Mitä hyvää

Jehovan todistajalla/illa on ihmiselle?
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan tosi!

Äänestä

"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."

Äänestä

>>Mitä hyvää Jehovan todistajalla/illa on ihmiselle? >>

Täällä kysytään aika ajoin Jt:lta mikä on heidän evankeliuminsa. Vastauksia ei
yleensä tule.

Alkuseurakunnan aikaan julistettiin ilosanomaa Jeesuksesta.

30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Apt. 16. KR 33/38

Minun näkemykseni Jt:ien " ilosanomasta " on järjestöä ( vt-seuraa ) korostava
uskonto , jossa täytyy mukautua ensin vt-seuran tahtoon, ennenkuin on
kelvollinen pelastukseen. Ja he myös väittävät, että vain Jt:t pelastuvat, mille väitteelle ei Raamatusta löydy mitään perustetta.

Äänestä
  • suljettu yhteisö, joka ei toivota riemumielin ketään kiinnostunutta mukaan. Jt:t käyvät ihmisten ovilla, mutta onko siinä sittenkään siitä kaikkein tärkeimmästä kysymys, eli sanan julistamisesta? Harmillinen asenne. Tekisi mieli jättää itsekin oveni avaamatta, mutta aion jatkossakin kohdella ihmistä ihmisenä miettimättä hänen taustojaan. Hyvä, että täältä löytyi muutakin kuin vain itsensä kanssa kirjoittelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittaja... kirjoitti:

Jehovan todistajalla/illa on ihmiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu