miksi lippu

28245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

kyseessä on valokuva ?

Äänestä

Tyhjiö.

Äänestä
  • hohhoijjaaa

    Äänestä

Ainakin astronautit ovat tuhlaneet aikaa, energiaa ja happea yhdessä kohdassa tallomalla, kuvassa on satoja jalanjälkiä, eivät uskaltaneet pidemmälle vai? ei vaan kun filmaus oli käynnissä piti olla kameran edessä mahdollisimman paljon:=)

Äänestä
  • miksi lippu ei liehu, niinkuin muissa kuvissa.

    Äänestä

  • luonnollista, että astronautit liikkuvat aluksen lähellä eniten. Miksi pitäisi ponkasta aina suoraan johonkin kauemmas aluksesta sinun mukaasi? Tottakai he liikkuivat aluksen lähistöllä eniten. Jos perustat leirin johonkin, niin eniten jätät jälkiä siihen teltan ympäristöön ja siitä sitten lähtee jotoksia poispäin alueelta ja samaa reittiä takaisin eikö niin? Sinun täytyy tehdä kaikenlaista siinä leirin ympäristössä aivan kuten astronauttienkin täytyy tehdä siinä aluksensa lähistöllä. Siinä on suoritettu muun muassa sitä aluksen mulkoilua sekä paljon tutkimuslaitteiden semplaamista ennen paikoilleen vientiä kauemmas ym ym.

    Lisäksi tuossa kuvassa on nähtävissä sellainen "vierimisjälki" mitä niin kovasti aina kaipaat. Sitten kun sellainen on nenän edessä, niin et tietenkään sitä edes näe, heh. Tarkoitan tuota suurehkoa painaumaa, joka tuskin on vanha kraateri sen muodon ja reunan toispuoleisuuden tähden... todennäköisesti siinä on pompannut suurehko heittele muinoin ja ko mötikkä löytyy tuosta suhteellisen läheltä. Ensimmäisen kosketuksen jälki tuskin on kuvassa, mutta useamman kimmokkeen ottaneen murikan yksi viimeisistä ennen pysähtymistään. Jälki on jo tasoittunut aiemmin käytyjen mekanismien johdosta, sekä sen päälle on kertynyt myös pölyä, joten jälki lienee sieltä alkuaikojen suuren pommituksen lopulta n 3-4 miljardin vuoden takaa...

    Äänestä

  • juivi kirjoitti:

    miksi lippu ei liehu, niinkuin muissa kuvissa.

    Usan Kuulipun yläripa tekee lipulle sen, että sen käyttäytyminen on aivan samanlaista sekä oikeassa Kuussa että Maasa, ei tarvitse olla kaltaiseni nero ymärtääkseen että miksi lipussa oli se yläripa,)
    Valitettavasti Naslta jäi se ratkaiseva veret seisauttava todiste lipulla tekemättä, lipun heilutus ilman "yläripaa" väliaineettomassa tilassa oisikin jo tuonut eron Maan ja Kuun välillä esiin!! hiton yläripa että niiltä se siihen unotu.

    Äänestä

  • reytard11 kirjoitti:

    Mitä luulet ylärivan vaikuttavan siihen kuinka lippu liehuu? Ei mitään ja ilmiselvästi tyhjiössä ovat.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Mitä luulet ylärivan vaikuttavan siihen kuinka lippu liehuu? Ei mitään ja ilmiselvästi tyhjiössä ovat.

    Kyllä kuule asia on nyt niin että sen ylärivan takia lippun käytös pystytyksen yhteydessä olisi aivan samannäköistä sekä oikeassa Kuussa että Maassa, koska se lippu roikkuu ylärivasta, käytänössä olisi ollut ihan sama vaika Nasa olisi kehystänyt koko lipun.

    Äänestä

  • retard11 kirjoitti:

    Kun liikutat (vaikka tahattomasti) lippua sivusuunnassa, niin maassa kasukehässä ilmanvastus vastusta lipun sivuttaista siirtymistä kun taas kuussa ei. Pöllö!

    Äänestä

  • ilman vastus kirjoitti:

    Kun liikutat (vaikka tahattomasti) lippua sivusuunnassa, niin maassa kasukehässä ilmanvastus vastusta lipun sivuttaista siirtymistä kun taas kuussa ei. Pöllö!

    Eihän ne Nasapojat kovin paljon missään tilanteessa lippua pyöritelleet ympäri, tätä tarkoitin, tietenkin jos nautit olisivat panneet lipun pyörimään ympäri kuin karuselli niin Kuussa olisi käyty jos merkit olisivat olleet oikeat.

    Äänestä

  • retard11 kirjoitti:

    Eihän ne Nasapojat kovin paljon missään tilanteessa lippua pyöritelleet ympäri, tätä tarkoitin, tietenkin jos nautit olisivat panneet lipun pyörimään ympäri kuin karuselli niin Kuussa olisi käyty jos merkit olisivat olleet oikeat.

    kertoja näytetty kuinka lippu pystytetään kuussa. Siinä on pyöritystä ja kieputtamista ja heilutusta.

    Äänestä

  • on jo kymmeniä kirjoitti:

    kertoja näytetty kuinka lippu pystytetään kuussa. Siinä on pyöritystä ja kieputtamista ja heilutusta.

    Kyllä olen nähnyt! ja väitän että Lipuin liikeissä ei näe se paremmin väliaineen kuin tyhjiön vaikutusta, ylärivan vaikutus kyllä näkyy erittäin selvästi! sanoisin jopa että se dominoi valtavasti lipun olemusta.
    Asiasta on ne kuuluisat kiistat että liehuko lippu tuulesta vai ei ja kuten sanoin, se yläripa vie lippua, emme voi sanoa tää tuuleeko vai ei.

    etsin dominoivaa miestä heiluttamaan jäälippuni yläripaa,sulhas kandidaatti ei saa pelätä 'hulluja vanhojapiikoja' vaan pitää olla tarmokas kuupölyn pöllyttäjä, löydätkö norsunkokoiset vierintäjälkeni?

    Äänestä

  • retard11 kirjoitti:

    Kyllä olen nähnyt! ja väitän että Lipuin liikeissä ei näe se paremmin väliaineen kuin tyhjiön vaikutusta, ylärivan vaikutus kyllä näkyy erittäin selvästi! sanoisin jopa että se dominoi valtavasti lipun olemusta.
    Asiasta on ne kuuluisat kiistat että liehuko lippu tuulesta vai ei ja kuten sanoin, se yläripa vie lippua, emme voi sanoa tää tuuleeko vai ei.

    sanoa, koska yhdessäkään videossa lippu ei liehu, vaan pelkästään liikahtelee ja heiluu. Lipussa ei ole merkkiäkään väliaineen liikkeiden aikaansaamasta aaltomaisesta hulmuamisesta, joten lippu on tyhjiössä väkisinkin.

    Äänestä

Ihmeellisesti se kyllä näyttää roikkuvan tossa kuvassa.

Äänestä

Uskomaton hetki videon 6.34-6.48 kohdassa neuvostoliiton kuuluotain lentää NASA:n kuumodulin ylitte ja se saadaan kuvattua.

Äänestä

Sivistetäänpäs hörhöjä nyt tämänkin hörhöilyn suhteen.

Tässä ensin hieman parempi versio ketjun aloituksen valokuvasta:

http://www.hq.nasa.gov/alsj/a12/AS12-48-7160.jpg

Sitten yksinkertainen selitys:

http://www.hq.nasa.gov/alsj/a12/AS12-47-6897.jpg

"116:20:22 Al took this picture of Pete early in the first EVA, shortly after they deployed the U.S. flag. Note the length of Pete's shadow. The shadow of the LM enters the picture from the middle of the left edge. Pete is grasping the flag because the locking hinge that was supposed to hold the crossbar and flag out from the staff would not latch."

http://www.hq.nasa.gov/alsj/a12/images12.html

Eli tällä kertaa lipun yläreunaa tukemaan tarkoitettu tanko ei suostunut lukkiutumaan kunnolla vaaka-asentoon, siksi lippu jäi hieman roikkumaan tuolla tavalla:

http://www.hq.nasa.gov/alsj/a12/AS12-46-6752.jpg

Ei siis mitään ihmeellistä eikä salaliittoa.

Äänestä

  • H kirjoitti:

    Astronauttien keskustelua aiheesta eli lipun pystytyksestä ja sen yhteydessä esiintyneestä pienestä ongelmasta voi lukea tuolta:

    http://www.hq.nasa.gov/alsj/a12/a12.tvtrbls.html#1162022

    Sieltä löytyy videoklippejäkin.

    Onko tämä se kuuluisa roikkuu kuin lehmän häntä lippu?

    Äänestä

  • postipauli kirjoitti:

    Onko tämä se kuuluisa roikkuu kuin lehmän häntä lippu?

    http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/alsj-usflag.html

    "The only design change made as the result of performance on the lunar surface was in the catching mechanism of the horizontal crossbar's hinge. The Apollo 12 crew could not get the catch to latch properly and, as a result, the flag drooped slightly. Later models of the flag assembly had a double-action latch that would work even if the horizontal bar was not raised above a 90 degree angle."

    Äänestä

Hartsilla NASA:n lavestemiehet kovetti lippukankaan kovaksi. Tässä oli käynyt sillä tavalla että hartsi pääsi loppumaan joten jättivät tolleen roikkumaan mukamas tanko meni poikki.

Äänestä
  • Valitettavasti lippu ei ole jäästä raskas, vaan kuiva. Kuussa on kylmä, mutta erilaisella tavalla kuin maan pinnalla. Lämpö ei johdu, sillä ei ole mitään lämpöä johdattavaa ainetta.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Valitettavasti lippu ei ole jäästä raskas, vaan kuiva. Kuussa on kylmä, mutta erilaisella tavalla kuin maan pinnalla. Lämpö ei johdu, sillä ei ole mitään lämpöä johdattavaa ainetta.

    Okeastaa kuussa ei ole kylmä, sieltä vaan puuttuu lämmin tuosta mainitsemastasi syystä.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Valitettavasti lippu ei ole jäästä raskas, vaan kuiva. Kuussa on kylmä, mutta erilaisella tavalla kuin maan pinnalla. Lämpö ei johdu, sillä ei ole mitään lämpöä johdattavaa ainetta.

    Meinaatko että Auringon hiukkastäteily ja lämpösäteily ei osuessaan lammitä lippua yhtään?

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Valitettavasti lippu ei ole jäästä raskas, vaan kuiva. Kuussa on kylmä, mutta erilaisella tavalla kuin maan pinnalla. Lämpö ei johdu, sillä ei ole mitään lämpöä johdattavaa ainetta.

    Kuussa ei ole ilmakehää. Tämän vuoksi lämpötila Kuussa vaihtelee hyvin voimakkaasti: keskilämpötila kuussa on 107 °C, korkeimmillaan lämpötila nousee 123 asteeseen ja laskee alimmillaan -233 asteeseen. Kuulla ei ole myöskään magneettikenttää. Tämän vuoksi se altistuu jatkuvasti aurinkotuulen vaikutuksille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei lepata kirjoitti:

http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/apollo12/hires/as12-48-7160.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu