Globalisaatio

Globalisaatiolla tarkoitan sitä kun markkinoista tulee maailmanlaajuisia, niin että kansantaloudet alkavat kilpailemaan keskenään markkinaosuuksista. Valtiot vaikuttavat omaan talouteensa lainsäädännöllä, jolloin valtion sisäiset markkinat ovat valtion hallinnassa, kun taas globaaleilla markkinoilla ei ole mitään ulkopuolista lainsäätäjää ja valvojaa. Käytännössä kansainvälisille markkinoille on asiaa vain sellaisilla yrityksillä, joilla on tarpeeksi suuri organisaatio tällaisiin markkinoihin osallistumiseen, siis kyläkauppias ei voi itse osallistua globaaliin kilpailuun, mutta toisaalta kilpailu voi vaikuttaa hänen oman maansa kansantalouteen.

On olemassa entisiä sosialistisia valtioita ja sitten on olemassa sosialidemokratioita sekä vapaita talouksia. Yksilön poliittista suuntautuneisuutta voidaan kuvata sellaisella akselistolla, jossa x-akselilla on talouden vapaus ja y-akselilla sosiaalinen vapaus. Yhdysvalloissa talous on aika vapaa, mutta sosiaaliset vapaudet taas ovat jonkin verran rajoitettuja, kuitenkin sosialistisissa maissa nämä kummatkin vapaudet ovat paljon rajoitetumpia. Suomessa ja Ruotsissa taas sosiaaliset vapaudet ovat suuria, mutta talous taas on epävapaampaa kuin Yhdysvalloissa. Globalisaatiossa entiset sosialistiset maat ovat siirtyneet vapaampaan talouteen, mutta sosiaaliset vapaudet taas ovat voineet jopa vähentyä.

Globalisoituminen tarkoittaa sitä, että valtiot eivät enää hallitse kansaansa, vaan kansa ei ole yhtenäinen yksikkö, vaan se koostuu yksilöistä ja heidän suhteistaan työnantajiin, ainakin talouden osalta. Tällöin kansallisuudella ja kulttuurilla ei ole enää niin suurta arvoa, siis länsimaissa, kun kaikki ihmiset ikään kuin menevät arvojen supermarkettiin ja ostavat sieltä sitä kulttuuria, jota he juuri silloin sattuvat ihailemaan. Globalisaatio on siis länsimaiden aiheuttama ilmiö, jos niin voi sanoa. Länsimaathan ovat hallinneet maailmaa viimeiset 2000 vuotta, tässä vaiheessa kehitystä olemme avanneet kehittymättömille maille (siis ei-länsimaisille maille) ovet länsimaiseen vapauteen ja epäkulttuuriin. Riippumatta siitä haluavatko entiset sosialistiset maat tai kehitysmaat osallistua globalisaatioon, niin heidän on pakko osallistua. Kaupankäynti naapurimaiden kesken ei ole enää maiden valtioiden päättämää politiikkaa, vaan siitä päättävät itsenäiset yritykset. Valtio ei siis voi enää hirveästi vaikuttaa siihen kuinka sen talous hoidetaan. Globalisaation voimana ovat superyhtiöt, jotka ovat kiinnostuneita vain voiton tekemisestä. Voiton tekeminen eroaa aika paljon siitä, että tehdään jokin tuote tarjontaa varten. Näitä yrityksiä ei kiinnosta mitä he tuottavat, koska ne tuottavat vain rahaa omistajilleen, niin se on aivan samantekevää miten sitä tehdään. Suuryritykset eivät pidä siitä, että he ovat sidottuja vain omaan maahansa, kun kansainvälinen toiminta mahdollistaa suurempien voittojen tekemisen, niin sen takia nämä yritykset suosivat sellaista politiikkaa, joka on globalisaatiolle myönteistä. Kansallismielisyys ei yrityksiä kiinnosta, mutta toisaalta yrityksiä omistaa aina jonkin kansan edustajat (esim. Soros on tukenut omaa maatansa), joten jos jotain maata pitää tukea, niin kai se on sitten se oma maa.

Globalisaatiossa kilpailevat siis ensisijaisesti suuryritykset. Tämä vaikuttaa kansantalouksiin suuresti, koska mitä suurempi yritys, niin sitä suurempi vaikutus sillä että pysyykö se maassa vai ei, on kansantalouteen. Valtioiden pitää yrittää tehdä maasta houkutteleva suuryrityksille, jotta se välttäisi työttömyyden kasvun. Yrityksiä kun ei kiinnosta muu kuin voitot, joten tähän voidaan vaikuttaa vain parantamalla kilpailukykyä, eli siis laskea palkkoja ja veroja sekä työntekijöiden oikeuksia.

