Kaksi

On olemassa oikea vapaus jonka ihminen Jeesuksen kohdatessaan saa, sekä väärä vapaus johonka ihminen ajautuu kun tulee
itsensä tai jonkun muun ihmisen armahtamaksi.

Kun on saanut nähdä sellaisten ihmisten luisuvan pois Jumalan Totuudesta joille Jumala oli Totuuttaan saanut kirkastaa niin
on sydämessään kysynyt, miksi näin?
He kun vielä sanovat päässeensä johonkin vapauteen, niin on
kysynyt Herra mitä se on.

Ja toden totta Jumala vastaukset antaa ja on eteeni tuonut
Jeesuksen sanan;"monet yrittävät harvat pääsevät"

Ja mikä onkaan se vapaus jossa suuri joukko tänään vaeltaa?
He ovat tulleet vapautetuksi Jeesuksen sanomasta lihan kuoleman
tiestä. He elävät siis lihallisessa vapaudessa oman mielensä
mukaan ja mitä vastaan he taistelevat Jeesuksen sanomaa joka
on lihalle myrkkyä.
Tämä on Totuus jota lihan mukaisessa vapaudessa oleva ei
voi tunnustaa vaan luulee olevansa oikeassa vapaudessa
vaaliessaan ihmisen mieltä, lihaa.

Jo lihasta, ihmisen mielestä puhuminen saa lihallisessa vapaudessa olevan "raivon" valtaan.

Lihallisessa uskossa varotaankin loukkaamasta millään toisen ihmisen lihaa, ja näin kun joku harva tuokin sanomaa Jumalalta
Jeesuksessa se onkin kauheaa, se onkin pahaa ja siitä tuo
tuoja tuomitaan, tuomitsijaksi, rakkaudettomaksi jossa ei
Hengen hedelmiä näy.

Lihallisessa uskossa kuulutetaan alvariinsa hengen hedelmiä
eikä nähdä lihallisessa uskossa tehdyt KAIKKI työt ovat
harhaa ne EI ketään pelasta.

Oikea usko näkyy aivan muuna kuin lihan hellimisenä.
Oikea usko tuo Jeesuksen Kristuksen sanaa sielujen pelastukseksi
sillä liha EI VOI PERIÄ Jumalan valtakuntaa.

Mikä on siis vapaus johon olet ajautunut, johdettu?

Ei ole yhdentekevää missä vapaudessa täällä vaeltaa.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

katkeraa muita valvovaa vuodatusta.

Äänestä
  • Totuus on katkeraa sappea niin sille ei mitään voi.

    Mitä valvovaan vuodatukseen tulee, niin itsepä olet ilmeisesti valvomassa ettei
    yksikään erehtyisi lähtemään Jeesuksen viitoittamalle tielle.

    Tiedän ne joille Jumala saa puhua he ainoastaan näkevät oikein.

    Edelleen kysyn Jumala missä on niitä jotka sinua todella rakastavat nyt näitä
    pilkkaajia vain on joka oksalla.

    Tämänkään aloituksen aihe ja sanoma ei Jumalan Hengessä anna aihetta pilkkaan
    sillä aloituksen sanoma on Totta.
    Näin täällä suuri osa kulkee lihan vapaudessa halveksien Jeesusta.
    Murheellista mutta Totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vapautta kirjoitti:

On olemassa oikea vapaus jonka ihminen Jeesuksen kohdatessaan saa, sekä väärä vapaus johonka ihminen ajautuu kun tulee
itsensä tai jonkun muun ihmisen armahtamaksi.

Kun on saanut nähdä sellaisten ihmisten luisuvan pois Jumalan Totuudesta joille Jumala oli Totuuttaan saanut kirkastaa niin
on sydämessään kysynyt, miksi näin?
He kun vielä sanovat päässeensä johonkin vapauteen, niin on
kysynyt Herra mitä se on.

Ja toden totta Jumala vastaukset antaa ja on eteeni tuonut
Jeesuksen sanan;"monet yrittävät harvat pääsevät"

Ja mikä onkaan se vapaus jossa suuri joukko tänään vaeltaa?
He ovat tulleet vapautetuksi Jeesuksen sanomasta lihan kuoleman
tiestä. He elävät siis lihallisessa vapaudessa oman mielensä
mukaan ja mitä vastaan he taistelevat Jeesuksen sanomaa joka
on lihalle myrkkyä.
Tämä on Totuus jota lihan mukaisessa vapaudessa oleva ei
voi tunnustaa vaan luulee olevansa oikeassa vapaudessa
vaaliessaan ihmisen mieltä, lihaa.

Jo lihasta, ihmisen mielestä puhuminen saa lihallisessa vapaudessa olevan "raivon" valtaan.

Lihallisessa uskossa varotaankin loukkaamasta millään toisen ihmisen lihaa, ja näin kun joku harva tuokin sanomaa Jumalalta
Jeesuksessa se onkin kauheaa, se onkin pahaa ja siitä tuo
tuoja tuomitaan, tuomitsijaksi, rakkaudettomaksi jossa ei
Hengen hedelmiä näy.

Lihallisessa uskossa kuulutetaan alvariinsa hengen hedelmiä
eikä nähdä lihallisessa uskossa tehdyt KAIKKI työt ovat
harhaa ne EI ketään pelasta.

Oikea usko näkyy aivan muuna kuin lihan hellimisenä.
Oikea usko tuo Jeesuksen Kristuksen sanaa sielujen pelastukseksi
sillä liha EI VOI PERIÄ Jumalan valtakuntaa.

Mikä on siis vapaus johon olet ajautunut, johdettu?

Ei ole yhdentekevää missä vapaudessa täällä vaeltaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu