se perustuu ?
Yksityinen ihminen voi erota kirkosta ja näin lopettaa kirkollisveron maksamisen. Toinen asia onkin sitten, jos omistat yhtiön tai olet siinä osakkaana. Millä perusteella esim. osakeyhtiön täytyy maksaa kirkollisveroa? Jos olisin vaikka ortodoksi, niin maksaisin veroa "väärälle" kirkolle. Vero myöskin kerätään valtion toimesta, vaikka perustuslain mukaan valtiollista kirkkoa ei saa olla. Kuka on määrännyt, että valtio kerää Ev. luttilaisten verot, eikä vaikka lestadiolaisten ja helluntailaisten
Elämmekö täällä vielä keskiaikaa, jolloin oltiin kirkon vallan alla. Olisi varmaan aika siirtyä tässäkin nykyaikaan.
Ja ihan vaan tiedoksi, että tätä asiaa ihmettelee normaali suomalainen mies. Ei siis mamu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki verojen perintään ja maksuun liittyvä perustuu suomessa verolakeihin. Joita suomessa säätää yksin eduskunta. Lait katsotaan juuri yhdeksi perustaksi toimivaa ja sivistynyttä valtiota jossa vallitsee ns. demokratian pääperiaatteelliset käsitykset
muunmuassa toimivasta yhteiskunnasta ja kansanvallasta. Olet itse ilmeisesti ollut määrittelemässä näitäkin lakeja, tosin tietämättämäsi, arvatenkin. :) Kuten suurin osa äänestäjistä.
sä tarkoitat? Käsittääkseni Suomen laki juuri kieltää valtion osallistumasta kirkon toimintaan. Jos muka ei, niin sitten kaikki kirkot tasa-arvoisiksi (vaikka en niistä muistakaan pidä)
Miten kirkko ja kirkollisvero liittyy demokratiaan?