Aika ajoin sen Jumalallisuutta kiristetään. Nykyisin on sunnuntai lakia löystytetty ja hyvin paljon vielä lisääkin löystytetään. Tämä löystyminen on tapahtunut kansan parhaaksi.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Jahas. Nyt on puurot ja vellit nousseet Una Fortunan päähän ja sekoittaneet nupin.
Sunnuntailakipedonmerkki ei tulekaan lähiaikoina, eikä tullut vuonna 1844 vaan on
tullut jo paavinistuimen myötä.
Luepas adventistien ovelta ovelle traktaatit niin aivosolut voipi sattumoisin taas
loksahtaa kohdalleen. Löydät tuon adventistien evankelioimismateriaalin netistäkin.
GOOGLETA TUO OTSIKKO! Varsinkin "Taistelu kulissien takana"
Taistelu Kulissien Takana
Vallan Huipulla
Kuninkaan paluu...
Olemme Sodassa
Maria-ilmestykset
Varoitus ekumeenisesta yhteistyöstä!
Varoitus karismaattisesta liikkeestä!
Vapaus Vaarassa!
Israel lopunaikana
jo vuodesta 321 lähtien jolloin Keisari Konstantinus laati kuuluisan sunnuntailakinsa.
Convert's Catechism
Katolinen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostollisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä:
Kysymys: Mikä päivä on sapatti? Vastaus: Lauantai on sapatti.
Kysymys: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? vastaus: Vietämme sunnuntaita lauantain sijaan siksi, että katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa (364 jKr.) SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s.50.
Sunnuntai on ollut pedon merkkinä siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti.
HUOM ! TUOMIOIDEN JULISTEMINEN ON ERI ASIA KUIN MERKIN AIKAANSAAMINEN KESKIAJOISTA LÄHTIEN, "MUTTA MERKKI SÄILYY MUUTTUMATTOMANA AJAN LOPPUUN SAAKKA.
Katoliset itse sanovat "SUNNUNTAI ON VALTAMME MERKKI".
Näet tämä 1844 oli William Millerin laskutapa, Joka tosin oli oikein, vain tulkinnassa oli virhe. Peto on hallinnut Kristikansaa vuodesta 364. Ja Kristikansa uskoo Rooman eli nykyään vaticaanin päämiehenn olevan heille Jumalan pojan viransijainen maan- päällä. Tämä usko on juurtunut Kantolan Anttiin ja hänen meluavaan joukkoonsa täydellä voimalla. Minä en tule häiritsemään Kantolan Antin Paavin palvontaa. Raamatusta et voi uskollesi todisteita löydä. Näet Raamatussa ei ole mitään mainitaa sunnuntain pyhyydestä. Sunnuntai on pyhitetty Paaville uskollisille sunnuntai Kristityille. En tule puuttumaan sinun ja Paavin väliseen Kristillisyyteen. Ole vain uskon kuuliainenn omalle Pyhälle Paavillesi. Siunausta sinulle.
vielä tänäkin päivänä ja miljardi ihmistä kuuntelee yhä vielä mitä Paavilla on sanottava.
>>> Ja Kristikansa uskoo Rooman eli nykyään vaticaanin päämiehenn olevan heille Jumalan pojan viransijainen maan- päällä. >>>
Ai kristikansa uskoo paavin olevan Jumalan sijainen?
Onkos sinun yläontelon sisuksissa jotain vialla?
Kyllä se vain on niin, että katoliset uskovat näin ja katolisia on noin 1 miljardi 7:stä miljardista ihmisestä.
Katoliset kuvittelevat, että heidän uskonnollinen johtajansa, paavi, on Jumalan sijainen maan päälle. Kukaan muu ei tällaista höpöväitettä pidä totena, joten pientä rajaa valheisiin, joita levität. Luterilaiset eivät pidä paavia johtajanaan, ja esim minä en usko, että paavi on Jumalan sijainen maan päällä. Katoliset saavat minun puolestani uskoa mihinkä tahtovat.
Aivan kuten buddhalaiset pitävät Dalai Lamaa Avalokitesvara-bodhisattvan ruumiillistuma ja se on heidän "paavinsa", mutta eivät kaikki idän uskonnot pidä Dalai Lamaa merkittävänä oman uskontonsa kannalta.
pitämällä sunnuntain pyhänään. Luterilaiset innostuivat niinkin paljon sunnuntai pyhästä, että muuttivat sen seitsemänneksi päiväksi. Oli se kyllä tosi törkeetä heidän tekosensa.
