siwa

Vaarallinen paikka toi Siwa, kun ei tiedä koskaan pääseekö turvallisesti ovesta ulos vaiko jääkö auton alle. Autot menee siitä lujaa ohitse ja parkkipaikkakin tukkoinen. Kauppa ihan OK.
2538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että huolestuttava.

Siwan kohdalla kauhajokinen villin lännen liikennekulttuuri näkyy karmeimmillaan. Asiallisesti siinä Siwan kohdalla Topeekalla on rinnakaisväylä, jossa ajetaan kuin kadulla, molempiin suuntiin ja kovaa. Kaupasta tuleva jalankulkija on vaarassa, koska edes suojatietä ei ole. Saman tyyppinen "kiihdytyskaista" oli aiemmin K-Supermarketin ovella. Onneksi kauppias laitatti koko reitille hidasteita ja liikennevirta selvästi hidastui ja osin siirtyi pois reitiltä.

Siwan edessä voi helposti havaita myös toisen kauhajokisen erikoisuuden. Sen huomaa varsinkin ilta-aikaan, kun Siwa on lähes ainoa avoinna oleva talon liikkeistä. Topeekan varren hyvät parkkipaikat voivat olla kaikki tyhjiä, mutta pihan puolen kaikki viistoparkkiipaikat ovat täynnä. Ja vaaranpaikkoja syntyy. Turvallisuus paranisi, jos kauhajokiset jaksaisivat kävellä Siwaan runsaan kymmenen metriä. Mutta se on monelle liikaa.

Sama ihmistyyppi ajaa autonsa Osuuspankin pankkiautomaatille mennessään automaatin viereen jalkakäytävälle, koska matka parkkipaikalta rahan ääreen on yli kahdeksan metriä!

Äänestä
  • tää oli aika hyvä :D joskus on niin kiire ettei kerkee käveleens itä 8 metriä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotain täytyis tehä kirjoitti:

Vaarallinen paikka toi Siwa, kun ei tiedä koskaan pääseekö turvallisesti ovesta ulos vaiko jääkö auton alle. Autot menee siitä lujaa ohitse ja parkkipaikkakin tukkoinen. Kauppa ihan OK.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu