Lueskeltuani vaihteeksi Loimaan sivuja, täältä paistaa suuri ennakkoluuloisuus kaikkea uutta kohtaan. Se onkin pienelle paikkakunnalle tyypillistä. Olisi hyvä käydä tutustumassa muihinkin paikkakuntiin ja vaikka Euroopan maihin (esim. terveyspalvelut hoituvat melko mukavasti). Siten olisi taas kiva tulla kotiin ja huomata, kuinka mukavasti ovat asiat. parantamisen varaa aina, mutta myös tulevaisuuteen pitää satsata ja suunnitella uusia asioita (vrt. Niittukulman tuleva liikekeskusalue). Ei pidä aina ampua alas uusia ideoita. Matkailu varsinkin avartaa. Sisäänpäin katsomalla eivät ongelmat tavallisesti ratkea, vaan hakemalla uusia tuulia!
ennakkoluuloisuus ja avarakatseisuus
asioita seuraava
6401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitten kun heität yhtä kepeästi tiedon mistä saatanasta rahat saadaan niittukulmiin, ostoshelvetteihin ja vapaa-ajan paratiiseihin, niin hyvä! Vaivaistaloissa kusivaipat haisee, kun ne laitettiin mummon jalkojenväliin jo lauantaina. Talouspäällikkö on sanonut, että kolme korkeintaan viikossa. Kakaroille tehdään lämmin ruoka alle euro ja sinä vähällä miettimisellä siunattu vain leikit tulevaisuudella.
Enpä usko noihin vaippajuttuihin, ainakin meidän eräälle sukulaisvanhukselle laitettiin hoito asianmukaisesti, vaikka ei vanhus itse juuri mitään enää osannut vaatia. Ei ollut valittamista hoidossa, vaikka tauteja oli monta lajia.
Kilpailevat marketit ovat hyvä asia, silloin voi tarjoukset keräilemällä säästää ruokamenoissa hurjasti. Kun Loimaalle tulee tarpeeksi kauppoja, ei tarvitse mennä kauemmaksi. Ruoka-annokset niin kotona kuin koulussakin on hyvä joskus laskea ja hinnoitella. Ynnä- ja vähennyuslaskutaito riittävät. Jos osaa käyttää tietokonetta, niin siinähän on laskin. Aina on itse tehty ruoka ollut halvempaa ja parempaa. Nykyään puolivalmisteista saa nopeasti ruokaa töiden jälkeen, varsinkin kun tekee useita annoksia kerralla. Vaatii vähän suunnittelua tietenkin. Kävely ja lenkkeily, pyöräily ja hiihto ovat tunnetusti suomalaisten tärkeimpiä harrastuksia, eivätkä maksa paljoa. Tärkein sijoitus on hyvät lenkkarit, jotka sitten kestävät kauemmin.
Joten turha narista tyhjästä. Ennen vanhaan mummot sanoivat, eivät suuret tulot aina auta, vaan pienet menot. On niitä kartanoitakin juotu puhumattakaan pienemmistä paikoista, kun ei osta kaljaa, siinä tulee suurin säästö.
Joten katsotaan vaan sinnikkäästi tulevaisuuteen, joka vanhoja muistelee, pistetään tikulla ...
eteen satsaa, ei se ainakaan kovin hyväksi voi muodostua
Ainahan voit soittaa ensin sosiaalijohtajalle ja sysyä vaipan määrät. Se varmaan on samanmielisenä kanssasi sanoo, että vuori odottaa munnun sägyn vierssä valmiina. Sitten soitat ja käyt vaivaistaloissa ja kysyt hoitajilta. Siellä onkin saman johtajan pysyväismääräys "hoitotarvikkeiden ja -aineiden säästelijäs käyttö hoitotyössä"- määräys. Mieti sitä ja yritä tulla aikuiseksi!
Kyllä siellä johdossa on avarakatseisuutta riittämiin varsinkinn kepussa, Väyrynen katsoo samaan aikaan itään ja länteen, Pekkarinen koettaa peit34llä kaljuaan ja lyhyyttään järjenkin asioissa ja paras Vanhanen yrittää vokotellä kevytkenkäisiä naisia netissa, Ja kaikki löysivät konkurssifirman, joka lakeli vähiä rahojaan vaikuttajille
Loimaan ympäristölautakunta on tullutn uskoon! Yskovat yksimielisesti, että kusi ja paska on hyvää juoda. Alkoivat nyt nuoleskelemaan Valtosta melkei yksimielisesti!
Ainoastaan yksi nainen ei viitsinyt nyúoleskella Valtosta!
Itsenäisempiä, eivät seuraa johtajia niin uskollisesti kuin miehet, heitä enempi päättäjiin