Aivan rehellisesti voi sanoa, että EU on maanpetos, jos Lissabonin-sopimus tulee voimaan, eli se menisi Suomen perustuslain yli, ja näin Suomen perustuslaki lakkaisi käytännössä olemasta.
Muistakaa, että KORKEIN laki Suomessa ja Suomalaisille on Suomen perustuslaki, joka muuta väittää on suomen maanpetturi, eli siis rikollinen.
Tämä on maamme lippu.
https://www.msu.edu/~kurf/Finland_Flag.jpg
Jos Suomen päättäjissä on maanpettureita, heidät on saatava edesvastuuseen ja tuomittava oikeudessa.
Onhan historia täynnä esimerkkejä, missä omat ovat pettäneet oman isänmaansa, eli siis syyllistyneet maanpetokseen.
Jos joku tulee siis väittämään joskus sinulle, että Lissabonin-sopimus on EU:n perustuslaki, ja se menee mukamas yli Suomen perustuslain, niin hän on maanpetturi, tämä on hyvin selvää.
Kun EU:sta järjestettiin kansanäänestys, niin sanottiin, että kyseessä on vain kauppaunioni, ja jyrkästi kiellettiin, että EU:sta koskaan tulisi liittovaltio.
Olkaa hyvät suomalaiset tarkkoja.
Vielä, jos siis joku yrittää kumota Suomen perustuslakia, on kyseessä miehityksen yritys, sekä maanpetos, tästä voimme kaikki olla samaa mieltä rehellisesti.
Muistakaa, että KORKEIN laki Suomessa ja Suomalaisille on Suomen perustuslaki, joka muuta väittää on suomen maanpetturi, eli siis rikollinen.
Tämä on maamme lippu.
https://www.msu.edu/~kurf/Finland_Flag.jpg
Jos Suomen päättäjissä on maanpettureita, heidät on saatava edesvastuuseen ja tuomittava oikeudessa.
Onhan historia täynnä esimerkkejä, missä omat ovat pettäneet oman isänmaansa, eli siis syyllistyneet maanpetokseen.
Jos joku tulee siis väittämään joskus sinulle, että Lissabonin-sopimus on EU:n perustuslaki, ja se menee mukamas yli Suomen perustuslain, niin hän on maanpetturi, tämä on hyvin selvää.
Kun EU:sta järjestettiin kansanäänestys, niin sanottiin, että kyseessä on vain kauppaunioni, ja jyrkästi kiellettiin, että EU:sta koskaan tulisi liittovaltio.
Olkaa hyvät suomalaiset tarkkoja.
Vielä, jos siis joku yrittää kumota Suomen perustuslakia, on kyseessä miehityksen yritys, sekä maanpetos, tästä voimme kaikki olla samaa mieltä rehellisesti.
Vastaukset 88
Vanhimmat
maanpettureille on käynyt ohraisesti..!!!
No, Hitlerkin teki maanpetoksen Saksaa kohtaan ja loput tiedämme, miljoonien saksalaisten piti kuolla Hitlerin kabinetin maanpetoksen takia.
Toivottavasti nyt olemme viisaampia, ettei EU:sta tulekin yhtäkkiä diktatuuria joka alkaa vainoamaan kaikkia jotka ovat eri mieltä kuin EU.
Tuo että Suomen perustuslaki on Suomen ylin laki, niin sehän on päivänselvää.
Ei kymmenet tuhannet sotaveteraanit huvikseen kuolleet Suomen perustuslain vuoksi.
Mitä eivät saaneet Hitlerin avulla, ottavat nyt EU:n avulla. Kierompaa poliittista valloitus peliä saa etsiä maailman historiasta, eikä siltikään löydä!
sehän on jokin kaava..?
"Suomen eduskunta hyväksyi sopimuksen 11.6.2008 äänin 151–27. Sopimus on Irlantia lukuun ottamatta hyväksytty kaikkien jäsenvaltioiden parlamentissa, mutta Puola, Saksa ja Tšekki eivät ole vielä saattaneet ratifiointia loppuun. Irlanti järjesti sopimuksen hyväksymisestä ainoana jäsenmaana kansanäänestyksen 12.6.2008. Sopimus hylättiin Irlannissa äänin 53,4 % vastaan, 46,6 % puolesta."
Onko siis kaikkien jäsenvaltioiden (paitsi Irlannin) parlamentit maanpettureita?
Mitäs sinä venkoilet?
Vastaa, että onko Suomi mielestäsi itsenäinen valtio vai ei?
Jos ei, niin sitten rehellisyyden nimissä Suomen Itsenäisyyspäivä on lopetettava.
Muuten, Ranskan ja Hollannin kansat äänestivät nykyisen Lissabonin-sopimuksen nurin vuonna 2005, se oli sama sopimus, nimi oli vain EU:n perustuslaki, ja nämä kansat sanoivat EI.
Irlannin kansaa on jo kertaalleen äänestetty Lissabonin-sopimuksesta ja tulos oli EI.
Mitäs demokratiaa se sellainen on, että ei kunnioiteta EI äänestystulosta, vaan pistetään äänestämään uudestaan?
Tiedät itsekin, että EU:ta markkinoitiin vuonna 1994 talousunionina, joka ei mitenkään vie Suomen itsenäisyyttä, eikä EU:sta tule liittovaltiota.
Nyt demokratian nimissä pitäisi Suomen kansan saada äänestää mahdollisesta EU:n perustuslaista, eli haluatteko luopua itsenäisyydestänne, mutta eipä "päättäjät" sellaiseen äänestykseen suostuneet.
Saksalaiset haluaa olla saksalaisia, Britit brittejä, Unkarilaiset unkarilaisia, Ranskalaiset ranskalaisia, sekä Ruotsalaiset ruotsalaisia jne, eli kaikkien kansojen enemmistö haluaa, että heidän oma itsenäisyys säilyy, sekä oma kansallis identiteetti, vain pieni eliitti haluaa tuhota Euroopan valtioiden kansallisidentiteetit projektilla nimeltä EU.
Vanhasen hallitus allekirjoitti jo sen Lissabonin sopimuksen hyväksymisen. Ei, ei Suomi ole itsenäinen valtio, ei ole pitkään aikaan ollut.
järjestänyt kansanäänestystä mistään asiasta? Miksi on näin? Miten se yleensä on mahdollista kumota, jos kansa sitä vaatii? Eduskunta/hallitus on meidän töissä, eikä päinvastoin!
Petturuutta on olla kertomatta asioista kansalle, ennen päätösten tekemistä! perkele..
Linnaan vain ja avaimen voi heittää menemään..
huolestuttavalta. Mutta jos KANSAN äänestys EU-perustuslaista olisi järjestetty kaikissa eu maissa, se olisi jouduttu hyllyttämään tulevia aikoja odottelemaan ihan alakuunsa.
"se olisi jouduttu hyllyttämään tulevia aikoja odottelemaan ihan alakuunsa. "
Mikä aivan oikein olisi ollutkin.
"I. M A A N P E T O S R I K O K S I S T A
Suomen rikoslain 12 luku
1 § (21.4.1995/578) Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen.
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1. julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2. julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3. järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4. oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
3 § (21.4.1995/578) Maanpetos.
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1. liittyy vihollisen asevoimiin,
2. osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3. palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4. ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.
4 § (21.4.1995/578) Törkeä maanpetos.
Jos maanpetoksessa
1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
5 § (21.4.1995/578) Vakoilu.
Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.
Yritys on rangaistava.
Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu."
Likissä loput.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3219841
"4 § (21.4.1995/578) Törkeä maanpetos.
Jos maanpetoksessa
1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
"
Lissabonin sopimuksen. Ovatko siis näiden valtioiden päättäjät maanpettureita?
Suomen perustuslain mukaan asiasta päättäneet poliitikot ovat maanpettureita.
Ranska ja Hollantikin torppasivat sen kansanäänestyksissään, sen jälkeen kansoilta ei ole juuri kyselty, joku käskyttää päättäjiä.
http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti/RanskaEi2.htm
Eikö ole jo aika jättää rajat ja komeroelämä ja yhdistyä maailmaan?
Maanpetturuus käsitteenä on jäävi kun valtastruktuurit muuttuvat rajojen yli,jos sitä EU:ta niin kritisoidaan niin tuokaa FAKTAA pöydälle mitä huonoja ja hyviä päätöksiä se on tehnyt,älkääkä kitiskö jos jokin sattuu vaivaamaan.
Yksittäisten valtioiden aika on ohi ja ihmisten on aika yhdistyä ja oppia ajattelemaan kokonaisuutta oman perseensä sijasta.
olen samaa mieltä.
tommonen ja luulisi poliitikkojen ymmärtävän sen. Ei kaikki lait voi olla jokaista miellyttäviä mutta perustuslain mukaan maanpetturuus on juuri se mitä yllä on.
että olisivat tietoisesti tai tietämättään syyllistyneet maanpetokseen hyväksymällä Lissabonin sopimuksen.Hakeutukaa politiikkaan, kun tunnutte olevan niin helvetin viisaita.
Tuo kirjoituksesi voisi olla hyvin jonkun Neuvostoliittolaisen viranomaisen, kun esim. Virolaiset olisivat peränneet itsenäisyyttään.
"Maanpetturuus käsitteenä on jäävi kun valtastruktuurit muuttuvat rajojen yli" mutta laki on aivan selkeä että mikä sitä on ja laki sanoo että "Jos maanpetoksessa
1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava." Kun se sopimus tulee voimaan niin Suomi on vieraan vallan alla.
sillä vallalla olla "kasvot"
sillä vallalla olla "kasvot"
Meitä on se reilut 5 miljoonaa kansalaista, joilla vielä pitäisi olla päätäntävalta oman maan asioihin, joista tärkein ja perustavaalaatua oleva on itsenäisyys.
Kevyesti on huijattu vanhuksetkin, jotka taistelivat itsenäisyyden puolesta, äänestämään se itsenäisyys vähitellen pois. Ensin EU ja nyt sitten loput.
Minä ainakin vastustin EU:iin liittymistä ja haluan Suomen takaisin itsenäiseksi valtioksi, noudattamaan omaa perustuslakiamme. Valmis tekemään sen eteen mitä vain, jos enää kansalaisilla on mitään vaikutusmahdollisuuksia. Kertokaa viisaammat miten toimia ?
asioistaan niin Suomi on vieraan vallan alla. Oletko hieman yksinkertainen?
Suomen perustuslaki on selkeä ja oikeassa olet juridisesti jos Lissabonin sopimus tulkitaan Suomen valtakunnan vallan menetykseksi.
Mutta jos sopimus kuitenkin palvelee Suomen valtakuntaa suuremmin osin kuin heikentäisi sitä,on syytä kirjoittaa perustuslaki uudestaan.Se on kirjoitettu aikaa sitten ja aikansa kutakin.
Itse en tiedä koko Lissabonin sopimuksesta mitään muuta kuin että se on vaikeasti luettava,mutta EU:n TEKEMÄT asiat kyllä puoltaa EU:n suuntaa,toisin kuin Suomen TEKEMÄT.
Faktaa siis tarvitaan,onko Lissabonin sopimuksessa kohtia jotka uhkaa Suomen valtakunnan valtaa?Jos on,niin mitä ja kirjoitetaanko perustuslaki uudelleen vai eikö kirjoiteta sopimusta?
ei siis ole kenenkään "vallan alla", vaan osa kokonaisuutta.
Ei siinä pitäisi olla mitään epäselvää.
No onko suomi nyt sitten vieraan vallan alla?
Kunhan se sopimus tulee voimaan niin Suomi on vieraan vallan alla.
Siitä nyt sitten on ollut näille muille 15 jäsenvaltiolle ketkä kuuluu jo siihen?
saattaminen vieraan vallan alle on maanpetos.
niin Suomi on vieraan vallan alla. Jokainen asia jonka Eu parlamentti päättää koskee myös Suomea ja sitä ei ole Suomi päättänyt jos Suomi äänestää jossain asiassa vastaan ja asia hyväksytään niin silloin Suomi ei ole itsenäinen.
On sillä se merkitys että voidaan todentaa ovatko liittyneet maat vieraan vallan alla!
Sillä ei ole mitään merkitystä onko kyseessä maanpetos vai ei jos asia palvelee kaikkia osapuolia.
ruvetaan etsimään.
Ei se jää nähtäväksi myöhemmin koska ajankohta on nyt,sama tilanne perustuslain kanssa on muissakin 15 jäsenmaassa eikä siellä maanpettureita etsitä.
toisissa maissa on maanpetoksesta mutta meillä on omat lait joiden mukaan niitä maanpettureita aikanaan ruvetaan etsimään.
Nyt taitavat olla ne viimeiset ajat tuoda päivänvaloon poliitikkojen kytkökset ja osakkuudet, jotka ovat päätösten takana. Miksi ns. oppositio vaikenee ?
Mistä yhdistymisestä sinä oikein olet puhuvinas, siinä että miljoona kansalaista on jätetty köyhyyteen ilman riittävää perusturvaa ja työtä josta saisi palkkaako? