Aivan samaa

sanoo kun ihminen on pahentuneessa tilassa,(vaikka näin
minä rakastan sinua niin se muuttuu minä vihaan sinua) sillä silloin
kaikki vääntyy ihmisen sisimmässä aivan mullin mallin
ja sen saa kyllä sitten sanoja tulla näkemään murheekseen
miten sanoma vääntyikään.

Silloin kun Jumalan Henki saa ihmistä johdattaa silloin sanomatkaan eivät väänny vaan sen vastaanottajakin
ymmärtää mistä on kysymys.

Täällä vaikka puhutaan Jumala tietää jokaisen sydämen
niin ne jotka tätä toitottaa niin sitä hanakammin ovat
tuomassa sanomaa sinun sydämesi on paha ei ole Jeesuksen
mieltä.

Sen sanon, että todella murheellista on ollut nähdä kun ihminen
on kylmentynyt sille Totuudelle jonka Jumala oli saanut kirkastaa
Ja kun tuohon on mennyt sanomaan aivan samaa sanomaa
kuin aiemminkin niin mikä vastaan otto?

Onko hyvä olla kun sisimmässä kantaa vihaa ja kaunaa
Kun itse ei tahdo nähdä missä menee niin jään vain syyttämään
syyttä ja inttää sinun sydämesi on paha.

Mutta sana käy toteen Jeesustakin sanottiin paholaisen
päämieheksi ja niinkuin Hänelle niin Hänen omilleen, Jeesus on
senkin edeltä sanonut. Joten ei mitään outoa, uutta vaan
sana käy Toteen kaikilta kohdin.

Siksipä mitä on jankkaaminen, sinä sanoit sitä ja tätä perätöntä
minusta kun mitään perätöntä ei ole sanottu, vaan asian
omainen on pahennuksessa nähnyt väärin. Kun kysyi etkö muuta nähnyt, ei vastausta. Jos ihminen Jumalan puoleen
olisi kääntynyt eikä ihmisen niin asiat voisivat olla toisin.

Ei turhaan ole sanottu:"ihminen joka ihmiseen turvaa on kirottu"

Siinä on taas sanoma jonka pahentunut pahennuksessaan ottaa
yhä pahempana.
Pahentumisen sijasta jos ihminen pystyisi ottamaan"järjen
käteen"ja viemään pahennuksensa YKSIN Jumalalle ihme voisi
tapahtua.

Mutta miksi pitää elää pahennuksessa silloinhan ihminen
kantaa anteeksi antamatonta mieltä. Eikö mitään merkkaa
mitä Jumala sanoo jos anteeksi ei pysty, ei tahdo antaa?
Ketä silloin palvelee kun viha sydämessä täällä vaeltaa?
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mitä ihmiselle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu