Serranot uusittavaksi!

Toimikaa!

Jos pidätte Serranon perheestä, vaatikaa sarjan uusintaa! Laittakaa suoraan YLElle esimerkiksi Areenan sivujen kautta palautetta että haluatte Serranot uusittavaksi ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien ja esimerkiksi ensi kesästä lähtien! Syksyn ohjelmistokartta on lyöty lukkoon ja sarjan esittämistä ei enää voida syksylle saada, mutta ensi kesä on vielä päättämättä.

http://areena.yle.fi/palaute

YLE hankkii sarjalle uudet esittämisoikeudet jos kansa, eli sinä sitä vaadit. Rahaa löytyy aina suosituille sarjoille ja Serranon perhe on ehdottomasti numero ykkönen suosituissa sarjoissa ollut jo kolmen vuoden ajan! Serranot on uusittu jo kertaalleen aina talvisin ja vaikka esitysoikeudet olisikin nyt käytetty loppuun, YLEllä on mahdollista saada lisää oikeuksia tai vaikka hankkia rajattomat oikeudet sarjan uusintaan. Siihen tarvitaan vain ja ainoastaan _jokaisen_ sarjan fanin palautetta suoraan YLElle palautteen kautta.

Se ei nyt auta että olet "kannattajajäsen" joka vain sivuilla esittelee faniuttaan odottaen että sarja uusittaisiin kun juuri sinä et tee mitään, vaan juuri _Sinun_ aktiivisuuttasi tarvitaan hyvä viestini lukija. Joten toimi ja ota suoraan YLEen yhteyttä ja Vaadi Serranon perheelle uudet esitysoikeudet hankittavaksi!

Se ei vaadi kuin yhden lyhyen viestin YLElle

http://areena.yle.fi/palaute

Levittäkää sanaa _kaikilla_ keskustelupalstoilla. Kommenttiani saa vapaasti lainata ja muokata.

18

1498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osoite palautteelle!!!
      • palauttaja

        palautetta laitettu. serranot uusittava!


      • Pave V Väyrysen Pave
        palauttaja kirjoitti:

        palautetta laitettu. serranot uusittava!

        Palautetta laitettu


      • Liinuska**

        Palaute annettu


      • Palautetta laitettu

        Palautetta laitettu!!1

        Laittakaa tekin palautetta että niihin hankitaan uusintaoikeudet!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • fani84
    • Jonttu1991

      Toivoin, että olisivat edes uusineet tämän kesän jaksot talvella.. Mutta jos ollaan realistisia, niin tuskin panevat enään pyörittämään alusta asti. Toivota on kuitenkin aina =)

      • realistisia

        niin YLE hankkii siihen oikeudet kun ihmiset vain lähettävät heille palautetta ja vaativat Serranon uusimista ensimmäisestä jaksosta alkaen.

        Ei olisi missään tapauksessa ensimmäinen kerta kun YLE on väittänyt ettei rahaa muka ole, mutta on sitten kuitenkin hankkinut lisää oikeuksia esittää sarjoja tai leffoja kun ihmiset ovat niitä vain toivoneet.

        JOTEN AKTIVOITUKAA! Käyttäkää tuota ensimmäisen kommentin linkkiä koska se on se oikea osoite sille että toiveet menvät varmasti oikeaan osoitteeseen.

        Tämän kesän jaksot uusitaan ensi keväänä.


      • serrano<3
        realistisia kirjoitti:

        niin YLE hankkii siihen oikeudet kun ihmiset vain lähettävät heille palautetta ja vaativat Serranon uusimista ensimmäisestä jaksosta alkaen.

        Ei olisi missään tapauksessa ensimmäinen kerta kun YLE on väittänyt ettei rahaa muka ole, mutta on sitten kuitenkin hankkinut lisää oikeuksia esittää sarjoja tai leffoja kun ihmiset ovat niitä vain toivoneet.

        JOTEN AKTIVOITUKAA! Käyttäkää tuota ensimmäisen kommentin linkkiä koska se on se oikea osoite sille että toiveet menvät varmasti oikeaan osoitteeseen.

        Tämän kesän jaksot uusitaan ensi keväänä.

        en jaksa oottaa ens kevääseen!!! laitoin itse myös palautetta ylelle, jotta ohjelma jatkuis...:)


    • Tiinatar

      otsikko kertoo kaiken :)

      Serranot takasin ruutuun!

    • laitettu

      ................

    • Heisku-tyttö

      Palautetta laitettu, on paras sarja, jonka tiedän. Tietääkö kukaan, tehdäänkö sarjaa tulevaisuudessa lisää???

      • palautetta laitettu

        palautetta laitettu. ei ole tulossa uusia jaksoja, lopettivat kun olivat huipulla ja koska lapset kasvoivat reippaasti ulos kuosista, eli koko konsepti olisi muuttunut perhekeskeisyydestä pois.


    • Simonsei

      Palautetta laitettu

    • Palautetta laitettu!

      Palautetta laitettu!

    • TOIMIKAA!!!!

      TOIMIKAA!

      LAittakaa YLElle palautetta että koko sarja uusittaisiin. Ne kyllä hankkii siihen uudet lähetysoikeudet kunhan vain pommitatte heitä viesteillä!

    • btenen

      Nosto. Laittakaa YLElle palautetta että uusivat koko tuotannon! Teidän kaikkia ääniä tarvitaan! Se ei riitä että olette pelkästään ns. "hengessä mukana".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      68
      5463
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      236
      4294
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2984
    4. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      34
      2697
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      92
      2567
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      331
      1969
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1872
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      56
      1652
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1547
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1516
    Aihe