Rukouspyyntö

Rukouspyyntö naisen puolesta, jolla on keuhkosyöpä. Lääkärit ovat antaneet elinaikaa pari kuukautta. Nyt todettu keuhkokuume. Aamulla kuume noussut ja miniäni on kutsuttu sairaalaan.

Uskon , että Jumala voi hänet parantaa.
16456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Menkäämme joka Ilta kello 20:00.. Nimimerkillä Rukous sivulla.
Tule sinäkin rukoilemaan minun kanssani, niin saamme rukoilla tämän naisen puolesta.
Herra Jeesus sinua siunatkoon,AAMEN

Äänestä
  • Kiitos rukouksestasi, rukoilen myös klo 20:00. Rukoilimme jo päivällä hänen puolestaan.

    Miniäni menetti isänsä kaksi vuotta sitten ja nyt on äidillä syöpä keuhkoissa, aivoissa ja maksassa. Uskon kuitenkin, että Jumala voi hänet parantaa.

    Äänestä

  • Kiitos rukousavusta, miniäni äidin kuume oli laskenut eilen. Hän on uskossa. En muistanut sitä kirjoittaa, mutta kuitenkin pyyntöni on, että Jeesus parantaisi hänet.

    Kolme vuotta sitten pojanpoikani vuorokauden vanhana oli mennyt veltoksi. Hänet vietiin happikaappiin. Siellä hän oli viikon ajan. Lääkärit eivät tienneet, mikä oli aiheuttanut tajuttomuuden. Silloin rukoiltiin paljon tämän pienen pojan puolesta. Ja nyt tämä poika on reipas mummin kulta.

    Tiedän, että kaikki rukouksemme kuullaan. Mieheni puolesta rukoiltiin paljon, mutta hän ei selvinnyt. Hän otti Jeesuksen vastaan kuolinvuoteellaan. Sehän on kuitenkin tärkeintä.

    Äänestä

  • RitvaH kirjoitti:

    Kiitos rukousavusta, miniäni äidin kuume oli laskenut eilen. Hän on uskossa. En muistanut sitä kirjoittaa, mutta kuitenkin pyyntöni on, että Jeesus parantaisi hänet.

    Kolme vuotta sitten pojanpoikani vuorokauden vanhana oli mennyt veltoksi. Hänet vietiin happikaappiin. Siellä hän oli viikon ajan. Lääkärit eivät tienneet, mikä oli aiheuttanut tajuttomuuden. Silloin rukoiltiin paljon tämän pienen pojan puolesta. Ja nyt tämä poika on reipas mummin kulta.

    Tiedän, että kaikki rukouksemme kuullaan. Mieheni puolesta rukoiltiin paljon, mutta hän ei selvinnyt. Hän otti Jeesuksen vastaan kuolinvuoteellaan. Sehän on kuitenkin tärkeintä.

    Usko tai älä mutta miniäsi äidin kuume olisi laskenut ilman yhtään rukousta.
    Minultakin om kuume laskenut tasan yhtä monta kertaa kuin on noussutkin vaikka olen pilkannut pyhää henkeä.

    Suurin osa happikaappiin suljetuista lapsista selviää vaikka ei rukoiltaisi.

    Minun puolesta ei edes rukoiltu ja selvisin.

    Äänestä

  • Pyhä Pieru kirjoitti:

    Miniäni äidillä oli keuhkokuume.

    Minut on kutsuttu kaksi kertaa sairaalaan, äitini ja mieheni luokse, he molemmat kuolivat. Eivät sairaanhoitojat hälytä omaisia ihan pienen kuumeen takia sairaalaan.

    Minullakin on ollut kuumetta useita kertoja, mutta ei koskaan keuhkokuumetta. Ehkä nämä meidän sairastamamme kuumeet eivät ole niin vaarallisia kuin keuhkokuume.

    Miniäsi äiti oli sairaalassa lääkäreiden hoidossa ja valvonnan alla.

    Arvaa nyt kumpi paransi miniäsi äidin, lääketiede vai rukouksesi?

    Muista että lääketiede pelastaa joka ikinen sekuntti enemmän ihmishenkiä mitä 2000v rukoukset yhteenlaskettuna. Eli sinun rukouksillasi ei ole yhtään mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Joopajoopa kirjoitti:

    rukoillaan jonkun puolesta? Kukaan ei ole kiistänyt lääkäreiden tai lääketieteen merkitystä, mutta ne eivät ole tämän palstan aiheena.

    Äänestä

  • Pyhä Pieru kirjoitti:

    Usko tai älä mutta miniäsi äidin kuume olisi laskenut ilman yhtään rukousta.
    Minultakin om kuume laskenut tasan yhtä monta kertaa kuin on noussutkin vaikka olen pilkannut pyhää henkeä.

    Suurin osa happikaappiin suljetuista lapsista selviää vaikka ei rukoiltaisi.

    Minun puolesta ei edes rukoiltu ja selvisin.

    ongelma, että sinäkin päästät joskus sen viimeisen rapulapierusi.
    Muuten mitenkä väität, että olet pilkannut Pyhää henkeä? Miten se on tapahtunut?

    Äänestä

on joskus kuolevan paras ystävä.
Muuan lähiomaiseni joutui kärsimään paljon, ennenkuin hän sai keuhkokuumeen, joka vapautti hänet tuskien jatkumisesta.

Äänestä
  • erään henkilön rukoilemaan sairaalaan,että hän pelastuisi.
    Isäni tuli uskoon illalla ja kuoli seuraavana aamuna.

    Meillä on armollinen ja rakastava Jumala,johon voimme luottaa!

    Äänestä

  • Jumala johdatti kirjoitti:

    erään henkilön rukoilemaan sairaalaan,että hän pelastuisi.

    Parivuotta sitten tsumani tappoi 200000 ihmistä ja heidän ei tarvinnut tulla uskoon edes.

    Meillä on armollinen ja rakastava Jumala,johon voimme luottaa!

    Äänestä

  • Jumala johdatti kirjoitti:

    erään henkilön rukoilemaan sairaalaan,että hän pelastuisi.
    Isäni tuli uskoon illalla ja kuoli seuraavana aamuna.

    Meillä on armollinen ja rakastava Jumala,johon voimme luottaa!

    ettei isäsi olisi joutunut kadotukseen, vaikkei hän olisi tullutkaan uskoon.
    Mutta uskovaisena olet luonnollisesti helpottunut siitä, että isäsi kuoli uskovaisena.

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    kannaltasi, kun et tiedä mihin joudut, naisparka, henkipatto. Riivaako sinua nämä asiat? Joistakin on raastavaa, kun vaistoaa, että toiset pelastuu ja toiset eivät voi, vaikka kuinka POHJIMMILTAAN HALUAISIVAT. Jos on pilkannut mittansa täyteen, niin käy kehnot. Ei ole muuta mahdollisuutta, kuin saada muita mukaan mahd. paljon.

    Äänestä

  • se on sinun kirjoitti:

    näyte omaasi huomattavasti korkeammasta kulttuurista:

    Kuin uni uneen
    minä synnyin maailmaan
    ja mieli on niin
    kevyt: kuin kaste aamuun
    minä kerran katoan.

    (Muso Kokushi 1275–1351)

    Äänestä

  • Elwen kirjoitti:

    näyte omaasi huomattavasti korkeammasta kulttuurista:

    Kuin uni uneen
    minä synnyin maailmaan
    ja mieli on niin
    kevyt: kuin kaste aamuun
    minä kerran katoan.

    (Muso Kokushi 1275–1351)

    mutta innostuin lukemaan googlettamalla Muso Kokushista. Mm. tällaista löysin:" Kun on kylmä, vesi jäätyy, kun on lämmin, jää sulaa vedeksi. Samalla lailla, kun olet hämmentynyt, kokonaisolemuksesi jäätyy mieleksi, kun olet valaistunut, mieli sulaa olemukseksi. "

    Äänestä

  • minun viestiini, kirjoitti:

    mutta innostuin lukemaan googlettamalla Muso Kokushista. Mm. tällaista löysin:" Kun on kylmä, vesi jäätyy, kun on lämmin, jää sulaa vedeksi. Samalla lailla, kun olet hämmentynyt, kokonaisolemuksesi jäätyy mieleksi, kun olet valaistunut, mieli sulaa olemukseksi. "

    lausahdus tuntuu sinusta omituiselta kirjaimellisesti tulkittuna, niin kokeilepa allegorista tai eksistentialistista tulkintatapaa.

    Tätä tankarunoa pidän mm. luonnonsuojelijoille sopivana:

    Mitä jättäisin
    perinnöksi, kun lähden?
    Kevääseen kukat,
    kesään kukkuvan käen,
    syksyyn värikkäät lehdet.

    ( Ryõkan)

    Tämä taas sopinee mm. uskovaisille:

    Petyit maailmaan
    ja pakenit vuorille.
    Entä jos siellä
    synkeys valtaa sinut,
    minne sitten pakenet.

    ( Mitsune)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

RitvaH kirjoitti:

Rukouspyyntö naisen puolesta, jolla on keuhkosyöpä. Lääkärit ovat antaneet elinaikaa pari kuukautta. Nyt todettu keuhkokuume. Aamulla kuume noussut ja miniäni on kutsuttu sairaalaan.

Uskon , että Jumala voi hänet parantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu