Laitinen muistuttaa KEPU!-laisuuden

.


Seteliselkärankaiset

-----

"Maalaisliiton puoluesihteerin Arvo Korsimon kassakaapissa oli aina Neuvostoliiton salaisen poliisin toimittamia setelinippuja, joita jaettiin piirisihteereille ja talousvaikeuksissa olleille maakuntalehtien päätoimittajille. Urho Kekkosen menestys nojasi KGB:n rahaan.

Kerran Korsimo välitti Nkp:lle rahapyynnön, jonka avulla lestadiolaiset piti käännyttää maalaisliittolaisiksi. Lestadiolaiset kansanedustajat Kyösti Karjula, Tapani Tölli tai eurokansanedustaja Hannu Takkula nolostuvat aina, kun heitä muistuttaa, millä rahoilla lestadiolaiset on käännytetty.

Likaisen rahan suuria saavutuksia oli sekin, kun Suomen maaseudun puolue hajotettiin rahan voimalla. Pääministeri Kalevi Sorsa ja kokoomuksen puheenjohtaja Harri Holkeri houkuttelivat 15 Smp:n kansanedustajaa äänestämään poikkeuslakia, jolla Urho Kekkoselle annettiin neljän vuoden jatkoaika ilman vaaleja.

Sorsa ja Holkeri muuttivat puoluelakia niin, että Smp:stä loikannut ryhmä sai osuutensa puoluetuesta, vaikka vanhan lain mukaan se kuului sille puolueelle, jonka listoilta kansanedustajat oli valittu. Kansan suussa loikkarit saivat pilkkanimen seteliselkärankaiset.

Puoluetuen piti lopettaa likaisen rahan käyttö politiikassa. Eihän se sitä tehnyt. Elinkeinoelämällä ja puolueilla on salaisia säätiöitä, joilla politiikkaa rahoitetaan edelleenkin.

Esimerkiksi viime vaaleissa kiinteistöyhtiö Nova Groupin rahoilla keskusta pysyi täpärästi suurimpana puolueena ja Matti Vanhanen säilytti pääministerin paikkansa. Suuri osa hallituksen ministereistä on Nova Groupin seteliselkärankaisia poliitikkoja"


http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200906189785377_k6.shtml
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


perusteista::: kirjoitti:

.


Seteliselkärankaiset

-----

"Maalaisliiton puoluesihteerin Arvo Korsimon kassakaapissa oli aina Neuvostoliiton salaisen poliisin toimittamia setelinippuja, joita jaettiin piirisihteereille ja talousvaikeuksissa olleille maakuntalehtien päätoimittajille. Urho Kekkosen menestys nojasi KGB:n rahaan.

Kerran Korsimo välitti Nkp:lle rahapyynnön, jonka avulla lestadiolaiset piti käännyttää maalaisliittolaisiksi. Lestadiolaiset kansanedustajat Kyösti Karjula, Tapani Tölli tai eurokansanedustaja Hannu Takkula nolostuvat aina, kun heitä muistuttaa, millä rahoilla lestadiolaiset on käännytetty.

Likaisen rahan suuria saavutuksia oli sekin, kun Suomen maaseudun puolue hajotettiin rahan voimalla. Pääministeri Kalevi Sorsa ja kokoomuksen puheenjohtaja Harri Holkeri houkuttelivat 15 Smp:n kansanedustajaa äänestämään poikkeuslakia, jolla Urho Kekkoselle annettiin neljän vuoden jatkoaika ilman vaaleja.

Sorsa ja Holkeri muuttivat puoluelakia niin, että Smp:stä loikannut ryhmä sai osuutensa puoluetuesta, vaikka vanhan lain mukaan se kuului sille puolueelle, jonka listoilta kansanedustajat oli valittu. Kansan suussa loikkarit saivat pilkkanimen seteliselkärankaiset.

Puoluetuen piti lopettaa likaisen rahan käyttö politiikassa. Eihän se sitä tehnyt. Elinkeinoelämällä ja puolueilla on salaisia säätiöitä, joilla politiikkaa rahoitetaan edelleenkin.

Esimerkiksi viime vaaleissa kiinteistöyhtiö Nova Groupin rahoilla keskusta pysyi täpärästi suurimpana puolueena ja Matti Vanhanen säilytti pääministerin paikkansa. Suuri osa hallituksen ministereistä on Nova Groupin seteliselkärankaisia poliitikkoja"


http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200906189785377_k6.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu