Valtio (hallitus) haluaa myydä Destian, pitää vähemmistöosan jotta voi luopua tarvittaessa siitäkin. Sitten Destia tekee laatua edullisesti ja tuottaa kun yksityiset tulevat omistajiksi ihan hyvää hyvyyttään, jopa ulkomaalaisetkin? Ettei vain käy niin että hinnat nousevat ja veronmaksajat maksavat vielä enemmän ja osakkeenomistajat hykertelevät tyytyväisinä, on taatut voitot! Ja taas tulee lisää työttömiä kun voitot maksimoidaan.
Äkkiä koulutukseen tai vaihtoon koko hallitus, jotain hyvin tärkeää on nyt hukassa niin valtion yrityksistä vastaavalta henkilöltä kuin hallitukseltakin.
Miksihän ne valtion yritykset on aikoinaan perustettu? Olisiko mahdollisesti niillä yritetty turvata jotenkin valtion kulujen tasaisuutta ja myöskin huoltovarmuutta yms?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Muistelehan mitä kävi kun katsastusasemat yksityistettiin, samoin VR, Digita (YLE:lle kuulunut kanavien toimitusyhtiö). Kaikissa näissä hinnat nostettiin pilviin, kannattamattomia palveluita karsittiin joita moni kuitenkin käytti, palvelu heikkeni ja homma levisi käsiin.
Täysin sama tulee tapahtumaan myös Destiassa eli "kannattamattomien" tieosuuksien kunnossapito lopetetaan eikä kaikkea "turhaa" aleta rakentamaan vaikka se olisi hyödyksi kansalaisille, se kun ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa eli tee tarpeeksi voittoa. Samoin ilmestyy kaikenlaisia tiemaksuja.
Sama on tapahtunut myös Iso-Britanniassa jossa yksityistäminen terveydenhuollossa yms. on nostanut hinnat pilviin.
neuvostoaikana, siellä olympiavuonna vanhat mummot paikkasivat teitä jollain ämpäristä otetulla moskalla, en muuten puhuisi mutta ole itse nähnyt, enkä siihen maahan toista kertaa vapaaehtoisesti mene, se on saletti.