S40 Ruotsalainen laatuvaunu-svensk kvalitetsvagn?

Satuin löytämään netistä Hesarin sivulta Volvo S40:n vikalistan ja alkoi naurattaa, melkein kaikki tunnistin! Oma autoni on vm.-96 1,8 koneella ja ostin sen 12 000 ajettuna. Alussa vilkku ei toiminut pakkasella, peilejä ei voi säätää sisältä ja lämmitys ei toimi kuskin puolella, alatukivarret (?) piti vaihtaa 40 000 kohdalla ja kuulemma katsastusmiehen mukaan niitä on jo vaihdettu 28 000 ajettuihinkin Volvoihin. Ja auto on melko uraherkkä, tosin nyt ostin kapeammat renkaat alkuperäisten tilalle. Nyt on kuskin penkin päällyskin hajonnut ja autolla on ajettu vain 70 000! Ratista kuuluu myös lonksahteleva ääni sitä käännettäessä. Suosittelen kaikille, että eivät osta uutta mallia heti vaan odottavat että lastentaudit on saatu pois. Muuten kyllä pidän Volvo S40:stä.
91771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itselläni on tuplasti nuorempi, kaksi kertaa enemmän ajettu vastaava auto. Polttimoita vaihtamalla on selvitty tähän asti. Taidat olla oikeassa lastentautien suhteen. Nykyään kaikkien tuotteiden testauksessa sovelletaan Nokian näyttämää esimerkkiä, annetaan käyttäjän vastuulle.

Äänestä

Minulla S40 2.0 -98 ja mittarissa on 120 tkm. Tähän asti olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Normaaleilla huolloilla on selvitty. Olisikohan kuskillakin vähän osuutta asiaan?

Äänestä
  • No ei kuskissa mitään vikaa ole. Painan 65kg joten penkillä ei ole istunut mikään jättiläinen. Autoa huollatutin uskollisesti Volvon huollossa mutta nykyään olen päättänyt vain vaihdattaa öljyt ja teettää muut pakolliset huollot. Polttimojuttuja mulla ei ole muuten ollut, kerran vaihdoin itse takarekkaripolttimot (vaikka ohje käski ottamaan yhteyttä Volvo-huoltoon) oli muuten aika hankala saada käsiä mahtumaan sinne. Kerran olen ajovalot vaihtanut polttimoiden vanhenemisen vuoksi ja parkkivaloista toinen on vain palanut.

    Äänestä

vm -98 ajettu 150000 km...ei ongelmia...:=))

Äänestä

Oletteko muuten huomanneet, että 40-sarjan Vollen vikalista on niitä lyhyimpiä, ettei olis niistä kaikista lyhin!? No noi listat nyt on vähän mitä sattuu, osittain suorastaan naurettavia. Kuten: "rekisterikilven valot eivät toimi" ;) Mulla on tähän asti auttanut tuohon vaivaan polttimoiden vaihto.

Äänestä
  • Saman asian olen huomannut. Muistaakseni jossain oli vielä lisäksi mainittu parkkivaloviat ja uraherkkyys! On loppunut vikalistan tekijältä mielikuvitus, kun on tarvinut alkaa luettelemaan jo auton ominaisuuksiakin. Oikeita vikoja vaan ei tunnu löytyvän ja sitä tukevat myös käytännön kokemukset.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    Saman asian olen huomannut. Muistaakseni jossain oli vielä lisäksi mainittu parkkivaloviat ja uraherkkyys! On loppunut vikalistan tekijältä mielikuvitus, kun on tarvinut alkaa luettelemaan jo auton ominaisuuksiakin. Oikeita vikoja vaan ei tunnu löytyvän ja sitä tukevat myös käytännön kokemukset.

    Iltalehdessä syksyllä olleen tutkimuksen mukaan tiepalvelun tekemänä(Saksasta ja Ruotsista). V40/s40 samoin kuin V70/S70 voittivat oman sarjansa. Tosin volvon kannalta huono asia. Suhde Saksalaisiin oli n. kaksi kertaa enemmän vikoja kuin mersut,audit ja bemut. Toyota pärjäsi hyvin tässä pikkuautoluokassa missä huonoin oli S40.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Onhan näitä "tutkimuksia". Reliabilityindexin mukaan S40 hakkaa joka ikisen Toyotan. Taisi muuten olla luotettavin auto Mazda 626:sen ohella. Tosin näille en paljon arvoa anna, vaan luotan omaan kokemukseen. Melkoisen pitkä taival on ko. autolla jo takana ja Opelin jälkeen on suorastaan ihmeellistä ajaa autolla, josta ei ole ollut huolen häivääkään. Plussaa on tietysti vielä hyvä ajettavuus(vaikka onkin pikkuauto) ja jumalattoman tyylikäs ulkomuoto!

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    No jaa, itse ajelin aiemmin S70 GLT:llä nelisen vuotta ja huoltojen ajaksi sain joskus tilalle hollantilaistehtaan 40-sarjalaisen. Minusta se oli täysin erilainen ajettava kuin isommat Volvot, kiikkerä ja huonosti mutkiin istuva. Vaihdettaessa isommalle hytkyi koko auto vaihdelaatikon sisällä tapahtuvien liikkeiden mukaisesti. Itseasiassa useat ruotsalaiset tuttavani eivät pidä aiempaa 40-sarjalaista Volvoina ollenkaan ja olisin taipuvainen samaan mielipiteeseen. Uudesta belgialaisesta 40/50-mallistosta sen sijaan voisi olla jo ainesta Volvoksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jukka kirjoitti:

Satuin löytämään netistä Hesarin sivulta Volvo S40:n vikalistan ja alkoi naurattaa, melkein kaikki tunnistin! Oma autoni on vm.-96 1,8 koneella ja ostin sen 12 000 ajettuna. Alussa vilkku ei toiminut pakkasella, peilejä ei voi säätää sisältä ja lämmitys ei toimi kuskin puolella, alatukivarret (?) piti vaihtaa 40 000 kohdalla ja kuulemma katsastusmiehen mukaan niitä on jo vaihdettu 28 000 ajettuihinkin Volvoihin. Ja auto on melko uraherkkä, tosin nyt ostin kapeammat renkaat alkuperäisten tilalle. Nyt on kuskin penkin päällyskin hajonnut ja autolla on ajettu vain 70 000! Ratista kuuluu myös lonksahteleva ääni sitä käännettäessä. Suosittelen kaikille, että eivät osta uutta mallia heti vaan odottavat että lastentaudit on saatu pois. Muuten kyllä pidän Volvo S40:stä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu