Petsamo

Kun Wallenius porukoineen eteni Petsamoon ja valtasi sen, aluksi Wallenius ja kumppanit julisti sen itsenäiseksi, kännissä tietenkin ja kun sitten viikon päästä selvisivät liittivät Petsamon Suomeen jonka Suomen senaikainen hallitus varovaisesti hyväksyi parin viikon kuluttua.

Tarton rauhassa operaatio päättyi, kun N-liitto alueliitoksen hyväksyi.

Olisihan se ollut mielenkiintoinen juttu, jos Petsamon itsenäisyyden olisi joku hyväksynyt ja taannut, tänä päivänä se öljy ja kaasuvarojensa takia olisi ehkä yksi maailman rikkaimista valtioista.
7180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

VV panna omiaan.

Keväällä 1918 tohtorit Laitinen ja Renvall johtivat Vaasan senaatin luvalla retkikunnan Petsamoon. He saivat 10.- 12. 5 1918 ensin vastaansa punakaartilaisia ja venäläisiä ja lopuksi englantilaisia. Noin 100 miehen vahvuisen joukon oli peräännyttävä ja lopuksi se palasi osin Suomeen osin riisuttiin Norjassa aseista.

Toisen retken teki Wallenius 1920 keväällä 60 miehellä häviten taas punaisille ja joutuen vetäytymään. Petsamo saatiin sitten Tarton rauhassa ja vasta 1921 Wallenius pystyi miehittämään sen lopullisesti.

Petsamon itsenäisyys menee kyllä VV:n tarinoiden piikkiin.

Äänestä
  • taitavat olla samaa suuruusluokkaa kuin se kaasu, mikä pyörii päästöinä VV:n molskihousuissa. Hehe.

    Äänestä

  • Petsamossa kirjoitti:

    taitavat olla samaa suuruusluokkaa kuin se kaasu, mikä pyörii päästöinä VV:n molskihousuissa. Hehe.

    niissä hajuiissa, vaikka ensivuoteen.

    Petsamo vastaa osaltaan Barentsinmereen, jossa on suurinosa hyödyntämättä tunnetuista öljy-ja kaasuvaroista.

    Mitä tulee Tarton rauhansopimuksen rajoihin, niin USA ei ole tunnustanut Neuvostoliiton ja sen perillisenä pidetyn Venäjän miehittämien alueiden rajoja toisen maailmansodan jälkeen.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    nyt hyödyntämässä Jäämeren öljy- ja kaasuvaroja? Hohhoijaa...

    Jaaha. Sitten rajoista. Eikö 1975 Helsingin ETYK:ssä nimenomaan siunattu voimassa olevat rajat?

    VV on taas tarinoissaan omilla totuusasteillaan. Ainahan huumoria tarvitaan.

    Äänestä

  • olisi siis kirjoitti:

    Joo, siunattiin kyllä rajat 1975, eli siinähän todettiin että euroopan rajoja voidaan muuttaa molemminpuolisella hyväksynnällä.

    Mutta, enhän minä rajasiirtoja ole ehdottanut, totesin vain että olisi ollut sinänsä mielenkiintoinen ajatus, jos joku suurvalta olisi aikanaan turvannut itsenäisen Petsamon rajat ja valtio olisi vieläkin olemassa, siitä olisi tullut Euroopan ehkä rikkain valtio tänä päivänä.

    Äänestä

  • olisi siis kirjoitti:

    nyt hyödyntämässä Jäämeren öljy- ja kaasuvaroja? Hohhoijaa...

    Jaaha. Sitten rajoista. Eikö 1975 Helsingin ETYK:ssä nimenomaan siunattu voimassa olevat rajat?

    VV on taas tarinoissaan omilla totuusasteillaan. Ainahan huumoria tarvitaan.

    retkuun. Juuri Viron uudelleen itsenäistyessä todettiin, että USA ei ole tunnustanut vuoden 1939 jälkeisiä rajoja. Itse Etyk-sopimukseen jäi katvealueita, mistä todennäköisesti ei päästy yksimielisyyteen.

    Etyk-sopimuksessa tunnustettiin Neuvostoliiton toisen maailmansodan jälkeen muodostamat sosialistiset valtiot vastapalveluksena Neuvostoliiton myönnytyksille ihmisoikeus kysymyksiin.

    Jokaisen pitäisi tietää onko nämä ihmisoikeudet toteutuneet.

    Äänestä

No kylläse Walleniuksen retkikunta Liinahamariin eteni, mutta sitten eteneminen pysähtyi, eikä ne punaisetkaan niitä yrittänet takaisin karkottaa.
Eteneminen taisi pysähtyä sentakia, kun ne rupesi ryyppäämään.

Lähde on muuten Moskusta kirjoitettu kirja, Moskuhan oli mukana reissulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaka Vanha kirjoitti:

Kun Wallenius porukoineen eteni Petsamoon ja valtasi sen, aluksi Wallenius ja kumppanit julisti sen itsenäiseksi, kännissä tietenkin ja kun sitten viikon päästä selvisivät liittivät Petsamon Suomeen jonka Suomen senaikainen hallitus varovaisesti hyväksyi parin viikon kuluttua.

Tarton rauhassa operaatio päättyi, kun N-liitto alueliitoksen hyväksyi.

Olisihan se ollut mielenkiintoinen juttu, jos Petsamon itsenäisyyden olisi joku hyväksynyt ja taannut, tänä päivänä se öljy ja kaasuvarojensa takia olisi ehkä yksi maailman rikkaimista valtioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu