Markku K.selostaa urheilukilpailua Lieksan Urheilukentällä
parhaillaan.Kuuntelen ja katselen ja läppäriä käytän.
Ottakaa mallia Markusta muutkin.
Mikä kannustus ja arvostus kilpailijoita kohtaan.
Ja palkintojen jaossa Porilaisten marssi,sekin harvinaista
kuultavaa,Markun keksintö muuten.
Siis hyvä Markku.
esimerkki muillekin
19
355
Vastaukset
- vammainen minäkin
Kiitos Markku.
Monivammaisena ja monet kertaa tehtävään "heittäytynyt" olen tehnyt kuulutukset omalla persoonallisella tavalla ja koittanut jokaista kilpailijaa kannustamaan ja saanut yleisön vielä mukaan niin ei voi olla palkitsevampaa kuin noiden kilpailijoiden ja yleisön naaman loiste joissa näkee sen kullan hohteen ja mitallien kimalluksen kuin kirkkaalla ilmalla tähtitaivas yön pimeydessä.tai juuri tämä kirkas kesäinen päivä sant ihan kumpuili suuhun jälleen ja sitä ei voi harjoitella kovin etukäteen.Kuitenkin tuloksia lukiessa koitan ne tehdä kuuluttajakortin aikanaan omaavana selkeästi.
Kiitos Teille- kottiin päin
markkukorpinen kirjoitti:

Kiitos Teillesiis onhan Porilaisten marssi Sinun ideasi,onhan?
Kiitos siitä Sinulle.Mahtavaa nähdä onnellisia naamoja kun urheilijat mitallinsa hakivat.
Ja se kannustus...vau. kottiin päin kirjoitti:
siis onhan Porilaisten marssi Sinun ideasi,onhan?
Kiitos siitä Sinulle.Mahtavaa nähdä onnellisia naamoja kun urheilijat mitallinsa hakivat.
Ja se kannustus...vau.Enkä ole myöskaan sanoittaja tälle porilaisten marssille jonka on tiettävästi säveltänyt Helsingin vanhankirkon urkuri Kresss ,suomennettuna majesteetillinen marssi, joka on puolustusvoimien kunniamarssi .Aikanaan palvelin Porin prikaatissa.
Mutta koska oli Lieksan urheilukentällä hyvin tärkeä tapahtuma erityisryhmien urheilukilpailut ,joissa jaettiin näitä arvokkaita mitalleja urheilijoille, siksi heräsi ajatus asialle,koska usein myöskin silloin kun Suomalainen voittaa kultaa olympialaisissa radio ja Tv soittavat tämän marssin.
Minusta on loistavaa saada kisoihin arvokkuutta ja hyvä tunnelma, soittamalla edes pätkä tuttua sävelmää.Idea on minun näissä kisoissa.MK
- tympii jo
Oiskohan aika avata omat sivut vaikkapa facebookiin.
- Kuotta
Tämä on 'Lieksa keskustelupalsta jolle osallistumista ei tule rajoittamaan muut kuin palstan sherifit..siis kaikilla on vapaa sana, vammaisilla ja terveillä vammaisillakin terveiden ohella!
- moni on samaa
mieltä.terapian tarpeessa
- yhelle ihan
moni on samaa kirjoitti:
mieltä.terapian tarpeessa
oma palsta jossa se saa kommentoida vapaasti omia höpinöitään,sotkee kaikki keskustelut oikeesti.
- saisi solkottaa
yhelle ihan kirjoitti:
oma palsta jossa se saa kommentoida vapaasti omia höpinöitään,sotkee kaikki keskustelut oikeesti.
rauhassa mitä sylki suuhun tuo.
saisi solkottaa kirjoitti:
rauhassa mitä sylki suuhun tuo.
Täällä on erilaisia palstoja mutta on myös todella häiriintyneitä yksilöitä jota kutsutaan nykyisin jopa nettikiusaajiksi .On aivan selvää että joukossa on hyvä tehdä sellaista mistä jopa joutuu vastuuseen. vaikka toimisi nimimerkin takana.
Eli toimitaan jossakin jengissä ja sehän on selvä ,että joukossa tyhmyys tiivistyy.
MKmoni on samaa kirjoitti:
mieltä.terapian tarpeessa
Oletko joku asiantuntija kun tulet urkkimaan tätä palstaa,onko sinulla kenties pitempi kokemus ja koulutus alalle.MK
markkukorpinen kirjoitti:
Onpa sinulla huolet vastaan.MK
Harmistunut ei kestänyt tätä asiaa,että joku antaisi tunnustuksen niin hän alkaa viestillään rajoittamaan kansalaisoikeuksia.
Toinen kirjoittaja siellä toteaa, aivan oikein,että olen vastannut kysymykseen ja en ole siten aloittanut omaa palstaa ja näin ollen en ole yksinpuhellut. tämä tästä mk- justiinsa
markkukorpinen kirjoitti:
Täällä on erilaisia palstoja mutta on myös todella häiriintyneitä yksilöitä jota kutsutaan nykyisin jopa nettikiusaajiksi .On aivan selvää että joukossa on hyvä tehdä sellaista mistä jopa joutuu vastuuseen. vaikka toimisi nimimerkin takana.
Eli toimitaan jossakin jengissä ja sehän on selvä ,että joukossa tyhmyys tiivistyy.
MKse nettikiusaaja, kun meitä joka aloituksessa höpinöilläsi kuisaat!!!
justiinsa kirjoitti:
se nettikiusaaja, kun meitä joka aloituksessa höpinöilläsi kuisaat!!!
Miten on kirjoitettu ja kuka ja millä palstalla liikut kenelle tarkoitettu.MK
- hiiteen
markkukorpinen kirjoitti:
Harmistunut ei kestänyt tätä asiaa,että joku antaisi tunnustuksen niin hän alkaa viestillään rajoittamaan kansalaisoikeuksia.
Toinen kirjoittaja siellä toteaa, aivan oikein,että olen vastannut kysymykseen ja en ole siten aloittanut omaa palstaa ja näin ollen en ole yksinpuhellut. tämä tästä mkMene oikeesti hiiteen täältä Markku...
hiiteen kirjoitti:
Mene oikeesti hiiteen täältä Markku...
Katsohan tämän viestiketjun aloitus.
Toiseksi näinkö sinä kohtelet toisia ihmisiä ja heidän oikeuksia kansalaisina.
Joten."Mene oikeesti hiiteen täältä Markku" muistutan vielä sinua.
Monikaan ei tälläistä toimintaa kärsisi pitkään vaan veisi asian käräjille ja sen tiedän että se ei tule halvaksi..MK
- nii varmaal
Ai, tämmöttiin niinku yksinpuhelu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861679Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991006Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 90776
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146749Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661