utopia paratiisista

Lapsena vanhempieni oppi ikuisesta eämästä paratiisissa tuntui hienolta. Aikuistuttuani olen tullut aivan toisenlaisiin ajatuksiin.

Olen nähnyt, että maanpäällä elämä näyttää jatkuvan ELÄMÄN KIERTOKULUN AVULLA. Ei todellakaan ole viisasta olettaa, että tuohon tulisi muutosta.

Jos ihmiset eläisivät jatkossa ikuisesti, ihmiskunnassa ei tapahtuisi kiertokulun mukanaan tuomia jänniä asioita, koska samat ihmiset vain elelisivät pitkästyäkseen lopulta.

Koska maapallo täyttyisi miljardeista ylösnousevista, ihmiset eivät voisi saada lapsia, joten elämän kiertoa ei olisi. Ympärillään ihmiset kuuitenki näkisivät siten tapahtuvan muussa luomakunnassa, vain ihmisillä olisi toisin.

Millaisia mietteitä teillä keskustelijoilla löytyy aiheesta?
5111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

pienempi murhe se, ettei lapsia enää syntyisi, kuin se, että menettäisi kuolemassa rakkaan ihmisen.

Jumalan tarkoitushan varmasti oli se, että ihmiset eivät kuolisi, mutta kuten Raamattu sanoo: "kuolema on synnin palkka".
Jeesuksen lunastusuhrin perusteella kuolema poistetaan.
Jossakin vaiheessa ihmisiä ei enää synny lisää.

Näin olen kuullut Jehovan todistajien opettavan.
Aika loogista. Ja helppo ymmärtää.

Äänestä

elämän kiertokulku sitten on.
Ei ole kristillistä opetusta.

Äänestä
  • alkaa raamatusta selvittään, saa kyllä melkoisen ristiriitaisen tiedon. Raamattu on edesmenneiden vanhojen ihmisten sen aikaisia näkyihin ja uniin liittyviä kirjoituksia. Olis se jumala tullu kunnolla esille ja selittäny miten ollaan, vain muutamille henkilöille muka saneli jotain mitä kirjoittaa ja mihin kirjaan vielä? Nämä kirjoitukset on yleensä kerätty kääröistä ym.. ja paljon on kirjoituksia jätetty pois raamattuun "sopimattomuuden" vuoksi.

    Äänestä

  • jos.. kirjoitti:

    alkaa raamatusta selvittään, saa kyllä melkoisen ristiriitaisen tiedon. Raamattu on edesmenneiden vanhojen ihmisten sen aikaisia näkyihin ja uniin liittyviä kirjoituksia. Olis se jumala tullu kunnolla esille ja selittäny miten ollaan, vain muutamille henkilöille muka saneli jotain mitä kirjoittaa ja mihin kirjaan vielä? Nämä kirjoitukset on yleensä kerätty kääröistä ym.. ja paljon on kirjoituksia jätetty pois raamattuun "sopimattomuuden" vuoksi.

    Raamattu sanoo on paljon vaikutusvaltaisempaa, ja uskottavampaa, kuin sinun "unennäkösi".

    Helluntailaiset ruukaavat huuhailla kaikenlaista.
    Heillä on niin monta oppia kuin opettajaakin.

    Kuulunet samaan kastiin, vaikka et sano uskovasikaan Raamattuun.

    Äänestä

..Miljardeista ylösnousevista;" -
Vaan eipä täyty . Jos nykyihmiset seisoisivat Inarinjärven jäällä väljästi rinnakkain ,ja vierekkäin, täyttyisi vain vajaa puoli järveä; Aikaisemmin eläneitä on vähemmän kuin nykyeläviä, joten inarinjärvi jäisi vielä vajaaksi.
Ja kysymys, Mikä ihmisiä vaivaa, etteivät osaa lukea, mitä Korkein Todella tahtoo;
Hänhän sanoo sekä Profeetoissa, että Ilmestyskirjassa turmelevansa maan turmelijat. Ja että Maata ovat hallinneet muut kuin Hän.
Ja että sota ei ole ihmisiä vastaan. silti Uskonnot Intoavat kadotuksistaan, ja helveteistään; vaikka sekä VT;ssa ,sekä UT;ssa sanotaan , "; Minun suustani on lähtenyt käsky, peruuttamaton sana; "Jokaisen on Minun eteeni tultava." -
"; ..Niskoittelijatkin joutuvat asumaan Jumalan tykönä. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikuistunut kirjoitti:

Lapsena vanhempieni oppi ikuisesta eämästä paratiisissa tuntui hienolta. Aikuistuttuani olen tullut aivan toisenlaisiin ajatuksiin.

Olen nähnyt, että maanpäällä elämä näyttää jatkuvan ELÄMÄN KIERTOKULUN AVULLA. Ei todellakaan ole viisasta olettaa, että tuohon tulisi muutosta.

Jos ihmiset eläisivät jatkossa ikuisesti, ihmiskunnassa ei tapahtuisi kiertokulun mukanaan tuomia jänniä asioita, koska samat ihmiset vain elelisivät pitkästyäkseen lopulta.

Koska maapallo täyttyisi miljardeista ylösnousevista, ihmiset eivät voisi saada lapsia, joten elämän kiertoa ei olisi. Ympärillään ihmiset kuuitenki näkisivät siten tapahtuvan muussa luomakunnassa, vain ihmisillä olisi toisin.

Millaisia mietteitä teillä keskustelijoilla löytyy aiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu