Kirkon nimi?

Ihmettelen tässä vaan, että mitä tuo mormonien kirkon virallinen nimi mahtaa tarkoittaa?
16543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
  • voinet täsmentää mitä tarkoitat?

    Ihan siis omin sanoin...

    Äänestä

Aikojen keskipäivällä, kun Kristus perusti kirkkonsa kutsuessaan apostolit ja mm. seitsenkymmenet organisaatioonsa, tuon kirkon jäseniä sanottiin pyhiksi. Pyhä ei tarkoittanut suinkaan erityisen hurskasta, vaan kirkon jäseneksi muista ihmisistä erotettua eli Herran palvelukseen pyhitetyä.

Kun kirkko sitten palautettiin, Herra ilmoitti, että kirkko tulee nimetä hänen mukaansa. Sittemmin annettiin aivan täsmällinen ilmoitus kirkon nimeksi, joka suomennettuna on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.

Noilla mormonismi.net sivuilla yritetään tässäkin kohtaa saada aikaan epäluottamusta. Nimestä on nähtävästi keskusteltu ja tehty eri ehdotuksia, mutta Herran antama ilmoitus on ratkaissut nimikysymyksenkin.

Sana "pyhä" kirkon nimessä tarkoittaa siis vain jäsentä kuten alkukirkossakin. Tätä pyhä -sanaa kai eniten ihmetellään.

Äänestä
  • Nämäkin käyttivät Jeesuksen nimeä.

    Matt.7:22-23
    Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?
    Silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.

    Äänestä

  • Matteus kirjoitti:

    Nämäkin käyttivät Jeesuksen nimeä.

    Matt.7:22-23
    Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?
    Silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.

    Sanopa ketkä kaikki noista tuhansien eri kirkkojen papeista käyttävät Herran nimeä niin, kuin hän on tarkoittanut? Ketkä hän tuntee?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Ensin kylvettiin oikeaa viljaa (=Raamattu) sen jälkeen tuli vihamies joka kylvi samannäköistä lustetta peltoon, ja molempien annetaan kasvaa elonleikkuuseen asti, kunnes tapahtuu, että ensin kootaan pois luste ja sitten nisu viedään aittoihin.

    Suhtaudun varauksellisesti vasta 1800-luvulla syntyneisiin uskonnollisiin liikkeisiin, vaikka itse enkelit ilmestyisivät taivaasti niitä julistamaan, kuten Paavali sanoi.

    Äänestä

  • paljon kirjoitti:

    Ennakkoluuloisuus ei ole hyväksi. "Tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää."

    Minun harkintani johti palautetun evankeliumin vastaanottamiseen. Huomasin, että kaikki keskenään ristiriitaiset uskonnot eivät voi olla oikeita. On perin juurin väärä oppi, että kukin tulisi uskollaan autuaaksi. On vain "yksi herra, yksi usko, yksi kaste", ei monia eri tapoja uskoa eikä monia eri tapoja kastaa.

    Kristus perusti kirkon kutsuessaan 12 apostolia ja muita organisaatioonsa. Tuosta järjestyksestä kirkko luopui ja hyväksyi keisarin nimittämiä piispoja. Kirkko luopui, vaikka monet jäsenet olivatkin vilpittömiä uskossaan. Tarvittiin palautus. www.mormonit.fi kertoo lisää.

    Äänestä

  • seitsenkymmenillä? Raamatusta en tuollaisella termillä ole löytänyt mitään.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Ennakkoluuloisuus ei ole hyväksi. "Tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää."

    Minun harkintani johti palautetun evankeliumin vastaanottamiseen. Huomasin, että kaikki keskenään ristiriitaiset uskonnot eivät voi olla oikeita. On perin juurin väärä oppi, että kukin tulisi uskollaan autuaaksi. On vain "yksi herra, yksi usko, yksi kaste", ei monia eri tapoja uskoa eikä monia eri tapoja kastaa.

    Kristus perusti kirkon kutsuessaan 12 apostolia ja muita organisaatioonsa. Tuosta järjestyksestä kirkko luopui ja hyväksyi keisarin nimittämiä piispoja. Kirkko luopui, vaikka monet jäsenet olivatkin vilpittömiä uskossaan. Tarvittiin palautus. www.mormonit.fi kertoo lisää.

    "Tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää."

    Siinähän se. Moniavioisuus, alaikäiset vaimot, verikostoon asti yllyttävä rotusorto...

    Siispä ei mitään hyvää.

    Äänestä

  • ja pitäkää kirjoitti:

    "Tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää."

    Siinähän se. Moniavioisuus, alaikäiset vaimot, verikostoon asti yllyttävä rotusorto...

    Siispä ei mitään hyvää.

    "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa."

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    seitsenkymmenillä? Raamatusta en tuollaisella termillä ole löytänyt mitään.

    "Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikaan, jonne hän itse aikoi mennä." - Vanhempi käännös.

    Uudempi käännös on muuttanut luvun 72:ksi. Miksihän? Myös King James versio mainitsee luvuksi 70.

    Kirkossamme on 70:n koorumeja. Niiden jäsenillä on erityistehtäviä lähetystyössä. He ovat suurten alueiden johtajia.

    nuo 70 "edelläkävijää" eivät olleet minkäänlaisia johjajia, vain "pelkkiä" evankelistoja, jotka aivan kuin pioneerien tapaan levittivät sanomaa Jeesuksesta.
    he asustelivat ihmisten kodeissa, pitivät "tupakokouksia" (jakeet 5-8) ja ilosanoma Jeesuksesta alkoi levitä yhä laajemmalle.

    ja huom! mitään katkosta ei ole tullut tämän sanoman suhteen, vaan se on itänyt ja tehnyt satoa kaikki nämä 2000 vuotta. kristillisiin kirkkoihin liittyy esim. afrikassa päivittäin yli 20 000 uutta jäsentä. kiinassakin on varovaisemmankin arvion mukaan jo ainakin 40 miljoonaa kristittyä, siis kiinassa, huom!

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    silloin kun seitsenkymmenet kutsuttiin. Ei ollut tarvetta sellaisiin johtotehtäviin kuin nyt Kristuksen palautetussa kirkossa. Seitsenkymmenet kutsuttiin erityisesti lähetystyön avuksi. Kun kirkossa on nyt n. 12 miljoonaa jäsentä, niin tehtävien luonne on toinen, lähetystyö kuitenkin. On huomattava, että seitsenkymmenet kutsuttiin apostolien jälkeen. Nytkin nuo 70;n koorumit ovat organisaatiossa lähinnä apostoleita.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    "Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikaan, jonne hän itse aikoi mennä." - Vanhempi käännös.

    Uudempi käännös on muuttanut luvun 72:ksi. Miksihän? Myös King James versio mainitsee luvuksi 70.

    Kirkossamme on 70:n koorumeja. Niiden jäsenillä on erityistehtäviä lähetystyössä. He ovat suurten alueiden johtajia.

    Todellakin vielä 33/38 käännöksessä tuo luku on 70 ja viimeisessä käännöksessä 72. Ilmeiseti alkuperäinen kreikankielinen teksti on näiltäosin epäselvä ja nyttemmin tuo 72 on katsottu oikeaksi.
    Löysin tuohon King Jamesin käännöksen osalta alkuperaisilmaisunkin.

    hebdomekonta heb-dom-ay'-kon-tah

    from and a modified form of ; ; n indecl

    AV-seventy 2, three score and ten 1, three score and fifteen 1; 5

    1) seventy
    1a) the seventy disciples whom Jesus sent out in addition to the twelve apostles

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa."

    Mutta mormonit eivät olekaan niitä autuaita, koska ovat monelta osin hylänneet Kristuksen rakkauden opetukset.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa."

    "It is true that the blood of the Son of God was shed for sins through the fall and those committed by men, yet men can commit sins which it can never remit.... There are sins that can be atoned for by an offering upon an altar, as in ancient days; and there are sins that the blood of a lamb, or a calf, or of turtle dove, cannot remit, but they must be atoned for by the blood of the man." (Sermon by Brigham Young, Journal of Discourses, Vol. 4, pages 53-54); also published in the Mormon Church's Deseret News, 1856, page 235)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pilkkimies kirjoitti:

Ihmettelen tässä vaan, että mitä tuo mormonien kirkon virallinen nimi mahtaa tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu