USA käskee

Herää Eurooppa!!
Kirjoittanut: saulmasson / Tänään / klo 20:15 - Ihmiset jotka eivät ymmärrä demokratian toiminta mekanismia, sen kaksi suuntaisuutta vallanpitäjien ja äänestäjien välillä -> kannattavat Natoa.

Niin ikään.

- Eivät ymmärrä sen määrätynlaista "ajatusten/ ja päätösten teon evoluutiota", eivätkä ymmärrä Geopolitiikkaa ja siihen kätkeytyviä vallan keskittymisen vaaroja, -> kannattavat Natoa.

- Suurissa kysymyksissä eurooppalaiset eivät välttämättä eri USA-sidonnaisuuksien vuoksi (kuten Nato), kykene äänestämään politiikkoja jotka todella päättävät suurista linjoista.

- Ne linjat vedetään toisinaan Yhdysvalloissa ja Eurooppa sen mukana tulee vedetyksi vaikka kaulapannalla ja korruptiolla mukaan hyvin kyseenalaisiin operaatioihin, jotka on toisaalta annettu liian hätäisesti 11/9.2001 johdosta ja on YK:ssa ollut Nato lobbarit - välittämättä siitä, että mikä heidän virallinen asemansa on. Afganistanissa on tapettu jo moneen kertaan terroristit, eivätkä 9/11/2001 miehet tulleet sieltä.

- Omat korruptiopoliitikot ovat AINA SAMAA MIELTÄ, KUIN JENKKI LOOSERIT JA LOOSEREITA HE OVAT.

KATSOKAA AFGANISTANIIN ja IRAKIIN, KATSOKAA SIIHEN KÄYTETTYJEN VAROJEN SUURUUTTA, sekä nähkää velat jotka ne ovat ottaneet sotimiseen JA KATSOKAA MYÖS MAAILMAN TALOUTTA. SODAN KULUT OVAT VIRHEELLISESTI MITOITETTU, EIVÄTHÄN HEKÄÄN TIENNEET Että 8 VUODEN JÄLKEENKIN OVAT AFGANISTANISSA JA IRAKISSA NYT JO YLI 6 VUOTTA.

"Washington käskee Brysselin kautta tai suoraan ja me marssimme", niin vai?

Heiltä on otettava pois Euroopassa, heidän fyysinen voima joka on myös poliittinen voima.

Sotilaallista tyhjiötä ei tule, kun se vaatii eurooppalaista täytettä, eurooppalaisin miehin ja asein.

Varustaudu Suomi ja Eurooppa, itsenäiseen puolustukseen, niin huomenna ei teidän tarvitse olla orjia.

Omien joukkkojen läsnäolo on oman yhteisön turva ja fyysinen tae ja se tulee olemaan pelkällä olemassaolollaan myös itsenäistä polittista voimaa. Suomessa ja Euroopassa.

-masson

http://saulmasson.org
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

saulmasson kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu