Maksuaikakortti pienituloiselle

sawyer

Moi!

Tietääköhän kukaan, että onko pienituloisen nuoren ihmisen mahdollista saada maksuaikakorttia? Tarkoitan nyt VISA, MasterCard yms?

Kk-tulot bruttona pyörivät ihan kuukaudesta riippuen jossain 750e-1700e hujakoilla. Koko vuoden ansiot 12 000-15 000e. Ikää on 21v.

Olen kotiutunut intistä tammikuussa '09 ja siitä lähtien tehnyt samaa huonopalkkaista hanttihommaa (eli nyt 8kk). Asun kuitenkin omillani, joten joskus tuo 750e - verot = on vähän rahaa. Tähän olin ajatellut luottokortin hankkimista, jotta välillä saa kaupasta jotain muutakin kuin jauhelihaa ja keittojuureksia. Tai mitäpä jos pesukone hajoaa? Olisi hyvä olla luottokortti ns. pahan päivän varalle.

Raha-asiani olen aina hoitanut moitteettomasti, oli pankkitilin saldo mikä hyvänsä. Ikinä ei laskun lasku ole ollut myöhässä, eikä velkaa ole mistään muualta. Pikavippeihin en herranjestas ole ikinä koskenut, aka. maksuhäiriömerkintöjä ei ole.

Olen hakenut Visaa kerran aiemmin heti intistä kotiuduttuani, mutta silloin minulla ei vielä ollut palkkatuloja, joten Visahakemukseni hylättiin. ..yllätys.

Onko tässä muuten jotain rajaa, että kuinka monta kertaa Visaa voi hakea?

Vielä spekseinä:
- kk-tulot on, mutta käteen jäävä rahasumma huitelee puolesta tonnista vajaaseen pariin tonniin - riippuu töiden määrästä. Aiemmin haettu OP-Visaa (luottokunnan kortti?), onko jotain muita (helpompia ;) Minulla on S-pankin S-etukortti ja HOK-Elanto muistuttelee S-Visa/Debit/Credit -kortista, onko sama asia kuin Visa?

Kiitos etukäteen jo vastauksista jos joku jotain asiasta tietää!

6

1152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Visa Visa

      Säästä puskuri tilille. Ajaa samanasian ja on paljon turvallisempi ratkaisu. Puskurin olet säästänyt 1-3 kk:ssa, eli 1-3 kk aikana palkasta säästöön menojen jälkeen kaikki ylimääräinen, niin siinä se. Ei niissä maksuaikakorteissakaan sen enempää välttämättä ole maksuaikaa.

      Nyt ei ole tarkoitus vittuilla, mutta, maksuaika, luotto ja vipit eivät ole paras ratkaisu pahanpäivän varalle, vaan parempi olisi syödä sitä mihin rahat riittävät (keittojuurekset ja jauheliha). Pyykit voi pestä manuaalisesti, tai talonyhtiön pyykkituvassa, vanhemmilla, kavereilla, tms. jos ei ole varaa maksaa korjaajalle. Tietty jos tietää seuraavien kuukausien tulot ja sen, että on varaa maksaa, niin mikäs siinä silloin, mutta jos ei ole tietoja seuraavan kuun tuloista, niin silloin on helposti kierre valmis.

      • ilmaiskortilla

        "Tarkoititko luotto- vai maksuaikaominaisuutta?"

        Mitä, eikös kaikissa Ylensä ole ensin maksuaika ja jos ei maksa tulee luotto automaattisesti
        ja luotto kalliimpaa pitää 2 kk kuin maksaa omista varoista vuotta ennen.

        Sait jo hyvän neuvon, luoton ottaminen voi aivan samoin saada ihmisen repsahtamaan ja "itseään hallitsemattomaan tilaan" kuin herkkujen syöminen, lihominen, yms.

        Luotolla ei kannata ryhtyä elämään, se on vain ajan kysymys kun nyt "onnelliset" aloittavat itkunsa, olen niitä runsaasti nähnyt.

        Kortti kyllä on hyvä olla, sitä oikeasti tarvitaan, muta kaikki veloituksen pitää katsoa, vaikka olisi vara maksakin, joskus saa hyvän mielen kun ei oel veloitusta tullut 2 vuoteen, joskus toisinpäin kun on outoja summia.

        Tuttavakin osti tv 3300 e, pian 3 vuotta tulee, yritys meni silloin samalla viikolla konkkaan, ei ole veloitettu ja ko. yhtiön asiat jo viime vuonna loppuun käsiteltiin.
        Minäkin osta kortila sen vuoksi jos tulis vastaavia voitoja.

        niin suosittelisin vaikkapa täysin ilmaista k-plussa master korttia,
        tuolta voit aloittaa,
        https://www.plussa.com/wps/portal/plussacom/!ut/p/c1/04_SB8K8xLLM9MSSzPy8xBz9CP0os_iQIDPfYO_QoFAzMxNTAyMfi9BARyc3Y3dLc_1wkA6cKgw8jSDyBjiAo4G-n0d-bqp-QXZ2mqOjoiIAte_P1w!!/dl2/d1/L0lDU0lKSWdrbUEhIS9JRFJBQUlpQ2dBek15cXchL1lCSkoxTkExTkk1MC01RncvN19UUjZNU0tVUlU2NjQ1MDJMOFVRQUJGM0dQNS9JX19fXzE!/?WCM_PORTLET=PC_7_TR6MSKURU664502L8UQABF3GP5_WCM&WCM_GLOBAL_CONTEXT=/wps/wcm/connect/PlussaCom/plussacom/kaikki plussasta/plussa-kortit/k_plussa_mastercard/k_plussa_mastercard


    • Jdasd

      Noilla tuloilla yksikään rahoituslaitos ei lähtisi korttia myöntämään ilman asiakassuhdetta tai vakuuksia. Jos raha-asiat ovat hyvin hoidossa, kannattaa hakea korttia omasta kotipankista. Sinne asiakashistoriastasi on kertynyt jo jonkin verran tietoja. Todennäköisesti eivät kyllä tuon tasoisilla tuloilla tule korttia vakuudettomasti myöntämään.

      Toinen vaihtoehto on hankkia luottokortti (esim. Visa) vakuuksin. Tällöin luottoyhtiöön pitää tallettaa noin 2xLuottorajan suuruinen summa ja kortin saa käyttöön melkeinpä millä tuloilla vain. Jos tarkoituksena on kuitenkin pitää rahaa jemmassa pahan päivän varalle, lienee helpompaa säästää tuo pesukonerahavarasto jollekin tilille.

      • melko helpolla

        Jos henkilö on yli 20-vuotias ja on edes jonkinlaiset tulot (1700 € /kk varmasti riittää) tai opiskelija, joka on suorittanut vähintään 90 opintopistettä (ei tarvita mitään tuloja) saa varmasti ainakin 1000 euron luottorajalla. Jos on maksuhäiriömerkintöjä taitaa jäädä saamatta millä tahansa tuloilla. Itse sain heti 90 opintopintopisteen täytyttyä omasta pankistani VISA:n. Sitten olen sen rinnalle hankkinut muutaman Masterin erilaisten bonusohjelmien kylkiäisinä. Hakemuksissa ovat kyselleet muista korteista ja tuloista on riittänyt oma ilmoitus ja kortti on tullut parissa viikossa pyydetyllä luottorajalla ilman mitään lisäuteluja.

        Olen tosiaan ihan vain epäsäännöllisesti osa-aikatyötä tekevä opiskelijanretale. Maksuhäiriöitä ei ole enkä korttejani matkoja ja nettiostoksia lukuunottamatta ole juuri käyttänyt. Mutta halutessani saisin kyllä mojovat maksuongelmat itselleni aikaiseksi, kun yhteensä korteissani on luottorajaa yli 5000 €, mitä ei nykytuloillani ihan heti maksettaisi.

        Uskoisin, että jos todistettavasti hoitaa raha-asiansa niin, ettei luottokortteja mihinkään tarvitse, sellaisia saa melko helposti :-) Todelliseen luoton tarpeeseen en korttia suosittele hankkimaan.


      • ei pidä paikkaansa
        melko helpolla kirjoitti:

        Jos henkilö on yli 20-vuotias ja on edes jonkinlaiset tulot (1700 € /kk varmasti riittää) tai opiskelija, joka on suorittanut vähintään 90 opintopistettä (ei tarvita mitään tuloja) saa varmasti ainakin 1000 euron luottorajalla. Jos on maksuhäiriömerkintöjä taitaa jäädä saamatta millä tahansa tuloilla. Itse sain heti 90 opintopintopisteen täytyttyä omasta pankistani VISA:n. Sitten olen sen rinnalle hankkinut muutaman Masterin erilaisten bonusohjelmien kylkiäisinä. Hakemuksissa ovat kyselleet muista korteista ja tuloista on riittänyt oma ilmoitus ja kortti on tullut parissa viikossa pyydetyllä luottorajalla ilman mitään lisäuteluja.

        Olen tosiaan ihan vain epäsäännöllisesti osa-aikatyötä tekevä opiskelijanretale. Maksuhäiriöitä ei ole enkä korttejani matkoja ja nettiostoksia lukuunottamatta ole juuri käyttänyt. Mutta halutessani saisin kyllä mojovat maksuongelmat itselleni aikaiseksi, kun yhteensä korteissani on luottorajaa yli 5000 €, mitä ei nykytuloillani ihan heti maksettaisi.

        Uskoisin, että jos todistettavasti hoitaa raha-asiansa niin, ettei luottokortteja mihinkään tarvitse, sellaisia saa melko helposti :-) Todelliseen luoton tarpeeseen en korttia suosittele hankkimaan.

        luottokortin saamiseksi pitää olla luottokunnan mukaan kolmevuotta töissä eikä sekään riittänyt omallakohdallani vaikka olen vakinaisessa työsuhteesse eikä ole mitään maksuhäiriöitä ja ikää 23. ei myönnetty.


      • opiskelu kannattaa
        ei pidä paikkaansa kirjoitti:

        luottokortin saamiseksi pitää olla luottokunnan mukaan kolmevuotta töissä eikä sekään riittänyt omallakohdallani vaikka olen vakinaisessa työsuhteesse eikä ole mitään maksuhäiriöitä ja ikää 23. ei myönnetty.

        Taisi joskus olla aiemmin tällä palstalla keskustelua, että kannattaa hommata kortti opiskelijana jos suinkin mahdollista, koska voi valmistumisen jälkeen akateemisissa pätkätyösuhteissa olla vaikeaa. Nähtävästi on vaikeaa tosiaan ellei opiskele. En olisi uskonut. En ole mitenkään varakas eivätkä vanhempanikaan (niistä tosin ei ole mitään korttia haettaessa kysyttykään mitään), mutta creditiä löytyy korteilta enemmän kuin kykenisin maksamaan ja ihan rehellisesti olen työsuhteeni ja tuloni kaikkiin hakemuksiin laittanut...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe