Pelastus?

Kaikki pelastuvat, jotka sanovat Jeesukselle "Herra, Herra". Mutta ne, jotka hylkäävät Hänet kokonaan - ne, jotka ylpistyvät kauneutensa tähden ja tulevat täten Saatanan lapsiksi - ne eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Lopettakaa kirkosta eroaminen - kai tahdotte ikuisen ylösnousemusruumiin? Pelastus on kuitenkin luterilaiseen kirkkoon sidottu, sillä muut kirkot ovat kristikunnan keskelle ilmaantunut Antikristus. Luther oli Jeesuksen lupaama Puolustaja, joka palautti Maan päälle apostolien alkuperäisen uskon.

Totisesti: se, joka Jumalan kiroaa, siltä evätään iankaikkinen autuus ja vanhurskaus. Näin, jotta kävisi toteen, mikä kirjoitettiin aikain alussa.
4169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän nuo satuolennot mitään pysty kenellekään tekemään. Kyllä se luterilainen kirkko voi "pelastaa" nekin, jotka eivät halua sille kirkolle rahojaan antaa .... se tuomiokirkko meinaan, jolle "jumala" on siirtänyt vallan tuomita homoja, lesboja, yksinhuoltajia, avoliitossa eläviä jne

Äänestä

Itse asiassa jutussasi on yksi heikko kohta. KAIKKI muutkin kristikunnat sanovat olevansa NIITÄ AITOJA ALKUPERÄISIÄ.
Kristinusko on jo epälooginen siinä suhteessa, että sen omat haaratkin taistelevat toisiaan vastaan kuin muslimit kristittyjä vastaan kuvainnollisesti.

Äänestä

Lopetin kirkosta eroamisen jo vuosia sitten. Yksi eroaminen oli minulle riittävästi.

Muutenkaan en halua olla kaltaisiesi höyrähtäneiden vähä-älyisten kanssa tekemisessä, miksi ihmeessä haluaisin edes elätellä toiveita siitä, että voisin viettää ikuisuuden kanssasi.

Äänestä

a) Kukaan ateisti ei hylkää Jeesusta, kun ei usko tähän. Miten hylätä olematon?

b) Millä logiikalla ateisti ylpistyisi kauneutensa tähden?

c) Millä logiikalla ateisti olisi Saatanan lapsi? (ateisti ei usko Saatanaan, ja tiettävästi kaikilla ateisteilla sekä uskovaisilla on ihan olemassaolevatkin vanhemmat)

d) Voisitko todistaa, että jonkinlainen jumalan valtakunta on olemassa? Todista samalla, että jonkinlainen jumala/jumaluus on olemassa.

e) Kiristys, uhkailu ja lahjonta eivät ole hyveitä, vaikka niitä käytätkin: "Lopettakaa kirkosta eroaminen - kai tahdotte ikuisen ylösnousemusruumiin? Pelastus on kuitenkin luterilaiseen kirkkoon sidottu, sillä muut kirkot ovat kristikunnan keskelle ilmaantunut Antikristus. Luther oli Jeesuksen lupaama Puolustaja, joka palautti Maan päälle apostolien alkuperäisen uskon."

f) "Totisesti" - yrität saada itsellesi uskottavuutta kirjoittamalla "raamattumuotoista" tekstiä. Ei onnistu, en osta.

g) Ei ateisti tai kirkosta eroava Jumalaa kiroa. Ateisti ei usko jumaliin, ei kiroamiseen, ja uskovat kirkosta eroajat sen sijaan kokevat tekevänsä jumalalle mieliksi kun eroavat kirkosta. Eivät todakaan koe kiroavansa jumalaa.

h) "Näin, jotta kävisi toteen, mikä kirjoitettiin aikain alussa." Uskotko kaiken lukemasi? Ai et, miksi sitten raamatun? Sitäpaitsi nykytiedon mukaan aikain alut ovat niin kaukana, että kaikki atomit, joista koostut, eivät olleet edes vielä muodostuneet, lähimainkaan.

i) Voisitteko te uskovat lopettaa helvetillä pelottelun, tyhjät lupaukset ja sanahelinään verhoillun ****** jauhannan? Kiitos ja anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LasarusCelestius kirjoitti:

Kaikki pelastuvat, jotka sanovat Jeesukselle "Herra, Herra". Mutta ne, jotka hylkäävät Hänet kokonaan - ne, jotka ylpistyvät kauneutensa tähden ja tulevat täten Saatanan lapsiksi - ne eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Lopettakaa kirkosta eroaminen - kai tahdotte ikuisen ylösnousemusruumiin? Pelastus on kuitenkin luterilaiseen kirkkoon sidottu, sillä muut kirkot ovat kristikunnan keskelle ilmaantunut Antikristus. Luther oli Jeesuksen lupaama Puolustaja, joka palautti Maan päälle apostolien alkuperäisen uskon.

Totisesti: se, joka Jumalan kiroaa, siltä evätään iankaikkinen autuus ja vanhurskaus. Näin, jotta kävisi toteen, mikä kirjoitettiin aikain alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu