Mielestäni Suomalaisessa yhteiskunnassa on irtauduttu liikaa yksilön oikeuksista. Esimerkiksi lakiehdotus, jonka mukaan poliisi saisi tulla kotiisi tutkimaan onko pyssyjä... ILMAN LUPAA?!? (TÄYSIN VASTENMIELISTÄ!)
Otetaanpas tälläinen esimerkkiskenaario murtovarkaasta ja Suomen kansalaisesta:
Suomen kansalaienen ei lain mukaan SAA TEHDÄ murtovarkaalle YHTÄÄN MITÄÄN, vaikka näkisi tämän tulevan kotiinsa ja varastavan tavaraa!! Suomen lain mukaan Suomen kansalaisen tulisi kutsua poliisi ja tehdä rikosilmoitus sillä välin(/tai heti sen jälkeen kuin) kuin murtovaras nautiskelee kansalaisen vaimon suomista hedelmistä ja tekee olonsa muutenkin kotoisaksi ottaa jääkaapista kansalaisen olutta ja rikkoo 2000€ HD-telkkarin! Murtovaras saattaa jopa osoitella pyssyllä tai teräaseella tai nitistää lapsen jos toisenkin.
Varas pakenee sillä välin kun poliisi ehtii paikalle ja tutkii aiheutetun vahingon (mm. kansalaisen perheelle!).
Varasta aletaan etsimään ja suoritetaan esitutkinta. JOS varas saadaan kiinni aloitetaan pitkään kestävät ja kalliit oikeustoimet.
JOS Kansalainen yrittää estää aseistautunutta ja vaarallista murtovarasta aiheuttamasta omaisuudelleen ja perheelleen vahinkoa esimerkiksi uhkaamalla tätä aseella tai ampumalla tätä varasta kohti ja käskemällä poistumaan OMISTAMALTAAN alueelta voi MURTOVARAS Puolestaan nostaa oikeusjutun ja syyttää Suomen kansalaista murhayrityksestä. Jolloin käynnistyvät pitkään kestävät esitutkinnat ka kalliit oikeuskäynnit.
Yhdysvalloissa kansalaisoikuksien Toisessa pykälässä HETI SANANVAPAUDEN (ensimmäinen pykälä) jälkeen Todetaan jokaisen kansalaisen oikeus omistaa ja kantaa aseita turvatakseen omaisuutensa ja koskemattomuutensa!!!
Jos näin ollen Yhdysvaltojen kansalainen näkisi vastaavan tilanteen, murtovaras tuskin pääsisi aiheuttamaan Hänelle vastaavaa vahinkoa kuin Suomalaiselle!
Johtopäätös ja mielipide:
Jokaisella Suomen kansalaisella tulisi olla oikeus sekä omistaa aseita, että käyttää niitä itsenäisesti tarvittaessa oman koskemattomuuden ja turvallisuuden (perustuslaki) toteenpanemiseen.
Kyllä poliisikin toteenpanee lakeja aseita käyttäen kyllä kansalaisenkin olisi oikeus harjoittaa omia lain suomia oikeuksia!
Mikä tässä yhteiskunnassa mättää kun kaikki on niin hemmetin riippuvaisia virkavallasta?!?
ME Suomen kansalaiset omistetaan Suomi ja omistetaan itsemme ja Meillä on meille perustuslain suomat oikeudet! joita EI tulisi unohtaa. Jokaista EI Tarvitse holhota OSAAMME ITSE PITÄÄ HUOLEN ITSESTÄ!
KÄYTÄ OIKEUKSIASI!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, että pyssyt yleiseen jakeluun, niin loppuu tämä sievistely, ja hyysääminen, kun eihän täällä muuten tule yhteiskunta rauhaa ollenkaan.