Mikä oikein on tuon Kepun syvin olemus? Vai onko sellaista? Näilläkin palstoilla yritetään tehdä siitä koko maan ja kaikkien kansalaisten etua ajavaa, jopa kaupunkikelpoista yleispuoluetta ja toisaalla, kuten nyt mm. maataloustuloratkaisun yhteydessä sitä vaaditaan muistamaan, keiden varassa se todellisuudessa seisoo tai kaatuu. Tarkoitetaan tietysti maanviljelijöitä. Toiset Kepun kannattajat julistavat täälläkin puolueensa liberaaliksi ja kertovat sen yhä vain liberalisoituvan lisää, ja toiset kepulaiset ilmoittavat, että liberaali aate tai edes koko sana ei sovi lainkaan politiikkaan. Toiset julistavat Kepun olevan porvarillinen ja oikeistolainen puolue, ja syyttävät kokoomusta sen "vanhoista synneistä", Paavo Väyrysen kanssa tehdyn sopimuksen rikkomisesta ja liittoutumisesta demareiden kanssa, toiset taas syyttävät demareitakin oikeistolaisiksi ja kokoomuksen kavereiksi ja avoimesti kaipailevat "rehtejä kommunisteja" yhteistyökumppaneikseen.
Ja sitten heillä on otsaa ilkkua sosialidemokraattien "sisäisiä ristiriitoja"! Hehän tarkoittavat Lipposen ja Tuomiojan näkemyseroja eräissä asioissa, mitkä ovat kiistämättömiä, mutta pieniä verrattuna Maalaisliitto/Kepun johtajien vastaaviin sodanjälkeisessä historiassa, kuten Kalliokoski/Kekkonen, Karjalainen/Virolainen, Väyrynen/Aho, joissa todella pyrittiin ja onnistuttiinkin puukottamaan toista selkään pahemman kerran. Eiköhän tuohon listaan voitane jo lisätä myös Vanhanen/Jäätteenmäki. Kekkonen kyllä sitten selätti vastustajansa omassa puolueessaan niin, etteivät ne enää nousseet ja kohotti itsensä messiaaksi, jollaista Kepu vieläkin turhaan odottaa!
Kun kepulaiset tuomitsevat jyrkästi sen politiikan, mitä demarien ja kokoomuksen johdolla viime vuodet on maamme parhaaksi noudatettu, heidän ainoana epämääräisenä vaihtoehtona sille on näky "paluusta menneisyyteen", yhteiskuntaan, mikä EU-Suomessa ei kerta kaikkiaan ole enää mahdollinen. Tuo utopistinen pyrkimys yritetään naamioida "maan alueellisen tasapainon palauttamiseksi", joka termi jää sen toitottajilta vain kliseeksi, vaille konkreettista sisältöä . Kun kepulaiset hyökkäilevät herjaten sosialidemokraattien laajemmissakin piireissä arvostettua johtajaa Paavo Lipposta vastaan, on luonnollista, että vastapuolelta silloin muistutetaan, että Lipponen ei ole syytettynä mistään, mutta heidän edellinen johtajansa sen sijaan on, joten olisi syytä pitää suuta soukemmalla. Tuolloin alkaa kepun leiristä kuulua entistä kovempi äläkkä, missä syyttömän ja syyllisen roolit vaihtavat sujuvasti paikkaansa! Kuvitelkaapa, miltä tuo kaikki näyttää sivustakatsojan silmin! Kun tässä tarkoituksessa kepulaiselle yritetään vähän näyttää peiliä, niin heti ruvetaan valittamaan kepuvihaajista ja kepufoobikoista ja aletaan "porata", että "näin meitä syyttömiä raukkoja, puhtaita pulmusia taas lyödään"! Elä sitten kristillisesti näiden kanssa!
Kyllä todella huvittaa seurata tuota kaikkea näilläkin palstoilla. Ei ole ihmeteltävää, että pilkkakirveet ovat ottaneet Kepun ensisijaiseksi kohteekseen, sillä kyllä sen kannattajat antavat niille niin hyviä aseita. Kysyn vain, että mitäpä vihattavaa Kepussa olisi ja mitä fobioita ja mistä syystä sitä kohtaan pitäisi tuntea? En minä ainakaan näe pienintäkään aihetta sellaiseen. Huvittavuuteen kyllä, kuten jo totesin, ja aineksia hävyttömiinkin räävimisiin sellaista haluavalle.
Minun mielestäni Kepulla olisi paikka puoluekentässä siinä kuin muillakin, kun se vain ottaisi oman paikkansa, eli lopettaisi jatkuvat sumutusyrityksensä ja julistautuisi rehdisti maanviljelijäväestön edustajaksi, palaisi juurilleen. Kyllä meidän maanviljelijämme, joita me kaikki valistuneemmat suomalaiset arvostamme suuresti, tarvitsevat puolueen, joka ajaa selkeästi heidän etuaan sinne tänne sivuilleen haahuilematta. Toki puolue tällöin kutistuisi maanviljelijäväestön osuutta vastaavaan kokoon, eli noin 5 % kannatukseen, mutta mitäs sitten; silloin se olisi vahvempi asiassaan ja rehdimmäksi osoittauduttuaan saisi suuremman luottamuksen muilta puolueilta, pääsisi parempaan ja hyödyllisempään yhteistyöhön niiden kanssa ja sen peruskannattajien, maanviljelijäin, asiat tulisivat nykyistä paremmin hoidetuksi. Ehkäpä silloin tuon Härmälänkin ilme ilostuisi, ettei se olisi aina niin kuin olisi juuri sitruunaa haukannut (tällaiseksi näkyi joku sattuvasti tuon ilmeen luonnehtivan).
Meillä on jo kaksi laaja-alaista yleispuoluetta demarit vasemmalla ja kokoomus oikealla, ja monissa asioissa ne menevät jopa pitkälle limittäin toistensa kanssa. Demarit ottavat korostetusti huomioon työväestön ja ammattiyhdistysten asiat ja painottavat yhteiskunnan sosiaalisia velvollisuuksia, kokoomus nostaa esille yrittäjien ja työnantajain asiaa ja tuo porvarillista näkemystä yhteisten asioittemme hoitoon, mutta kummallakin on yhteisiä arvoja, kuten demokratian kunnioitus ja näkemys Suomen asemasta maailmassa. Molemmat puolueet kunnioittavat rehellisiä toimintatapoja (voiko näin sanoa kepusta?) ja siksi ne ovat pystyneet hyvään ja tulokselliseen yhteistyöhön.
Ei tuohon kokoomuksen ja demarien väliin enää Kepu millään mahdu, eikä se voi levittäytyä niiden joukkoonkaan, sillä kumpikaan ei taida huolia noin epämääräistä ja ristiriitaisuudessaan epäuskottavasti esiintyvää ja epäluotettavaksi leimautuvaa seuralaista; kummassakin leirissä sellainen koetaan vain samoilla vesillä laittomin pyydyksin kalastelevaksi häiriköksi.
On siinä Vanhasella ja muilla Kepun johtajilla taiteilemista, kun pitää yrittää olla vähän kaikkea sitä, mitä äänet kentältä vaativat! Niinpä lopputulemana ei synnykään juuri mitään, tai korkeintaan "paljon porua ja vähän villoja", vanhaa ja kulunutta mutta tässä yhteydessä edelleen hyvin sopivaa sanontaa käyttääkseni!
On hienoa, että meillä sosialidemokraateilla ei ole tarvetta aatteemme puolusteluun - sen saavutukset puhuvat puolestaan - eikä syytä huoleen ja suruun sen kohtalosta: sosialidemokratian tulevaisuus on oleva myös meillä vielä sen menneisyyttäkin loistokkaampi!
Sosialidemokratian ylivoimaisuutta ihastellessa mielikin herkistyy ja tulee mieleen Eino Leinon ihana runo: "Minä metsän polkuja kuljen"
Minä metsän polkuja kuljen
kesäillalla aatteissain,
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelelen vain.
Tuolla metsässä vaaran alla,
oli kummia äskettäin
niin vienoa, ihmeellistä
all'lehvien vehreäin!
Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vaan, sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.
Olisi paljon muutakin asiaa, mutta riittäköön tämä näin aluksi. Palailen kohta tarkemmin asiakysymyksiä luotaavalla kirjoituksella.
Huolestunut kansalainen
Ja sitten heillä on otsaa ilkkua sosialidemokraattien "sisäisiä ristiriitoja"! Hehän tarkoittavat Lipposen ja Tuomiojan näkemyseroja eräissä asioissa, mitkä ovat kiistämättömiä, mutta pieniä verrattuna Maalaisliitto/Kepun johtajien vastaaviin sodanjälkeisessä historiassa, kuten Kalliokoski/Kekkonen, Karjalainen/Virolainen, Väyrynen/Aho, joissa todella pyrittiin ja onnistuttiinkin puukottamaan toista selkään pahemman kerran. Eiköhän tuohon listaan voitane jo lisätä myös Vanhanen/Jäätteenmäki. Kekkonen kyllä sitten selätti vastustajansa omassa puolueessaan niin, etteivät ne enää nousseet ja kohotti itsensä messiaaksi, jollaista Kepu vieläkin turhaan odottaa!
Kun kepulaiset tuomitsevat jyrkästi sen politiikan, mitä demarien ja kokoomuksen johdolla viime vuodet on maamme parhaaksi noudatettu, heidän ainoana epämääräisenä vaihtoehtona sille on näky "paluusta menneisyyteen", yhteiskuntaan, mikä EU-Suomessa ei kerta kaikkiaan ole enää mahdollinen. Tuo utopistinen pyrkimys yritetään naamioida "maan alueellisen tasapainon palauttamiseksi", joka termi jää sen toitottajilta vain kliseeksi, vaille konkreettista sisältöä . Kun kepulaiset hyökkäilevät herjaten sosialidemokraattien laajemmissakin piireissä arvostettua johtajaa Paavo Lipposta vastaan, on luonnollista, että vastapuolelta silloin muistutetaan, että Lipponen ei ole syytettynä mistään, mutta heidän edellinen johtajansa sen sijaan on, joten olisi syytä pitää suuta soukemmalla. Tuolloin alkaa kepun leiristä kuulua entistä kovempi äläkkä, missä syyttömän ja syyllisen roolit vaihtavat sujuvasti paikkaansa! Kuvitelkaapa, miltä tuo kaikki näyttää sivustakatsojan silmin! Kun tässä tarkoituksessa kepulaiselle yritetään vähän näyttää peiliä, niin heti ruvetaan valittamaan kepuvihaajista ja kepufoobikoista ja aletaan "porata", että "näin meitä syyttömiä raukkoja, puhtaita pulmusia taas lyödään"! Elä sitten kristillisesti näiden kanssa!
Kyllä todella huvittaa seurata tuota kaikkea näilläkin palstoilla. Ei ole ihmeteltävää, että pilkkakirveet ovat ottaneet Kepun ensisijaiseksi kohteekseen, sillä kyllä sen kannattajat antavat niille niin hyviä aseita. Kysyn vain, että mitäpä vihattavaa Kepussa olisi ja mitä fobioita ja mistä syystä sitä kohtaan pitäisi tuntea? En minä ainakaan näe pienintäkään aihetta sellaiseen. Huvittavuuteen kyllä, kuten jo totesin, ja aineksia hävyttömiinkin räävimisiin sellaista haluavalle.
Minun mielestäni Kepulla olisi paikka puoluekentässä siinä kuin muillakin, kun se vain ottaisi oman paikkansa, eli lopettaisi jatkuvat sumutusyrityksensä ja julistautuisi rehdisti maanviljelijäväestön edustajaksi, palaisi juurilleen. Kyllä meidän maanviljelijämme, joita me kaikki valistuneemmat suomalaiset arvostamme suuresti, tarvitsevat puolueen, joka ajaa selkeästi heidän etuaan sinne tänne sivuilleen haahuilematta. Toki puolue tällöin kutistuisi maanviljelijäväestön osuutta vastaavaan kokoon, eli noin 5 % kannatukseen, mutta mitäs sitten; silloin se olisi vahvempi asiassaan ja rehdimmäksi osoittauduttuaan saisi suuremman luottamuksen muilta puolueilta, pääsisi parempaan ja hyödyllisempään yhteistyöhön niiden kanssa ja sen peruskannattajien, maanviljelijäin, asiat tulisivat nykyistä paremmin hoidetuksi. Ehkäpä silloin tuon Härmälänkin ilme ilostuisi, ettei se olisi aina niin kuin olisi juuri sitruunaa haukannut (tällaiseksi näkyi joku sattuvasti tuon ilmeen luonnehtivan).
Meillä on jo kaksi laaja-alaista yleispuoluetta demarit vasemmalla ja kokoomus oikealla, ja monissa asioissa ne menevät jopa pitkälle limittäin toistensa kanssa. Demarit ottavat korostetusti huomioon työväestön ja ammattiyhdistysten asiat ja painottavat yhteiskunnan sosiaalisia velvollisuuksia, kokoomus nostaa esille yrittäjien ja työnantajain asiaa ja tuo porvarillista näkemystä yhteisten asioittemme hoitoon, mutta kummallakin on yhteisiä arvoja, kuten demokratian kunnioitus ja näkemys Suomen asemasta maailmassa. Molemmat puolueet kunnioittavat rehellisiä toimintatapoja (voiko näin sanoa kepusta?) ja siksi ne ovat pystyneet hyvään ja tulokselliseen yhteistyöhön.
Ei tuohon kokoomuksen ja demarien väliin enää Kepu millään mahdu, eikä se voi levittäytyä niiden joukkoonkaan, sillä kumpikaan ei taida huolia noin epämääräistä ja ristiriitaisuudessaan epäuskottavasti esiintyvää ja epäluotettavaksi leimautuvaa seuralaista; kummassakin leirissä sellainen koetaan vain samoilla vesillä laittomin pyydyksin kalastelevaksi häiriköksi.
On siinä Vanhasella ja muilla Kepun johtajilla taiteilemista, kun pitää yrittää olla vähän kaikkea sitä, mitä äänet kentältä vaativat! Niinpä lopputulemana ei synnykään juuri mitään, tai korkeintaan "paljon porua ja vähän villoja", vanhaa ja kulunutta mutta tässä yhteydessä edelleen hyvin sopivaa sanontaa käyttääkseni!
On hienoa, että meillä sosialidemokraateilla ei ole tarvetta aatteemme puolusteluun - sen saavutukset puhuvat puolestaan - eikä syytä huoleen ja suruun sen kohtalosta: sosialidemokratian tulevaisuus on oleva myös meillä vielä sen menneisyyttäkin loistokkaampi!
Sosialidemokratian ylivoimaisuutta ihastellessa mielikin herkistyy ja tulee mieleen Eino Leinon ihana runo: "Minä metsän polkuja kuljen"
Minä metsän polkuja kuljen
kesäillalla aatteissain,
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelelen vain.
Tuolla metsässä vaaran alla,
oli kummia äskettäin
niin vienoa, ihmeellistä
all'lehvien vehreäin!
Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vaan, sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.
Olisi paljon muutakin asiaa, mutta riittäköön tämä näin aluksi. Palailen kohta tarkemmin asiakysymyksiä luotaavalla kirjoituksella.
Huolestunut kansalainen
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luettuasi tekstisi, pakko myöntää.
Onhan täälläkin sentään ihmisiä jotka ajattelevat!
Koska mielenkiintoa näyttää olevan, jatkan vielä analyysiä kepusta:
Mihin tuota kepua oikeastaan enää tarvitaan? Maalaisliitto, jonka suora jatkumo kepu on, syntyi kokonaan toisenlaisena aikana, jolloin Suomen maalaisväestö oli suhteellisesti nykyiseen verrattuna viisinkertainen ja viljelijäväestö kymmenkertainen. Silloin maalaisliitolla oli missio ja todellinen tehtävä tuon väestön valistajana ja etujen ajajana. Nyt vähäisen viljelijäväestön etuja ajaa paremmin muut puolueet, kuten on nähty, ja useimmat viljelijät kannattanevatkin kokoomusta kuin kepua, ja muun maaseutuväestön edut yhtenevät pitkälle vastaavassa työ- ja/tai sosiaalisessa asemassa olevan kaupunkiväestön kanssa, joiden etuja ajavat kepua paremmin muut puolueet, kuten demarit, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kokoomuskin.
Nyky-maalaisliitolla on väärä virallinen nimi, keskusta. Ei se mitään keskustaa edusta, sillä paljon selkeämmin yleiskeskustalaisia aatteiltaan, tavoitteiltaan ja kannattajakuntansa koostumukseltaankin ovat suurista puolueista kokoomus ja SDP, edellinen hieman oikealle, jälkimmäinen hieman vasemmalle kallistuen. Oikeaa tarkoitan tässä porvarillis-konservatiivisellä arvopohjalla ja vasenta radikalis-sosialistisemmalla yhteiskunnallisella näkemyksellä. Tästä johtuen ensin mainitun kannattajat ovat keskimääräisesti hieman parempiosaisia kuin viimemainitun. Molemmat korostavat demokratian valtio-opillista merkitystä ja niillä on samat toimintaperiaatteet ja pitkälle samankaltaiset näkemykset Suomen asemasta maailmassa ja oman yhteiskuntamme kehityssuunnista ja -tarpeista. Siksi nuo puolueet toimivat niin hyvin yhteen kahdessa viimeisessä hallituksessa.
Mutta ei kepu edusta enää maalaisväestöäkään, ei haluakaan sitä edustaa, kun pyrkiessään - turhaan - kaupunkeihin se haluaa imagosyistä häivyttää mullan, karjan ja lannan hajun itsestään. Kepu on ihmeellinen sekoitus lähes kaikkia muita nykypuolueita. Melko lähimenneeseen historiaansa yhä kiinnittyneenä se tuntee viehtymystä kommunistisiin toimintatapoihin ja monet sen kannattajat ilmeisesti aatteeseenkin. Nyt kun kepu vihdoin näkyy päässeen selville EU- ja ulkopoliittisesta linjastaan, se on vaalilupauksiinsa nähden täyskäännöksen tehtyään päätynyt samalle linjalle, mitä edellisetkin hallitukset edustivat. Veropolitiikassa se on omaksunut kokoomuslaisen linjan, jota se ennen vaaleja jyrkästi vastusti tehden mm. suurieleisiä lupauksia, että verotusta ei tulla alentamaan vaalikauden aikana. Toisaalta hyvä, että kepukin noudattaa Paasikiven sanomaa, että "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku". Toisaalta huvittaa tuo käännöksen nopeus suunnasta, mitä se vaalien edellä lupasi mennä, mutta ei kai se olisi edes maininnan arvoinen asia kepusta puhuttaessa.
Toimintatavoissaan Kepu siis muistuttaa vanhoja kommunisteja mutta jossain määrin myös nykyisiä perussuomalaisia. Monissa asioissa - mm. tulonjakopolitiikassa sen on vasemmistolaisempi kuin vasemmistoliitto; suuri ristiriita muuten sen omaksumaan veropolitiikkaan nähden. Näkemyksissään yhteiskuntamme kehitystarpeista ja - suunnista se on ehdottomasti kokoomusta oikeistolaisempi, kaikista puolueistamme vanhanaikaisin, ei ainoastaan konservatiivinen - säilyttävä - vaan regressiivinen, taannuttava. Silti se haluaa usein esiintyä liberaalina - kuuluu tuohon itselleen täysin väärään viitekehykseen EU-parlamentissakin - ja silti sana liberalismi on monelle kepulaiselle kirosana ja muita lyödään siitä syyttäen. Kepu yrittää olla yhtä aikaa vähän kaikkea, mutta ei tarpeeksi mitään ja eihän sellaisesta mitään synny. Sille käy kuten sille entiselle miehelle, jolla oli "niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään". Siis perustellummin kuin "keskusta" - nimeä kepusta voitaisiin käyttää nimeä "hajaisto" tai "sekaisto".
Kun otetaan huomioon, että vihreillä, kristillisdemokraateilla ja ruotsalaisilla on poliittisessa järjestelmässämme tehtävät, joiden hoitamisessa muut puolueet eivät edes pyri kilpailemaan, niin yhä aiheellisempana nousee esiin kysymys: mihin kepua tarvitaan? Vihreät on puolueistamme ainoa, jonka edustamia asioita kepu ei yritä ollenkaan omia ja jonka esittämiä ajatuksia se poikkeuksetta vastustaa. Mutta vihreät eivät ainakaan vielä ole sellaisessa asemassa puoluekentässämme, että kokonainen puolue tarvittaisiin vain sen oppositiona olemiseksi.
Luulisi, että kepu, joka yrittää ottaa yhtä ja toista muilta puolueilta olisi kaikkein yhteistyökykyisin muiden puolueiden kanssa. Asia näkyy kuitenkin olevan juuri päinvastoin. Varmaankin kepun perinteisistä, kommunistisvaikutteisista toimintatavoista - joista hyvä näyttö viime vaalivoiton saamiseksi - johtuen, mutta myös siksi, että muut puolueet eivät katso hyvällä puoluetta, joka yrittää omia itselleen muiden saavutuksia ja työntää omat virheensä muiden niskaan. Ne pitävät keskustaa käkenä, joka yrittää munia heidän pesiinsä.
Yksi kiistaton tehtävä kepulla on. Vaikka kepujohtoisten kuntien väkimäärä lienee vain 1/10 Suomen väestöstä, noiden vähäväestöisten kuntien suuresta lukumäärästä johtuen kepulainen virkamieskunta ja muu kuntaeliitti on ylivoimaisesti suurempi kuin minkään muun puolueen vastaava. Myös kepun kenttäorganisaatiossa on väkeä enemmän kuin millään muulla puolueella. Noiden ihmisten työpaikkojen ja aseman säilyttäminen on kepun tosiasiallisesta ainoa tarpeellinen tehtävä; minkä tahansa muun yhteiskunnallisen tehtävän muut puolueet hoitavat paremmin. Kepulla on siis kiistaton merkitys tuon suuren oman kaartinsa, kymmenien tuhansien ihmisten työllistäjänä. Mutta eikö tuolle ihmisjoukolle löytyisi yhteiskunnastamme yleishyödyllisempiä tehtäviä? Pitäisi löytyä. Mutta eihän kepu tietenkään sitä halua, sillä silloin se kadottaisi merkityksensä ja olemassaolonsa oikeutuksen.
Jos kepun johtohenkilöt ajattelisivat maan parasta, he tunnustaisivat suoraan puolueensa tarpeettomuuden ja liittyisivät muihin puolueisiin kehottaen kannattajiaankin seuraamaan esimerkkiään. Mutta sitä on tietenkin turha odottaa, samoista syistä kuin tuon kepun mahtavan virkamies-, luottamushenkilöstö- ja kenttäagitaattoriorganisaaton purkuakaan. Mutta aika työskentelee vääjäämättömästi kepua vastaan. Kun kansan väestörakenne edelleen muuttuu keskittyen asutuskeskuksiin ja koulutusammatteihin ja samalla kansan valistuneisuus kasvaa, niin eihän sellaiselta kansalta kepu enää voi saada kannatusta. Kepu tietenkin yrittää epätoivoisesti muuttaa ulkoista kuvaansa edustuskelpoisemmaksi, mutta kun sen teot puhuvat omaa kieltänsä, niin ei valistuneita kansalaisia puheilla ja pian vaalien jälkeen tyhjiksi osoittautuvilla lupauksilla kauan hämätä. Ja kepun muuttuminen on mahdotonta siksikin, että se on liiaksi ja ilmeisen pysyvästi kiinnittynyt niihin perinteisiinsä, joita kohtaan nykyihmiset tuntevat syvää vastenmielisyyttä.
Siinäpä pari pointtia mietintämyssyyn kepulaisille.
Ihan tässä mieli herkistyy joten jatkan Eino Leinon runolla "Omenankukat":
Mun onneni kukkii kuin omenapuu
kevätöissä valoisissa,
kun kuusten latvat ne punertuu
ja immet on unelmissa.
Ne yöt pari ympäri helluntain
ne yöt on suuret ja syvät,
ja silloin jos ei tule tuuli vain,
niin kypsyvät heelmät hyvät.
Oi, antaos taivas tyyntä nyt,
ja sitten sä annatkin muuta!
oi, varjele Luojani vakainen
nyt orvon omenapuuta!
Kerro, mistä olet huolestunut? Sehän ei käy ilmi pitkästä ja sekavasta tekstistäsi, jossa viittaat asiaan vain käänteisesti toteamalla, ettei sinulla ole syytä huoleen ja suruun sosialidemokraattien kohtalosta.
Et ole huolestunut pääteemastasi keskustastakaan, sillä sen suhteen toteat moneen kertaan olevasi vain huvittunut.
Kirjoituksellesi kokonaisuudessaan on tyypillistä mielialan kaksijakoisuus. Varsinkin sen alkupuolta leimaava melankolia saa välillä positiivisemman sävyn, sitten vaivut uudelleen synkkyyteen, kunnes lopussa innostut jopa lainaamaan Eino Leinon riimejä "ja riemusta rintani paisuu ja ma laulelen, laulelelen vain".
Ja heti tuon ilottelun perään signeeraat kirjoituksesi nimimerkillä "Huolestunut kansalainen".
Outoa.
Se, että keskustapuolueella on käsittämättömän suuri kannatus Suomessa ei ole keskustapuolueen vika! Suurempi syy on ilman muuta suomalaisissa sosiaalidemokraattisessa ja oikeistopuolueessa (eli kokoomuksessa). Jos ne olisivat olleet uskottavia ja kunnollisia suomen puolesta toimivia liikkeitä keskustan kannatus olisi saattanut laskeakin yleiseurooppalaiseslle tasolle.
Mutta se, että joku kettuilee siitä, että keskusta on niin vahva Suomessa ei ymmärrä suomalaista poliittista ympäristöä ollenkaan. Hesariin tai Iltikseen moisia typeryyksiä saattaa päästä kirjoittamaan, ei juuri muualle.
kuvaus kokdemonistin itsepintaisesta sinipunariippuvuudesta. Suurena vaarana on, että sivuosan esittäjä työntää rosvopomon helvetin uumeniin, sillä väärä todistus syö kannatustaseita kuin sisäelimiin ulottuva ruumiintarkastus.
Asuu pirusti esim. täällä pääkaupunkiseudulla ja joita maalaisten pilkkaaminen ei miellytä. Saattaisin jopa äänestää demareita, mutta tuo asiaton räävittely johtaa vastakkaiseen tulokseen.
Otsikkoosi viitaten: ei se ehdi! Katsoin juuri tv 1:n "itsevaltiaat". Se ohjelma osaa joskus näyttää ihmiset ja asiat sellaisina kuin ne ovat! Tällä kertaa varsinkin. Tämä ohjelma se aloitti Itälänkin lähtölaskennan!
Uutisvuoto jatkoi teemaa ja vahvisti tuota Oskarin ilmeistä toivetta! Tap, tap, tap,tap tap, tap!!!! Kyllä Suomi tästä vielä selviää!