amfetamiinin ohella se johtopäätös,ettei Suur-Saksa ollut realistisille lähtö-olettamille rakettu.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näihin aikoihin tapahtui myös Wehrmachtin voitontahdon murtuminen,jota Hitler viimeiseen saakka yritti ylläpitää mm. kategorisine perääntymiskieltoineen.
Saksan tiedustelu oli luonut selkeän kuvauksen suurhyökkäystä edeltävistä merkeistä.Näihin kuului mm.vihollisen äkillinen radiohiljaisuus,rajoitetut hyökkäykset puolustuksen painopistekohtien määrittelemiseksi,torjuntahävittäjien aktiivisuuden äkillinen voimistuminen,uusien tykistöryhmittymien tarkistusammunnat ja uusien yhtymien ilmestyminen alueelle.
Kaikista tärkein merkki oli kuitenkin nopeasti yltyvä savunlaskeminen ja sen myötä voimakas mahorkan haju.Se osoitti kiistattomasti,että pari miljoonaa vanjaa istui jo hyökkäyksen lähtöasemissa ja tulisi päälle vajaan vuorokauden sisällä!
"Landseer" oppi kammoksumaan tätä viimeistä merkkiä siinä määrin että selustan hiippareiden määrä kohosi ennätysmäiseksi!Rankaistuskomppaniat olivat täpötäysiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myönsi tappion? kirjoitti:

Monet seikat viittaavat heinäkuun 30.1943,jolloin Nehring hyökkäsi Stepanovkaan.Panssarinheittimillä ja muonatorpedorykmentillä vahvistettu Deutschland-divisioona kykeni kuitenkin saamaan aikaan vain pienehkön motin,josta saatiin 3 vankia(joista kukaan ei ollut politrukki tai kenraali).
Tästä täytyi Hitlerin vetää viikseensä amfetamiinin ohella se johtopäätös,ettei Suur-Saksa ollut realistisille lähtö-olettamille rakettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu