Gogin sota on jo käynnissä!!!

lasgjlöksdjakgjsdlkg

Monet kuvittelevat että Gog on venäjä, ja että gogin sota tulee olemaan venäjän teko pyhää maata kohtaan.

Mutta minä sanon että Gog on USA! Kyllä! Ja sanon vielä että tuo sota on jo käynnissä!

Kyseessä on näet taloudellinen sota, sanoohan Hesekiel Gogin sodasta että siinä riistetään Israelilta kaikki sen rikkaudet.

Ja juuri näin USA teki! Sen pörssihait lankesivat ahneuteen ja alkoivat kiskoa rikkauksia epärehellisin keinoin Israelilta, eli Kristuksen ruumiilta, eli kristilliseltä maailmalta. Ja näin kristitty maailma joutui kokonaan tuon pörssikeinottelun ja siitä johtuvat pörssiromahduksen uhriksi. Myös me.

Hesekielin kirjassa kerrotaan että tuon Gogin hyökkäyksen kostona on se, että rannikot palavat tulimerenä niin Gogin maassa kuin sen liittolaisten mailla. Näin on tapahtunut. Kalifornia palaa juuri nyt, samoin etelä euroopan rannikot palavat alinomaa, samoin australia... Näin ei ennen ole käynyt, pieniä metsäpaloja lukuunottamatta. Miksi siis juuri nyt, samaan aikaan kun pörssiromahdus ja taloudellinen romahdus tapahtuivat???

Gogin sota ei siis ole fyysinen sota, kuten monet odottivat. Mutta näinhän on usein Raamatun ennustusten kohdalla. Ne tapahtuvat hengen tasolla, eivät niinkään fyysisinä kamppailuina. Sillä sanoohan jopa Jeesus että ei Jumalan valtakunta tule niin että se voitaisiin nähdä...

Mitä seuraavaksi? Gogin sodan jälkeen? No, jo nyt on näkyvillä että ihmiset alkavat kiinnostua yhä enemmän henkisistä asioista, kuin pelkästä mammonasta. Rahan ja materian aika on ohi. Olemme nyt uuden ajan kynnyksellä! Ja tuon uuden ajan herra on Jeesus!

15

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristitty t

      Varsinkin Etelä Saksalaiset eli Baijerilaiset, joilla on oma messiaskin, on tuollainen!

    • sunnyriver

      No, jokin sota ainakin on käynnissä.
      Kun sota revähti laajalla rintamalla Irakissa auki,
      Jumala kommentoi lyhyesti:
      "Sota siirtyi hetkeksi pois Israelista"
      Eli samaa jatkumoa tämä on,
      mikä sen nimi nyt sitten onkin.

    • että usa

      ei ole ns.gog.
      kannattaa tarkoin seurata maailman tapahtumia eikä ainakaan sokeasti uskoa kaikkea mitä mediassa kerrotaan.
      Kannattaa tarkoin punnita kaikki tiedotus ja muistaa että kaikissa sodissa ensimmäinen uhri on totuus.
      Propagandaa syötetään milloin mitäkin.

      • juuri yleensä aina on

        Hyvien kimppuun käydään.
        Eihän paha pahan kimppuun käy.


    • SamiA

      Goog hyökkää Maagogin maasta pohjan periltä eli Jerusalemista katsottuna Maagogin maa alueelta; entisen Neuvostoliiton alueelta.
      Jenkit edustavat Danielin kirjan mukaan, Babyloniaa; kotkan siivet repäistiin irti ja kotka eli Babylon asettui Yhdysvaltoihin ja Englantiin.
      Englannin ja Yhdysvaltojen kohtalo päätyy sinearin erämaahan, joka on profetaalisesti nykyisen Irakin alueella. Kotka lentää sinne viimeisillä voimillaan.

    • dakkadakkaduu

      voit olla oikeassa! Ny kun katsoo noita kreikan hirvittäviä ja ennennäkemättömiä paloja, niin ei voi kun ajatella että sinulla on nyt oikea aavistus näistä asioista!

      Minä olen pitänyt amerikkaa nykymaailman babylonina ja porttona jo kauan aikaa. Sehän on maailman korruptoitunein, moraalittomin ja väkivaltaisin maanosa. Sieltä on kotoisin porno, väkivaltaviihde, ydinpommi, pörssikeinottelu ja muu vastaava saaste. Jos nyt on tosiaan niin että yhdysvallat olisi ennustusten gog, niin minä odotan innolla sitä päivää kun Jumalamme tuhoaa gogin.

      • Inhottava realisti

        USA on USA. Paljon negatiivisia asioita liittyy siihen.

        Luettelemistasi asiosta kaikki eivät ole kotoisin USA:sta. Pornoa ja väkivaltaviihdettä on ollut jo esim antiikin Roomassa. Ydinpommin olisi kehittänyt jokin muu maa ellei USA olisi sitä ensin tehnyt. Olisiko atomipommi Saksan käsissä vuonna 1944 ollut parempi asia?

        Pörssikeinottelu on osa markkinataloutta, josta nautimme. Saastetta suoltaa maailmassa moni muukin maa kuin USA.

        Höpöttelyt kaikenlaisista Gogin maista ja muista vastaavista jättäisin lähinnä huomioimatta. Palataan asiaa, jos jokin ennustuksistanne toteutuu, eikö niin?


      • 16+1
        Inhottava realisti kirjoitti:

        USA on USA. Paljon negatiivisia asioita liittyy siihen.

        Luettelemistasi asiosta kaikki eivät ole kotoisin USA:sta. Pornoa ja väkivaltaviihdettä on ollut jo esim antiikin Roomassa. Ydinpommin olisi kehittänyt jokin muu maa ellei USA olisi sitä ensin tehnyt. Olisiko atomipommi Saksan käsissä vuonna 1944 ollut parempi asia?

        Pörssikeinottelu on osa markkinataloutta, josta nautimme. Saastetta suoltaa maailmassa moni muukin maa kuin USA.

        Höpöttelyt kaikenlaisista Gogin maista ja muista vastaavista jättäisin lähinnä huomioimatta. Palataan asiaa, jos jokin ennustuksistanne toteutuu, eikö niin?

        Mutta eikö ne tiedemiehet sieltä Saksasta siirtyneet jenkkeihin toisen maaailmansodan yhteydessä. sekä aiemmat tutkimustulokset.


    • että:

      "Sen pörssihait lankesivat ahneuteen ja alkoivat kiskoa rikkauksia epärehellisin keinoin Israelilta, eli Kristuksen ruumiilta, eli kristilliseltä maailmalta."

      Mutta sanomasi on jo tässä epäraamatullinen, sillä Israel ei ole sama kuin Kristuksen ruumis, eikä Israel ole sama kuin kristillinen maailma.

      Kannattais tutustua Jumalan Sanaan Israelista, ennen kuin päästelee tommosia möhläyksiä profetia-palstalla.

    • Wicheggeer

      Ettekö ymmärrä? Gog on Georgia... GeOrGia.

      • Kuukkeli.

        Gog on Google eikä mitään muuta.Siis GoOGle...onks' tää nyt selvä?


    • Goog hyökkää

      tuhat vuotisen valtakunnan loppupuoloella eli noin tuhannen vuoden päästä.

      • raija100

        Kyllä. Siellä mainitaan selvästi Gog (=ruhtinas).
        Mutta kun vertaa Hesekieliä 38,39, niin siellä on paljon samoja teemoja kuin Ilk:ssa Harmagedonissa.


    • filadelfi

      Goog on Maagogin maassa oleva, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
      Israelista katsottuna pohjoisessa, Maagogin maa siis Mustanmeren pohjoispuolella Venäjällä, joka on olemassa tuhatvuotisessa valtakunnassa. Liittoumassa on myös Persia, Turkki, Libya sekä Etiopia.
      Israelin lähinaapurivaltioita ei mainita (Ps.83sodan tuloksena), joten voi päätellä Arabian ja länsivaltioiden kysyessä Googilta sen tavoittelevan laajemman rauhanalueen rikkauksia Hes.38:12.
      Jes.30:28 Hänen (Herran) hengityksensä on kuin virta, joka tulvii ja ulottuu kaulaan asti; se seuloo kansakuntia turmion seulassa ja panee eksyttäväiset suitset kansojen suupieliin (Hes.38:4).

      Seurakunnan tempaus: 29 Silloin te veisaatte niin kuin yöllä, kun pyhä juhla alkaa.. Jes.24:23..Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus, Ilm.4:4, 8-10.

    • kjkl

      Neekerit asettuneet ammuskelemaan ihmisiä kerrostalojen ovien yläpuolelle tuuletusluukuista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      587
      2020
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      98
      999
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      957
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      807
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      668
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe