Olemmeko?

Olemmeko me sisaria ja veljiä keskenämme.
Tämän perusteella, mitä viime päivinä on saanut lukea, niin voiko maailma uskoa, että Jumala on lähettänyt Jeesuksen.

Joh.17
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
18137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa,
että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt."

Yks-tämmönen nosti esiin kaikkein tärkeimmän tavoitteen palstalla.
Meidän tulee pyrkiä löytämään toisemme keskustelun kautta, että lukijat voisivat
uskoa meillä olevan sama Isä ja sama Poika ja että nämä ovat täydellisesti yhtä;
kuin yksi ja sama. Lähetetty edustaa sataprosenttisin valtuuksin lähettäjäänsä.

Niinhän E. Whiten oppiinkin sitoutuneet pyrkivät täydellisesti vaalimaan sitä perintöä.
Ja yhtä pitävät tiukemmin kuin me, jotka emme hänen tulkintojaan arvosta.

Jes. 9:6
(9:5) Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
[Jer. 32:19; Sak. 9:10; Luuk. 2:11]

Joh. 17:23
Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Meidän pitäisi useammin yhtyä tuohon Jeesuksen ylipapilliseen rukoukseen, Joh. 17.

Äänestä
  • Jos toinen ryhmä pitää omalla tahollaan yhtä ja toinen ryhmä toisaalla ja nämä ryhmät ovat kuitenkin toisiansa vastaan, niin olemmeko slloin yhtä niin kuin Jeesus tarkoitti.

    Äänestä

  • Yks-tämmönen kirjoitti:

    Jos toinen ryhmä pitää omalla tahollaan yhtä ja toinen ryhmä toisaalla ja nämä ryhmät ovat kuitenkin toisiansa vastaan, niin olemmeko slloin yhtä niin kuin Jeesus tarkoitti.

    voi olla yhtä.

    Ei Jeesuskaan ollut yhtä paholaisen kanssa.

    Äänestä

  • Yks-tämmönen kirjoitti:

    Jos toinen ryhmä pitää omalla tahollaan yhtä ja toinen ryhmä toisaalla ja nämä ryhmät ovat kuitenkin toisiansa vastaan, niin olemmeko slloin yhtä niin kuin Jeesus tarkoitti.

    Kristuksen jumaluuden puolesta kristittyjen tulee olla eikä toisiaan vastaan.
    Kyllä melkein kaikki maailma uskoo juutalaisten raamatun ilmoittamaan jumalaan
    omalla tavallaan, kuka muhammedin kautta ja kuka ellenin. Mutta uskovaisuus on
    uskoa Kristuksen jumaluuteen.

    Jeesus sanoi että hänellä on myös opetuslapsia, "jotka eivät ole tästä lammastarhasta",
    ja että on kuitenkin oleva "yksi lauma ja yksi Paimen". Jeesus on ainoa oikea Paimen.

    Äänestä

että tämä on adventisMI palsta jossa tulisi keskustella adventismista mutta syyri osa kirjoituksista on valitettavasti adventisteista. Ihmset puhuvat adventisteista kuin heillä olisi jonkinlainen oikeus siihen!!?? He keskustelevat kuin adventistit olisi´vat yksi ainoa ihminen joka ja tätä olematyoman saa sitten pukea jokaisen adventistin ylle - eikä siinä kaikki - myös niiden ylle jotka eivät suostu yhtymään adventistien parjaamiseen.

Suunnilleen sama porukka on harjoittanut tätä ihmisten kiusaamista jo kauan, muutamat vuosikausia (lue uskova_1:den kirjoituksia vuosien takaa - ensin herätyspalstalla ja kun adventismi sai oman palstan täällä). Ei näillä parjaajilla ole mitään yhteistä uskoa - heissä on jos jonkinlaista ihmistä aina ateisteista lähtien - ainoa mikä heitä yhdistää on adventistien mollaaminen..

Harvemmin adventistit maksavat potut pottuina - heillä on ymmärrettävistä syistä paljon parempi moraali kuin tuolla kirjavalla mollaus jengillä.

Että silleen..

Äänestä
  • eihän pahaa pitäisi pahalla kostaa, se vain siitä yltyy enempi mollaamaan.

    Äänestä

  • alexin viestejä. Olet hyvä esimerkki siitä, miten keskustellaan sivistyneellä tasolla. Vaikka olet monesti eri mieltä adventismista, niin osaat tuoda asian esille ilman haukkumasanoja ja alentamatta tai loukkaamatta toisia. Ymmärrät meitä, jotka esim. haluamme pitää sapatin Jumalan asettamassa arvossa, koska se on meille omantunnon kysymys, vaikka se ei ole sinun vakaumuksesi. Olet saanut kokea paljon vihamielisyyttä ja pilkkaa tietyltä taholta puolustaessasi Raamattua sielun kuolemattomuus oppia vastaan. Takana siihen eivät, ymmärrät sen kyllä itsekin, ole yksittäiset ihmiset, vaan ne voimat jotka haluavat leimata Jumalan rakkaudettomaksi torteeraajaksi. Kiitos, kun jaksat ottaa asian esille uudestaan ja uudestaan kaikista hyökkäyksistä huolimatta. Siunausta sinulle, alex-kasi.

    Äänestä

  • näitä kirjoitti:

    alexin viestejä. Olet hyvä esimerkki siitä, miten keskustellaan sivistyneellä tasolla. Vaikka olet monesti eri mieltä adventismista, niin osaat tuoda asian esille ilman haukkumasanoja ja alentamatta tai loukkaamatta toisia. Ymmärrät meitä, jotka esim. haluamme pitää sapatin Jumalan asettamassa arvossa, koska se on meille omantunnon kysymys, vaikka se ei ole sinun vakaumuksesi. Olet saanut kokea paljon vihamielisyyttä ja pilkkaa tietyltä taholta puolustaessasi Raamattua sielun kuolemattomuus oppia vastaan. Takana siihen eivät, ymmärrät sen kyllä itsekin, ole yksittäiset ihmiset, vaan ne voimat jotka haluavat leimata Jumalan rakkaudettomaksi torteeraajaksi. Kiitos, kun jaksat ottaa asian esille uudestaan ja uudestaan kaikista hyökkäyksistä huolimatta. Siunausta sinulle, alex-kasi.

    asia on todellisuudessa vähän niinkin että useimman adventismin kanssa on erittäin helppo keskustella ilman että riitaa syntyy - vaikka on välillä erimieltäkin.

    Sitäpaitsi - usko on tosiaan omantunnon kysymys - jos joku uskoo tekevänsä Jumalaa vastaan tehdessään jotain - hän silloin olemuksessaan käy Jumaan tahtoa vastaan - koska hän sanoo itselleen - minä teen näin vaikka Jumala ei sitä halua. Siksi sellaiset asiat kuin sapatti tulee tutkia omantunnon tähden ja seurata omaatuntoaan.

    Minä näen KAIKKI Jumalan antamat käskyt YHTÄ TÄRKEINÄ tien viittoina, jotta ihminen tajuaisi kulkea oikeaan suuntaan - olen koko ikäni (monen muun tavoin) pitänyt sunnuntaita viikon viimeisenä päivänä - ihan aikuisenakin. En edes ajatellut että se olisi viikon ensimmäinen päivä. Kuusi päivää tee työtä ja sitten lepää - ja niin minä olen tehnyt (tosin olen silloin tällöin tehnyt töitä sunnuntaisinkin) - mutta periaatteessa.

    Minä en näet usko että Jumala olisi pannut tuon epäselvän tarkan seitsemännen päivän ihmisille kompastukseksi - vaan siunaukseksi - levoksi ja avuksi.

    Se on minun uskoni - ja se ei paljon eroa adventismista oikeastaan - se on vain se teidän tarkka päivänne joka ei minulle oikein ole totta.

    Sillä kuinka voisi esimerkiksi ihmiset jotka tekevät työnsä lauantaisin voida mukautua tarkkaan päivään - kuinka valita ? ja tietää saako lauantaina tehdä sitä tai tätä ..

    Ajatellaanpa:

    Sairaanhoito -- asia on selvä sanoo palstan adventistitkin - siis OK - lauantaina saa tehdä työtä.

    Linja-autonkuljettaja -- ?? Njaa-a - jos joku ihminen kuolee koska ei pääse lääkäriin kun ei linja-auto kulje lauantaisin.. (Monella on pitkä matka kirkkookin ja tarvitsevat linja-autoa) ..siis - OK ? tai ?

    Entä mikä olisi sallittua vapaa-ajan viettoa?
    Rikkaruohon kitkeminen pikkumaatilkusta tontilla tai marjastaminen metsässä? Mukavaa vapaa-ajan viettoa ... olla luonnossa vaikka lastensa kanssa ... mutta ?? lauantaisin .. Njaa -- ??

    Kuusi päivää tehtaalla töissä ja lauantaina ei saa maalata venettä - nikkaroida keittiössä ... olen tietoinen että ihmiset tarvitsevat hengellistä ravintoa - ja sitä saa jos lukee Raamattua oikeassa Hengessä (ei kaataja hengessä) .. mutta Raamattuakin tulisi lukea enemmän kuin kerran viikossa. ..

    Ei ...
    Siis vakavasti - minulle tuo tiukka sapatin vietto ei ole Raamatullinen - mutta samalla sanon että sille jolle se on - on parempi seurata vakaumustaan, jos se on hänelle Jumalan TAHTO.

    alex

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    "(tosin olen silloin tällöin tehnyt töitä sunnuntaisinkin) - mutta periaatteessa."

    Vedät siis itsekin jonkinlaista rajaa siitä mitä saat ja mitä et saa tehdä.

    Näin kai jokainen adventistikin omalla kohdallaan pohtii mikä on sapattina ihmiselle, itselleen hyväksi ja mikä tarpeetonta.

    Ei kai kenellekään adventistille ole ongelmana se, että jätettäisiin lapset, sairaat, vammaiset, vanhukset, eläimet hoitoa vaille oli mikä päivä tahansa.
    Samoin poliisit ja palokunta tarvitsee päivystyksensä, kun kerta maailmassa eletään, eikä taivaassa.

    Monella adventistilla on sunnuntaisin aikaa askarella kaiken näköistä kotihommaa.

    Hyvä, että jaksat tuoda esille tuota epätervettä ikuista piinaa vastaan!!!
    yksi kiitollinen

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    Pitäiskö liikenne pysäyttää sapattisin?
    Käyttääkö adventistit yleisiä kulkuneuvoja lauantaisin?

    Äänestä

  • tai muu liikenne? kirjoitti:

    Polokupyörällä ajavat. Seoraava kysymys.

    Äänestä

  • tai muu liikenne? kirjoitti:

    Pitäiskö liikenne pysäyttää sapattisin?
    Käyttääkö adventistit yleisiä kulkuneuvoja lauantaisin?

    Pysäkin kohalla pittää pyssäyttää, jos kyytiin haluvaa.

    kun yleisiäkulkuneuvoja kulkee ja sitten kun ei kulje eivät myöskään adventistit käytä.

    Uskonnon vapauden perusteella voi tietenkin kieltäytyä yleisen kulkuneuvon kuskaamisesta. Kyllähän ihmisellä pitää olla vapaus.
    Vai tietääkö joku, että annetaanko siitä potkut, jos joku ei uskonsa perusteella ajele julkista linja-autoa sapatisin?

    Äänestä

  • että näkkyy kirjoitti:

    Pysäkin kohalla pittää pyssäyttää, jos kyytiin haluvaa.

    Täss se adventistien kädenojennus kristityille:

    http://www.endtime.net/finsk/karisma.htm

    Ja siellä lopussa on kättä ojentavaa (koukkuun?) julkilausumaa enempikin ...

    Taistelu Kulissien Takana
    Vallan Huipulla
    Kuninkaan paluu...
    Olemme Sodassa
    Maria-ilmestykset
    Varoitus ekumeenisesta yhteistyöstä!
    Varoitus karismaattisesta liikkeestä!
    Vapaus Vaarassa!
    Israel lopunaikana

    Kirjoita hakuun tuo provo otsikko niin google näyttää ...

    Äänestä

  • näitä kirjoitti:

    alexin viestejä. Olet hyvä esimerkki siitä, miten keskustellaan sivistyneellä tasolla. Vaikka olet monesti eri mieltä adventismista, niin osaat tuoda asian esille ilman haukkumasanoja ja alentamatta tai loukkaamatta toisia. Ymmärrät meitä, jotka esim. haluamme pitää sapatin Jumalan asettamassa arvossa, koska se on meille omantunnon kysymys, vaikka se ei ole sinun vakaumuksesi. Olet saanut kokea paljon vihamielisyyttä ja pilkkaa tietyltä taholta puolustaessasi Raamattua sielun kuolemattomuus oppia vastaan. Takana siihen eivät, ymmärrät sen kyllä itsekin, ole yksittäiset ihmiset, vaan ne voimat jotka haluavat leimata Jumalan rakkaudettomaksi torteeraajaksi. Kiitos, kun jaksat ottaa asian esille uudestaan ja uudestaan kaikista hyökkäyksistä huolimatta. Siunausta sinulle, alex-kasi.

    ### On ilo lukea
    Kirjoittanut: näitä / 22.8.09
    alexin viestejä.
    -
    Ymmärrät meitä, jotka esim. haluamme pitää sapatin Jumalan asettamassa arvossa, koska se on meille omantunnon kysymys, vaikka se ei ole sinun vakaumuksesi. ###

    Nyt varmaankin alex alkaa lunastaa kehujasi, muistuttamalla ystävällisesti
    adventisteille ja Sirkka-Iitalle, että adventisti ei saa tuomita vääräksi myöskään
    sunnuntain viettämistä lepopäivänä.

    Mutta näillä näkymin ei tuollaista oman pesän likaajaa kaukoviisaat adventistit
    hyväksy jäsenekseen, eivät todellakaan. Minä oeln usein toistanut, että ihan
    mieluusti suon adventistien viettää sapattilepopäiväänsä lauantaina. Se ei miniua
    häiritse ollenkaan. Päinvastoin.

    Olen jo kolmatta kertaa luterilainen ja pidän kunnia-asiana olla paskantamatta omaan
    pesään. Onhan minulla vapaus valita yhteistyö niiden luterilaisten herätysliikkeiden
    kanssa, jotka eivät syrji naisia. Jota syrjintää en voi ymmärtää millään tavalla.
    Luterilaisuus on kokonaisuutena ottaen puhtainta protestanttista hyvää opetusta,
    mitä maailmasta löytyy.

    Minulle on omantunnon kysymys se, etten syrji naisia ja se, että toinen saa valita
    vakaumuksensa mukaisen lepopäivän ITSELLEEN.

    Room. 14:5-6
    5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
    6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.

    Jotkut opettavat että tämä tarkoittaa myös paastopäiviä. No, saahan ne kaikki
    paastopäivätkin pitää yhtä hyvinä. Enkä minä vastusta paastoamista.

    Room. 14:1
    Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
    2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
    3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

    Jos joku uskoo saavansa syödä paastopäivänä kaikkea, niin uskokoon.
    Adventistihan ei muulloin saakaan syödä kaikkea, ei ainakaan mitään lihajalostetta.
    Adventtikorkon jäsenen on kuitenkin otettava huomioon, mitä EGW sanoo syömisestä
    sapattina ja arkena. Muutoinhan hän on vilpillinen jäsen.
    Tuomittavaa on vain se että sapatin varjolla leimataan ei-sapatistit pedonmerkillä.
    Ja se että puututaan ei-adventistien ruokavalioon ja vakaumukseen vapaudesta että
    "syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään".

    Avartavan rakentavasti

    Antti

    Äänestä

  • alex-kasi kirjoitti:

    asia on todellisuudessa vähän niinkin että useimman adventismin kanssa on erittäin helppo keskustella ilman että riitaa syntyy - vaikka on välillä erimieltäkin.

    Sitäpaitsi - usko on tosiaan omantunnon kysymys - jos joku uskoo tekevänsä Jumalaa vastaan tehdessään jotain - hän silloin olemuksessaan käy Jumaan tahtoa vastaan - koska hän sanoo itselleen - minä teen näin vaikka Jumala ei sitä halua. Siksi sellaiset asiat kuin sapatti tulee tutkia omantunnon tähden ja seurata omaatuntoaan.

    Minä näen KAIKKI Jumalan antamat käskyt YHTÄ TÄRKEINÄ tien viittoina, jotta ihminen tajuaisi kulkea oikeaan suuntaan - olen koko ikäni (monen muun tavoin) pitänyt sunnuntaita viikon viimeisenä päivänä - ihan aikuisenakin. En edes ajatellut että se olisi viikon ensimmäinen päivä. Kuusi päivää tee työtä ja sitten lepää - ja niin minä olen tehnyt (tosin olen silloin tällöin tehnyt töitä sunnuntaisinkin) - mutta periaatteessa.

    Minä en näet usko että Jumala olisi pannut tuon epäselvän tarkan seitsemännen päivän ihmisille kompastukseksi - vaan siunaukseksi - levoksi ja avuksi.

    Se on minun uskoni - ja se ei paljon eroa adventismista oikeastaan - se on vain se teidän tarkka päivänne joka ei minulle oikein ole totta.

    Sillä kuinka voisi esimerkiksi ihmiset jotka tekevät työnsä lauantaisin voida mukautua tarkkaan päivään - kuinka valita ? ja tietää saako lauantaina tehdä sitä tai tätä ..

    Ajatellaanpa:

    Sairaanhoito -- asia on selvä sanoo palstan adventistitkin - siis OK - lauantaina saa tehdä työtä.

    Linja-autonkuljettaja -- ?? Njaa-a - jos joku ihminen kuolee koska ei pääse lääkäriin kun ei linja-auto kulje lauantaisin.. (Monella on pitkä matka kirkkookin ja tarvitsevat linja-autoa) ..siis - OK ? tai ?

    Entä mikä olisi sallittua vapaa-ajan viettoa?
    Rikkaruohon kitkeminen pikkumaatilkusta tontilla tai marjastaminen metsässä? Mukavaa vapaa-ajan viettoa ... olla luonnossa vaikka lastensa kanssa ... mutta ?? lauantaisin .. Njaa -- ??

    Kuusi päivää tehtaalla töissä ja lauantaina ei saa maalata venettä - nikkaroida keittiössä ... olen tietoinen että ihmiset tarvitsevat hengellistä ravintoa - ja sitä saa jos lukee Raamattua oikeassa Hengessä (ei kaataja hengessä) .. mutta Raamattuakin tulisi lukea enemmän kuin kerran viikossa. ..

    Ei ...
    Siis vakavasti - minulle tuo tiukka sapatin vietto ei ole Raamatullinen - mutta samalla sanon että sille jolle se on - on parempi seurata vakaumustaan, jos se on hänelle Jumalan TAHTO.

    alex

    Kummastuttavinta oli tuo ...

    " Minä en näet usko että Jumala olisi pannut tuon epäselvän tarkan seitsemännen päivän ihmisille kompastukseksi "

    On näet aivan selvää että sapatinpäivä on lauantaina. Sitä ei kerro meidän kalenteri,
    vaan ikivanha juutalainen käytäntö. Milloinkaan heidän viikonpäivänsä ei ole mennyt
    sekaisin tai epäselväksi. Kansainvälisesti arvostettu opettaja Leo Mellerkin toteaa,
    että tottakai sapatti on lauantaina.

    On kokonaan eri asia tämä viikon ensimmäinen päivä, ylösnousemuspäivä lepopäivänä.
    Meillähän sunnuntai on viikon viimeinen, mutta se ei tee siitä sapattia.
    Me vietämme sunnuntaita hengellisesti ajatellen viikon ensimmäisenä, koska se
    suuressa osassa kristikuntaa on kalenterissa viikon ensimmäinen.
    Yhtenäinen tapa on ihan mukava asia ja maanantaihan on työpäivä, joten meidän
    on nöyrästi tyydyttävä viikon viimeiseen, sunnuntaihin, kalenteria ajatellen.

    Mutta lauantai on sapatinpäivä, se on ihan selvä asia. Vai eikö?

    Äänestä

  • uteljas kirjoitti:

    Kristityt omaksuivat sen päivän mikä meillä on sunnuntai, omaksuivat sen
    yleisimmäksi lepopäiväksi
    ja yleisimmäksi leivänmurtopäiväksi siitä yksinkertaisesta raamatullisesta syystä,
    että jo Paavalin ja ilmeisesti kaikkien senaikaisten tapana oli jumalanpalvelusta
    viettä "sapatinjälkeisenä päivänä".
    Ja sapatinjälkeisen päivän merkityshän nousee siitä, että sitä pidetään
    ylösnousemuspäivänä, koska hauta oli tyhjä sinä aamuna.
    Pe, la, su ... "nousi ylös kolmantena päivänä".

    Mark. 16:9 Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.

    Sen Raamattu kertoo selvästi että ns. pitkäperjantai oli sapatin aatto. Sillä aaton
    vuoksi ruumsi oli otettava ristiltä alas ennen ilta kuutta.
    Tsätäkin ymmärrämme että lauantai aivan selvästi on sapatinpäivä juutalaisuudessa.
    Ollut alusta asti. Eikä meillä muuta kontrastia olekaan sapatin paikantamiseen.

    Äänestä

Meidän traktaattikirjomme puhuu selkeää kieltä kristittyjen ykseyden ja sovun puolesta.

Kirjota googleen tuo otsake niin saat rakentavat ja rakastavat terveiseni suoraan
kotiin. Ja tänä vuonnahan nuo "adressit" on kehitelty.
Eikös olekin rakentavat viitekehykset evankeliumilla meidän kauttamme?

Täss se adventistien kädenojennus kristityille:

http://www.endtime.net/finsk/karisma.htm

Ja siellä lopussa on kättä ojentavaa (koukkuun?) julkilausumaa enempikin ...

Taistelu Kulissien Takana
Vallan Huipulla
Kuninkaan paluu...
Olemme Sodassa
Maria-ilmestykset
Varoitus ekumeenisesta yhteistyöstä!
Varoitus karismaattisesta liikkeestä!
Vapaus Vaarassa!
Israel lopunaikana

Kirjoita hakuun tuo provo otsikko niin google näyttää ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yks-tämmönen kirjoitti:

Olemmeko me sisaria ja veljiä keskenämme.
Tämän perusteella, mitä viime päivinä on saanut lukea, niin voiko maailma uskoa, että Jumala on lähettänyt Jeesuksen.

Joh.17
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu