Ilmeisesti Onanin "ehkäisyä" on pidetty jonkinlaisena lähtökohtana meikäläisten ehkäisysynnille.
Minusta on aika mielenkiintoista ajatella, että nimenomaan ehkäisy olisi 1. Moos. 38 mukaan syntiä. Ymmärrän, että Onanin olisi pitänyt herättää veljensä suku, mutta hän ei niin tehnyt ja käsittääkseni tästä Herra suuttui.
9 Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälke- läisiä veljelleen.
10 Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla.
Jos jatkamme lukua eteenpäin, niin makaaminen oman miniän kanssa ei ollut Herran silmissä paha teko.
15 Juuda näki Tamarin ja luuli häntä portoksi, koska Tamar oli peittänyt kasvonsa.
16 Hän poikkesi Tamarin luo tien sivuun ja sanoi: "Minä haluan maata kanssasi." Hän ei tiennyt, että nainen oli hänen miniänsä. Tamar kysyi: "Mitä annat minulle siitä, että saat maata kanssani?"
Vielä eteenpäin jatkettaessa voimme ymmärtää, että porttojen kanssa makaaminen ei ollut syntiä eikä Herran silmissä paha asia.
21 Hira kyseli paikkakunnan miehiltä: "Missä on se pyhäkköportto, joka istui Enaimin tienristeyksessä?" He vastasivat: "Ei täällä ole ollut mitään pyhäkköporttoa." [5. Moos. 23:18]
22 Niin hän palasi Juudan luo ja sanoi: "Minä en löytänyt sitä naista, ja paikkakunnan miehetkin sanoivat, ettei siellä ole ollut mitään pyhäkköporttoa."
Herää siis kysymys, että miksi nimenomaan ehkäisy on tuosta saatu synniksi, vaikka kaikki muu nautinnon hakeminen seksistä oli Jaakobin aikana miehelle luvallista?
Sitäkään en voi oikein käsittää, että joskus aikoinaan liikkeessämme on synnillistetty seksuaalisuus ja nautinnon hakeminen aviopuolisoiden välisessä rakkaudessa. Vaikka Juudan aikaisesta elämästä voinee päätellä, että ainakin miehille on nautinnon hakeminen ollut ihan normaali asia. Tämän päivän näkökulmasta Juudan elämä vaikuttaa aikamoiselta vapaan seksuaalisuuden ajalta.
Onanin keissi ja Juudan vapaa seksuaalisuus
11
311
Vastaukset 11
- loogista ollenkaan
Eikös porttojen/miniöiden kanssa makaaminen ole syntiä vl:lle? Ei sen pitäisi olla, jos raamattua tulkitaan samalla lailla kuin Onanin kohtaa.
- vakass
Onasta johtuva ;vaan Raamatussa on yksi paikka jota en löydä hakukoneellakaan, jossa viimeisen'ä päivänä kysytään " missä on ne lapset jotka sinulle annoin "
Ja kaiketi ehkäisy kielto on perustettu sen varaan !!!- vakass
Kesitas kirjoitti:
yhtän, eikä tule.
Tulisi ???
vakass kirjoitti:
Tulisi ???
paikka; **Raamatussa on yksi paikka jota en löydä hakukoneellakaan, jossa viimeisen'ä päivänä kysytään
Ei niitä kysellä mitään sellaisia.- sua.
hölmöä. Saat loppuikäsi etsiä sitä kohtaa Raamatusta - etkä löydä.
- ...kun ei löydy!
Miksi tuoda palstalle "SRK:n" - jo 70-luvulta asti julistettua valhetta?
Miksi ei siis löydy edes hakemalla?
Tietysti. koska sellaisia SRK:n keksimiä ihmisoppin perustumia "syntimääräyksiä" ei koskaan ole raamattuun kirjoitettu.
"Hakee, hakee, mutta ei toivo löytävänsä". (Vastaus arvoitukseen verkonpaikkajasta, sopii siis tähän ihan mainiosti).
Jatka siis "vakas" ja lue Pyhää Raamattua.
Koko tämä siteeramaasi kohta on vain SRK:n kätyrien omaa keksintöä, jota he ovat julistaneet jumalan sanana.
Terv. alpomurberger! - on siellä
Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen yhteydessä. Muistaakseni Johanneksen evankeliumissa. (Jeesus Getsemanessa).
Siinä Jeesus itse sanoo, että Hän, (siis Jeesus), ei ole kadottanut yhtäkään niistä (Jumalan) lapsista, joita Jumala on hänelle antanut.
Se on siis Jeesuksen puhetta Jumalalle!
Tästä näet, Vakass, että pomimalla lauseen sieltä toisen täältä saadaan muuteltua asioita.
Minulle itselleni vastasi eräs vanhempi mies, kun keskustelin hänen kanssaan:"Eikös Raamatussa sanota, että kukaan muu ei voi syntiä anteeksi antaa, kuin itse Jumala!"
Juuri näin siellä sanotaan. Fariseukset sanovat näin muistaakseni Jeesukselle itselleen.
Voisit keskustella siellä seuroissa käydessäsi saarnaajan kanssa tästä.
En ole tietenkään varma, etteikö jossakin Apokryfikirjoissa voisi olla joku tuollainen lause myös. - tutkiskelia
on siellä kirjoitti:
Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen yhteydessä. Muistaakseni Johanneksen evankeliumissa. (Jeesus Getsemanessa).
Siinä Jeesus itse sanoo, että Hän, (siis Jeesus), ei ole kadottanut yhtäkään niistä (Jumalan) lapsista, joita Jumala on hänelle antanut.
Se on siis Jeesuksen puhetta Jumalalle!
Tästä näet, Vakass, että pomimalla lauseen sieltä toisen täältä saadaan muuteltua asioita.
Minulle itselleni vastasi eräs vanhempi mies, kun keskustelin hänen kanssaan:"Eikös Raamatussa sanota, että kukaan muu ei voi syntiä anteeksi antaa, kuin itse Jumala!"
Juuri näin siellä sanotaan. Fariseukset sanovat näin muistaakseni Jeesukselle itselleen.
Voisit keskustella siellä seuroissa käydessäsi saarnaajan kanssa tästä.
En ole tietenkään varma, etteikö jossakin Apokryfikirjoissa voisi olla joku tuollainen lause myös.Jeesus sanoi halvaantuneelle pojalle "sinun syntisi annetaan anteeksi", koska hän näki heidän uskonsa. Halvaantunut poika sai syntinsä anteeksi, koska hän uskoi. Mutta voitaneenko tuonkaan kohdan perusteella sanoa, että välimies tarvitaan aina edelleen?
- Verkosto
Jes-mies!Olisiko sinulla mahdollisuutta kirjoittaa tämä Omat Polut -blogiimme. Sopisi hyvin puheenvuoroksi. Jos kiinnostaa, lähetä viesti osoitteella [email protected]
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411880- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok148792Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast55766Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56700Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13689Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587