Miksi suomalaisen yhteiskunnan pitäisi tukea uskontoja?
Miksi erilaisiin uskomusoppeihin pitäisi Suomessa suhtautua lainsäädännössä siten, että niitä pitäisi erityisesti suojella?
Uskonnot eivät perustu minkäänlaiseen tietoon. Miksi niillä on laissa erityisasema? Osaako joku kertoa?
Miksi erilaisiin uskomusoppeihin pitäisi Suomessa suhtautua lainsäädännössä siten, että niitä pitäisi erityisesti suojella?
Uskonnot eivät perustu minkäänlaiseen tietoon. Miksi niillä on laissa erityisasema? Osaako joku kertoa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
jostain ikivanhasta syystä uskontoa ei saa arvostella ja nyt sitten kun tänne pohjolan kolkkaan on tullut muitakin erilaisten uskontojen edustajia, niin ollaan kiltisti hiljaa.
Vaikka se asia tuntuu monilta unohtuvat, että kristinusko on sekin tulokas.
Kristinusko ei ole mikään tulokas vaan tänne väkivaltaisesti miekalla tuotu uskonto. Tuon saman uskonnon vuoksi maassa on myös edelleen pakkoruotsi.
Siksi on ihmeellistä että uskovainen homoseksuaali Mannerheim valittiin
suurimmaksi suomalaiseksi YLEn vilpillisessä kilpailusssa.
Miksi ei valittu Lallia joka tappoi miekkalähetystä tuoneen miehittäjän Köyliöjärven jäälle. Lalli oli esimerkillinen suomalainen joka ei antautunut vieraan vallan kätyrin edessä vaan antoi sen mikä saastaiselle ruotsalaiselle kuului.
oli englantilainen.
Todellisuudessa reippaasti väritetty tarina kuten uskonnot.
Muista myös että me Suomalaiset emme ole suomen alkuperäis kansa.
Hoitaisit sinäkin omaa elämääsi yhtä innokkaasti kun jonkun Mannerheimin asioita mietiskelet niin olisit jo varmaan Suomen kuningas :)
En muuten keksinyt tuota yhteyttä pakkoruotsin ja uskonnon välissä?
tässä:
"En muuten keksinyt tuota yhteyttä pakkoruotsin ja uskonnon välissä?"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket_Suomeen
Piispa oli englantilainen.
Kirjoittanut: Lederhosen / Tänään / klo 19:01
Siis kuka piispa, unohdit mainita Lederhosen
taas pihalla.
Vähän ot: Ostin jokin aika sitten Huuto.netistä 7 eurolla Väinö Blomstedtin piirtämän koulutaulun "Ensimmäinen ristiretki Suomeen". Täytyy jossain vaiheessa ottaa siitä kuva ja linkittää tänne. Siinä on nimittäin hienosti piirretty laivaan joku kirkonmies (tuskin kai piispa?) joka kesken hyökkäyksen seisoo laivan nokassa kädet ylös kohotettuina ja silmät kiinni ja ekstaattinen ilme naamalla samalla kun sotilaat ampuvat nuolia rannalla olevien suomalaisten läpi.
Taisi olla aika veitikka tuo Väinö...
(Nyt kun googlasin nopeasti niin löytyi ainakin maininta hänen kiinnostuksestaan teosofiaan, eli ei tainnut tosiaan fanittaa kirkkoa.)
siihen kysymykseen, mistä edellinen kirjoittaja ajatuksensa saattoi saada. Sen enempää asiaan ottamatta kantaa.
Mutta noin muuten, olen kanssasi samaa mieltä. Onhan se pikkuisen kummaa, että joku RKP:n tapainen pienpuolue on saanut olla hallituksessa yhtä jaksoisesti yli 30 vuotta.
Aika hullua, että pieni vähemmistö pystyy näin vedättämään porukkaa. Pienimuotoinen kapina olis kyllä paikallaan, useammassakin kuin yhdessä jutussa.
Jonkun pienpuolueen siellä roikkuminen ei liity kansan ongelmiin kovinkaan paljon.
Puolueen nimellä kun ei ole väliä, kaikki ne ovat yhtä suurta mafiaa heti kun kukaan ulkopuolinen ei näe.
Kansaa kusetetaan jatkuvalla syötöllä ja viellä kehujen kanssa.
Olemme niin tyhmiä että emme tajuaa että kun hintoja nostetaan 30% ja sitten lasketaan 15% niin ei mikään siitä halpene.
Sama koskee oikeastaan kaikkea mikä liittyy meidän edustajien suorituksiin.
No olemmehan sen ansainneetkin.
Palkkaamme väkeä äänestämällä hoitamaan asioitamme sen sijaan että vaatisimme pätevyyskoetta.
Ja sitten tuli viellä mieleen että olen väärällä palstalla mietteineni :)
Anteeksi sekaannus.
On ihan käsittämätöntä, että sellainen ihminen, joka uskoo johonkin henkiolentoon, olisi erityisen suojelun tarpeessa. Paremminkin asia on niin, että ne ihmiset, joihin uskonnoilla yritetään vaikuttaa ja vaikutetaan, olisivat suojelun tarpeessa. Uskonnoilta siis. Ja huom! varsinkin lapset.