kukka on violetti pallo varren päässä joka on noin 30 cm korkea ja kukkii yleensä heinäkuun puolenvälin jälkeen. Ei ole sipulikasvi ja leviää aivan mahdottomasti massiivisen juuristonsa avulla?
mikä sen nimi?
pallonmallinen
6652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuntomerkit sopivat täydellisesti vuori-tai etelänmunkkiin. Yksivuotinen ja leviää siemenestä.
Myös isotähtiputki leviää siemenstä, mutta silloin kukkien väri tuntuu muuttuvan valkeaksi. Samoin esim laukkaneilikkaan sopivat nuo tuntomerkit. Minkälainen se lehti on?
että tuo kysymerkki tarkoitti epäilystä juuriston avulla leviämisestä. (tuli vain mieleen, että olikohan kuitenkin niin että kysymykseen perään oli automaattisesti tullut ? merkki)
Muuten tuo munkki sopisi kyllä oikein hyvin. Toisaalta saattaa yksivuotisillakin olla melkoinen juuristo, ja jos niitä kasvaa pikkuläntillä useita kymmeniä tai satoja siementaimia niin kyllähän se kitkiessä helpostikin näyttää leviävän juuresta.
katselin kuvaa netissä. Kysymysmerkki tuli väärään paikkaan, juu.
Kukka on kyllä melkolailla samantapainen kuin tuo laukkaneilikka, mutta tummanvioletti pallo, siis tiiviimpi ja säännöllisempi kuin tuolla laukkaneilikalla. Vähän isompikin ehkä. tulee ruohosipulinkukka mieleen kun katselee sitä, mutta tämä jota kysyn on paljon isompikukkainen ja tummanvioletti täysin. Esiintyy mielellään varjoisella kuivallakin paikalla ja olen nähnyt vanhan talon kivijalkaa kiertämässä varjon puolella.
http://www.cartinafinland.fi/kuvapankki/browse.php?a=search&word=peurankello
Kukka jota etsin on peuranlilja. Se luultavasti on kasvatettu puutarhassa ja saa ravintoa, sekä viihtyy varjossa ja siksi on niin iso ja säännöllisen pyöreä muodoltaan, sekä erittäin tumman violetti väriltään.
väärä nimi tuli edelliseen
Kamala leviäjä, oikea rikkaruoho.