Eikö esim. Venäjän ydinisku Israeliin poistaisi kaikki lännen ja islamilaisen öljy-maailman välisen ongelman. Koska Israel lienee ongelman ydiin (= Britit -48 ?) niin postamalla ongelma rauha palaa. Näin siis loogisesti ajatellen olematta sen kummemmin moralisti, vasemmistolainen tai oikeistolainen. Siis moraalisesti ajatellen oliko Saddamin tappaminen sen suurempi vääryys kuin Israelin poistaminen maailman kartalta, molemmat olisivat rationaalista toimintaa etujen ristiriitojen ratkaisemiseksi. No moraalikin on tietysti vähän epämääräinen valtakäsite.
Eihän juutalainen ole sen arvokkaampi kuin islmin uskoinen tai kristitty. Näin siis kun ajatellaan ihmistä biologisena olentona ja valtioita keinotekoisina reviireinä joiden olemassaolon oikeutus on abstrakti käsite.
Eihän juutalainen ole sen arvokkaampi kuin islmin uskoinen tai kristitty. Näin siis kun ajatellaan ihmistä biologisena olentona ja valtioita keinotekoisina reviireinä joiden olemassaolon oikeutus on abstrakti käsite.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se olisi sama kuin helvetti, jäädä junttien ja naisten alistajien maailmaan.
Lisäksi lopputulos oli se, että islam hävittäis lännen ja lopulta siiat ja sunnit toisensa.
kaltaisesi torvelon korvien välissä.
z.
... Israel on se pienempi paha ja kustannustehokkaasti ydinase on paras. Länsi ei jaksa kauaa katsella tämän vuosikymmeniä jatkuneen nahistelun aiheuttamaa haittaa energian , resurssien ja yleisen turvallisuuden kannalta.
Venäjä tai venäjän nuke on todennäköisin, lisäksi Venäjällä on ns. kana kynittävänä Isreaelin Georgian touhujen takia. Venäjä poistaa potentiaalisen häiriön ennaltaehkäisevällä iskulla. USA toimii saman logiikan mukaan maailmassa.
paskaa!
Israel on ja pysyy!
hyvä ratkaisu? Et todellakaan nyt tiedä lainkaan,mistä puhut,mutta se ei ilmeisesti ole tarkoituksesikaan.