Rasisteille ja..

Ihan vaan tiedoksi,että samalla aikaa kun hukkaatte energiaanne paranoidisiin mielikuviin ulkomaalaisten aiheuttamista katastrofeista,niin nämä ns. "omat pojat" ovat saaneet melskata mäsäksi kokonaisen hyvinvointivaltion kenenkään älähtämättä!
100.000 mamua ei pysty samaan tuhoon edes yhdessä mihin yksi korruptoitunut ministeri!EU-jäsenyys pisti laput kansalaisten silmille,avasi hämärät rahaväylät ja loi poliittisen systeemin missä vastuussa ei ole kukaan,ketään ei voi vaatia tilille mistään ja korruptiojärjestelmä takaa sen että samat tyypit ovat massiivisena vyörynä valehtelemassa joka vaaleissa paikan vallankahvassa,koska niille jotka tekisivät muutoksen ja toisivat faktoja kansan kuultavaksi ei heru media aikaa eikä kalliin rahan paikkaa julkisuudessa!
Kaikki ne päätökset ja muutokset suomalaisten arjessa,joissa ei ole päätä ei häntää ovat omien poliitikkojemme vapaasti tehtailemia.Ei auta että asiantuntijat kauhistelevat tätä menoa,ei auta että muutama ajankohtaisohjelma vilauttelee epäkohtia ja niiden kustannuksia.EU:n tärkein tavoite no 1,oli tuhota kansalaisten tietämys ja tällä palstalla näkyy miten hyvin on onnistuttu!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


muuten ääliöille! kirjoitti:

Ihan vaan tiedoksi,että samalla aikaa kun hukkaatte energiaanne paranoidisiin mielikuviin ulkomaalaisten aiheuttamista katastrofeista,niin nämä ns. "omat pojat" ovat saaneet melskata mäsäksi kokonaisen hyvinvointivaltion kenenkään älähtämättä!
100.000 mamua ei pysty samaan tuhoon edes yhdessä mihin yksi korruptoitunut ministeri!EU-jäsenyys pisti laput kansalaisten silmille,avasi hämärät rahaväylät ja loi poliittisen systeemin missä vastuussa ei ole kukaan,ketään ei voi vaatia tilille mistään ja korruptiojärjestelmä takaa sen että samat tyypit ovat massiivisena vyörynä valehtelemassa joka vaaleissa paikan vallankahvassa,koska niille jotka tekisivät muutoksen ja toisivat faktoja kansan kuultavaksi ei heru media aikaa eikä kalliin rahan paikkaa julkisuudessa!
Kaikki ne päätökset ja muutokset suomalaisten arjessa,joissa ei ole päätä ei häntää ovat omien poliitikkojemme vapaasti tehtailemia.Ei auta että asiantuntijat kauhistelevat tätä menoa,ei auta että muutama ajankohtaisohjelma vilauttelee epäkohtia ja niiden kustannuksia.EU:n tärkein tavoite no 1,oli tuhota kansalaisten tietämys ja tällä palstalla näkyy miten hyvin on onnistuttu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu