Vekkaanpa, että seuraavissa vaaleissa vasemmistoliitto menee reilusti Soinin ohi. Suomeen tulee oikea työväenpuolue. Onneksi pääsivät eroon tuosta "takinkääntäjä"-siimeksestä. Korhonen taas oli liian hiljainen liikkeissään. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69276-soini-sai-haastajan-vasemmalta
Soini
sai haastajan.
391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perussuomalaisten kannatus on parin mielipidemittauksen perusteella "notkahtanut" ollen vielä yli 8 prosenttia. Syy on kuulemma Soinin valinta EU-parlamenttiin.
Näin MM-kisojen ollessa käynnissä voi vain todeta, että kunnossa pitää olla kisojen aikana. Me olimme täydessä tikissä vaalipäivänä, jolloin kannatus mitattiin.
Puolueemme kannatuksen nousu on ollut niin nopeata, että pieni suvantovaihe on hyvästä, sillä liian nopea nousu tuo mukanaan
"poliittisen sukeltajan taudin".
Seuraava merkittävä kannatusmittaus ovat eduskuntavaalit 2011. Sitä ennen on myös mietittävä, että mitä sillä vaalivoitolla tehdään ja miten ne vaalit voitetaan.
---
Vaalirahoitusskandaali tasaa tilejä. Olemme voittaneet sekä kunta- että eurovaalit ilman suurta rahaa, hyvillä ideoilla. Vanhat puolueet ovat jyllänneet rahalla. Nyt sillä mäyhääminen vähenee. Se hyödyttää meitä.
Lyhyellä tähtäimellä koko poliittinen kenttä häviää, pitkällä tähtäimellä Perussuomalaiset voittavat. Kyllä kansa tietää.
---
Veikko Vennamo on ajankohtainen. Luin Meri Vennamon kirjan "Lähikuvassa Veikko Vennamo". Menen torstaina katsomaan Helsingin kaupunginteatteriin näytelmää "Valtakunnan häirikkö".
Palaan sekä kirjaan että näytelmään yhtäaikaa viikon lopulla.
Tunsin Veikko Vennamon. Sitä oppia ei saa enää mistään. Sain sen rahatta, mutta en ilmaiseksi.
http://timosoini.fi/ploki/
HESARI GALLUPPIA ISOLLA RAHALLA :)))
Helsingin Sanomien teettämä gallup kertoo Perussuomalaisten huikean
kannatuskasvun lievästä tasaantumisesta. Uusi mittaustulos on 8,1 %. Ohessa
STT:n uutisointia aiheesta.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Kolmen suurimman puolueen kannatuksessa ei ole kesän aikana tapahtunut
käytännössä lainkaan muutoksia, selviää Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla
teettämästä kyselystä.
Suosituin puolue on edelleen kokoomus 22,9 prosentin kannatuksella. SDP (20,4
%) on toiseksi suurin ennen keskustaa (19,1 %). Kaikkien kolmen puolueen
kannatuksen muutokset kesäkuun kyselyyn verrattuna ovat alle puoli
prosenttiyksikköä.
Vihreiden kannatus näyttää jatkaneen nousuun, ja se onkin ottanut etumatkaa
kilpailussa neljänneksi suurimman puolueen paikasta. Vihreiden kannatus nousi
kyselyssä 10,5 prosenttiin. Vasemmistoliitto (8,7 %) on sitten kesäkuun
ohittanut perussuomalaiset (8,1 %) Helsingin Sanomien kyselyssä.
Kristillisdemokraattien ja RKP:n kannatus on pysynyt ennallaan.
Kyselyyn haastateltiin puhelimitse noin 2850 ihmistä. Tutkimuksen
virhemarginaali on suurimmillaan kaksi prosenttiyksikköä.
Höpö höpö. Siimes ei koskaan ollutkaan oikea politiikko, vaan rahanahne malmilaistyttö, kaikkine pilluineen.