Jeesus ja Ellen White

Jeesus oli Ellen Whiten elämän keskipiste. Sen todistavat hänen miljoonat kirjoittamansa sanat. Ellen Whiten kutsui itse Jeesus sananasaattajakseen. Jeesus tietää mitä tekee, siksi voimme luottaa hänen sananasaattajansa sanoihin. Ellen Whiten ennustukset ovat toteutumassa. Katolinen kirkko yhdessä evankelisten kanssa ovat muuttumassa Ilmestyskirjan pedoksi, joka tulee vaatimaan ihmisten omia tuntoja valtansa alle.

Jeesus oli Ellen Whiten oppaana 70 vuotta aina hänen täydellistä uudestisyntymisestä hänen vanhuuden viimeselle päivälle.

Uskova_1 on Ellen Whiten täydellinen vastakohta. Uskova_1 on paholaisen profeetta.
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>> Ellen Whiten ennustukset ovat toteutumassa. Katolinen kirkko yhdessä evankelisten kanssa ovat muuttumassa Ilmestyskirjan pedoksi, joka tulee vaatimaan ihmisten omia tuntoja valtansa alle. >>>>

Tämä on niin hirveää ja abrurdia potaskaa, että miksi vaivaudun edes vastaamaan, mutta vastaanpa silti, sillä teissä voi olla joku, jolla on vielä tervettä järkeä ja etenkin maalaisjärkeä jäljellä.

1800-luvun puolivälissä oli todellakin USA:ssa suunnitteilla jos jonkinmoista lakia sunnuntain suuntaan. Ne kaikki kaatuivat, koska USA:ssa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan. Tämän takia yhdenkään sunnuntaihörhöilijän turinat eivät edenneet juuri senttiäkään. Ellen ja osa muista lauantaihörhöistä sen sijaan nielaisivat koukun siimoineen päivineen ja alkoivat saarnata väelleen sitä, että kohta tulee sunnuntailaki ja sapatin pitäjiä aletaan vainota.

Tämä oli siis tilanne 1800-luvun puolivälissä, mutta mikä se on nyt:

USA on täysin eri paikka uskonnollisesti, kuin Ellenin aikaan. Usa:ssa vaikuttaa mm. erittäin vaikutusvaltainen ryhmä, jolla on senaattoreita, kongressin edustajia, kuvernoorejä ja jopa presidenttiehdokkaita, nimittäin juutalaiset ja sallisivatko nämä voimakkaat juutalaisryhmät koskaan sellaista lakia, joka pakottaisi sunnuntaipyhitykseen?

Eivät ikinä.

Siten USA:ssa on perjantain pyhittäjiä, eli muslimeja n 7 miljoonaa henkeä ja hyväksyisivätkö ne koskaan sunnuntailakia? Eivät koskaan.

Sitten meillä on kasvava joukko sekularisteja eri muodoissaan, tänään jo 60-70 miljoonaa ja hyväksyisivätkö he koskaan jotain sunnuntailakia tulevaksi? Eivät koskaan.

Puhumattakaan siitä, että tämän sunnuntailain pitäisi koskea koko maailmaa, eli mm. 1.7 MILJARDIA muslimia täytyisi saada sen taakse. Aika absurdia, jos toteutuu.

Ja mikäli katolinen kirkko alkaisi vainota sapatin pitäjiä ja jopa murhata heitä, niin adventistit, juutalaiset yms sapatin pitäjät voivat taatusti luottaa siihen, että koko maailma kääntyy katolista kirkkoa vastaan ja moinen hirmuvalta lyödään alas, kuten kävi Hitlerin saksalle.

Tällä hetkellä kukaan ei aja sunnuntailakia, vaan amerikan protestantiset lahkot ajavat mm. rukouksia kouluihin yms asioita, eikä ketään edes kiinnosta sunnuntailaki. Paitsi adventisteja, jotka vouhkaavat asian kanssa, jota ei ole, ei ole ollut, eikä tule.

Krtistittyjä on alle 1/3 osaa maailman väestöstä, joten ei ole mitään järkevää syytä olettaa, että tällainen minimaalinen ryhmä saisi jonkin typerän sunnuntailain koskaan läpi missään päin maailmaa.

Adventistit väittävät, että USA on riittävän voimakas tämän tekemään. No katsotaanpa Irakiin. USA ei ole riittävän voimakas edes saamaan asiaansa läpi Irakissa, joka on pieni maapläntti lähi-idässä ja jossa on muutama kymmenen miljoonaa asukasta. Miten USA voisi saada 7 miljardia ihmistä saappaansa alle.

Ei mitenkään.

Joten pelkkää paskaa on Ellenin profetiat tämänkin suhteen.

Äänestä
  • se tutkiva tuomio kun on ollu 160 vuotta ja ihmisiä eläny 60 miljardia niin jos nyt tulis maailman loppu tuomioon ja tutkintaan olis aikaa apaut 0,06 sekuntia per lärvi että on siinä kiire selittää joka makkaran pätkän syönti ja sunnuntai ylityöt ja vielä mätkästä tuomio päälle eli kaikenlaista hörhöilyä itteään uskovina pitävät nielee no jeppuloilla on vähä samanlaisia oppeja mutta ei ole niittenkään päivämäärät pitäny paikkaansa. Jos olisin tuollaisissa hörhölahkoissa niin älyäisin jossain vaiheessa tahtoa rahani takaisin...semonen poika mää vaa olisin..tuo laskelma voi heittää kymmenesosasekunnin mutta kiire olis kuitenki

    Äänestä

aina ja totuuden vastustajat survotaan survimessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolme-enkeliä kirjoitti:

Jeesus oli Ellen Whiten elämän keskipiste. Sen todistavat hänen miljoonat kirjoittamansa sanat. Ellen Whiten kutsui itse Jeesus sananasaattajakseen. Jeesus tietää mitä tekee, siksi voimme luottaa hänen sananasaattajansa sanoihin. Ellen Whiten ennustukset ovat toteutumassa. Katolinen kirkko yhdessä evankelisten kanssa ovat muuttumassa Ilmestyskirjan pedoksi, joka tulee vaatimaan ihmisten omia tuntoja valtansa alle.

Jeesus oli Ellen Whiten oppaana 70 vuotta aina hänen täydellistä uudestisyntymisestä hänen vanhuuden viimeselle päivälle.

Uskova_1 on Ellen Whiten täydellinen vastakohta. Uskova_1 on paholaisen profeetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu