Joskus heinäkuun alussa kyselin tällä palstalla, mitä Jehovan todistajista eronneet ovat saaneet tilalle. Sain paljon vastauksia, jotka auttoivat minua päätöksen tekemisessä. Mm. nimimerkit Arskavain, Johanneksen poika, T-i-u-k-u, ja Seuraus esittivät hyviä ajatuksia ja paljon sain myös tietoa ja linkkejä.
Nyt olen päätökseni tehnyt ja viime perjantaina lähetin eroilmoitukseni. Olo on helpottunut tällä hetkellä. Voihan olla, että vieroitusoireet tulevat myöhemmin, tosin olin ollut passiivinen jo melko pitkään, siis käymättä kokouksissa ja kentällä. Yksi vanhin on ottanut yhteyttä puhelimitse ja pyytänyt minua lykkäämään eroa kahdella viikolla. En tiedä uskoiko hän, että mieleni voisi muuttua siinä ajassa, jos minua oikein alettaisiin "opettaa" uudelleen.
Nyt olen päätökseni tehnyt ja viime perjantaina lähetin eroilmoitukseni. Olo on helpottunut tällä hetkellä. Voihan olla, että vieroitusoireet tulevat myöhemmin, tosin olin ollut passiivinen jo melko pitkään, siis käymättä kokouksissa ja kentällä. Yksi vanhin on ottanut yhteyttä puhelimitse ja pyytänyt minua lykkäämään eroa kahdella viikolla. En tiedä uskoiko hän, että mieleni voisi muuttua siinä ajassa, jos minua oikein alettaisiin "opettaa" uudelleen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet tehnyt viisaan ja oikean ratkaisun. Älä pilaa elämääsi utopioiden vuoksi.
Jos vanhimmista tulee vielä harmia, niin 'kättä pidempää' löydät myös täältä.
http://www.raamattu.tarinoi.fi/
elämäsi omiin käsiin...Onnitteluni.
>Minulle vanhin tarjos keskustelua viedessäni erokirjeen. Sanoin voivani keskustella erosta, mutta päätökseni ei muutu. Ei ole ollut missään vaiheessa minkäänlaisia ajatuksia takaisin menosta ja ei myöskään mitään muuta uskonnollista kaipuuta.
Hyvää uutta alkavaa elämää Sinulle t salaisuus?
Elämä epätietoisuudessa ja kahdella tuolilla istuminen ovat tuskallinen tilanne ja siirtyminen toiseen tuoliin tuo helpotuksen. Jos valinta tuntuu sillä hetkellä, kun tekee oikealta, parhaimmalta, siinä tilanteessa, on hyvä tehdä se valinta.
On minusta kuitenkin hyvä muistaa, että me emme todellisuudessa välttämättä ole 'kahden tuolin väkeä', kukaan meistä ihminen, vaan kysymys on pikemminkin pitkästä penkistä, jossa istuu koko ihmiskunta, kukin paikallaan ja siirtyen tarpeen ja tilan mukaan paikasta toiseen.
Tarkoitan tällä sitä, että tämä kaksijakoinen maailmankuva, joka niin herkästi muodostuu Jehovan todistaja taustan omaavalle; Jehovan järjestö ja maailma. Tämä ajattelumalli saa ihmisen näkemään elämän vain tällaisesta näkökulmasta. Tähän liittyen ihminen on vielä taipuvainen personoimaan nämä käsitteet niin, että ei ole kysymys JT:stä ja maailmasta, vaan ihmisistä, joilla on vastakkainasettelu.
Kun ihminen on JT-järjestössä, hän suhtautuu mitä ilmeisemmin 'maailmaan' kielteisesti ja on taipuvainen näkemään 'kaiken' siinä vääristynein lasein. Puolestaan tästä eronnut tai erotettu saattaa nähdä, ainakin aluksi, että on vaihtanut puolta. Tämä saattaa saada jotkut näkemään JT:n vääristyneenä, 'vastapuolen' sanat kääntyvät oman näkökulman mukaiseksi, jota näkökulma haluaa puolustaa sen vuoksi, että on tehnyt valinnan, ei sen vuoksi, että katsoisi asioita objektiivisesti ja eri näkökulmista jne. Pahimmillaan käydään taas ihmiseen kiinni, eikä osata erottaa ihmistä ideologiasta, hänen uskostaan tai mistä tahansa, joka ideologiaan liittyy, ihmisen käsityksiin.
Eli sanalla sanoen suhde on traumaattinen ja neuroottinen. Tämän sijaan olisi varmaankin hyödyllistä omalle itselleen nähdä, että ei ole vaihtanut puolta, hypännyt jonnekin maailmaan, jossa ihmiset ovat Jumalasta vieraantuneet. On vain tehnyt valinnan, jonka katsoo itselleen sillä hetkellä parhaimmaksi ja ottaa vastaan sen, mitä tämä valinta mahdollisesti tuo vastaan.
Se voi tuoda vastaan monenlaista, riippuen tapauksesta. Joku saattaa, tiedon lisääntyessä nähdä, että Jehovan todistajat ovat kultti ja toimii sen mukaan. Toiset saattavat nähdä niin, että se on uskonto uskontojen joukossa, sopii jollekin -idealla. Joku voi nähdä, että maailma on sellainen, kuin oli oppinutkin suurinpiirtein ja palaa takaisin JT-riveihin. Jollekin etsintä jatkuu ja odottelee tiedon tipahtamista etsinnän ohessa. Miten kukin. Se, kuinka paljon ihminen saa tietoa ja hankkii sitä, tai muuten vain se tipahtaa nenän eteen ja pystyy sen omimaan, vaikuttaa siihen, millainen näkemys ihmiselle muodostuu.
Kaikella tällä yritän tuoda esille sen, että ei tee tästä asiasta itselleen suurta, mullistavaa, vaikkakin ratkaisu on sinänsä suuri monessa suhteessa. Mutta ei tee siitä niin 'kaikenkäsittävää'. Aluksi tämä on varmaankin vaikeampaa, mutta kun elää ja antaa tiedon tavoittaa itsensä, pystyy suhteuttamaan ajatuksiaan ja tunne-elämäänsä paremmin tilanteeseensa ja muistaa sen, että tässä on kysymys uskonasioista viime kädessä. Esimerkiksi minusta tällä palstalla ei ole vielä tullut mitään niin vakuuttavaa esille, että olisin katsonut, että en voi enää uskoa Jumalaan. Jonkun se vakuuttaa, kun saa tietää jotakin sellaista, mikä näyttää vahvistavan hänen käsitystä puolesta tai vastaan tätä kysymystä Jumalasta ajatellen, minua välttämättä ei.
Minulle riittää pohjaksi kaiken kyseenalaistamiselle jo se, että kumpikin näkökanta, mitä tulee Jumalan olemassaoloon uskomiseen pohjautuu kysymyksiin: Miten Jumala on voinut olla aina olemassa? Tai vastaavasti, miten tyhjästä voi tulla yhtään mitään? Ihmisen käsityskyky ei riitä tämän selvittämiseen. Näin uskon nyt.
Jos lähtökohta on tällainen, niin asiat ovat enemmän tai vähemmän uskon kysymyksiä, kun ruodimme niitä pidemmälle. Realismin tietenkin tunnistamme ja löydämme niille perusteita ja tunnistamme tapahtumasarjan johonkin asti, joka johtaa milloin mihinkin. Mutta näiden ilmiöiden 'tietäminen' suhteessa Jumalaan ei ole kovin yksiselitteinen. Kun lisäämme tähän vielä ihmisen tunne-elämän ja sen värittämän maiseman, saamme kootuksi yhtälön, jonka ratkaiseminen on, sanoisinko aika yksilökohtaista ja tulokset vaihtelevat jatkuvasti, vaikka osatulokset saattavatkin täsmätä.
Ja oma näkemykseni on, että täällä nimenomaan on kaksi puolta, mutta joukkueet on vielä hakusessa.
Ei tällä palstalla, enkä tarkoita ihmisiä yksilöinä, enkä mitään sellaista, vaan olen tunnistavani kaksi suuntausta maailmankaikkeudessa, joiden henki on erilainen. Toinen suunta on rakkauteen pohjautuva, toisesta en viitsi puhua tässä vaiheessa mitään, mutta jokainen voi itsekseen miettiä sitä, jos kokee tarpeelliseksi. Se mikä meidän ihmisten asema on suhteessa näihin kahteen 'henkeen', se on vielä laboratorioni työpöydällä ja nyt on pieni kahvitunnin paikka.
"Tämä saattaa saada jotkut näkemään JT:n vääristyneenä, 'vastapuolen' sanat kääntyvät oman näkökulman mukaiseksi, jota näkökulma haluaa puolustaa sen vuoksi, että on tehnyt valinnan, ei sen vuoksi, että katsoisi asioita objektiivisesti ja eri näkökulmista jne. Pahimmillaan käydään taas ihmiseen kiinni, eikä osata erottaa ihmistä ideologiasta, hänen uskostaan tai mistä tahansa, joka ideologiaan liittyy, ihmisen käsityksiin."
Olen sitä mieltä, että olen tämän ratkaisuni tehnyt itsenäisesti, ilman "vastapuolen" näkemysten vaikutusta. Olin jo kauan harkinnut eroamista ennen kuin tulin esim. tälle palstalle. On totta, että täältä saamani tiedot ovat vauhdittaneet prosessia. Tälle keskustelupalstalle tultuani, olen omasta mielestäni kuitenkin harkinnut eroa vieläkin tarkemmin. Mm Markku Mielon kommentit saivat minut miettimään, onko suon jälkeen vain vetelä täällä. Kun järjestö tuomitsee tietynlaiset ajatukset, tuomitseeko järjestöstä eronnut ihan yhtä lailla tietynlaiset ajatukset.
Nyt kuitenkin näin.
"Esimerkiksi minusta tällä palstalla ei ole vielä tullut mitään niin vakuuttavaa esille, että olisin katsonut, että en voi enää uskoa Jumalaan."
Ei minullekaan. En kuitenkaan katso että Jehovan todistajuus = usko Jumalaan.
En tuomitse todistajia yksilöinä, miten voisinkaan, kun itsekin olen ollut siinä mukana vilpittömästi haluten palvella Jumalaa.
Anteeksi nimen väärennös: ei siis Mielo vaan Meilo.
>>Olen sitä mieltä, että olen tämän ratkaisuni tehnyt itsenäisesti, ilman "vastapuolen" näkemysten vaikutusta
Näin minäkin uskon asian tapahtuneen kohdallasi.
>> Mm Markku Mielon kommentit saivat minut miettimään, onko suon jälkeen vain vetelä täällä
Samoin.
>>En kuitenkaan katso että Jehovan todistajuus = usko Jumalaan.
En minäkään. Kysymys oli esimerkistä. Painopiste sillä, että jollekin on niin 'päivänselvää', että Jumalaa ei ole, toiselle taas ei, vaan päinvastoin. Kummallekin uskoisin löytyvän ihan 'järkeviä' perusteita.
Toivon, että ymmärtäisit minun uskovan sinun olevan itsenäinen ihminen, joka tekee ratkaisut kypsästi. Itselle vaan on tullut erinäisiä tuntemuksia, jotka eivät välttämättä ole ollenkaan samankaltaisia kuin sinulla ja yritin valottaa niitä, josko niistä voisi olla apua esimerkiksi sinulle. Mutta olen varovaisempi tällaisten esille tuomisessa vastaisuudessa. Se on sitä 'opettajan vikaa', johon sanoin törmääväni erään keskustelijan kanssa ja perustuu pitkälti toisen arvostamattomuuteen.
>>...tuomitseeko järjestöstä eronnut ihan yhtä lailla tietynlaiset ajatukset.
Itse en ole havainnut mitään tuollaista tuomitsevien ajatusten yhtenäisyyttä. Kyllähän tietyistä asioista vallitsee lähtökohtainen yhteisymmärrys, mutta silloin on ensisijaisesti kyse Vt-seurasta ja sen säännöstöstä.
Oma asiansa on tietysti se, että harvemmat hankkivat tilalle korvaavan uskonnon tai uskon, joten uskontoihin suhtautuminen voisi olla kalpea esimerkki uskonnottomien ajatusten yhtenäisyydestä. Tarkoitan nimenomaan järjestäytyneitä uskontoja, henkilökohtaisen uskon omaavien (ja uskoaan tuputtamattomien) kanssa meillä on kaiken aikaa aivan rattoisia juttuhetkiä.
Itsellä tuppaa kanssa menemään kirjaimet hänen kohdallaan väärinpäin.
Edellisessä kun sanoin, että perustuu arvostamattomuuteen, niin se tarkoittaa sitä, että enemmänkin toista (kaikkia ihmisiä siis) voisi arvostaa. Omasta mielestäni arvostan sinua ihmisenä, jo sen perusteella, mitä ole kirjoittanut ja sen perusteella, että meillä on arvomme aina olemme mitä tai ketä tahansa ja se on syytä ottaa huomioon aina kun suunsa avaa.
Itse asiassa se, "uskooko" joku minun olevan "itsenäinen ihminen" kaiken kokemani jälkeen, on ihan sama. Pääasia on se, että itse olen tehnyt ratkaisuni Jehovan todistajien suhteen.
En todellakaan halua siitä tuomitsemisesta, mikä Jt-uskonnossa vallitsi, kääntyä taas toisenlaiseen tuomitsemiseen. Kukin uskokoon tavallaan tai olkoon uskomatta. Haluan rakastaa kaikkia parhaan kykyni mukaan ja myös palvella Jumalaa omana puutteellisena itsenäni.
>>Pääasia on se, että itse olen tehnyt ratkaisuni Jehovan todistajien suhteen.
Niin se on.
Nykyään tuo 'kakkosversio' on lähinnä vahinko, enkä kiinnitä siihen mitään huomiota, toisin oli nuoruudessani. Kansakouluaikana mielo merkitsi omalaatuista, tyhmää tai hullua, ja arvaa vaan kuulinko sitä todistajuuden ohella aivan riittämiin.
Vatii rohkeutta tehdä päätös varsinkin tässä asiassa. Vaikka aikoinani yritin valittaakkin erottamiseni päätöksestä, en ole katunut, sitä että en kuulu heidän järjestöönsä. Vaatii työtä, puolueetonta ja kiihkotonta tutkimista ilman ennekkoasenteita, jotta voi "varmistua kaikesta". Minulla ei tuolloin ollut sellaista varmuutta ja jouduin "lähtökuoppiin", tiedossa todistajien "täsmällinen valo" vs. eri näkemyksiä ja perusteluja nähdä asiat toisin sekä tutkijoiden näkemyksiä, mitä tulee esim. Jerusalemin tuhoamisen ajakohtaan, menettämättä uskoani jumalaankaan, vaikka en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön ja tuskin tulen kuulumaankaan.
Minne menisimme? Yksikertainen vastaus on; kristuksen luo, Pietarin sanoja mukaillen. Sanat merkitsvät minulle, että epätäydelliset ihmiset eivät voi viedä uskoani jumalaan, jonka täytyy todistajienkin mukaan olla oikeudenmukainen tekemisiämme arvioidessamme. Kukaan toinen ihminenhän ei kykene menemään toisen asemaan, sillä jos niin olisi, kuka tahansa voisi päätyä samaan ratkaisuun kuin sinäkin...
Tosin Jehovan todistajavanhimmat voivat tiedostamattaankin "auttamisellaan" painostaa/hiillostaa, jotta he saisivat syyn tehdä sinusta heistä itsestään hyvältä tuntuva ratkaisu, joka merkitsee siis täydellistä karttamista. Takanapäin supistaan sitten tyyliin, joka saa heidät itsensä tuntemaan sinua paremmaksi. Se on tietenkin lopulta heidän mielenterveydelle välttämätön puolustusmekanismi.
Koska todistajat valmistautuvat sinut mahdollisesti kohdatessaan, vaatii se vastavalmisteluja, mikäli suostut. Kieltäytyminen tavata heitä voi olla viisasta, sillä henkinen painostus saattaa olla ennaltaarvaamatonta, sillä "tiesi" löytää itsesi, on alussa ja "taimi" on aina helppo talloa tai taittaa. Siksi kai niin monet exät tarvitsevat vertaistukea, kanssatovereita jopa mielialalääkkeitä, jotta voisi säilyttää tasapainon ja arvostaa omia valintoja, joka ei siis ole millään muotoa jumalan hylkäämistä tuomitsematta niitä, jotka vakuuttuvat toisin, sillä ihmisten toisensa tuomitseminen on epäraamatullistakin sekä vastoin objektiivisuutta, joka auttaa tekemään järkevimmältä tuntuvia ratkaisuja.
Itse muutaman vuoden jälkeen keskustelisin mielellänikin todistajien kanssa ja viimeisen keskusteluni heidän kanssaan voi lukea vaikka tästä http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=1329. He eivät tosin halua, koska perehtyneisyys asiaan kuin asiaan lisää aina varmuutta.
VS sivusto onkin hieno tuki ja turvapaikka esittää vapaasti ajatuksiaan.
Tuomitsematta mitenkään todistajia, suon heille täyden vapauden uskoa kuten haluavat jos mielenrauha sitä edellyttää ja elämä pysyy sillä tavoin kasassa, mutta antaisivat muidenkin...
Erottaminen ja eroaminen onkin siinä mielessä hienoa, että panettelua ei ainakaan ole tiedossa siltä taholta ainakaan kotiovella, sillä pienet juorut selän takana eivät rajoitu kuin mieleenkiintoisiin rohkeisiin yksilöihin, joka voi olla sinänsä jo jonkimoista kateutta rohkeaa päätöstä kohtaan, joten todistajille tuimista tai elottoman näköisistä kasvoista huolimatta, voi kohdata arvokkaasti hymyillen tai mitä tilanne vaatii keskinäisen kunnioituksen aikaansaamiseksi, joten sen useimmat exät kestävät. Aitous on aina valttia!
"Minne menisimme? Yksikertainen vastaus on; kristuksen luo, Pietarin sanoja mukaillen. Sanat merkitsvät minulle, että epätäydelliset ihmiset eivät voi viedä uskoani jumalaan, jonka täytyy todistajienkin mukaan olla oikeudenmukainen tekemisiämme arvioidessamme. Kukaan toinen ihminenhän ei kykene menemään toisen asemaan, sillä jos niin olisi, kuka tahansa voisi päätyä samaan ratkaisuun kuin sinäkin..."
Tähän haluan itsekin edelleen uskoa, eli oikeudenmukaisuuteen. Kukaan ihminen ei voi tuomita minua tai minä häntä.
"Siksi kai niin monet exät tarvitsevat vertaistukea, kanssatovereita jopa mielialalääkkeitä,"
Valitsisin näistä empimättä vertaistuen. Ehkä Sinä voit olla sellainen ja olet jo ollutkin.
"VS sivusto onkin hieno tuki ja turvapaikka esittää vapaasti ajatuksiaan. "
Aion käytä sivustolla.