Globalisaatiossa ei kuitenkaan ole käynyt niin, että nämä entiset sosialistiset maat/kehitysmaat olisivat rikastuneet tai niiden olot olisivat parantuneet. Yhä useammat kehitysmaat ovat joutuneet käytännössä velkaorjuuteen, josta ei työnteolla ole ulospääsyä.

Globalisaatio on jonkinlainen siirtymävaihe johonkin uuteen aikakauteen. Mikä se sitten on, ei kai sitä voi tietää? Oswald Spengler on kirjassaan Länsimaiden perikato ennustanut, sitä mitä kirjan otsikko sanookin, länsimaiden perikatoa. Spenglerin mukaan kulttuurit ovat organismeja, joilla on tietty elinikä. Jos tosiaan länsimainen kulttuuri on kuolemassa, niin silloin uusi vallitseva kulttuuri voi syntyä joko vanhan raunioista tai kehitysmaiden ja muiden ns. sorrettuna olleiden kansojen mielistä. Peak Oil teoria ja monet muut teoriat maapallon ekologisesta tilasta puhuvat Spengelerin käsitysten puolesta, ainakin jossain mielessä. Kehitysusko ja pelastususko tieteeseen ovat yleisiä näkökantoja länsimaissa, tällaiset käsitykset makaavat tyhjän päällä ja voivat olla niitä seikkoja, jotka johtavat siirtymävaiheeseen, jolloin syntyy jotain uutta mitä ei nykyisillä ehdoilla voida ymmärtää.
1316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö ole aika selvää että jos jokin asia vaikuttaa maailmanlaajuisesti tai jotain voidan tehdä maailmanlaajuisesti se myös tarvitsee maailmanlaajuisia säädöksiä. Yritykset eivät ole hyväntekeväisyys järjestöjä ja heillä on aivan yhtä pieni velvollisuus tehdä hyvää kuin muillakin ihmisillä. Valtioiden päättäjä tekevät päätöksen mihin maailma menee ja jos eivät tee yhteistyötä niin tilanne todellakin johtaa siihen että kilpaillaan sillä kuka välittää kaikkein vähiten ympäristöstä ja työntekijöistä.

Yrittämisestä on kyse niin pienissä kuin suurissakin mittakaavoissa ja jokainen yrittäjä sijoittaa rahaa ja työpanoksen sen takia että hyötisi siittä itse ei sen takia että saisi työllistää muut, aivan kuten muutkin ihmiset. Osakesijoittamista voi pitää arvelluttavana, mutta ei sitä pääomaa mistään tulisi jos ei saisi sijoittamalleen rahalle vastineta.

Tähän aiheeseen liittyen kirjoitin jo toisen otsikon alla joten lue sieltä ennen kuin kommentoit ja toivon että Globalisaatiota ei pidetä tekosyynä yritys toiminnan arvostelemiseksi vaan mietitään miten Globalisaation pitäisi toimia.

Länsimaat ovat olleet "johdossa" 500 vuotta eivät 2000 vuotta ja itseasiassa Globalisaatio käynnistyi vasta kun seilattiin pidemmälle. Minussa asuaa pieni teknokraatti joka uskoo Fuusion ja Vedyn ratkaisevan saastumisen, mutta en siihen että se ratkaisee ihmisen elämisen ja kehitysmaiden ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aleksi kirjoitti:

Globalisaatiolla tarkoitan sitä kun markkinoista tulee maailmanlaajuisia, niin että kansantaloudet alkavat kilpailemaan keskenään markkinaosuuksista. Valtiot vaikuttavat omaan talouteensa lainsäädännöllä, jolloin valtion sisäiset markkinat ovat valtion hallinnassa, kun taas globaaleilla markkinoilla ei ole mitään ulkopuolista lainsäätäjää ja valvojaa. Käytännössä kansainvälisille markkinoille on asiaa vain sellaisilla yrityksillä, joilla on tarpeeksi suuri organisaatio tällaisiin markkinoihin osallistumiseen, siis kyläkauppias ei voi itse osallistua globaaliin kilpailuun, mutta toisaalta kilpailu voi vaikuttaa hänen oman maansa kansantalouteen.

On olemassa entisiä sosialistisia valtioita ja sitten on olemassa sosialidemokratioita sekä vapaita talouksia. Yksilön poliittista suuntautuneisuutta voidaan kuvata sellaisella akselistolla, jossa x-akselilla on talouden vapaus ja y-akselilla sosiaalinen vapaus. Yhdysvalloissa talous on aika vapaa, mutta sosiaaliset vapaudet taas ovat jonkin verran rajoitettuja, kuitenkin sosialistisissa maissa nämä kummatkin vapaudet ovat paljon rajoitetumpia. Suomessa ja Ruotsissa taas sosiaaliset vapaudet ovat suuria, mutta talous taas on epävapaampaa kuin Yhdysvalloissa. Globalisaatiossa entiset sosialistiset maat ovat siirtyneet vapaampaan talouteen, mutta sosiaaliset vapaudet taas ovat voineet jopa vähentyä.

Globalisoituminen tarkoittaa sitä, että valtiot eivät enää hallitse kansaansa, vaan kansa ei ole yhtenäinen yksikkö, vaan se koostuu yksilöistä ja heidän suhteistaan työnantajiin, ainakin talouden osalta. Tällöin kansallisuudella ja kulttuurilla ei ole enää niin suurta arvoa, siis länsimaissa, kun kaikki ihmiset ikään kuin menevät arvojen supermarkettiin ja ostavat sieltä sitä kulttuuria, jota he juuri silloin sattuvat ihailemaan. Globalisaatio on siis länsimaiden aiheuttama ilmiö, jos niin voi sanoa. Länsimaathan ovat hallinneet maailmaa viimeiset 2000 vuotta, tässä vaiheessa kehitystä olemme avanneet kehittymättömille maille (siis ei-länsimaisille maille) ovet länsimaiseen vapauteen ja epäkulttuuriin. Riippumatta siitä haluavatko entiset sosialistiset maat tai kehitysmaat osallistua globalisaatioon, niin heidän on pakko osallistua. Kaupankäynti naapurimaiden kesken ei ole enää maiden valtioiden päättämää politiikkaa, vaan siitä päättävät itsenäiset yritykset. Valtio ei siis voi enää hirveästi vaikuttaa siihen kuinka sen talous hoidetaan. Globalisaation voimana ovat superyhtiöt, jotka ovat kiinnostuneita vain voiton tekemisestä. Voiton tekeminen eroaa aika paljon siitä, että tehdään jokin tuote tarjontaa varten. Näitä yrityksiä ei kiinnosta mitä he tuottavat, koska ne tuottavat vain rahaa omistajilleen, niin se on aivan samantekevää miten sitä tehdään. Suuryritykset eivät pidä siitä, että he ovat sidottuja vain omaan maahansa, kun kansainvälinen toiminta mahdollistaa suurempien voittojen tekemisen, niin sen takia nämä yritykset suosivat sellaista politiikkaa, joka on globalisaatiolle myönteistä. Kansallismielisyys ei yrityksiä kiinnosta, mutta toisaalta yrityksiä omistaa aina jonkin kansan edustajat (esim. Soros on tukenut omaa maatansa), joten jos jotain maata pitää tukea, niin kai se on sitten se oma maa.

Globalisaatiossa kilpailevat siis ensisijaisesti suuryritykset. Tämä vaikuttaa kansantalouksiin suuresti, koska mitä suurempi yritys, niin sitä suurempi vaikutus sillä että pysyykö se maassa vai ei, on kansantalouteen. Valtioiden pitää yrittää tehdä maasta houkutteleva suuryrityksille, jotta se välttäisi työttömyyden kasvun. Yrityksiä kun ei kiinnosta muu kuin voitot, joten tähän voidaan vaikuttaa vain parantamalla kilpailukykyä, eli siis laskea palkkoja ja veroja sekä työntekijöiden oikeuksia.

Globalisaatiossa ei kuitenkaan ole käynyt niin, että nämä entiset sosialistiset maat/kehitysmaat olisivat rikastuneet tai niiden olot olisivat parantuneet. Yhä useammat kehitysmaat ovat joutuneet käytännössä velkaorjuuteen, josta ei työnteolla ole ulospääsyä.

Globalisaatio on jonkinlainen siirtymävaihe johonkin uuteen aikakauteen. Mikä se sitten on, ei kai sitä voi tietää? Oswald Spengler on kirjassaan Länsimaiden perikato ennustanut, sitä mitä kirjan otsikko sanookin, länsimaiden perikatoa. Spenglerin mukaan kulttuurit ovat organismeja, joilla on tietty elinikä. Jos tosiaan länsimainen kulttuuri on kuolemassa, niin silloin uusi vallitseva kulttuuri voi syntyä joko vanhan raunioista tai kehitysmaiden ja muiden ns. sorrettuna olleiden kansojen mielistä. Peak Oil teoria ja monet muut teoriat maapallon ekologisesta tilasta puhuvat Spengelerin käsitysten puolesta, ainakin jossain mielessä. Kehitysusko ja pelastususko tieteeseen ovat yleisiä näkökantoja länsimaissa, tällaiset käsitykset makaavat tyhjän päällä ja voivat olla niitä seikkoja, jotka johtavat siirtymävaiheeseen, jolloin syntyy jotain uutta mitä ei nykyisillä ehdoilla voida ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu