esimerkki muillekin

korvakuulolla

Markku K.selostaa urheilukilpailua Lieksan Urheilukentällä
parhaillaan.Kuuntelen ja katselen ja läppäriä käytän.
Ottakaa mallia Markusta muutkin.
Mikä kannustus ja arvostus kilpailijoita kohtaan.
Ja palkintojen jaossa Porilaisten marssi,sekin harvinaista
kuultavaa,Markun keksintö muuten.
Siis hyvä Markku.

19

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vammainen minäkin

      Kiitos Markku.

      • Monivammaisena ja monet kertaa tehtävään "heittäytynyt" olen tehnyt kuulutukset omalla persoonallisella tavalla ja koittanut jokaista kilpailijaa kannustamaan ja saanut yleisön vielä mukaan niin ei voi olla palkitsevampaa kuin noiden kilpailijoiden ja yleisön naaman loiste joissa näkee sen kullan hohteen ja mitallien kimalluksen kuin kirkkaalla ilmalla tähtitaivas yön pimeydessä.tai juuri tämä kirkas kesäinen päivä sant ihan kumpuili suuhun jälleen ja sitä ei voi harjoitella kovin etukäteen.Kuitenkin tuloksia lukiessa koitan ne tehdä kuuluttajakortin aikanaan omaavana selkeästi.
        Kiitos Teille


      • kottiin päin
        markkukorpinen kirjoitti:

        Monivammaisena ja monet kertaa tehtävään "heittäytynyt" olen tehnyt kuulutukset omalla persoonallisella tavalla ja koittanut jokaista kilpailijaa kannustamaan ja saanut yleisön vielä mukaan niin ei voi olla palkitsevampaa kuin noiden kilpailijoiden ja yleisön naaman loiste joissa näkee sen kullan hohteen ja mitallien kimalluksen kuin kirkkaalla ilmalla tähtitaivas yön pimeydessä.tai juuri tämä kirkas kesäinen päivä sant ihan kumpuili suuhun jälleen ja sitä ei voi harjoitella kovin etukäteen.Kuitenkin tuloksia lukiessa koitan ne tehdä kuuluttajakortin aikanaan omaavana selkeästi.
        Kiitos Teille

        siis onhan Porilaisten marssi Sinun ideasi,onhan?
        Kiitos siitä Sinulle.Mahtavaa nähdä onnellisia naamoja kun urheilijat mitallinsa hakivat.
        Ja se kannustus...vau.


      • kottiin päin kirjoitti:

        siis onhan Porilaisten marssi Sinun ideasi,onhan?
        Kiitos siitä Sinulle.Mahtavaa nähdä onnellisia naamoja kun urheilijat mitallinsa hakivat.
        Ja se kannustus...vau.

        Enkä ole myöskaan sanoittaja tälle porilaisten marssille jonka on tiettävästi säveltänyt Helsingin vanhankirkon urkuri Kresss ,suomennettuna majesteetillinen marssi, joka on puolustusvoimien kunniamarssi .Aikanaan palvelin Porin prikaatissa.

        Mutta koska oli Lieksan urheilukentällä hyvin tärkeä tapahtuma erityisryhmien urheilukilpailut ,joissa jaettiin näitä arvokkaita mitalleja urheilijoille, siksi heräsi ajatus asialle,koska usein myöskin silloin kun Suomalainen voittaa kultaa olympialaisissa radio ja Tv soittavat tämän marssin.
        Minusta on loistavaa saada kisoihin arvokkuutta ja hyvä tunnelma, soittamalla edes pätkä tuttua sävelmää.Idea on minun näissä kisoissa.MK


    • tympii jo

      Oiskohan aika avata omat sivut vaikkapa facebookiin.

      • Kuotta

        Tämä on 'Lieksa keskustelupalsta jolle osallistumista ei tule rajoittamaan muut kuin palstan sherifit..siis kaikilla on vapaa sana, vammaisilla ja terveillä vammaisillakin terveiden ohella!


      • moni on samaa

        mieltä.terapian tarpeessa


      • yhelle ihan
        moni on samaa kirjoitti:

        mieltä.terapian tarpeessa

        oma palsta jossa se saa kommentoida vapaasti omia höpinöitään,sotkee kaikki keskustelut oikeesti.


      • saisi solkottaa
        yhelle ihan kirjoitti:

        oma palsta jossa se saa kommentoida vapaasti omia höpinöitään,sotkee kaikki keskustelut oikeesti.

        rauhassa mitä sylki suuhun tuo.


      • saisi solkottaa kirjoitti:

        rauhassa mitä sylki suuhun tuo.

        Täällä on erilaisia palstoja mutta on myös todella häiriintyneitä yksilöitä jota kutsutaan nykyisin jopa nettikiusaajiksi .On aivan selvää että joukossa on hyvä tehdä sellaista mistä jopa joutuu vastuuseen. vaikka toimisi nimimerkin takana.
        Eli toimitaan jossakin jengissä ja sehän on selvä ,että joukossa tyhmyys tiivistyy.
        MK


      • Onpa sinulla huolet vastaan.MK


      • moni on samaa kirjoitti:

        mieltä.terapian tarpeessa

        Oletko joku asiantuntija kun tulet urkkimaan tätä palstaa,onko sinulla kenties pitempi kokemus ja koulutus alalle.MK


      • markkukorpinen kirjoitti:

        Onpa sinulla huolet vastaan.MK

        Harmistunut ei kestänyt tätä asiaa,että joku antaisi tunnustuksen niin hän alkaa viestillään rajoittamaan kansalaisoikeuksia.
        Toinen kirjoittaja siellä toteaa, aivan oikein,että olen vastannut kysymykseen ja en ole siten aloittanut omaa palstaa ja näin ollen en ole yksinpuhellut. tämä tästä mk


      • justiinsa
        markkukorpinen kirjoitti:

        Täällä on erilaisia palstoja mutta on myös todella häiriintyneitä yksilöitä jota kutsutaan nykyisin jopa nettikiusaajiksi .On aivan selvää että joukossa on hyvä tehdä sellaista mistä jopa joutuu vastuuseen. vaikka toimisi nimimerkin takana.
        Eli toimitaan jossakin jengissä ja sehän on selvä ,että joukossa tyhmyys tiivistyy.
        MK

        se nettikiusaaja, kun meitä joka aloituksessa höpinöilläsi kuisaat!!!


      • justiinsa kirjoitti:

        se nettikiusaaja, kun meitä joka aloituksessa höpinöilläsi kuisaat!!!

        Miten on kirjoitettu ja kuka ja millä palstalla liikut kenelle tarkoitettu.MK


      • hiiteen
        markkukorpinen kirjoitti:

        Harmistunut ei kestänyt tätä asiaa,että joku antaisi tunnustuksen niin hän alkaa viestillään rajoittamaan kansalaisoikeuksia.
        Toinen kirjoittaja siellä toteaa, aivan oikein,että olen vastannut kysymykseen ja en ole siten aloittanut omaa palstaa ja näin ollen en ole yksinpuhellut. tämä tästä mk

        Mene oikeesti hiiteen täältä Markku...


      • hiiteen kirjoitti:

        Mene oikeesti hiiteen täältä Markku...

        Katsohan tämän viestiketjun aloitus.
        Toiseksi näinkö sinä kohtelet toisia ihmisiä ja heidän oikeuksia kansalaisina.

        Joten."Mene oikeesti hiiteen täältä Markku" muistutan vielä sinua.
        Monikaan ei tälläistä toimintaa kärsisi pitkään vaan veisi asian käräjille ja sen tiedän että se ei tule halvaksi..MK


    • nii varmaal

      Ai, tämmöttiin niinku yksinpuhelu.

      • Olet mukana myös sinä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1809
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1121
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1116
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      982
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      846
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      152
      844
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      52
      691
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    Aihe