Onanin keissi ja Juudan vapaa seksuaalisuus

Jes-mies

Ilmeisesti Onanin "ehkäisyä" on pidetty jonkinlaisena lähtökohtana meikäläisten ehkäisysynnille.

Minusta on aika mielenkiintoista ajatella, että nimenomaan ehkäisy olisi 1. Moos. 38 mukaan syntiä. Ymmärrän, että Onanin olisi pitänyt herättää veljensä suku, mutta hän ei niin tehnyt ja käsittääkseni tästä Herra suuttui.

9 Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälke- läisiä veljelleen.
10 Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla.


Jos jatkamme lukua eteenpäin, niin makaaminen oman miniän kanssa ei ollut Herran silmissä paha teko.

15 Juuda näki Tamarin ja luuli häntä portoksi, koska Tamar oli peittänyt kasvonsa.
16 Hän poikkesi Tamarin luo tien sivuun ja sanoi: "Minä haluan maata kanssasi." Hän ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tamar kysyi: "Mitä annat minulle siitä, että saat maata kanssani?"


Vielä eteenpäin jatkettaessa voimme ymmärtää, että porttojen kanssa makaaminen ei ollut syntiä eikä Herran silmissä paha asia.

21 Hira kyseli paikkakunnan miehiltä: "Missä on se pyhäkköportto, joka istui Enaimin tienristeyksessä?" He vastasivat: "Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa." [5. Moos. 23:18]
22 Niin hän palasi Juudan luo ja sanoi: "Minä en löytänyt sitä naista, ja paikkakunnan miehetkin sanoivat, ettei siellä ole ollut mitään pyhäkköporttoa."


Herää siis kysymys, että miksi nimenomaan ehkäisy on tuosta saatu synniksi, vaikka kaikki muu nautinnon hakeminen seksistä oli Jaakobin aikana miehelle luvallista?

Sitäkään en voi oikein käsittää, että joskus aikoinaan liikkeessämme on synnillistetty seksuaalisuus ja nautinnon hakeminen aviopuolisoiden välisessä rakkaudessa. Vaikka Juudan aikaisesta elämästä voinee päätellä, että ainakin miehille on nautinnon hakeminen ollut ihan normaali asia. Tämän päivän näkökulmasta Juudan elämä vaikuttaa aikamoiselta vapaan seksuaalisuuden ajalta.

11

311

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loogista ollenkaan

      Eikös porttojen/miniöiden kanssa makaaminen ole syntiä vl:lle? Ei sen pitäisi olla, jos raamattua tulkitaan samalla lailla kuin Onanin kohtaa.

    • vakass

      Onasta johtuva ;vaan Raamatussa on yksi paikka jota en löydä hakukoneellakaan, jossa viimeisen'ä päivänä kysytään " missä on ne lapset jotka sinulle annoin "
      Ja kaiketi ehkäisy kielto on perustettu sen varaan !!!

      • yhtän, eikä tule.


      • vakass
        Kesitas kirjoitti:

        yhtän, eikä tule.

        Tulisi ???


      • vakass kirjoitti:

        Tulisi ???

        paikka; **Raamatussa on yksi paikka jota en löydä hakukoneellakaan, jossa viimeisen'ä päivänä kysytään

        Ei niitä kysellä mitään sellaisia.


      • sua.

        hölmöä. Saat loppuikäsi etsiä sitä kohtaa Raamatusta - etkä löydä.


      • ...kun ei löydy!

        Miksi tuoda palstalle "SRK:n" - jo 70-luvulta asti julistettua valhetta?
        Miksi ei siis löydy edes hakemalla?
        Tietysti. koska sellaisia SRK:n keksimiä ihmisoppin perustumia "syntimääräyksiä" ei koskaan ole raamattuun kirjoitettu.

        "Hakee, hakee, mutta ei toivo löytävänsä". (Vastaus arvoitukseen verkonpaikkajasta, sopii siis tähän ihan mainiosti).
        Jatka siis "vakas" ja lue Pyhää Raamattua.
        Koko tämä siteeramaasi kohta on vain SRK:n kätyrien omaa keksintöä, jota he ovat julistaneet jumalan sanana.

        Terv. alpomurberger!


      • on siellä

        Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen yhteydessä. Muistaakseni Johanneksen evankeliumissa. (Jeesus Getsemanessa).

        Siinä Jeesus itse sanoo, että Hän, (siis Jeesus), ei ole kadottanut yhtäkään niistä (Jumalan) lapsista, joita Jumala on hänelle antanut.

        Se on siis Jeesuksen puhetta Jumalalle!

        Tästä näet, Vakass, että pomimalla lauseen sieltä toisen täältä saadaan muuteltua asioita.

        Minulle itselleni vastasi eräs vanhempi mies, kun keskustelin hänen kanssaan:"Eikös Raamatussa sanota, että kukaan muu ei voi syntiä anteeksi antaa, kuin itse Jumala!"

        Juuri näin siellä sanotaan. Fariseukset sanovat näin muistaakseni Jeesukselle itselleen.

        Voisit keskustella siellä seuroissa käydessäsi saarnaajan kanssa tästä.

        En ole tietenkään varma, etteikö jossakin Apokryfikirjoissa voisi olla joku tuollainen lause myös.


      • tutkiskelia
        on siellä kirjoitti:

        Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen yhteydessä. Muistaakseni Johanneksen evankeliumissa. (Jeesus Getsemanessa).

        Siinä Jeesus itse sanoo, että Hän, (siis Jeesus), ei ole kadottanut yhtäkään niistä (Jumalan) lapsista, joita Jumala on hänelle antanut.

        Se on siis Jeesuksen puhetta Jumalalle!

        Tästä näet, Vakass, että pomimalla lauseen sieltä toisen täältä saadaan muuteltua asioita.

        Minulle itselleni vastasi eräs vanhempi mies, kun keskustelin hänen kanssaan:"Eikös Raamatussa sanota, että kukaan muu ei voi syntiä anteeksi antaa, kuin itse Jumala!"

        Juuri näin siellä sanotaan. Fariseukset sanovat näin muistaakseni Jeesukselle itselleen.

        Voisit keskustella siellä seuroissa käydessäsi saarnaajan kanssa tästä.

        En ole tietenkään varma, etteikö jossakin Apokryfikirjoissa voisi olla joku tuollainen lause myös.

        Jeesus sanoi halvaantuneelle pojalle "sinun syntisi annetaan anteeksi", koska hän näki heidän uskonsa. Halvaantunut poika sai syntinsä anteeksi, koska hän uskoi. Mutta voitaneenko tuonkaan kohdan perusteella sanoa, että välimies tarvitaan aina edelleen?


    • Verkosto

      Jes-mies!Olisiko sinulla mahdollisuutta kirjoittaa tämä Omat Polut -blogiimme. Sopisi hyvin puheenvuoroksi. Jos kiinnostaa, lähetä viesti osoitteella [email protected]

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      526
      1058
    2. 60
      691
    3. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      53
      594
    4. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      593
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      568
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      244
      562
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      84
      542
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      476
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      98
      469
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      460
    Aihe