Semmonen juttu tuli mieleen, että miten palstalaisten (uskovat tai nimikristityt) sukulaiset suhtautuvat teidän elämänkatsomukseenne? Saatteko olla rauhassa sitä mitä olette?
Itselläni ei mitään kovin yltiöuskovia lähisukulaisia (onneksi) ole, mutta usein ärsyttää vastata samoihin kysymyksiin joidenkuiden kaukaisempien (ja vanhemman polven) sukulaisten kohdalla, kuten "no minkä takia sä et voi tohon kirkkoonkaan kuulua" tms.
Omasta mielestäni se nyt vaan on tyhmää ja tekopyhää maksaa rahaa sellaiselle laitokselle, jonka hengellisen opetuksen kanssa ei ole samoilla linjoilla.
Sama virsi jatkuu aina kaikenmaailman ristiäisissä, häissä ja kaiketi oman lapsen kastamisenkin kanssa (kun sen aika tulee).. Huokaus.
Eihän tämä nyt mikään iso asia ole, mutta ärsyttää ne muutamat "hurskaat", jotka paheksuvat allekirjoittaneen "pakanuutta", ikäänkuin olisin joku "musta lammas" vain sen vuoksi, etten jaa sitä samaa tekopyhyyttä mitä muut kirkkoon kuuluvat nimikristityt, jotka kastavat lapsensa ja maksavat kirkollisveron vain ja ainoastaan sen vuoksi, ettei tuollaista kitinää tarvitsisi kuunnella.
Ymmärtäisin jos tekisin omasta elämänkatsomuksestani aina jonkinlaisen numeron, mutta kun en tee - päinvastoin, olen koittanut pitää mahdollisimman matalaa profiilia asian tiimoilta.
Mitenkäs teillä? Varmaan pahempiakin esimerkkejä löytyy?
Itse olen sellainen luonne, etten jaksaisi asiasta sukulaisten kanssa väittelemäänkään alkaa, koska aihe tuntuu olevan arka varsinkin niille oikeasti uskossa oleville.
Itselläni ei mitään kovin yltiöuskovia lähisukulaisia (onneksi) ole, mutta usein ärsyttää vastata samoihin kysymyksiin joidenkuiden kaukaisempien (ja vanhemman polven) sukulaisten kohdalla, kuten "no minkä takia sä et voi tohon kirkkoonkaan kuulua" tms.
Omasta mielestäni se nyt vaan on tyhmää ja tekopyhää maksaa rahaa sellaiselle laitokselle, jonka hengellisen opetuksen kanssa ei ole samoilla linjoilla.
Sama virsi jatkuu aina kaikenmaailman ristiäisissä, häissä ja kaiketi oman lapsen kastamisenkin kanssa (kun sen aika tulee).. Huokaus.
Eihän tämä nyt mikään iso asia ole, mutta ärsyttää ne muutamat "hurskaat", jotka paheksuvat allekirjoittaneen "pakanuutta", ikäänkuin olisin joku "musta lammas" vain sen vuoksi, etten jaa sitä samaa tekopyhyyttä mitä muut kirkkoon kuuluvat nimikristityt, jotka kastavat lapsensa ja maksavat kirkollisveron vain ja ainoastaan sen vuoksi, ettei tuollaista kitinää tarvitsisi kuunnella.
Ymmärtäisin jos tekisin omasta elämänkatsomuksestani aina jonkinlaisen numeron, mutta kun en tee - päinvastoin, olen koittanut pitää mahdollisimman matalaa profiilia asian tiimoilta.
Mitenkäs teillä? Varmaan pahempiakin esimerkkejä löytyy?
Itse olen sellainen luonne, etten jaksaisi asiasta sukulaisten kanssa väittelemäänkään alkaa, koska aihe tuntuu olevan arka varsinkin niille oikeasti uskossa oleville.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirkkoon kuuluvat sukulaiset antavat minun olla rauhassa. Anoppi on kyllä joskus yrittänyt haastaa, mutta lopetti kun aloin kysellä perusteita omaan uskoonsa.
kummempaa ole ollut. Jonkun verran hämmästelyä ja muutamia teräviä sanomisia, mutta mitä minä niistä välitän.
Kaikki eivät ole oikein ymmärtänet, että sellaisiakin ihmisiä on ihan oikeasti olemassa, jotka eivät usko jumalaan. Jotkut ovat kokeneet sen suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.
niin sukulaisilta, kuin tuttavilta. Siis niitä negatiivisia. En oikein ymmärtänyt syytä. En minäkään ole kenenkään harrastuksia ja seurojen jäsenyyksiä koskaan arvostellut.
Itse en esimerkiksi tajua lintubongareita ollenkaan. Muutamia on suvussa. Mutta siinäpä pärryyttelevät autollaan satoja kilometrejä jotain niin harvinaista lintua katsomaan ettei ole Suomessa ennen nähty. Kumia palaa ja bensaa myös, mutta ei se minulta ole pois.
Ärsyttää kun edelleenkin taikauskoisuuden pitäisi olla normi ja uskonnotonta katsotaan kieroon ja kysellään moraalia!
Aika vähän olen asiasta joutunut puhumaan, osallistun pakollisiin seremonioihin hiljaa hammasta purren ja annan muitten tehdä niinkuin haluavat.
Mutta jos asiasta tulee puhe, käy yllättävän usein ilmi ettei keskustelukumppanikaan usko jumaliin. Itse asiassa juuri vähän aikaa sitten istuin ristiäisissä ja mietiskelin että kuinkahan moni on täällä vastoin tahtoaan vain sen takia että ajattelee muiden haluavan tätä? Entä jos kaikki ajattelevatkin niin...?
Sen vuoksi olisi tärkeää että asiaa pidettäisiin esillä, niin että ihmiset tietäisivät että on ihan mahdollista elää ilman näitä vaivaannuttavia seremonioita ja kirkkoinstituution pönkittämistä. Bussikampanja oli hyvä alku. Ja ehkä me voisimme ottaa asian esiin vähän useamminkin omissa piireissämme - tietenkin diskreetisti, ohimennen ja saarnaamatta.
Olen huomannut saman, että sitä on voinut jo jonkun aikaa tuntea jonkun ihmisen, mutta ei ole tiennyt toisen uskonnottomuudesta. Asia tulee esille joskus ihan vahingossa.
Ei ihmiset juurikaan kai keskustele työpaikoilla tai muutenkaan tuttavapiirissä uskonnoista.
Nyt vaan tuntuu olevan vielä niin, että ne ovat hiljaa, jotka eivät jumalaan usko ja nämä ns uskovaiset katsovat oikeudekseen määrätä marssin tahdin.
Eipä tuo mitään paineita ole luonut. Pikemminkin hyviä keskusteluita ja mielenkiintoisia tilanteita. Viimeksi, kun lapseni tuli Prometheus-leiriltä, tädit ja isovanhemmat olivat hieman ihmeissään, että "millainen protokolla" ja "millaisia lahjoja voi antaa". Ei juuri sen kummempaa.
Siinä tein virheen, kun eräälle sukulaiselle tulin sanoneeksi, että olen eronnut kirkosta. Alkoi hirveä tenttaaminen, kun hän oli kertonut sen muille. Ihan suoranaista vittuilua alkoi tulla monelta suunnalta.
Minua ei kutsuttu edes sukulaistytön häihin, vaikka muut sisarukset ja vanhemmat kutsuttiin. Kommentin sain kuulla jälkeenpäin. Morsiamen äiti oli sanonut, "ettei kai tuota olisi voinut sinne kirkkoon päästää, kun ei siihen kuulukaan".
Tosin en usko, että kirkkoon kuulumattomuuttani ja uskonnottomuuttani kovin moni tietää vanhempien ja sisarusten (jotka ovat molemmat myös eronneet kirkosta) lisäksi. Ei se ole oikein aihe, joka tulee esille normaalikeskusteluissa. Työpaikalla muutama tietää ateismistani, koska olen siellä ollut Vaparien kampanjapaita päälläni. Ei se tuntunut juuri minkäänlaista paheksuntaa herättävän, pomo totesi että on eri mieltä asiasta.
Vanha isäni, joka muuten ei ole kirkon jäsenenä mitenkään uskonnollinen, vaan lähinnä agnostikko, totesi tänä kesänä minulle ja pikkuveljelleni että on kuulemma "uskonnottomampi kuin te", koska on niin ei-fanaattinen, että kuuluu kirkkoon vaikkei uskokaan sen dogmeihin päinvastoin kuin me fanaattiset ateistit, jotka eroamme kirkosta protestoidaksemme. No hän on jo vanha setä, joten pieni määrä seniiliä aivopiereskelyä sallittakoon.