Vihdoinkin koitti päivä, ensimmäinen lomapäiväni, jolloin suuntasin autoni kohti lentokenttää. Tunnelma oli mahtava ajaessani lentokentälle, vaikka takaraivossa pikkupiru lällätti vieroitusoireista. Ajatukset harhailivat chatin ja lentopelon sekamelskassa, ikävä kalvoi mieltä. Jonkinasteinen paha mieli jäyti mieltä, erään henkilön kanssa jäi asiat selvittämättä. Loukkasinko häntä niin verisesti ettei hän voinut vastata minulle, meninkö liian henkilökohtaisuuksiin. Ajatus sai kyyneleet silmiini. Yritin ryhdistäytyä. Oli pakko keskittyä ajamiseen, sytytin savukkeen, olo oli hermostunut, meni toinen savuke, vihdoin saavuin lentokentälle. Auto parkkiin ja tutut kuviot toimittamaan ennen koneen nousua.
Lähestyin lentokentän ravintolaa, annoin itselleni luvan nauttia yhden drinkin, mutta siinä menikin kolme. Olo oli rento, vihdoin pääsin koneeseen ja nousu alkoi. Huomasin olevani vapautuneempi, mutta lääke olooni ei ollut oikea, drinkit eivät kuulu vieroitusoireisiini. Huomasin kuitenkin vieläkin tärkeämmän seikan, olin tyystin unohtanut chatin. Sen ja loman kunniaksi tilasin drinkin, toisen, kolmannen ja taisi siinä mennä neljäkin, mutta olinhan lomalla, kovalla työllä ja ahkeruudella ansaittu lomamatka ja yksin, ihanaa!
Kone lähestyi lomakohdettani, lentoemäntä kehoitti laittamaan vyöt kiinni ja laskeutuminen alkoi, onneksi siihen en tarvitse vieroitusoireita ja olo oli suorastaan rennon hilpeä, mistähän lie mahtoi johtua.:)
Linja-auto odotti kentän laidalla ja matka hotelliin alkoi, ihmiset olivat iloisen näköisiä, puheensorina kaikui korvissani ja joku nauroi välillä äänekkäästi. Saavuimme hotelliin, muodollisuudet hoidettuani pääsin vihdoin huoneeseeni. Romanttisesti sisustettu huone yllätti minut täysin, mitä se vielä merkitsee.
Ensimmäiset päivät kuluivat tutustuen paikan nähtävyyksiin enkä käynyt rannalla kertaakaan, hotellin uima-altaalla lekottelin muutamana aamuna. Opittuani hieman paikkaa tuntemaan päätin lähteä katsomaan meren rantaa, otin bikinit ja pyyhkeen mukaan siltä varalta jos vaikka innostuisin auringonottoon. Tunnelma rannalla oli hilpeä, lapset leikkivät rantapalloilla, aikuiset lekottelivat aurinkotuoleilla, toiset ajelivat vesiskoottereilla ja muutamat pelasivat rantalentopalloa. Löysin tuolin itselleni, asetuin mukavasti siihen loikoilemaan ja tuskin hetkeäkään ehdin siinä olemaan kun sivustani kuului miehen ääni, tumma silmäpari tuijotti ja suu hymyssä kysyi, saisiko olla jotain juotavaa. Tottakai, sanoin ja mitään häpeilemättä tuijotin tummia silmiä. Mies otti tilauksen ja hetken kuluttua toi juomani, hymyili ja katsoi suoraan silmiin, see you later. Huh, mitkä silmät, ajattelin ja aloin tutkiskella ihmisiä aurinkolasien takaa, jotka mahdollistavat salaperäisen, uteliaan katseeni, silti paljastamatta ketä milloinkin katson.:)
Aurinko paistoi taivaan täydeltä, tummasilmä palveli kuin prinsessaa ja olo alkoi olla melkoisen ahdistava noiden silmien häikälemättömässä valvonnassa. Muutaman tunnin kuluttua päätin lähteä takaisin hotelliin, keräilin tavaroitani, varjo peitti tuoliani ja tummasilmä seisoi vieressäni. Oletko lähdössä, hän kysyi, tuletko huomenna takaisin? Vastasin, että tulen, hymyilin noille tummille silmille ja lähdin kävelemään kohti hotelliani.
Päivä hämärtyi, kävin suihkussa ja päätin lähteä tutkimaan paikallisia ravintoloita. Turisteja parveili kaduilla, kuului sieltä joukosta tuttua kieltäkin, iloista ja vauhdikasta väkeä. Suomalainen ravintola, ei, sinne ei missään tapauksessa ja etsin paikallisen väen omistaman ravintolan. Se oli helppoa, ravintola ravintolan vieressä. Astuin sisään, tunnelma oli välitön, mies soitti kitaralla kauniita balladeja laulaen tummalla äänellä. Kiertelin ja menin tiskille tilaamaan. Mies kääntyi, hymy nousi huulille ja tummasilmä tuijotti saaden oloni vaivautuneeksi, miksi juuri nyt ja sama mies, ei pois täältä äkkiä, join juomani ja suunnistin kohti ovea. Kuulin juoksuaskelia ja tummasilmä ilmestyi vierelleni. Käveli siinä vieressäni sanakaan sanomatta. Katsoin häntä ja kysyin, miksi lähdit perääni? Tummasilmä pysähtyi tarttuen käteeni ja sanoi, sinä kiinnostat minua, tuletko varmasti huomenna rannalle? Tulen, hymyilin, tummasilmä kääntyi ja meni takaisin ravintolaan. Jatkoin sekavin tuntein matkaani, päätin viettää railakkaan illan ja seuraava päivä meni hotellin parvekkeella parannellen railakkaan illan jälkioireita.
Seuraavana päivänä suunnistin kohti rantaa, oikaisin itseni aurinkotuolille katselemaan ihmisten iloisia rantaleikkejä. Tunsin kuinka joku tuli vierelleni, tummasilmä istui vieressäni olevalle tuolille ja kysyi ilman mitään ennakkovaroitusta, vietätkö tämän päivän kanssani? Kyllä, sanoin, ennen kuin itsekään tajusin. Loikoilimme auringossa, uimme, juttelimme, nauroimme ja ilta saapui. Tummasilmä saattoi minut hotelliini ja kysyi, tapaammeko illalla ravintolassa? Sanoin tulevani.
Astuin ravintolaan sisään, tummasilmä huomasi ja tuli vastaan. Mennään, otti kädestäni kiinni ja saattoi pöydän luokse, jossa paloi kaksi kynttilää. Tahdon tarjota sinulle illallisen, tummasilmä sanoi, tarjosi tuolin ja pyysi odottamaan hetken. Ajattelin, voi luoja, ei tämä ole minun tapaistani, näin vain joutua tummien silmien lumoon. Pöydän viereen ilmestyi mies kitaran kanssa laulaen kaunista laulua, tummasilmä istui pöytään ja kertoi laulun kertovan rakkaudesta. Rakkaudesta, mitä tämä tummasilmä ajaa takaa, palvoo ja kohtelee kuin prinsessaa, huomasin miettiväni. Luuleeko tuo tummasilmä saavansa minut mukaan, pieni ärtymys iski mieleen, no, katsotaan. Tarjoilija toi hyvältä tuoksuvan aterian eteeni ja ärtymys hävisi nauttiessani hyvästä ruoasta. Tummasilmä jutteli vapautuneesti, perheestään, työstään, kotipaikastaan, turisteista ja välillä katseli tummilla silmillään saaden katseeni väistämään noita jumalaisia silmiä.
Päivät kuluivat nopeasti, liian nopeasti. Lähtöpäivä lähestyi tietäen tämän ihanan lomamatkan päättymistä. Pakkailin tavaroitani haikein mielin, niinkuin aina ennenkin aikaisempien lomamatkojen päättyessä. Menin parvekkeelle, katselin kaunista maisemaa, tulenkohan koskaan enää takaisin tänne, mietin ja sytytin savukkeen. Ehkä joskus palaan takaisin, tummien silmien katse silmieni sielussa.
Odottelin lentokentällä koneen lähtöä, ihmiset tekivät haikeina lähtöä kotimaihinsa, tunsin etten ollut ainoa joka oli ihastunut tähän paikkaan. Istuessani siinä, hahmo lähestyi, tummasilmä tuli kasvot hymyssä vierelleni, istui ja kysyi, when I see your sunstripes? Hymyillen nousin tuoliltani ja sanoin, ehkä joskus, annoin suukon ja lähdin kävelemään kohti porttia, jossa lentokone odotti taivaalle nousua ja viedäkseen minut pois noiden tummien silmien lumosta.

Vastaukset 18
Vanhimmat
kuvia tuli päähän.. semmone hiukka ylipainone, drinksuista tykkäävä, elämää pelkäävä haaveilija tuossa kävi eteläs. Oli ihana paikka se etelä, miähetki nii ihanii. vai oliko sittenkää?
oikea perheenemännän päiväuni.....
...paistaa se aurinko vielä teillekin, sinulle ja simmoottiille.:)
Tarinassani onkin teille pala purtavaksi, onko se faktaa vai fiktiota.:)
Kauniisti ja sisällöltään viisaan antavasti kirjoitettu, et taida kirjoittaa ensimmäistä kertaa, sillä onko se faktaa vai fiktiota ei ole mitään merkitystä,tärkeintä on hyvä kerronta;))
Kiitos sinulle.
...myönteisestä palautteesta. Niin, onko sillä tosiaan väliä, fiktio tai fakta, jos se viihdyttää.:)
En tosiaan kirjoita ensimmäistä kertaa.:)
palstalla on kirjotus ja on hyvä kun kirjotat jamietit myös vähän miten suhtaudut ja jos olet loukannut jotain niin oisko paras ihan henk kohtaisesti häneltä pyytää anteeksi eikä kirjotella tänne .
Ehkä se omatunto siitä kans itkun tirauttamalla taas kestää .
tällaisten pikkujuttujen kirjottajia on paljon kuin sinä kaikki ei kirjota kuitenkaan onneksi tänne
...kirjoituksiani vain ja ainoastaan tältä sekä chat-palstalta.
Kolkuttaako vastineesi jälkeen myös sinun omaatuntoasi? :)
Mä en oikein nyt jaksa ymmärtää tätä, jos sä olisit kirjoittanut loukkaavasti jotain kohtaan niin tän ymmärtäisi, mutta vaikea on kuvitella kritiikin luonetta kirjoittamasi tekstin perusteella.
Normaalin arvostelun ymmärtää jos se on negatiivista, mutta kun nyt ei arvostellakkaan näemmä enään kirjoitusta vaan pikemminkin henkilökohtaisia tavoitteellisuuksia.
Miksiköhän tänne ei mukama voisi kirjoittaa tuollaistakin, sun olisi ilmeisesti tarvinnut lisätä loppuun joku raju rakastelukohtaus niin johan olisi kelvannut kaikille lukihäiriöisillekin, lisää vaan samanlaista, kyllä ne niitä lukee vaikka valittaakin, tapavalittajat purnaa aina kaikesta sellaisesta mitä eivät itse pysty tekemään:))
...he tosiaan odottivat sitä rajua rakastelukohtausta, mutta sellaisten kirjoittaminen ei kuulu tyyliini. Jäihän tarinassani epäselväksi tietyt asiat.:)
Negatiivinen palaute ei minua häiritse, sillä valittajia aina löytyy, kirjoitti mitä tahansa ja tiedän noidenkin palautteiden liittyvän enemmän nikkiini kuin itse tarinaan.
En anna sen häiritä, joten kirjoitan edelleenkin jos siltä tuntuu, virtuaalimaailmaan mahtuu tarinoita ja erilaisia persoonia.:)
ei voi miellyttää todellakaan kaikkea, jonka itsekin olet sanonut ja samaa mieltä olen tästä asiasta..
vaikka väitetään, että ei nikki ratkaise, niin kyllä se vaan ratkaisee.. jos on suuria ennakkoasenteita jotain nikkiä kohtaan, niin hänen kaikki kirjoitukset ovat silloin sen mukaisia..
vaikka kirjoitus olisikin hyvä, mutta kirjoittajasta ei pidetä, niin eihän sitä silloin voi myöntää pitävänsä kirjoituksesta.. :)
...on hyvin huomattu Cafeen piireissä. Nikillä on suuri merkitys tarinoiden kiinnostavuudessa. On aivan sama silloin mitä kirjoittaa, se joko miellyttää tai ei ja itse ainakin olen sillä linjalla lähtenyt juttujani tekemään, että palaute voi olla mikä tahansa.:)
Olen itsekin sortunut siihen etten pidä kaikkien nikkien kirjoittelusta, miksi silloin ei joku saisi olla pitämättä omista kirjoituksistani. Tarinoita kirjoittaessani joko tähän palstaan, chat-palstalle tai lehtiin, palaute voi olla mikä tahansa, mutta niihin pitää olla varautunut. Toisaalta kritiikki opettaa ja kasvattaa, mutta ei lannista, kirjoitan silti edelleenkin.:)
tuolla asenteella pitäisikin toimia.. negatiivinen palaute on välillä ihan hyvästä.. siinä oppii kehittämään itseään ja ottamaan huomiota laajemmin..
jotkut eivät osaa ottaa kritiikkiä oikein vastaan.. ajanmittaan olis muuten tosi ärsyttävää, kun kirjoittaisi juttuja ja aina vaan kehuttaisiin.. kyllähän siihenkin jossain vaiheessa kyllästyy ja lässähtää mielenkiinto koko kirjoitteluun..
negatiivinen mielipide pistää yrittämään enemmän ja näyttämään, että kyllä se minäkin osaan..
asia erikseen on tietysti nämä negatiiviset ihmiset, jotka tieten tahtoen haluavat loukata toisia, eivätkä näe positiivisuutta yhtään missään..
hohhoijaa..
...nämä teidän kommentit.:)
Kyllä se on ihan omasta päästä.:)
kehuja silloin kun niihin on aihetta ja nyt ei valitettavasti ole...
...olen varautunut siihen ettei tarinani kaikkia miellytä eikä ole tarkoituskaan.:)
Luen vastaisuudessakin, hupaisia hetkia päivään tarinoistasi. Joskus näitä lukee kiireellä, toisinaan pohtii enemmänkin.:)
...kannustamisesta.:)
Nyt on sellainen luova tauko, kun laiffissa pitää kirjoitella vakavista ja murheellisista asioista.
Mutta...ne ovat todellista ja raadollista elämää isommissa raameissa kuin nämä juttuni täällä...eiköhän se tästä.:)