Ettei niin sanottua sattumaa ole ja että koko elämä on Jumalan käsissä ja että kaikki on ennalta määrätty; milloin vaikka kuolet?
Miksi sitten katsot tietä ylittäessä, tuleeko autoja?
Miksi sitten katsot tietä ylittäessä, tuleeko autoja?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
on omissa käsissäni. Vain minä itse päätän tekemisistäni.
ole ja olen itse valinnut elämäni suurinpiirtein.
Mutta olen oppimassa uutta täällä ja sen takia teen itse valintoja.
Sanottaan että jos olen valinnut tähän elämään vaikka oppia elämään sairauden kanssa niin valitsen itse jos yritän elää mahdollisimman terveellisesti ettei sairaus pahene tai sitten annan vaan mennä kun on "alamäki"
Uskon että sattumalla on vain vähäinen osuus ihmisen ja ihmiskunnan kohtalossa. On vain niin että kuten Paavali sanoo, nyt me "näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin". Etenkin Vanhassa Testamentissa on monia kohtia, joissa Jumala muuttaa mieltään.
Vanhassa Testamentissa Jeremiaan kirjan alku, kun profeetta saa kutsun tehtäväänsä, kertoo jotain ennalta määräytymisestä.
Emme juuri voi vaikuttaa elämämme tapahtumiin. Muutenhan kaikki olisivat rikkaita, terveitä ja onnellisia. Niitähän jokainen täällä halajaa, mutta niin harva ne lopulta saavuttaa.
Ainoa mihin voimme vaikuttaa on asennoitumisemme elämäämme.
Pitää aina kuitenkin yrittää parhaansa, tietenkin niillä eväillä jotka on annettu.
Jumala ei puutu elämäämme ellemme sitten anna hänelle siihen lupaa.
Se että kaikki eivät ole rikkaita johtuu useimmiten siitä että kaikki eivät ymmärrä että raha tulee rahan luo. Eli jos muuttaa ajatusmaailmansa rikkaan ajatusmaailmaksi myös rahaa alkaa virrata. Myös karmamme vaikuttaa elämäämme. Ehkä tarvitsemme juuri tuon köyhyyden kokemuksen. Olen kuitenkin sitä mieltä että siitä pääsee eroon oikealla ajatustavalla. Samaten pystyy luomaan itselleen terveyttä kun ohjelmoi aivonsa "tietämään" että olemme terveitä.
Mäkin olen pelanut 15 vuotta veikkausta, joka kerta toivonut voittavani ja saanut joka kerta pettyä. Se on näköjään sitten meikäläisen karma, että raha ei vain löydä luokseni? Silti pitää vaan yrittää. Täällä Suomessahan ei rehellisellä työnteolla pääse vahingossakaan rikastumaan. Vaikka en nyt niin hirveesti rikkaudesta välitäkään. Kun vaan pääsis eroon tästä jatkuvasta senttien venyttämisestä, että saa kaupasta leipää ja palan juustoa sen päälle. Työttämänä kun tässä taaskin ollaan.
Ja Suomikin on täynnä ihan hyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka haaveilee lottovoitosta.
Sanovat, että on lottovoitto syntyä tänne Suomeen ja kyllä se sen lottovoiton vaatiikin jos haluaa täällä elää! :/
Ruottissa varmaan vähän sama juttu, vaikka siellä onkin ihmisillä enemmän rahaa ja paremmat tuetkin.
Ei ne asiat ajattelemalla parane, vaan pitää ottaa härkää oikein kunnolla sarvista kiinni! Niih!
joka tekee ihmiset rikkaiksi tai köyhiksi. Ei se riitä että lottoaa ja toivoo että jos nyt vaikka voittaisi vaan on käyttäydyttävä ja "tiedettävä" sisimmässään että on rikas. Se ei taas tietenkään ole niin helppo homma.
Yksi tapa on vilpittömästi antaa rahaa jollekin joka sitä tarvitsee ja iloita siitä niin saa sen takaisin monin kertaisena.
Juutuubissa oli sellanen hassu video, jossa uskovainen pariskunta kerto kuinka niille alko tulla rahaa ovista ja ikkunoista sen jälkeen kun ne alko maksaa kymmenyksiä seurakunnalleen. Pitäs varmaan alkaa uskikseksi ja maksaa kymmenyksiä...
Sitten on niitä joitain menestysteologeja, jotka oikeesti väittää, että Jumala antaa niille fyrkkaa, seksiä ja vaikutusvaltaa! :-0
Ja oonhan mäkin tavallaan rikas ihminen jos suhteutetaan koko juttu siihen, että miljardit ihmiset elävät eurolla päivässä. Ja "henkisestihän" olen ihan pirun rikas! Sitä vois jakaa roppakaupalla muille! ;)
Hähä!!!!
Voihan hyväntekeväisyyttä harrastaa muutenkin.
Mutta en usko että tuolle pariskunnalle alkoi tulla rahaa ovista ja ikkunoista. :-)
Kuten sanoit emme juuri voi vaikuttaa elämämme tapahtumiin. Tietysti voi koettaa suunnitella lukevansa vaikkapa lääkäriksi ja ehkä jopa valmistua huippuarvosanoin ja aloittaa työt ja elämä näyttää todella ruusuiselta. Tietysti sitten voi iskeä syöpä ja elinaikaa onkin vain 2kk.
Ihan kuten sanoit, olen samaa mieltä. Elämämme ei ole suunniteltua sillä silloinhan olisimme vain pelinappuloita laudalla ja sehän ei olisi elämää vaan olisimme tavallaan koneen osia ja koneen osilla ei ole omaa mieltä eikä sielua.
Täällä väitetään että suunnittelemme elämämme ja sitten elämme koko elämän sen mukaisesti kunnes taas seuraavan suunnittelemme ja elämme taas sen suunnitelman mukaisesti.
Täällä samat väittää että emme muista sitä mitä olemme suunnitelleet saatikka minkalaista siellä elämien välissä on.
Täällä samat kuitenkin puhuu siitä mtä he ovat tehneet elämien välissä eli että ovat suunnitelleet omaa elämäänsä. Osa tietää jopa että siellä elämien välissä on sairaaloitakin.
Jotenkin vain en näe mitää logiikkaa tuossa. Pussiin puhumista.
Selitä nyt kun kerran tiedät niin tarkkaan.
Tämänhän pitäisi olla ihan lasten leikkiä ymmärtää:
"Täällä väitetään että suunnittelemme elämämme ja sitten elämme koko elämän sen mukaisesti kunnes taas seuraavan suunnittelemme ja elämme taas sen suunnitelman mukaisesti.
Täällä samat väittää että emme muista sitä mitä olemme suunnitelleet saatikka minkalaista siellä elämien välissä on.
Täällä samat kuitenkin puhuu siitä mtä he ovat tehneet elämien välissä eli että ovat suunnitelleet omaa elämäänsä. Osa tietää jopa että siellä elämien välissä on sairaaloitakin."
Eli mistä tiedät jos me emme saa tietää? Miten ihmeessä sinä tiedät noita asioita vaikka sanojenne mukaan me emme edes muista noita elämien välivaiheita.
Tuota, ymmärrätköhän?
Onko joku pikku erehdys päässyt käymään kun sinä ja kokija ja muut täällä palstalla näistä tietää vaikka näistä asioista ei kukaan saisi tietää tai muistaa kertomanne mukaan? Vai olisikohan selitys se että teidät on valittu kertomaan näistä asioista joita meidän ei tulisi edes muistaa (juttujenne mukaan)?
Se on pussiin puhumista kun ihminen jää epäloogisuudesta kiinni ja sen jälkeen jopa todelta tuntunut asia muuttuukin vaan saduksi.
Ihan kuka tahansa voi kertoa olevansa uskossa vaikkei olekaan ja ihan kuka tahansa voi tehdä uskon varjolla mitä tahansa vaikkei uskokaan. Jopa sinä.
Hölmöjä ovat ne jotka eivät erota uskovaa huijarista.
Tyhmiä ovat ne jotka panettelevat uskovia huijareitten teoista.
Ketä tässä enää kohta voi uskoa?
Uskovatkin tappelee keskenään, kuka on siinä oikeassa uskossa ja kuka on pelkkä huijari. Eipä paljon jaksa kiinnostaa ja innostaa mokomakin uskonto. Tai oikeastaan kaikki uskonnot. Samaa jöötiä, vaan eri paperissa...
ETkö mua taaskaan tunnistanut?
Eksä koskaan suunnittele elämääsi eteenpäin? Eikös se ole ihan normaalia?
Ja miksei siellä "rajan toisellakin puolella" suunniteltaisi tulevaa ihan yhtä hyvin?
Tietysti jos uskoo vain yhteen elämään täällä maan päällä, niin silloinhan asia on vähän eri.
Ja kyllähän me tavallaan ollaan niitä pelinappuloitakin. Suuren kokonaisuuden pieniä palasia. Jumalahan tietää kaiken, joten kaikki tämä on hänelle vain suurta, kosmista pelilautaa ja me siinä nappuloita. Jumalasta on vissiin kivaa katella kuinka me täällä oikein toimimme. Ihan kuin pelais jotain tietokonepeliä. Olen joskus pelaillut näitä "jumalpelejä". Ihan kivoja...
Konehan ei toimi, jos jokin osa siitä lakkaa toimimasta.
Oishan se erikoista jos mustaisimme sen minkä olemme itsellemme tänne valinneet. Tai kyllähän me sen tavallaan muistammekin. Katsotaan vaan mitä elämässämme tapahtuu ja sittenhän me sen tiedämme. Meitähän selvästi täällä "johdatellaan" johonkin suuntaan. Menishän se suorastaan pelleilyksi koko touhu jos kaiken muistaisimme. Se olisi erittäin hassua!
Logiikka todellakin heittää välillä häränpyllyä mitä jälleensyntymiseen tulee. Varsinkin sellaisella joka ei siihen usko.
tyhmimpiä ne jotka luulevat uskovaisten olevan pyhimyksiä jotka eivät koskaan tee mitään väärää.
jotkut muistavat sillä kaikilla ei ole muisti täysin lukossa. Meit on moneks ja kaikkia meit tarvitaan. Jotkut osaavat sitä jotkut tätä. Tajuatko?
Olemme menossa myös sellaiseen aikakauteen jolloin useimmat alkavat heräämään ja muistamaan keitä ovat. Kukaan ei kiellä meitä muistamasta. Se on vain tämän maan värähtelytaso joka tekee sen että muisti menee. Ja sillä on tietenkin tarkoitus koska jos muistaisimme lähtisimme heti rajan taakse kun vain voisimme. Ja opetukset jäisivät oppimatta.
Ilmeisesti sinunkin muistisi on palaamassa koska olet niin kiinnostunut. :-)