Minne on haudattu Pohjanmaan

venäläiset

Tammikuun lopulla 1918 Pohjanmaalla riisuttiin aseista useita tuhansia venäläisiä sotilaita. Miksiköhän muuten antautuivat taistelutta? Ehkä heille luvattiin vapaa pääsy Venäjälle. Tästä tapahtumasarjasta ei ole juurikaan puhuttu, ehkä juuri Venäjän pelosta.

Mutta ikinään en ole kuullut mitä näille antautuneille sen jälkeen tapahtui. Mitä ilmeisimmin heitä ei kuljetettu Venäjälle.

Minne he siis hävisivät? Onko olemassa perimätietoa minne heidät on haudattu, vai onko aihe ollut aina alueella niin arka, että siitä ei ole puhuttu?

87

723

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laatokan

      pohjoispuolella Venäjän rajalle Salmiin, mistä kävelivät omalle puolelleen. Joitakin ammuttiin ja kuopattiin minne sattui. Ainakin upseereita päästettiin Ruotsiin ja sinne meni sodan jälkeen vielä Pohjanmaalla hengissä säilyneitä muitakin.

      Huomattava osa vangeista ei olisi halunnut palata Venäjälle.

      • valeita!

        ....upseereita päästettiin Ruotsiin ja sinne meni sodan jälkeen vielä Pohjanmaalla hengissä säilyneitä muitakin. ......

        Kuka niitä olisi Pohjamaalla hengissä pitänyt ja kuka ruokkinut? Hah haa.. Kun muualla ammuttiin kaikki venäläiset heti niin mikä voima heitä olisi pitänyt hengissä lahtarin kotipesässä?

        Uskomaton stoori sinulla.

        Totuus on se, että historian kirjat lopettavat siihen miten Tammisunnuntaina riisuttiin aseista Pohjanmaalla tuhansia venäläisiä. Heidän myöhemmistä vaiheistaan on voimassa tarkka vaikeneminen.

      • tíedätkö

        jonkun luotettavan historiakirjan, joka noitten venäläisten vaiheista kertoo. Minulle ei ole sattunut käsiin ainoaakaan vaikka olen melkoisen ison kirjaston läpi selannut. Vanhatkin kirjat.

      • muun muassa
        tíedätkö kirjoitti:

        jonkun luotettavan historiakirjan, joka noitten venäläisten vaiheista kertoo. Minulle ei ole sattunut käsiin ainoaakaan vaikka olen melkoisen ison kirjaston läpi selannut. Vanhatkin kirjat.

        Jari ja Jouni Eerolan kirjassa Henkilötappiot Suomen sisällissodasa 1918. Turenki 1998.

        Jos olet punikki, niin älä hanki sitä. Siinä nimittäin on tutkittu molempien osapuolten julmuudet ja näiden palstojen todistusten mukaan punaiset syyllistyivät korkeintaan vähäiseen elintarvikkeiden hankintaan ilman kuitteja.

      • yksitysyrittäjä
        valeita! kirjoitti:

        ....upseereita päästettiin Ruotsiin ja sinne meni sodan jälkeen vielä Pohjanmaalla hengissä säilyneitä muitakin. ......

        Kuka niitä olisi Pohjamaalla hengissä pitänyt ja kuka ruokkinut? Hah haa.. Kun muualla ammuttiin kaikki venäläiset heti niin mikä voima heitä olisi pitänyt hengissä lahtarin kotipesässä?

        Uskomaton stoori sinulla.

        Totuus on se, että historian kirjat lopettavat siihen miten Tammisunnuntaina riisuttiin aseista Pohjanmaalla tuhansia venäläisiä. Heidän myöhemmistä vaiheistaan on voimassa tarkka vaikeneminen.

        Kerronko sen jutun,kun eräs henkilö lainasi rahaa ihmisille jotta he saisivat omansa vapaaksi punakaartista,kun punikit pakkovärväsivät nuoria ihmisiä siihen aikaan.En taida kuitenkaan,sillä se on palstan vasurien korville liikaa.

      • kuuleen
        yksitysyrittäjä kirjoitti:

        Kerronko sen jutun,kun eräs henkilö lainasi rahaa ihmisille jotta he saisivat omansa vapaaksi punakaartista,kun punikit pakkovärväsivät nuoria ihmisiä siihen aikaan.En taida kuitenkaan,sillä se on palstan vasurien korville liikaa.

        että valkoisetkin veivät riveihinsä väkisin. Lopulta säädettiin laki, että jos joku ei mene niin kohdellaan punikkina. Jokainen tiesi sanomattakin mitä sitte olisi tapahtunut.

        Lisäksi minunkin suvustani vietiin pakolla tekemään porvaristolle Suur-Suomea ja sille tielleen jäi. On vain kivilaatta hautausmaalla muistona. Ei kysytty haluatko sinä Suur-Suomea vaiko et.

        Että mitä sanot näistä tapauksista.

      • käyttöön
        kuuleen kirjoitti:

        asevelvollisuuslain laillisen armeijan rivien täydentämiseksi. Kerro semmoisesta laista, jossa määrättiin jokin kohtelu punikille. Milloin se mahdettiin säätää?

        Punaiset ampuivat pakkovärväyksestä kieltäytyneitä kymmenittäin. Suuri määräpakeni metsiin. Lisäksi punakaartiin pakotettiin ammattiyhdistyksestä erottamisen uhalla. Silloin meni työpaikka ja elanto perheeltä.

        Että mitä sanot näistä tapauksista?

      • kerrotaan
        käyttöön kirjoitti:

        ....Kerro semmoisesta laista, jossa määrättiin jokin kohtelu punikille.......

        miten keväällä 1918 säädettiin ns. punikkilaki koska miehiä ei saatu muuten valkoarmeijaan riittävästi. Siinä säädettiin asepalvelusta kieltäytyvää kohdeltavaksi punikkina.

      • asia kerrotaan?
        kerrotaan kirjoitti:

        ....Kerro semmoisesta laista, jossa määrättiin jokin kohtelu punikille.......

        miten keväällä 1918 säädettiin ns. punikkilaki koska miehiä ei saatu muuten valkoarmeijaan riittävästi. Siinä säädettiin asepalvelusta kieltäytyvää kohdeltavaksi punikkina.

        Annapa lähde. Nimittäin keväällä 1918 ei säädetty ainoatakaan lakia, koska ei ollut toimivaa lainsäädäntöelintä.

        Mannerheim kielsi 26.3. joukoilta omavaltaiset teloitukset ja käski kohdella sotavankeja sotilaina. Käskyä ei kuitenkaan noudatettu sen enempää Tampereella kuin muuallakaan. Joukot olivat jo tottuneet ottamaan valtuudet omiin käsiinsä. Teloitetut lisättiin vihollisen taistelutappioihin.

        Vuoden 1878 asevelvollisuuslain käyttöönotto 18. helmikuuta on eri asia. Sen päätti senaatti.

      • käski!
        asia kerrotaan? kirjoitti:

        ....Mannerheim kielsi 26.3. joukoilta omavaltaiset teloitukset ja käski kohdella sotavankeja sotilaina.......

        Miksiköhän sitten taistelujen alkaessa antoi ohjeen, että "vankeja saa ottaa joukon johtajan harkinnan mukaisesti". Kokeneena rintamakenraalinä hän kyllä tiesi mihin se johtaisi. Sitäpaitsi, hänhän ei ollut antanut käskyä perustaa minkäänlaista organisaatiota sotavankien käsittelyyn, kuljetuksiin, sijoituksiin ja huoltoon.

        Kun oli ohje, että "vankeja saa ottaa....." mutta ei ollut paikkaa mihin vangit olisi voinut elävinä lähettää niin ainoa paikka mihin vangit saattoi laittaa oli monttu.

        Kyllä M-heim tässä asiassa tiesi mitä teki.

      • perustettiin heti
        käski! kirjoitti:

        sodan alkupäivistä lähtien. Vastuu niiden hoidosta oli ensin Pietarsaareen muodostetulla esikunnalla. Päämajassa asiaa hoiti etappiosasto ja sen alainen sotavankitoimisto. Pian muodostettiin majuri V. O. Juveliuksen johtama sotavankilaitos. Sen esikunta jakaantui kuuteen eri alaosastoon, jotka huolehtivat vartioinnista, majoituksesta, muonituksesta, kuljetuksista jne.

        Suuria vankileirejä syntyi punaisten joukkoantaumisten yhteydessä mm. Kuopioon, Lahteen, Tampereelle, Viipuriin ja Kotkaan sekä myöhemmin Hämeenlinnaan ja Suomenlinnaan.

        Esität väitteitä ( eli valheita) asiaa lainkaan tuntematta. Eipä ole uutta. Uskotko itsekään juttuihisi?

        Kerrohan muuten, mistä tuo valtava valehtelun tarve syntyy? Etkö yhtään häpeä, kun jäät joka kerta valheistasi kiinni?

      • juttujas
        perustettiin heti kirjoitti:

        ....Pian muodostettiin majuri V. O. Juveliuksen johtama sotavankilaitos. ......

        Kertoisitko miten pian. Montako tuhatta punaista sotavankia oli ammuttu jo sitä ennen.

        .....Suuria vankileirejä syntyi punaisten joukkoantaumisten yhteydessä mm. Kuopioon, Lahteen, Tampereelle, Viipuriin ja Kotkaan sekä myöhemmin Hämeenlinnaan ja Suomenlinnaan. ........

        Niin kun vankeja saatiin niin paljon, että ei niitä enää valkoistenkaan oman moraalin takia voitu kaikkia ampua. Mutta ennen Tamperetta ammuttiin kaikki järkiään.

        ....Kerrohan muuten, mistä tuo valtava valehtelun tarve syntyy?........

        Kerros itse mikä tekstissäni oli valetta. Tuollaista räähkätyyliä teillä valkosilla, huudetaan vaan päät punaisina vale, vale, vale vaikka ei voida osoittaa sanankaan olevan valetta.

      • tiedä mitään,
        juttujas kirjoitti:

        kunhan höpötät. SVL perustettiin helmikuun alussa, kun vankeja alkoi tulla niin, että niitä ei voitu lykätä Pietarsaaren sk-piirin hoivattaviksi.

        Läheskään kaikkia vankeja ei ammuttu ennen Tamperetta, eikä Tampereellakaan.

        Et tiedä aiheesta yhtään mitään ja esittelet kuvitelmiasi muka totuuksina. Kyllä se on valehtelua. Ja miksi tenttaat minua, joka olen asiaan perehtynyt ja istun nytkin tutkImukset pöydällä edeSsäni? Mikset ota edes alkeista selvää ennen kuin alat esittää valheitasi. Koeta käsittää, että ne eivät mene läpi kuin punikkien porukoissa.

        Kaikki mitä olet vangeista esittänyt, on valetta. Vuodesta 1918 on runsaasti aivan tuoreita tutkimuksia. Esitä niistä faktoja,äläkä omia höpinöitäsi. Oletko ylipäätään lukenut aINOATAKAAN TUTKIMUSTA VUODESTA 1918?

      • jos ei ole mitään
        tiedä mitään, kirjoitti:

        Laita vaktat, kuvat ja ääninauhat ja jutuupin ny heti tänne! Missä sun dokumentit ovat? Skannaa aidot asiapaperit PDF:nä tänne näkyviin! Muuten olet toisaan vain takakammarin aikamiespoika oikea käsi sepaluksen sisällä ja pelkäät äitiäsi.

      • sieltä todistus
        jos ei ole mitään kirjoitti:

        Laita vaktat, kuvat ja ääninauhat ja jutuupin ny heti tänne! Missä sun dokumentit ovat? Skannaa aidot asiapaperit PDF:nä tänne näkyviin! Muuten olet toisaan vain takakammarin aikamiespoika oikea käsi sepaluksen sisällä ja pelkäät äitiäsi.

        tietämättömyydestä. Opiskele nyt alkuun tuo Eerolan veljesten kirja, niin tiedät edes jotain.Sen lähteissä on aiheesta lisää.

        Missä muuten sinun asiapaperisi ovat? Esität vain valheellisia väitteitä. Kysyn taas, kuuluuko punikin aina valehdella, vai saatko edes joskus olla totuuden asialla?

        Kun et mitään tiedä, niin annetaan sitten yksi fakta. Punaisia surmattiin teloittamalla maaliskuun loppuun mennessä 822. Päälle tulevat kaatuneet. Muut vangit olivat leireillä. Huhti- ja toukokuussa luvut olivatkin sitten toiset, yhteensä 6 223 teloitettua. Näistä huomattava osa oli siis jo leireillä ja toiset ammuttiin antautumisen jälkeen.

        Kaikesta löytyy faktoja, vaikka et sitä tiedä, etkä tajua, vaikka ne tungettaisiin kurkustasi alas.

      • tekstinäsi
        sieltä todistus kirjoitti:

        ..... Päälle tulevat kaatuneet.......

        Valkoiset julistivat kaatuneiksi kaikki ainakin ennen Tamperetta antautuneina teloitetut. Ei ole muuten mitään järkeä sellaisissa luvuissa, joita ilmoitettiin. Valkoisten omat tappiot olivat esim. 15 ja punaisten esim. n. 250. Vangeista ei puhuttu mitään.

        Eli yrität onneton jatkaa sitä samaa vanhaa manipulaatiota, teloitettujen laskemista kaatuneiksi ettei lahtarimeininki näyttäis niin pahalta.

        Tampereella ei tietenkään enää voitu alkaa ampua kaikki, n. 11 000 ukkoa.

        Ei Oriveden ja muissa taisteluissa ennen Tamperetta puhuta valkoisten tilastoissa vangeista mitään. Edes toimivaa organisaatiota asian käsittelyyn ei ollut vaikka olisikin paperilla ollut jotain perustettuna. Perustamisesta on pitkä matka toimintaan, ainakin kuukausi. Eli ehkä jotain oli jo Tampereen taistelun aikana.

      • kuin valehdella
        tekstinäsi kirjoitti:

        Vankeja otettiin esimerkiksi Oulusta 3.2. noin 800. Kuopiosta viikon päästä noin 600. Helmikuussa ammuttiin kuitenkin tutkimusten mukaan 346 punaista, siis ei läheskään kaikkia vankeja. Niitä saatiin paljon muualtakin.

        Mannerheimin "anmmutaan paikalla" käsky, annettiin 25.2. Vasta silloin alkoivat vankien ampumiset laajemmin. Niitä lisäsivät punaisten tekemät joukkomurhat, joista valkoinen lehdistö innolla tiedoitti.

        Vankien määrästäkin ladot valheita. Helmi-maaliskuun vaihteessa punavankeja olli noin 4 000. Maaliskuun loppuun mennessä oli tutkimusten mukaan ammuttu 822. Mutta sinähän tiedät paremmin, koska lähteenä on oma mielikuvituksesi. Mistäpä tulisi tarkemmat tiedot?

        Näitäkään alkeisasioita et tiedä. Olet aika epeli, kun ilmoitat tutkimusluvut virheelisiksi. Kuitenkaan et näy tietävän asioista mitään muuta kuin omat kuvitelmasi.

      • vangituista
        muun muassa kirjoitti:

        Jari ja Jouni Eerolan kirjassa Henkilötappiot Suomen sisällissodasa 1918. Turenki 1998.

        Jos olet punikki, niin älä hanki sitä. Siinä nimittäin on tutkittu molempien osapuolten julmuudet ja näiden palstojen todistusten mukaan punaiset syyllistyivät korkeintaan vähäiseen elintarvikkeiden hankintaan ilman kuitteja.

        reilusta 7000 venäläisestä palautettiin itärajan kautta (Salmi Nurmes) korkeintaan 2500 henkilöä ja jos siihen lisätään hyvin epämääräinen /todistamaton väittämä Helsingin/ Viron kautta palautetusta 1200 venäläisestä, niin edelleenkin vähimmillään 3500 ja enimmillään lähes 5000:n venäläisen sotavangin kohtalo on tuntematon.

        "Jari ja Jouni Eerola Henkilötappiot Suomen sisällissodassa 1918. Turenki 1998."

      • voita
        muun muassa kirjoitti:

        Jari ja Jouni Eerolan kirjassa Henkilötappiot Suomen sisällissodasa 1918. Turenki 1998.

        Jos olet punikki, niin älä hanki sitä. Siinä nimittäin on tutkittu molempien osapuolten julmuudet ja näiden palstojen todistusten mukaan punaiset syyllistyivät korkeintaan vähäiseen elintarvikkeiden hankintaan ilman kuitteja.

        ja läskiä ilman kuittia. Valkoiset veivät ihmisiä, mäkeen, ja nekin vietiin ilman kuittia. Että sellainen oli työnjako välillä punainen/valkoinen.

      • kuuleen kirjoitti:

        että valkoisetkin veivät riveihinsä väkisin. Lopulta säädettiin laki, että jos joku ei mene niin kohdellaan punikkina. Jokainen tiesi sanomattakin mitä sitte olisi tapahtunut.

        Lisäksi minunkin suvustani vietiin pakolla tekemään porvaristolle Suur-Suomea ja sille tielleen jäi. On vain kivilaatta hautausmaalla muistona. Ei kysytty haluatko sinä Suur-Suomea vaiko et.

        Että mitä sanot näistä tapauksista.

        1918 suursuomea?
        Oli hyvä että valkoiset säätivät yleisen asevelvollisuden 1918 kevät talvella sehän on vieläkin voimassa.
        Onhan parenpi että sukulaisesi taisteli valkosten joukossa kun punasten,sillä punaset olivat kapinallisia he olivat tehneet aseellisen kapinan valtiovaltaa vastaan.

      • Miten on
        käyttöön kirjoitti:

        asevelvollisuuslain laillisen armeijan rivien täydentämiseksi. Kerro semmoisesta laista, jossa määrättiin jokin kohtelu punikille. Milloin se mahdettiin säätää?

        Punaiset ampuivat pakkovärväyksestä kieltäytyneitä kymmenittäin. Suuri määräpakeni metsiin. Lisäksi punakaartiin pakotettiin ammattiyhdistyksestä erottamisen uhalla. Silloin meni työpaikka ja elanto perheeltä.

        Että mitä sanot näistä tapauksista?

        toimiva ammattiyhdistysliike? Mulla on ollut käsitys, että porvarityönantaja erotti työpaikasta, jos kuului ammattiyhdistykseen

      • 1918
        kuuleen kirjoitti:

        että valkoisetkin veivät riveihinsä väkisin. Lopulta säädettiin laki, että jos joku ei mene niin kohdellaan punikkina. Jokainen tiesi sanomattakin mitä sitte olisi tapahtunut.

        Lisäksi minunkin suvustani vietiin pakolla tekemään porvaristolle Suur-Suomea ja sille tielleen jäi. On vain kivilaatta hautausmaalla muistona. Ei kysytty haluatko sinä Suur-Suomea vaiko et.

        Että mitä sanot näistä tapauksista.

        "Lisäksi minunkin suvustani vietiin pakolla tekemään porvaristolle Suur-Suomea"

        Ei näköjään viety tarpeeksi...

      • Punikki-Lahtari
        asia kerrotaan? kirjoitti:

        Annapa lähde. Nimittäin keväällä 1918 ei säädetty ainoatakaan lakia, koska ei ollut toimivaa lainsäädäntöelintä.

        Mannerheim kielsi 26.3. joukoilta omavaltaiset teloitukset ja käski kohdella sotavankeja sotilaina. Käskyä ei kuitenkaan noudatettu sen enempää Tampereella kuin muuallakaan. Joukot olivat jo tottuneet ottamaan valtuudet omiin käsiinsä. Teloitetut lisättiin vihollisen taistelutappioihin.

        Vuoden 1878 asevelvollisuuslain käyttöönotto 18. helmikuuta on eri asia. Sen päätti senaatti.

        "Nimittäin keväällä 1918 ei säädetty ainoatakaan lakia, koska ei ollut toimivaa lainsäädäntöelintä."

        Oliko koko valkoisten touhu sitten täysin laitonta? Mikäs se tämä sitten oli?

        "Vuoden 1878 asevelvollisuuslain käyttöönotto 18. helmikuuta on eri asia. Sen päätti senaatti."

        Murha-Kustaan monipuolista toimintaa Suomen ja suomalaisten menoksi kuvastaa hyvin hänen sukunsa tunnuslause: "Candida pro causa ense candido", eli "Puhtain asein puhtaan asian puolesta".

        Ettei vaan olisi tussarit tarhriintuneet "ammutaan paikalla" käskyn vuoksi?

    • Tottako?

      Olen kuullut kerrottavan, heidät viedyn vaasan edustalle meren jäälle, kauas vaasasta tietty. Ja lopun arvaatkin..

      • voineet

        haihtua. Tuhansia miehiä. Hyi hitto mitä touhua.

      • sairasta!
        voineet kirjoitti:

        haihtua. Tuhansia miehiä. Hyi hitto mitä touhua.

        Ovathan ne joskus harjoittaneet eläimiinkin sekaantumista.

      • Isä kurkijokinen Nassuk

      • omiaan
        voineet kirjoitti:

        haihtua. Tuhansia miehiä. Hyi hitto mitä touhua.

        hyi helvetti, kommarit ja rrryssät tappo ne venäjällä.... hyi helvetti mitä touhua...

    • Vaka Vanha

      No se ainakin tiedetään, että ne laitettiin junaan ja lupaus oli kuljettaa ne Joensuuhun joka oli valkoisten hallussa ja sieltä rajalle.

      Ongelma muodostuukin siitä, että silloin ei Joensuusta ollut rataa rajalle, joten teknisesti se ei ole mahdollista, junien muistakaan pääteasemista ei ole tietoa, koska asemat oli etelämpänä joista olisi päässyt Venäjälle ja punaisten halussa, joten sekin jää arvaukseski minne junat menivät oikeasti.

      Todennäköistä kumminkin on, ettei useiden tuhansien kokoista tavallaan vihollisen joukkoa päästetä vapaaksi omien linjojen takana, näin ei menetellä missään sodassa, takaisin Vaasaankaan niitä ei ole tuotu, eikä voida tuoda koska ongelmahan ne olisi ollut sielläkin.
      Rautateiltä ei myöskään löydy tietoa, missä junat kävi, vain lähtöajat ja junanumerot tiedetään, sekä asemat mistä mikäkin juna lähti, mihin ne meni ja missä oikeasti kävi ei selviä rautateiden jäljellä olevista dokumenteista.

      Itse olettaisin, että Venäläiset sotilaat on teloitettu jossakin salaisessa leirissä, tuskin niitä irti on päästetty, eihän vihollisen sotilaita voi irti päästää, eikä sellaisista vankileireistäkään ole olemasssa tietoa, mihin ne olisi voitu kuljettaa ja siellä säilyttää.

      Näin ainakin itse olisin toiminut, jos olisin silloin ollut asioista päättämässä, typeräähän se olisi ollut ne vapaaksi päästää kun kerran junaan on saatu ja aseet pois.

      • mummojen seuraksi

        Historian juttusi ovat niin lapsellisia, ettei niihin edes yksinkertainen
        ja tyhmä pohjalainen usko.

        Miksi Mannerheim ja muut Suomen "venäläiset" upseerit olisivat halunneet vahingoittaa omia venäläisiä upseeritovereitaan?

        Ja jo Brest-Litovskin sopimus varmasti edellytti upseeriston vapaata palaamista Venäjälle. Myös joukot palasivat Venäjälle ilmeisen järjestäytyneesti.

      • Vaka Vanha
        mummojen seuraksi kirjoitti:

        Venäläiset sotilaat tunsi sympatiaa punaisia kohtaan, upseerit taas valkoisia kohtaan.

        Upseerit pääsi länteen, miehistö vietiin "Venäjälle" jonne ei mennyt edes kiskoja.

        Pitäisikö nyt olla jotenkin harmissaan ????

      • muusta maailmasta
        Vaka Vanha kirjoitti:

        Suomen sisällissota oli monimutakainen tapahtumasarja, jota ei voi ymmrtää
        irrallaan muusta maailmasta, kuten äärioikeistolaiset kiihkoilijat haluavat.

        Se oli suomalaisille kansallinen tragedia, jossa syyllisyys ei ole musta-valkoinen,
        kuten äärioikeisto vihan lietsonnassaan uskottelee.

        Eikä venäläinenkään upseeristo ja miehistö ollut jakaantunut kahteen selvään leiriin - tsaristiseen upseeristoon ja punakaartilaisiin. Upseeristostakin valtaosa liittyi lopulta Trotskyn luomaan puna-armeijaan.

        Jopa Mannerheimin hyvä ystävä kreivi Ignatjeff palveli 1930-luvulla Stalinin kommunistista Neuvostoliittoa. Eikä Stalin edes tapattanut häntä kuten muuta älymystöä.

      • valehdellessaan
        muusta maailmasta kirjoitti:

        ummet ja lammet näilläkin palstoilla. Tyystin unohdtaan punaisten rikokset ja se, että nimenomaan he koko tappamisen aloittivat.

        Missään nimessä ei valtaosa venäläistä upseereista liittynyt puna-armeijaan, vaan nimenoman taisteli erilaisisa valkoisissa ryhmittymissä sitä vastaan.

        Eli vale tuli pukattua siinäkin asiassa.

      • levittävät
        valehdellessaan kirjoitti:

        ummet ja lammet näilläkin palstoilla. Tyystin unohdtaan punaisten rikokset ja se, että nimenomaan he koko tappamisen aloittivat.

        Missään nimessä ei valtaosa venäläistä upseereista liittynyt puna-armeijaan, vaan nimenoman taisteli erilaisisa valkoisissa ryhmittymissä sitä vastaan.

        Eli vale tuli pukattua siinäkin asiassa.

        ... kaikenlaisia tauteja.

      • alkaa parjaus
        levittävät kirjoitti:

        ... kaikenlaisia tauteja.

        Punikit todistavat tas kerran, että asiaa ei löydy, vain valhetta ja parjausta.

      • -Sortavala

        Kyllä Joensuusta on ollut rata Sortavalaan jo 1800-luvulla. Samoin on ollut rata Sortavalasta Viipuriin ja edelleen Pietariin. Mitään estettä junakuljetukselle ei ole ollut.

      • oli 100 km
        -Sortavala kirjoitti:

        rajalle Salmiin. Ei rataa tuohon aikaan. Sortavalaan venäläiset kuljetttiin ja siitä marssivat Salmiin.

        Kun kapina alkoi, alue oli punaisten hallussa ja Venäläiset riisuttiin aseista ja kuljettiin junilla pois heti kapinna alussa, turvallisuussyistä.
        Viipuri ja kangas saatiiin valkoiste haltuun vasta Tampereen valtauksen jälkeen.

      • Sortavalasta
        oli 100 km kirjoitti:

        rajalle Salmiin. Ei rataa tuohon aikaan. Sortavalaan venäläiset kuljetttiin ja siitä marssivat Salmiin.

        meni Karjalan rata Viipuriin mutta se alue oli punaisten hallussa, että ei niitä ole sinnekään olisi voitu viedä.

        Sitä en muista milloin on tehty Suojärven rata, joka johti ja johtaa Petroskoihin. Että olisiko sitä pitkin voitu viedä? Mutta miksi olisi viety minnekään kovin kauas, kun kaikki muut venäläiset ainakin sen jälkeen ammuttiin suoralta kädeltä. Miksi näille olisi annettu eri kohtelu?

        Nyt vain joku tutkimaan ja vanhaa muistitietoa keräämään. Kyllä perimätietoa vielä on. 90 v ei ole niin pitkä aika, että kaikki tieto katoaisi. Alueen vanhat ihmiset ovat väkisinkin kakaroina jotain kuulleet oman aikansa ihmisiltä.

      • kulki
        Sortavalasta kirjoitti:

        rata Seinäjoki- Pieksämäki- Savonlinna- Elisenvaara. Elisenvaara- Sortavala. Sortavala- Salmi väli jalkapatikassa. Mitään teknistä estettä venäläisten siirrolle Laatokan-Karjalan kautta Venäjälle ei ollut. Toisaalta väitetystä siirrosta ei käytännössä löydy mitään historiankirjoista.

      • rautatie...
        Sortavalasta kirjoitti:

        meni Karjalan rata Viipuriin mutta se alue oli punaisten hallussa, että ei niitä ole sinnekään olisi voitu viedä.

        Sitä en muista milloin on tehty Suojärven rata, joka johti ja johtaa Petroskoihin. Että olisiko sitä pitkin voitu viedä? Mutta miksi olisi viety minnekään kovin kauas, kun kaikki muut venäläiset ainakin sen jälkeen ammuttiin suoralta kädeltä. Miksi näille olisi annettu eri kohtelu?

        Nyt vain joku tutkimaan ja vanhaa muistitietoa keräämään. Kyllä perimätietoa vielä on. 90 v ei ole niin pitkä aika, että kaikki tieto katoaisi. Alueen vanhat ihmiset ovat väkisinkin kakaroina jotain kuulleet oman aikansa ihmisiltä.

        Suojärven rata on valmistunut 1921-1924. Netissä löytyy useita vuosilukuja, mutta rata on valmistunut kuitenkin vasta 1920-luvun alkupuolella.

        Kyllä jostain pitäisi löytyä tietoja venäläissotilaiden kuljetuksista. Ei sellainen tieto voi kadota kokonaan.

      • Vaka Vanha
        rautatie... kirjoitti:

        Suojärven rata on valmistunut 1921-1924. Netissä löytyy useita vuosilukuja, mutta rata on valmistunut kuitenkin vasta 1920-luvun alkupuolella.

        Kyllä jostain pitäisi löytyä tietoja venäläissotilaiden kuljetuksista. Ei sellainen tieto voi kadota kokonaan.

        Sitä tietoahan yksi jos toinenkin on haeskellut, mikäli sellainen merkintä tai jokin muu asiakirja löytyy, niin varmaan kaikki sen mielellään julkisuuteen toisivat ....

      • tietoa niistä
        Vaka Vanha kirjoitti:

        Sitä tietoahan yksi jos toinenkin on haeskellut, mikäli sellainen merkintä tai jokin muu asiakirja löytyy, niin varmaan kaikki sen mielellään julkisuuteen toisivat ....

        kuljetuksista löytyy Jari ja Jouni Eerolan tutkimuksesta "Henkilötappiot Suomen sisällissodasa ss 145-152.

        Uskoisiko esimerkiksi Vaka Vanakin jo viimein?

    • joulukuusta 1917

      Sinun historian "tietosi" on lähiinnä vain lapsellista höpötystä, joten lyhyesti taustaa:

      Neuvosto-Venäjä solmi melkein välittömästi bolshevikkien vallankaappauksen jälkeen aselevon Saksan keisarikunnan kanssa joulukuussa 1917. Tuolloin myös Mannerheim vapautettiin Spalernajasta ja hän vasta tuolloin palasi Suomeen.

      3. maaliskuuta Saksa ja Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhansopimuksen, missä Suomi joutui Baltian, Puolan ja Ukerainan ohella keisarikunnalle. Saksan Itämeren divioona tuli huhtikuun alussa Hankoon, missä sitä vastassa oli ollut Venäjän Suomen joukkojen komentajat, ja varmastikin myös Vaasan kasarmilta.

      Hangossa Venäjän ja Saksan upseerit allekirjoittivat Brest-Litovskin rauhansopimuksen mukaisesti ns. Hangon sopimuksen, missä venäläiset luovuttivat Suomessa olevat linnoitukset tykkeineen saksalaisille. Ilman Hangon sopimusta von der Goltz ei yhdellä divisioonalla olisi missään tapauksessa pystynyt valtaamaan täällä tuolloin olleilta venäläisltä joukoilta ainakaan Hankoa ja Helsinkiä.

      Eteläinen Suomi oli äärimmäisen vahvasti linnoitettu. Ja venäläiset joukot poistuivat Brest-Litovskin sopimuksen mukaisesti Suomesta ilmeisen järjestäytyneesti.

      • Tosi punaista!

        Aselepo on totta. Mannerheim ei tietenkään ole ollut Saplernajassa. Hän tuli Suomeen 18. joulukuuta 1917 ja kävi kyllä Pietrissa vielä ennen uutta vuotta.

        Suomi ei suinkaan joutunut Saksan keisarikunnalle, vaan oli itsenäinen maa.Mitään venäläisten ja saksalaisten tapaamista Hangossa ei ole ollut. Myöhemmin kyllä sovittin venäläisten palaamisesta kotimaahansa, koska maiden välillä oli rauha.

        Venäläinen laivasto poistui Helsingistä saksalaisten tullessa.

      • tuokaan

        .....venäläiset joukot poistuivat Brest-Litovskin sopimuksen mukaisesti Suomesta ilmeisen järjestäytyneesti. ....

        Tuhansia venäläisiä sotilaita ammuttiin kevään mittaan. Miksi sitten nämä Pohjanmaalla vangitut olisi jätetty ampumatta? Pitäisihän siihen olla jokin ilmeinen syy jos se totta olisi.

        Brest-Litovskin sopimus ei koskenut vähímmässäkään määrin Suomen valkoisia. Sitäpaitsi, venäläiset vangittiin tammikuussa ja B-L sopimus solmittiin vasta maaliskuussa.

      • copypastailija
        tuokaan kirjoitti:

        Valitettavasti Suomen ja Ruotsin Internetin käyttö kansalaisyhteiskunnassa on vieläkin ilmeisesti sensuurin takia kehitysmaan tasoa, joten löysin TIETOA SUOMEN SISÄLLISSODASTA BREST-LITOVSKIN RAUHANSOPIMUKSEEN liittyen vain venäjäksi, saksaksi - ja englanniksi.

        - Pistän tähän eglntatilaisen version, jos vaikka osaisit edes sitä lukea:

        "The Reds (the radical left wing of the Social Democratic Party) seized power from the legal government in southern Finland on January 28, 1918. They sought and got both political and military support from the new Russian Bolshevik government in St. Petersburg. Bolshevik sympathizers in Russian troops in Finland joined or assisted the local Red Guards. A treaty of friendship (Heninen) was concluded between the revolutionary governments of Russia and Finland on March 1, 1918.

        The Peace Treaty at Brest-Litovsk (Brigham Young University Library), on March 3, 1918, between Germany and Soviet Russia also stipulated the withdrawal of Russian troops in Finland and denied them any involvement in Finnish affairs. This made it possible to request German help to suppress insurgency. This was secured by a peace treaty between Germany and Finland on March 7, 1918, which included stipulations that the Finnish negotiators only reluctantly approved.

        So the landing of the German naval detachment (Ostsee-Division) in Hanko went without difficulties. The Finnish Government, which had fled to the city of Vaasa, some 400 km from Helsinki, declared to the population that the German troops have Government authorization and every assistance should be given to them. The troops then quickly marched from Hanko, some 130 km west from the city, to Helsinki. Before their arrival, the militarily powerful Russian Baltic Fleet, now taken over by the Bolsheviks, sent emissars from Helsinki to Rear Admiral Meurer in Hanko. An agreement on peaceful retrieval of the Russian navy was signed on April 5, 1918.

        Helsinki fell, actually with a minimal resistance, to the Germans on April 12, 1918. Simultaneously Finnish government troops, led by General Mannerheim, advanced from the north. Members of the revolutionary top government fled to Russia. Most of the Red Guards, however, fell into the hands of government troops and were imprisoned. Both the insurgency and its aftermath created great animosity and disturbed the peaceful development of society. The Senate moved back to Helsinki on May 6, 1918. Pictures of of the German advance (Grosser Bilderatlas des Weltkrieges).

        After the war groups of eminent people sought ways to secure the independence of Finland. The role of Germany was seen pivotal. Setting up a monarchy was regarded as a solution to this. The newspaper Helsingin Sanomat published several appeals by eminent people both supporting monarchy, as of May 14, and republic, as of May 27, 1918.

        The Svinhufvud senate prepared a monarchical constitution and remitted it to the Diet. It was, however, not adopted. The government then interpreted the situation so that the stipulations of the old Swedish 1772 form of Government are valid. The old law recognized only a king as a head of state. A request, adopted only by less than half (but by majority, anyway) of the Diet, was presented to a German Prince, Friedrich Karl. He never directly accepted becoming a monarch. When Germany's defeat was imminent in December 1918, he finally turned the request down.

        Germans had landed on Estonia coast in October 1917. The sea and land fortress of Tallinn surrendered 27.2.1918. Russia made the separate peace with the Central powers 3.3.1918. German troops landed at Hanko in April 1918 and made a contract with Russian forces which still were in Finland. Russians promised to be neutral and leave the country as soon as possible. Despite of that some Russian solders took part in civil war with Red Guard. Russians promised also make all guns unusable and leave all forts undamaged to Germans. The workers militia, the Red Guard controlled Helsinki after 26.1.1918. The Russian Red army had intended to transfer whole fortress to the Red Guard but the deed left unfinished when Germans attacked to Helsinki. Red Guard solders had poor equipment and even worse training.When German troops arrived at the front of western fortifications 11.4.1918, every Red Guard fronts in Finland had collapsed and White Army advanced from north. In Helsinki there were just 1500 men in the trenches. If there was any artillery in order, the Red Guard had no resources to use it.

      • kapinoitsijat
        Tosi punaista! kirjoitti:

        Aselepo on totta. Mannerheim ei tietenkään ole ollut Saplernajassa. Hän tuli Suomeen 18. joulukuuta 1917 ja kävi kyllä Pietrissa vielä ennen uutta vuotta.

        Suomi ei suinkaan joutunut Saksan keisarikunnalle, vaan oli itsenäinen maa.Mitään venäläisten ja saksalaisten tapaamista Hangossa ei ole ollut. Myöhemmin kyllä sovittin venäläisten palaamisesta kotimaahansa, koska maiden välillä oli rauha.

        Venäläinen laivasto poistui Helsingistä saksalaisten tullessa.

        Mannerheimin on täytynyt olla osallisena komentajansa Kornilovin kapinaan, mikä Kerenskyn mukaan johti Petrogradissa (Pietari) bolshevikkien vallankaappaukseen. Mannerheimin ylisevuotava henkilökohtain vihamielisyys 'muzhikoihin' ja 'bolshevikkeihin' voi selittyä esimerkiksi kapinan tappion synnyttämän katkeruuden seurauksena.

        Sitä paitsi me emme tiedä juuri mitään hänen "seikkailuistaan" maailmansodan (!) aikana syksyllä 1917 Kornilovin kapinan jälkeen. Siispä on hyvinkin oletettavaa, että myös hänet pistettiin Spalernajan arestiin kuten komentajansa Kornilov ja upseeritoverinsa.

      • oli avauksen
        copypastailija kirjoitti:

        Valitettavasti Suomen ja Ruotsin Internetin käyttö kansalaisyhteiskunnassa on vieläkin ilmeisesti sensuurin takia kehitysmaan tasoa, joten löysin TIETOA SUOMEN SISÄLLISSODASTA BREST-LITOVSKIN RAUHANSOPIMUKSEEN liittyen vain venäjäksi, saksaksi - ja englanniksi.

        - Pistän tähän eglntatilaisen version, jos vaikka osaisit edes sitä lukea:

        "The Reds (the radical left wing of the Social Democratic Party) seized power from the legal government in southern Finland on January 28, 1918. They sought and got both political and military support from the new Russian Bolshevik government in St. Petersburg. Bolshevik sympathizers in Russian troops in Finland joined or assisted the local Red Guards. A treaty of friendship (Heninen) was concluded between the revolutionary governments of Russia and Finland on March 1, 1918.

        The Peace Treaty at Brest-Litovsk (Brigham Young University Library), on March 3, 1918, between Germany and Soviet Russia also stipulated the withdrawal of Russian troops in Finland and denied them any involvement in Finnish affairs. This made it possible to request German help to suppress insurgency. This was secured by a peace treaty between Germany and Finland on March 7, 1918, which included stipulations that the Finnish negotiators only reluctantly approved.

        So the landing of the German naval detachment (Ostsee-Division) in Hanko went without difficulties. The Finnish Government, which had fled to the city of Vaasa, some 400 km from Helsinki, declared to the population that the German troops have Government authorization and every assistance should be given to them. The troops then quickly marched from Hanko, some 130 km west from the city, to Helsinki. Before their arrival, the militarily powerful Russian Baltic Fleet, now taken over by the Bolsheviks, sent emissars from Helsinki to Rear Admiral Meurer in Hanko. An agreement on peaceful retrieval of the Russian navy was signed on April 5, 1918.

        Helsinki fell, actually with a minimal resistance, to the Germans on April 12, 1918. Simultaneously Finnish government troops, led by General Mannerheim, advanced from the north. Members of the revolutionary top government fled to Russia. Most of the Red Guards, however, fell into the hands of government troops and were imprisoned. Both the insurgency and its aftermath created great animosity and disturbed the peaceful development of society. The Senate moved back to Helsinki on May 6, 1918. Pictures of of the German advance (Grosser Bilderatlas des Weltkrieges).

        After the war groups of eminent people sought ways to secure the independence of Finland. The role of Germany was seen pivotal. Setting up a monarchy was regarded as a solution to this. The newspaper Helsingin Sanomat published several appeals by eminent people both supporting monarchy, as of May 14, and republic, as of May 27, 1918.

        The Svinhufvud senate prepared a monarchical constitution and remitted it to the Diet. It was, however, not adopted. The government then interpreted the situation so that the stipulations of the old Swedish 1772 form of Government are valid. The old law recognized only a king as a head of state. A request, adopted only by less than half (but by majority, anyway) of the Diet, was presented to a German Prince, Friedrich Karl. He never directly accepted becoming a monarch. When Germany's defeat was imminent in December 1918, he finally turned the request down.

        Germans had landed on Estonia coast in October 1917. The sea and land fortress of Tallinn surrendered 27.2.1918. Russia made the separate peace with the Central powers 3.3.1918. German troops landed at Hanko in April 1918 and made a contract with Russian forces which still were in Finland. Russians promised to be neutral and leave the country as soon as possible. Despite of that some Russian solders took part in civil war with Red Guard. Russians promised also make all guns unusable and leave all forts undamaged to Germans. The workers militia, the Red Guard controlled Helsinki after 26.1.1918. The Russian Red army had intended to transfer whole fortress to the Red Guard but the deed left unfinished when Germans attacked to Helsinki. Red Guard solders had poor equipment and even worse training.When German troops arrived at the front of western fortifications 11.4.1918, every Red Guard fronts in Finland had collapsed and White Army advanced from north. In Helsinki there were just 1500 men in the trenches. If there was any artillery in order, the Red Guard had no resources to use it.

        aiheesta. Miten joku ulkolainen voisi tietää asian, joka on ollut jo yli 90 v suuri salaisuus Suomessakin? Tieto löytyy jos on löytyäkseen täältä, ja lähinnä Pohjanmaalta perimätietona. Ulkolaisia ei kannata kuunnella eikä uskoa. Pelkkiä arveluja, ei muuta mitään.

      • karjalainen valistusfilo
        oli avauksen kirjoitti:

        aiheesta. Miten joku ulkolainen voisi tietää asian, joka on ollut jo yli 90 v suuri salaisuus Suomessakin? Tieto löytyy jos on löytyäkseen täältä, ja lähinnä Pohjanmaalta perimätietona. Ulkolaisia ei kannata kuunnella eikä uskoa. Pelkkiä arveluja, ei muuta mitään.

        Pohjalainen ihminen on eristäytynyt, lapsellinen ja yksinkertainen, joka uskoo kaikkiin lurituksiin merenalaista susiluolista omaan "sankaruuteensa" lakeuksien piilopirteissään.

        Ja historia perustuu kirjallisiin ja muihin loogisiin tosiasioihin, ei mielikuvituksen synnyttämään "perimätietoon".

      • Isä kurkijokinen Nassuk
        karjalainen valistusfilo kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8414118

      • kuten useat
        karjalainen valistusfilo kirjoitti:

        Pohjalainen ihminen on eristäytynyt, lapsellinen ja yksinkertainen, joka uskoo kaikkiin lurituksiin merenalaista susiluolista omaan "sankaruuteensa" lakeuksien piilopirteissään.

        Ja historia perustuu kirjallisiin ja muihin loogisiin tosiasioihin, ei mielikuvituksen synnyttämään "perimätietoon".

        muutkin tällä sivulla sisältävät rasistisia piirteitä ja kiihotuksen kansanryhmää vastaan.

      • aikana
        kapinoitsijat kirjoitti:

        Mannerheimin on täytynyt olla osallisena komentajansa Kornilovin kapinaan, mikä Kerenskyn mukaan johti Petrogradissa (Pietari) bolshevikkien vallankaappaukseen. Mannerheimin ylisevuotava henkilökohtain vihamielisyys 'muzhikoihin' ja 'bolshevikkeihin' voi selittyä esimerkiksi kapinan tappion synnyttämän katkeruuden seurauksena.

        Sitä paitsi me emme tiedä juuri mitään hänen "seikkailuistaan" maailmansodan (!) aikana syksyllä 1917 Kornilovin kapinan jälkeen. Siispä on hyvinkin oletettavaa, että myös hänet pistettiin Spalernajan arestiin kuten komentajansa Kornilov ja upseeritoverinsa.

        Mannerheim oli aivan muualla. Hän oli loukkaantunut ratsastusonnettomuudessa syyskuun alussa 1917 ja lähti Odessaan hoitamaan vammaansa. Sinne hän sai 25.9. väliaikaisen hallituksen ilmoittamisen erottamisestaan. Mannerheim oleskeli Odessassa joulukuun 3:een, jolloin alkoi hitaan kotimatkan Suomeen.

        M. ei arvostanut Kornilovia, jota piti enemmän puhujana kuin sotapäällikkönä. Bolsevikeista hän sai tarpeekseen katsellesaan näiden toimia armeijan kurin tuhoamiseksi ja nähdesään kumouksen seuraukset kaikkialla.

        Kornilovin kapinan aikana Mannerheim oli siis liikuntavammaisena tuhansien kilometrien päässä. Lisäksi hänellä ei ollut päällikkyyttä. Mitä hän olisi kapinassa tehnyt?

        Mitään aukkokohtaa M:n elämässä ei syksyllä 1917 ole. Joulukuun 11. hän oli Pietarissa ja hankkiutui sieltä Suomeen, jonne tuli 18.12. Tuosta vaiheesta on lukuisia mukana olleiden kertomuksia. Mitään Spalernahjaa niihin ei sisälly.

        Nämä asiat löytyvät lukuisista Mannerheim-elämäkerroista.

        Hupaisia nuo punikkien valheet. Onko teillä oikein joku sylttytehdas, joka niitä syytää? Ottakaa edews vähän selvää asioista ennenkuin tuputatte höpinöitänne.

      • tosiasioihin
        aikana kirjoitti:

        ... vaan vain sepustuksiin.

        On aivan turhaa vaippanatsien höpistä asioista, joita eivät pysty ymmärtämään - historiasta akateemisena tieteenä!

        Ja tuo Mannerheimin erottaminen 25. syyskuuta sopii aivan hyvin Kornilovin kapinan loppuselsityksiin. Juuri tuolloin Kornilov ja Mannerheimin toverit pisätettiin.

        Heistä yksi teki itsemurhan upseerin häpeästä - tappiosta tai katumuksesta, ei liene ole historioitsijoiden tiedossa?

        Sitä paitsi Mannerheimin kirjeistä Chevalier-kaartin komentajalleen Maria Feorovnalle (Dagmar) Kööpenhaminaan käy kiistattomasti selville, että hän suorastaan palvoi Venäjän armeijan tuolloista ylipäällikköä Lavr Kornilovia, jolla oli ollut ilmeisen suuri merkitys uran kehitykselle. Dagmar kuoli Tanskan kuninkaanlinnassa vasta vuonna 1928, ja hänet haudattiin Pietariin miehensä Aleksanteri III:n viereen vasta kymmenisen vuotta sitten.

        Kornilov ja Mannerheim olivat tavanneet ensimmäisen kerran - jos eivät Japanin sodassa - niin ainakin Pekingissä vuonna 1906.

      • alkajaisiksi
        tosiasioihin kirjoitti:

        vaikkapa Jägersköldin ( ruots. prof), Screenin ( engl.prof) ynnä Veijo Meren ja Erik Heinrichsin Mannerheim-elämäkerrat sekä Mannerheimin kirjekokoelma ( Jägersköd). Siis ruotsalainen ja englantilaine professori ei ymmärrä mitään historiatieteestä, niinkö?

        Niiden mukaan M. oli Odessassa syyskuun alusta 3. joulukuuta. Esitä höpinäsi tueksi todisteita, ettei näin ollut. On monia henkilöitä, jotka tapasivat M:n tuolloin. Heidän nimiään mainitaan elämäkerroissa ja M:n muistelmissa.

        M.n Odessassa syyskuussa kirjoittamta ja vastaanoyttajille jääneet kirjeet on tietystt väärennettyjä? Eikö se ole teidän punafasistien vakioselitys, kun faktat eivät lyö yksiin kuvitelmien kanssa?

        Olet pelkkä höpöttäjä ja surkea historian väärentäjä.

      • tosiasioita
        alkajaisiksi kirjoitti:

        Erottaa fiktiivisen kerronnan historian tutkimuksesta. Näitä asioita on jo vaippaikään ehtineille nassikoille aivan mahdoton selittää.

        Ei ole olemassa minkäänlaista tieteellisen todistusarvon täyttäviä dokumentteja, jotka todistavat Mannerheimin olleen maailmansodasta "sairaslomalla" Odessassa syksyllä 1917. Teorianakin lapsellista - ja vain nassujen pieniin rasvakerroksiin uppoavaa.

        Jokainen täysjärkinen sen ymmärtää. Se, että jälkeenpäin kirjoitetaan muistelmia ja kirjoitetaan kirjeitä, ei ole historiallisesti relevantti, todiste, että asiat tapahtuivat juuri kuten muistellaan.

        Matti Klingekin on työskennellyt jopa historian priofessorina, mutta siitä huolimatta hän on kirjoittanut 'ruotsalaisistamme' ison kasan fiktiivisiä tarinoita.

      • M:n osallisuudesta
        tosiasioita kirjoitti:

        Kornilovin kapinaan. Siis joku lähde, jos nyt yleensä ymmärrät käsitteen. Nyt olet esittänyt vain typeriä väitteitä ilman perusteita.

        Siis professorien erittäin arvokkaiksi ja kaikki mitat täyttäviksi tiedetyt ynnä autenttisin lähtein argumentoidut elämäkerrat ovatkin fiktiivisiä? Ja alkuperäiset Odessassa syyskuun alkupäistä alkaen päivätyt kirjeet ovat fiktiivisiä ja jälkikäteen kirjoitettuja? No, todista sekin?

        Etkö edes tajua sitä, että nimittely ja aiheen siirtäminen muualle ovat aina selkeät todisteet siitä, ettei ao. pikkustallari tiedä aiheesta mitään ja on taas kerran jäänyt valheesta kiinni.

        Mutta siis,yksi tieteeliinen lähde, joka todistaa Mannerheimin osallistuneen Kornilovin kapinaan. Ei kai kookas kenraaliluutnantti voinut jäädä huomaamatta, varsinkin kun kapinan kenttäjohtajana toiminut Krymov ampui itsensä?

        Keksi ainakin jokin tähän astista parempi valhe. Eikö stallarien kirjoitusleirillä niitä opetettu ihan riittävästi? Se ainakin tuo ensimmäinen tekstisi osoitti,

      • oikein viipyvät?
        M:n osallisuudesta kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä tieteellinen todiste M:n osuudesta Kornilovin kapinaan ja istumisesta Shpalernajassa. Niistä kun ei ole aiemmin mitään muuta tietoa kuin punapellejen väitteet.

        No, punapelle jäi valheesta kiinni taas kerran. On jo paljon, jos ymmärrät edes lopettaa valehtelun.

    • ei saa kirjoittaa!

      Minäkin tiedän tuon Seinäjoen ratapenkkaan ampumisen. Sen paikka on samassa tilassa kuulemma vieläkin teurastamon vieressä. Raiteet purettu, mutta verkkoaita ympärillä 300 metriä! Miksi, kun olisi hyvää tonnttimaata?
      Näillä nuorisoseura-suojeluskuntalaisilla oli Kauhavalla oma pieni yksityinen keskitysleiri. Sieltä ei ainutkaan vanki kävellyt pois.
      Juuri S-suvun pojat harrastivat siellä julmaa kidutusta ja laittomia teloituksia huvituksinaan helmikuun alussa. Kauhavalla kaikki vanhat suvut sen historian tiettä. Meillekin kouluaikoina pieksemisen uhalla sitä kiellettiin levittämästä.

      • höpöttämästä!

        Eihän ne Kauhavan hoivakodin mummotkaan usko noihin
        höpötyksiisi.

      • verikekkerit?

        Niinhän ne ampu Viipurissakin kaikki venäläiset,koulupoikia myöten.(jotka oli vieläpä oottaneet valkoisten tuloa pelastuksena punaisten vallasta).

      • Ei-nuorisoseuralainen

        Olihan se erään suuren hevostallin takaseinä vielä 1960-luvulla jokin nähtävyys Kauhavalla. Sontalan puoleinen takaseinä oli täynnä luodinreikää ja luotien tekemiä viistoja uria risteili parin metrin korkeudelle asti kymmeniä.
        Sellainen tietohan oli, että venäläisvangit tuotiin sinne tammikuun lopussa ja naapurin (S****la) miehet niitä sitten ampuivat. Ruumiit raahattiin tunkioon muutaman kymmenen metrin päähän. Se ja ruumisröykkiö kevättalvella sitten peiteltiin kantokuormilla ja poltettiin huhtikuun lopulla. Vielä poltettiin uusi, isompi kantokuorma toukotöiden aikaan. Sanottiin tulleen paha ja kitkerä savu toisiin pitäjiin saakka. Siihen tehtiin vuositolkulla suurta sontatunkiota, jota ei ajettu minnekkään. Nykyään tilan omistaa aivan toinen suku.
        Yksi S:n miehistä meni Suomenlinnaan pyöveliksi ja toinen kiiruhti Viipuriin toukokuussa. Suomenlinnasta kai se laitettiin Santahaminaan lahtariksi.
        Tietoni mukaan S:n suku on hemmetin ylpeä näistä esi-isistään ja kesäkuun 4. on aina kekkerit aiheeseen jossakin päin laajaa sukua.

      • ja voi voi
        Ei-nuorisoseuralainen kirjoitti:

        sentään. Kakit oli menneet alle. No, eiköhän hoitajat siivoa...

      • kirkkumaralla karjalast
        ja voi voi kirjoitti:

        sentään. Kakit oli menneet alle. No, eiköhän hoitajat siivoa...

        Vaikuttasit samalta tyypiltä, joka issänmaallisissa kertoo nuolevansa äitinsä aluhousuja ja nukkuvansa lukoton Ukkopekka kivääri vieressään sängyssä. Miten osasit tänne?

      • siivottiin?
        kirkkumaralla karjalast kirjoitti:

        Vaikuttasit samalta tyypiltä, joka issänmaallisissa kertoo nuolevansa äitinsä aluhousuja ja nukkuvansa lukoton Ukkopekka kivääri vieressään sängyssä. Miten osasit tänne?

        Koeta ehtiä vbessaan nesi kerralla. Osaatko käyttää vessaa? Pyydä hoitajaa neuvomaan.

      • "Isäntä...
        siivottiin? kirjoitti:

        Koeta ehtiä vbessaan nesi kerralla. Osaatko käyttää vessaa? Pyydä hoitajaa neuvomaan.

        Karjala-saitin nimimerkki EvakkoPoika on kirjoittanut sinne elämästään ja kusi- ja paskaleikeistään kuusi vuotta. Siirrytkö tänne uudella anonyymilläsi?

    • viskasin....

      Oon nääs niin sika lahtari, että saunan taakse ne lahtasin ja kuoppaan viskasin. Voin nyt asian jo tunnustaa.

    • tämä.

      Pohjanmaasta en tiedä, mutta ainakin Pohjois-Hämeessä Näsijärvellä on saaria, joille on annettu kuvaavia epävirallisia nimiä, kuten "raatosaari" ja venäläisiä sinne on haudattu. Luulin, että Suomen sodan ajalta mutta 1918 taitaa olla todennäköisempi.

    • kerrotaan

      Tammisunnuntaina riisutun aseista useita tuhansia venäläisiä ja sitten he häviävät historiasta kuin ilmaan haihtuen. Missään ei näy mainintoja mitä heille sen jälkeen tapahtui. Enintään hajatietoa, että jokunen sata olisi jotain kautta viety Venäjälle tai Ruotsiin.

      Mielestäni tämä hiljainen mysteeri viittaa vain siihen yhteen ja todennäköisimpään ratkaisuun, että laitettiin maan poveen, alle nurmen nukkumahan. Asia on koettu sen verran arkana, että siitä ei ole seutukunnilla paljon puheltu. Jotka ovat olleet mukana tai muuten tienneet ovat pitäneet visusti suunsa supussa.

      • on jo mainittu

        tuolla ylempänä tutkimus, jossa tätäkin asiaa selvitetään. Eikä se ole ainoa.

        Mikset perehdy asiaan ja selvitä sitten tutkittuja faktoja höpinöiden ja kuvitelmien asemesta?

      • Huhtiniemen

        malliin.Huulemme ovat sinetöidyt.

      • eihän niistä
        on jo mainittu kirjoitti:

        tuolla ylempänä tutkimus, jossa tätäkin asiaa selvitetään. Eikä se ole ainoa.

        Mikset perehdy asiaan ja selvitä sitten tutkittuja faktoja höpinöiden ja kuvitelmien asemesta?

        kukaan ole mitään selvää saanut. Muuta kuin että on ehkä viety Venäjälle jokunen sata ja on ehkä mennyt upseereita Ruotsiin. Mikään tutkimus ei kerro mitään varmaa eikä käsittele koko joukkoa.

      • Mikset mene
        eihän niistä kirjoitti:

        kukaan ole mitään selvää saanut. Muuta kuin että on ehkä viety Venäjälle jokunen sata ja on ehkä mennyt upseereita Ruotsiin. Mikään tutkimus ei kerro mitään varmaa eikä käsittele koko joukkoa.

        kirjastoon. Jani Ja Jouni Eerolan kirjassa on ss.145-152: SODAN UNOHDETTU LUKU: VENÄLÄISET.

        Siinä on asiasta selvitys ja viitteistä löydät lisää. Aihetta on käsitelty useissa tutkimuksissa.

      • palanneet

        sulautuneet lähtöpaikasta riippumatta siihen suureen massaan, johon kuuluivat kaikki vanhan keisarikunnan alueilta miehitysjoukoista palanneet. Niitä oli sadoin tuhansin. Tuskinpa heidän määränsä ja kohtalonsa on koskaan ketään kummemmin kiinnostanut. Osa pantiin puna-armeijaan, osa kenties liittyi valkokaarteihin, kuka minnekin.

        Pohjanmaalla kaikesta päättäen ammuttiin ehkä pari tuhatta venäläistä. Mitä sitten? Ei heitä mikään enää henkiin saa, eikä taida hautapaikatkaan löytyä. Maailma oli 1918 sellainen kuin oli. Sitä ei voi enää muuksi muuttaa, vaikka punikit kuinka hurskastelevat - tai pohjalaiset vaikenevat.

      • vain ja
        palanneet kirjoitti:

        ....Maailma oli 1918 sellainen kuin oli........

        ainoostaan verenhimosta juopuneet lahtarit ja jääkärit Suomessa. Muualla taisi sittenkin olla sivistystä hieman enemmän. Turha tähän on koko maailmaa vetää, puhtaasti suomalainen ongelma on kyseessä.

      • joiden toimeenpanemat
        vain ja kirjoitti:

        ....Maailma oli 1918 sellainen kuin oli........

        ainoostaan verenhimosta juopuneet lahtarit ja jääkärit Suomessa. Muualla taisi sittenkin olla sivistystä hieman enemmän. Turha tähän on koko maailmaa vetää, puhtaasti suomalainen ongelma on kyseessä.

        verilöylyt yritetään painaa unhoon. Turha todella on koko maailmaa vetää mukaan. Esimerkiksi muissa pohjoismaissa työväki lähti demokraattisen kehityksen tielle. Meidän diktatuuria haaveilevalle työväen johdollle demokratia ei kelvannut. Ei myöskään viattomia ihmisia murhanneille entisille vankilakundeille ja muille roistoille. Noille punikkien sankareille!

        Nyt punanilkit itkevät surkeuttaan. Oi-oi voi-voi ja ai jai.

      • on nuori ja hullu. joo.
        joiden toimeenpanemat kirjoitti:

        verilöylyt yritetään painaa unhoon. Turha todella on koko maailmaa vetää mukaan. Esimerkiksi muissa pohjoismaissa työväki lähti demokraattisen kehityksen tielle. Meidän diktatuuria haaveilevalle työväen johdollle demokratia ei kelvannut. Ei myöskään viattomia ihmisia murhanneille entisille vankilakundeille ja muille roistoille. Noille punikkien sankareille!

        Nyt punanilkit itkevät surkeuttaan. Oi-oi voi-voi ja ai jai.

        Laita vaktat, kuvat ja ääninauhat ja jutuupin ny heti tänne! Missä sun dokumentit ovat? Skannaa aidot asiapaperit PDF:nä tänne näkyviin! Muuten olet toisaan vain takakammarin aikamiespoika oikea käsi sepaluksen sisällä ja pelkäät äitiäsi.

      • surkea idiootti,
        on nuori ja hullu. joo. kirjoitti:

        Laita vaktat, kuvat ja ääninauhat ja jutuupin ny heti tänne! Missä sun dokumentit ovat? Skannaa aidot asiapaperit PDF:nä tänne näkyviin! Muuten olet toisaan vain takakammarin aikamiespoika oikea käsi sepaluksen sisällä ja pelkäät äitiäsi.

        joka ei tajua edes sitä, mistä on kyse. Tyypillinen harhaan johdettu punanilkki.
        Pane itse edes yksi fakta juttujesi todisteeksi. Minä olen esittänyt niitä yllin kyllin.

      • hihiiii hiiiii
        surkea idiootti, kirjoitti:

        joka ei tajua edes sitä, mistä on kyse. Tyypillinen harhaan johdettu punanilkki.
        Pane itse edes yksi fakta juttujesi todisteeksi. Minä olen esittänyt niitä yllin kyllin.

        Tuota sinä varmaan osaat lässyttää unissasikin?

    • Kokeile tuota!
    • 1918
    • haudattu

      "Minne he siis hävisivät? Onko olemassa perimätietoa minne heidät on haudattu, vai onko aihe ollut aina alueella niin arka, että siitä ei ole puhuttu? "

      Venäläiset on haudattu Lappeenrantaan, tarkemmin sanottuna Huhtiniemeen.
      Lue Heikin uudesta kirjasta lisää ..........................................

    • Tosi juttu

      Tanskaan, jossa heille annettiin täysi ylöspito ja kestitys kruunun laskuun. Lopuille tarjoiltiin täytekakkua ja limpsaa (punaista Jaffaa), päitä myös siliteltiin. Pari kompastui saappaisiinsa ja heidät hoidettiin vähin äänin paikan päälle. Koskaan ei ketään ammuttu tai mitenkään pahoin pidelty, päinvastoin, sotatilasta huolimatta. Minkäänlaista poikkipuolista sanaa ei sanottu ja kaikkiin vaatimuksiin suostuttiin. Geneven sopimusta noudatettiin kirjaimellisesti, Suomalaisella lainkuulijaisuudella. Lottia myös tarjottiin käyttöön, mutta usea kieltäytyi sankkerin pelossa.

    • Iki-Kekkonen

      Vaasassa ammuttiin useita satoja (joidenkin lähteiden mukaan yli tuhat) venäläistä sotilasta kaupungin selällä jäälle ja ruumiit upotettiin avantoon. Keväällä jäiden lähdettyä ruumiita kellui kaupungin rannoilla. Ruumislauttoja sitten hinattiin useaan otteeseen avomerelle ja monta kertaa ne ilmestyivät saaristoon ja kaupungin rantaan. Ennenpitkää sitten kesän aikana eivät sitten pysyneetkään pinnalla.
      Kalastajat saivat verkkoihinsa jätöksiä vielä usean vuoden ajan.

      • oli hengissä

        leireillä 12.5. 18 yhteensä 4 672. Ammuttuja ja nälkään/tauteihin kuolleita on ollut noin 1 700. Junilla vietiin Pohjois-Karjalan kautta pois talven mittaan ainakin 2 320. Luultavasti (noin tuhat?) enemmän.

        Hengissä olevat kuljetettiin toukokuussa junilla Helsinkiin ja lastattiin saman tien laivoihin sekä vietiin kotimaahansa kaiketi Pietarin kautta. Saksalaiset toimivat asiassa välittäjinä. Nämä asiat löytyvät Paavolaisen, Eeroloiden ja Marko Tikan tutkimuksista.

        Venäläisiä Venäläiisä siviilejä ja sotilaita onm teloitettu ja kuollut vankileireillä noin 2000. Lisäksi tulevat kadonneet ja taisteluissa kaatuneet. Venäläisten kokonaistappiot ovat yli 3 000.

        Eihän tällaiset asiat palstan höpöttäjien kalloihinn mahdu. Se on selvä.

    • Abraham

      Historiaa lukeneena mainitaan radan räjäytys, kun jääkärit esti paluun venäjälle ?

      Kaikki viittaa siihen, että Mannerheim sai upseeristoa valkoisten avuksi ja jäljellejääneitä ei päästetty Venäjälle, koska ne olisi saattaneet auttaa vallankumousta. (Ammuttiiko ja kalkkia perään, kuin suomen rintmakarkureita)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      35
      10634
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      42
      5622
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      5173
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      203
      3911
    5. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3628
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3563
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3076
    8. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      83
      2959
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2728
    10. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2633
    Aihe