Demari pressaa 3 on katteltu ja nyt saa riittää. Soini Presidentiksi kansan tuella !!!
Suomen Kansa
Ei KAIPAA !!!
1195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näin on .
Mepiksi tosta noin vaa.
Miksi EU:sta pitäisi irtautua? 500 miljoonan ihmisen Unionissa ja maailman suurimmalla markkina-alueella on mielestäni hyvä olla. Ja puhun edelleen suomea pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa.
Samalla piereskellen työntekijän ja pienyrittäjän nenuun.
Keitä tähän salaperäiseen "eliittiin" mahtaa kuulua?
Salaperäinen eliitti koostuu korkeassa asemassa olevista virkamiesnaisista, Hyvä esimerkki on porukka, joka häärii ydinvoimatyömaalla salaisuuden verhon takana ilman mitään kontrollia. Korkeassa virassa toimivat pörssiyritys johtajat kuuluvat myös samaan kategoriaan kultaisien kädenpuristuksien saattelemana.
Ehdokasta ja ammattiliittojen jäsenet vaihtavat ytk.n jäseniksi heti ku 500 ansiopäiväraha päivää tulee täyteen. Sossuilla tuleepi tukijoista pula.
Että näin meillä Suomessa oman kansan hyvin voinnilla ei mitään merkitystä.
Kokkarien ja Kepun, Sossujen tarpeeksi kaikki sujuu hyvin : )
puhuu mitä ihmiset haluaa kuulla, mitään ei tee asioille josta satuja kertoo.
Aika näyttää. Vaaleihin on aikaa vielä.