>> Luterilaiset seuraavat katollista kirkkoa pitämällä sunnuntain pyhänään. >>>
Tämä on umpityperä väite ja perustuu valheeseen, kuten koko adventismi.
Valhe on adventismin kivijalka. Sen päälle se on rakennettu ja yhä valhe uppoaa sivistymättömiin ja huonosti koulutettuihin ihmisiin, kuten Elleninkin aikana.
Ellen sai valheet uppoamaan otolliseen maaperään, eli kouluttamattomiin maanviljelijöihin ja nykyäänkin valheet uppoavat enää kehitysmaissa, jossa kouluttamattomat ihmiset saadaan valheeseen kiinni.
Mutta väitteesi on siis umpityperä ja perustuu valheelliseen historiaan.
Katolinen kirkko ei ole pakottanut kristittyjä sunnuntaille, vaan he tekivät sen ihan itse alkukirkon kristityistä saakka.
Tästä meillä on luotettavaa historian tutkimusta, jos vain haluat sellaista lukea tai etsiä. Mene kirjastoon ja sivistä itseäsi.
Alkuun voit lukea vaikka tämän:
http://www.argumentti.fi/adventistit_sunnuntai/sunnuntai_sapatti_adventismi.php?id=38
Siellä lukee mm. näin:
Mitään "paavin valtaa" ei ollut historiallisesti vielä perustettukaan kun alkukirkko jo vietti yleisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänään ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien - kristillisen vapauden hengessä (esim. Apt.20:7; 1 Kor.16:2). Sunnuntain viettäminen jumalanpalveluspäivänä ei siis alkanut Roomassa, vaan laajasti apostolisessa alkukirkossa niin Palestiinan kuin Vähä-Aasian seurakunnissa. Ensimmäinen Rooman paavi on historiallisesti Leo I Suuri (440-461), joten on melkoinen historiallinen virhe väittää paavia tai katolista kirkkoa sunnuntain vieton aloittajaksi - tai sunnuntaita paavin "vallan merkiksi". Kun ensimmäinen paavi aloitti toimintansa Roomassa oli sunnuntaita vietetty varhaiskirkossa jo yli 400 vuotta! Adventistien näkemys on yhtä historian vastainen kuin katolisen kirkon oppi, jonka mukaan paavi on apostoli Pietarin seuraaja ja Pietari oli ensimmäinen paavi.
Tai entäpä Talmudin opetukset:
Hyvin mielenkiintoisia ovat juutalaisten raamatunselityskokoelman Talmudin merkinnät, että Jeesus opetti seuraajiaan viettämään sunnuntaita jumalanpalvelus päivänään sapatin asemasta. Juutalaisille oppineille tämä oli tietysti harhaoppia.
heikompi osaisia kohtaan. Kehitysmaissa asuvat ja kouluttamattomat typerykset - se on tyylisi. uskot tämän maailman viisauteen enemmän kuin Jumalan viisauteen ja voimaan, kiistatta on näin.
vuoden käynyt oppikoulua niin hän tuntee itsensä jo niin viisaaksi.
Kuitenkin adventtiseurakunnassa on korkeasti koulutettuja henkilöitä niin suomessa kuin muissakin maissa, taitaapa pojan opit jäädä buskamiehen asteelle.
Eikä meidän tule aliarvioida kouluttamattomia ihmisiä, ei opetuslapsetkaan olleet liikoja sivistystä saaneita, mutta olivat kuitenkin hengessä palavat.
On eri asia olla kouluttamaton ja sivistymätön, kuin käyttää sellaista törkeästi hyväkseen.
Kehitysmaissa ei asu typeryksiä, vaan huonosti koulutettuja ihmisiä.
Sitten sinne saapuu amerikkalaisia höpölahkoja, jotka törkeästi käyttävät näiden ihmisten kouluttamattomuutta hyväkseen ja syöttävät heihin valheita.
He antavat lautasellisen soppaa ja sen varjolla syöttävät vaarallisiakin valheita.
Ellen höpinöihin uskomisessa ei ole kysymys Jumalan viisaudesta, vaan typeryyteen uskomisesta.
Asiasta uusin kirjoitukseni täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8405483/39615159
Adventistien propagandalehtiset kuten "Taistelu kulissien takana" paljastavat
kaksinaismoraalin adventisteissa. Olllaan mukana ihan virallisesti mm. karismaatikkojen
hallituksessa ja kuitenkin täysin tuomitaan karismaattisuus omassa propagandassa.
Tuohan on jo hallitusluottamuksenkin pettämistä.
Myös ekumeenisessa neuvostossa ollaan jaikkäkin suosiolla ylpeillään omalla kotisivulla.
Kuitenkin jatkuvasti tuomitaan ekumenia. Outoa jakomielitautia.
sapatit ja muut Jumalan antamat käskyt annettiin vain israelilaisille, ja niistäkin Jeesus teki lopun.
Tietenkin ajan kuluksi voi kiistellä tyhjänpäiväisistä luulosta.
Korkea-arvoinen EV.Lut. kirkonmies kirjoitti taannoin 5.11.1999 Iltasanomissa. Vapaa sana, seuraavasti.
Vuoden 1973 alusta virallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
Kristityt olivat jo varhain "KEKSINEET TEHDÄ" sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka YLEINEN LEPOPÄIVÄ SIITÄ TULI VASTA 300-luvulla.
sunday, auringonpäivä.
Katekismus vuodelta 1948. Sapatti ja sunnuntai. Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi SYRJÄYTTÄEN LOPULTA TÄYSIN LAUANTAISEN SAPATIN VIETON. vähitellen, vähitellen.
Vuonna 321 Keisari Konstantinus laati kuuluisan SUNNUNTAI LAKINSA jne...
Pakanoille ei sovi Jumalan siunaama sapatti lepopäiväksi, ei ennen, eikä nykyään. Raamatussa onkin ennustettu, että pyritään muuttamaan ajat ja lait, näin on tapahtunut.
Korkea-arvoinen koiran pökäle pötkötti puistossa vuonna 1844 ja siinä luki näin:
Saturday, saturnuksen päivä.
>> Katekismus vuodelta 1948. Sapatti ja sunnuntai. Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi SYRJÄYTTÄEN LOPULTA TÄYSIN LAUANTAISEN SAPATIN VIETON. vähitellen, vähitellen. >>>
Tämä on täysin totta. Sunnuntai tuli alkukristittyjen juhlapäiväksi jo n. 100-luvulla jKr. 400 vuotta ENNEN ensimmäistäkään paavia. 220 vuotta ennen keisari Konstantinusta.
http://www.argumentti.fi/adventistit_sunnuntai/sunnuntai_sapatti_adventismi.php?id=38
Vain jotkin juutalaiskristilliset pienet ryhmät pitivät sapatista kiinni kynsin hampain. Ja nykyään eräät ei-kristilliset ryhmittymät, mm. adventistit.
Hebr. 5:8-9
5:8 "Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
5:9 ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,"
Jeesuksen täytyi, vaikka oli Jumalan Poika oppia kuuliaisuutta.
Jeesus kävi kärsimyksen koulua ja oppiaineena oli kuuliaisuus. Mutta:
"Hän oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti"
Fil. 2:8
mukaan ykseyksiin ja ekumeenisiin kokouksiin, eivätkä hyväksy niitä. On varmaankin pieni vähemmistö.
on ollut, niin myös alkukristittyjen seassa. kuvittelivat olevansa kristittyjä vaikka olivat kaukana kristillisyydestä. Kristitty on nimittäin harvinainen jne..
Aina niitä hölmöjä on ollut kristittyjen seassa, jotka luulevat kristillisyyden olevan jotain koirakoulua ja tottelevaisuuskoetta tyyliin "anna tassu" ja "kieri", tai" pötkötä sapatti".
Oikea kristitty on kylläkin harvinaisuus, siinä olet oikeassa.
Amerikkalaiset höpölahkot ovat osanneet suuren rahan ja mainion PR-osaamisen avulla naamioida idioottimaiset höpöopit sellaiseen muotoon, että oppimattoman on helppo siihen lankaan käydä. Kun valhe tehdään tarpeeksi suureksi, jopa oppineet käyvät koukkuun. Jos väite on riittävän hölmö ja uskomaton, jopa sivistynyt ihminen voi lähteä katsomaan, onko siinä mitään perää.
Myydään ajatusta siitä, että olet muita parempi ja ainoastaan sinun kavereillasi on ainoana oikea totuus. Ihminen on turhamainen ja ajatus siitä, että olet naapuriasi parempi edes jollakin osa-alueella, on houkutteleva.
Valhe mikä valhe, vaikka voissa paistaisi.
http://www.argumentti.fi/sapatti_sapatin_vietto/sapatti_adventismi.php?id=39
http://www.argumentti.fi/adventistit_sunnuntai/sunnuntai_sapatti_adventismi.php?id=38
kuuliainen Jumalalle silloin kun hän tekee Hänen tahtonsa. Mikä on Isän tahto, sen Jeesus ilmoitti.
Joh. 6:40
Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Ja Paavali vahvisti.
Room. 12:2
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä
Kaikki muu on turhuutta, turhaa sanahelinää, turhista asiosta.
Siunausta.
Jso advari poikkeaa Helmisten linjoilta niin sehän on vielä typerämpää kuin sen linjan
seuraaminen. Uskottomuus kirkon asettamille yhteys- ja ykseyspyrkimyksille on paha
Jumalankin silmissä. Ei yhteydessä mitään pahaa ole, mutta se että selän takana
leimataan yhteydet pedonmerkiksi, se on paha Jumalan silmissä kaikissa tapauksissa.
Onhan niin että jos jossain ollaan mukana rakentamassa, on oltava kaikesta mielestään ja kaikesta
sielustaan ja kaikesta ruumiistaan.
Jeesuksen suurin taistelu kohdistui sapattikiivailijoihin. Hän oli kärsivällinen kaikessa
muutoin, mutta näki välttämättömäksi lyödä luu kurkkuun sapattikiihkoilijoille.
Ilmenee vaikkapa Joh. 5. luvusta.
"Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut", muistivat opetuslapset, kun Jeesus
vaahtosi sapattikiihkoisia vastaan ja ruoskalla karkotti sapattikauppiaat kirjoineen
traktaatteinaan pois.
saa todellista tietoa, jos on itse paikanpäällä seuraamassa mistä on kysymys. Miten ihmeessä adventistit voisivat pelkkien kuulopuheiden perusteella arvostella karismaattisuutta ja ekumeniaa? Olen sitä mieltä, että monen täälläkin pitäisi ottaa enemmän selvää adventismista, ehkäpä käymällä heidän kokouksissaan, ennenkuin alkavat joukon jatkona puhumaan puuta heinää.
### Pedon Merkki Tulee Pian
"Pedon merkki" toteutuu vasta, kun sunnuntaita lain avulla pakotetaan pitämään lepopäivänä, ja se tapahtuu mitä todennäköisimmin lähitulevaisuudessa. ###
(Adventtikirkon virallinen internettiedote ja ovelta ovelle -traktaatti)
Ei ole vielä pedonmerkki tullut adventtiteologian mukaan ja kukapa niin tietäisi tuon
asian kuin opin keksijät itse eli adventistit.
se, etteivät juutalaiset ymmärtäneet, samoin kuin nyt adventistit eivät ymmärrä uuden liiton merkitystä.
mutta oikea kristitty pitää pyhänä sen päivän jonka Jumala siunasi/pyhitti lepopäiväksi.
On ollut jo varhain ihmisiä, jotka luulivat, että he voivat syrjäyttää sapatin, ja ottaa sunnuntain sapatin tilalle.
Jumala sanoo: Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.
Ei voi yleistää, koska on adventisteja, jotka ymmärtävät, että pedon merkki sunnuntai on ollut pedon merkkinä 300-luvulta lähtien.
Huomio ! Tuomioiden julistaminen on eri asia, kuin merkin aikaansaaminen keskiajoista lähtien, mutta merkki pysyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.
http://www.argumentti.fi/adventistit_sunnuntai/sunnuntai_sapatti_adventismi.php?id=38
Tuolla on kattava vastaus sinun idioottimaisiin väläyksiisi.
Tuolla lukee mm. seuraavaa:
Monet protestanttiset kirkkokunnat (luterilaisetkin) ja teologit ovat historian aikana olettaneet erheellisesti,että uuden liiton aikana sunnuntaista olisi tullut "kristillinen sapatti" tai että VT:n sapattikäskyn velvoitteet olisivat siirtyneet sunnuntaille.
Varhaiskristityt eivät koskaan pitäneet sunnuntaita lepopäivänä tai ns. uutena sapattina. Ensimmäisen kerran kristikunnassa mainitaan sunnuntaista lepopäivänä vuonna 220 jKr. kirkkoisä Origeneen kirjoituksissa. Tästä alkoi harhaanjohtava, vieläkin monissa kirkkokunnissa vallalla oleva käsitys, että sunnuntai on "kristillinen sapatti" ja että sunnuntaita pitäisi viettää lepopäivänä ja että olisi syntiä jos ei lepää nimenomaan sunnuntaina.
Koko Uudessa testamentissa ei ole mitään tällaisia määräyksiä luettavissa, eikä UT:n teologiassa ole mitään toista pyhäpäivää asetettu sapatin paikalle pakolliseksi lepo- tai jumalanpalveluspäiväksi. Paastopäivistä puhumattakaan, vaikka juutalaisilla oli omat paastopäivänsä perinteisesti.
Päivien viettämisessä vallitsee nimenomaan evankeelinen vapaus - kuten siinäkin mitä kristityt saavat syödä, eli mitä tahansa haluat (kunhan eivät loukkaa jotain heikkouskoista uskovaa).
Jos ajatellaan Mooseksen lain sapattikäskyn tarkoittavan uudessa liitossa viikon ensimmäistä päivää, ollaan vaarassa joutua sapatinpitäjien hämäämäksi. Hehän voivat helposti osoittaa, että Mooseksen laki vaatii pyhittämään seitsemättä päivää eikä viikon ensimmäistä, joten jos oletetaan, että sapattikäsky on vielä voimassa, on epäjohdonmukaista vaatia sen perusteella sunnuntain pyhittämistä. Tie on silloin auki adventismin ja vastaavien sabbatariaanien ansaan - takaisin vanhan liiton lain orjuuteen ja tekoihin perustuvaan uskonnollisuuteen. Mutta kuten heprealaiskirjeessäkin todetaan (Hebr. 8:13), vanhan liiton tilalle on tullut uusi ja parempi liitto. Vanha liitto, jonka merkkinä oli sapatti, on väistynyt pois tarpeettomana.
Mutta UT ei koskaan vetoakaan vanhan lain sapattikäskyyn perusteena sunnuntain viettämiselle, eikä UT todellakaan aseta mitään päivää uudeksi velvoittavaksi lepopäiväksi. UT:n teologiassa korostetaan nimenomaan hengellistä lepoa uskossa Kristukseen, joka on Vanhan liiton (mukaan lukien lauantaisapatin) lain loppu ja täyttymys eli päämäärä (Room.10:4;14:1-18;Kol.2:14-23; 1 Kor.10:23-26; Ef.2:14-19).
Jumalan valtakunta ei ole -toisin kuin vanha liitto ja esim. adventismi- sen tarkkailua, mitä me syömme ja juomme tai mitä päivää me noudatamme, tai miten me pukeudumme. Olemme vapaat kaikista sellaisista säännöistä (niin VT:n kuin ihmisten keksimistä määräyksistä). Jumalan valtakunta on iloa, rauhaa ja vanhurskautta, jotka Pyhä Henki antaa.
Vielä on tärkeää huomata apostolisen kokouksen päätös Apt.15 luvussa. Eräät juutalaiskristityt olivat alkaneet vaatia pakanakristittyjä noudattamaan Mooseksen lakia pelastumisen ehtona, mitä vaatimusta apostoli Paavali jyrkästi vastusti evankeliumin vastaisena. Tämän kokouksen päätöksessä muista kansoista kääntyneitä kristittyjä ei velvoitettu noudattamaan sapattia. Juutalais- ja pakanakristittyjen yhteiselämä ratkaistiin siten, että pakanakristittyjen tuli välttää verta, epäjumalille uhrattua lihaa ja haureutta eli VT:ssa kiellettyjä sukulaisavioliittoja. Näitä asioita kokous piti kohtuullisina vaatimuksina, sillä Mooseksen laki oli tullut tunnetuksi viikoittaisissa synagogien jumalanpalveluksissa, joita "jumalaapelkäävät" pakanat olivat kuunnelleet. (Apt.15:19-21). Mooseksen lakia Pietari sanoi "sietämättömäksi ikeeksi", jota he eivät olleet jaksaneet kantaa itsekään - se sisältää sapatinkin, joten Pietarille laki ei ollut mikään "etuoikeus" kuten adventistit ovat väittäneet.
Niin, sitähän minä koetinkin sanoa, että tosikkoadventisti on kristillisessä yhteistyössä
mukaana vain vakoillakseen, eikä rakentaakseen niinkuin kristityt.
Mitä tulee paikan päällä olemiseen adventismiin nähden - niin minä olen paikan päällä
ihan ytimessä, kun arvioin silmieni edessä olevaa Suuri Taistelu -kirjaa tai adventistien
propagandistisia traktaatteja - jotka sisältävät vihanlietsontaa kristittyjä kohtaan.
mutta muutama vuosi sitte raamattuleirillä vanha Helminen,-kun pyysin juttelemaan raamatusa tms katteli siihe mallii rintojani että hämmästyin!olo oli TODELLA epämukava.olin leirillä ja minut kastettiin. KADUN:koska en usko advareihin.
Väkisinkö sinut kastettiin? Puuttuuko sinulta omat aivot? Miten se pääsi rintojasi kattelemaan, jos sulla oli paita päällä? Vai riisuitko sen pois, kun halusit keskustella raamatusta?
mutta Bushmannilla on aika heikkoa ymmärtää lukemaansa. Kunhan sinä opit lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi, niin eiköhän silloin Raamatun sanomakin sinulle aukea.
Uskollisuuden osoitus sunnuntain suhteen. Kyllä jokainen Uskollinen JHWH Ulkopuolisena pitäisi varmasti tuntea oman ontelonsa. Uskollisuus Paaville on Raamatun ulkopulista uskollisuutta. Näet Paavin käsky lähtee hänestä itsestään Paavista ja hänen itsensä antamista valtuuksista. Tässä on selvä ero JHWH välillä. Kysypä tätä asiaa vaikka Messiaaniselta Esther10 kannan otosta.
Siunausta vain kaikille JHWH kuuliaisille !
Vua terve äijähän tuo Heleminen kullostaa olovan.
Eekä varmaankaa oo turhoo tarvinna katella. Ku varsinnii kasteen jäläkkeenhä ne tulloot essiin ne muovot veenuksen, ku on paeta märkänä. Nii jotta mihinkä terween äijän pitäsi ne silimäsä kiäntee, ku ympärillä pyörähtellöö monensorttista mimmijä paejat märkänä. Huastappa meille?
Minulle usko Paaviin on uskoa "omaan kuolemattomuuteen ja Jumalan suvereenisuuden kieltämistä ainoana iankaikkisena elämänä" ja sitä seuraavien harhojen tunnustamista totuutena - joista pahin on Jumalan nimen lokaan vetäminen koska Paavinkin oppi sanoo että Jumala piinaa tai sallii muiden piitavan Hänen luomaansa elämää ikuisesti - Se jos mikä on syytös kaikkivaltiasta vastaan ja sitä Paavi ja muutkin kirkot opettavat ja siihen ihmiset uskovat. Mikä petos ihmisiä kohtaan se onkaan.
Kirjoittaisit edes yhden ymmärrettävän lauseen, niin kommunikointi kanssasi olisi helpompaa.
Sinulle Raamattu ei aukea koskaan, koska haluat välttämättä kuulua rahanahneeseen humpuukilahkoon, nimeltään adventtikirkko.
Sinua huijataan, kusetetaan, sinun rahasi halutaan ja lisäksi sinuun pumpataan umpityperiä väitteitä, jotka saavat sinut näyttämään idiootilta, jota et toivottavasti ole.
Mutta saathan sinä uskoa vaikka joulupukkiin, jos niin haluat.
Valitettavasti teillä on näitä nuoleskelijoita, kuten Alex (joka EI OLE adventisti), niin luulet, että edustamassasi lahkossa voisi olla jotain hyvääkin.
Ei siinä ole, vaan se on kusetusta alusta loppuun.
totuuden joista "Suuri Taistelu" ja traktaatit kertovat.
Uunoforttuuna on mitä kiusallisin piikki adventistien lihassa. No, olihan Paavalillakin
pistimensä lihassaan, eikä rukous auttanut mitään siinä.
### Sunnuntai laki on ollut voimassa vuodesta 364
Kirjoittanut: Una-Fortuna
Aika ajoin sen Jumalallisuutta kiristetään.
Nykyisin on sunnuntai lakia löystytetty ja hyvin paljon vielä lisääkin löystytetään.
Tämä löystyminen on tapahtunut kansan parhaaksi.
UnaFortuna on varmaankin adventisteille uuno numero yksi eikä suotta!
Sillä virallinen adventtitraktaatti ja virallinen internet-tiedote muistuttaa adventtiopista -
siitä että koskaan ei saa sanoa, että pedonmerkki eli sunnuntailaki olisi jo tullut, vaan
on se aina tulossa "aivan lähiaikoina":
### Pedon Merkki Tulee Pian
"Pedon merkki" toteutuu vasta, kun sunnuntaita lain avulla pakotetaan pitämään lepopäivänä, ja se tapahtuu mitä todennäköisimmin lähitulevaisuudessa. ###
(Adventtikirkon virallinen internettiedote ja ovelta ovelle -traktaatti)
Adventtikirkko ei ole julistanut pannaan ainoastaan ekumeniaa, jossa itsekin on
mukana, vaan kaiken muunkin kristillisen toiminnan missä on itsekin mukana, jopa
hallitusvastuussa (SVKN).
"Varo karismaattista liikettä" (eli protestanttisuutta):
IHMEET, MERKIT JA IHMETEOT!
### Monet ymmärtävät nyt, että suuret mullistukset maailmassa ja muut ajan merkit osoittavat, että Jeesus Kristus, maailman Vapahtaja saapuu pian takaisin. Mutta Raamattu muistuttaa meitä myös siitä, että Saatana tulee viettelemään ihmisiä kaikenlaisilla merkeillä ja ihmeillä ennen Jeesuksen takaisintuloa. Voimme lukea seuraavaa: «Silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.» ###
Kun tuo lukee evankelioimistraktaatissa, jonka nimenä on "Varo karismaattista
liiekttä", on tarkoituksena tuomita kaikki ei-adventtiset seurakunnat saatanan ja
pedon merkatuiksi!
Niin protestanttinen karismaattisuus kuin katolilaisuudetkin ovat pedonmerkkiä
adventismin mukaan. Ja surkuhupaisaa on, että kuitenkin pedonmerkki tulee vasta
"lähiaikoina". Näin saadaan adventtikansa jännittyneen odottamisen valtaan.
Jeesusta ei odoteta vaan pedonmerkkiä!
Una Fortuna sensijaan on elänyt pedonmerkin ja sunnuntailain kanssa jo vuodesta 364, eikä mitään jännää ole näköpiirissä. Ei ihme että on torkahtanut.
ymmärtää, että pedon merkki sunnuntai on ollut pedon merkkinä 300-luvulta lähtien.
Pedon merkki tulee lähiaikoina, höpsistä höpsis. Sunnuntai on tosiaankin ollut pedon merkkinä 300-luvulta asti, siitä alkaen kun se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki.
Sillä .. oikeastaan ... milloin kirkko alkoi pitämään Sunnuntaita pyhänä - siis lain mukaan? Eiköhän se ollut joskus 300 luvulla.. Konstantinushan sen ensimmäisen kirkolliskokouksen kutsui koolle ... tosin poliittisista syistä - sillä ei hän itse ollut kristitty (antoi kastaa itsensä kuolinvuoteeltaan) ja tiukkoja oltiin pitkälle toista tuhatta vuotta siitä että pyhisin ei sitten töitä tehdä .. vaan mennään kirkkoon ... mars mars.. ja joka eí totellut sai sen kyllä tuta nahassaan..
Näinhän se on historiassa kerrottu .. joten uskon enemmänkin aloittajaa siinä että sunnuntailaki on ollut voimassa jo kauan ...
Tämä oli uusi ajatus minullekin, mutta täytyy myöntää että tottahan se on - että sunnuntailaki on olllut kauan voimassa ja on yhä. Täytyypä tukia asiaa hieman tarkemmin ... noin ilman ennakkoluuloja.. :)
KYllä Una-Fortuna2:lla on tässä aloituksessa ajatusta.. joten eipäs uunotella ..
että Jumala tuomitsisi sunnuntain pyhittäjät jos he tekevät sen uskossa Jumalaan eikä paaviin. On vaikea uskoa sitäkään, että Jumala olisi muuttanut ajatustaan tässä asiassa nyt verrattuna menneisiin vuosisatoihin.