http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009081810101145_ul.shtml
Eikös jokin aika sitten mediassa ollut juttua brittinuorten teräaseista?
Puukkojunkkareita oli aikoinaan Suomessakin ja syy puukkohippasiin tais olla nuorten miesten turhautuminen, kun eivät oikein oman elämän alkuun päässeet.
Britanniassa kuitenkin historia näyttää jotain opettaneen päättäjille, kun valtionvarainministeri Alistair Darling vakuutti hallituksen tekevän kaikkensa 1980-luvun virheiden välttämiseksi.
Milloinhan Suomen päättäjät huomaavat saman? (Suomen historiassa olis paljon opittavaa nykypoliitikoilla, vaan eivät opi kyllä koskaan).
Työttömien Britannia
1
92
Vastaukset
- iiromielinen
voi hyvin Suomessa.
Pääministeri Kalevi Sorsahan tiesi 70-luvun puolivälin tienoilla kertoa ,että Suomi pääsi kansainvälisestä lamasta ja öljykriiseistä kuin koira veräjästä.
Vaan sitten iski ankara taantuma ja 1978 oli noin 200 000 työtöntä.
No, tulihan Korpilammen konferenssit ja keksittiin elvytyskonsteja.
Saa nähdä kuinka nyt käy. Edellisen 90-luvun jättilaman aikan paukut tuhlattiin tekemällä valtavasti velkaa.
Kukahan ryhtyy seuraavaksi Iiro Viinaseksi, ja varoittelee velasta samalla kun sitä itse ottaa...?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 50959
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että368791- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän121684- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594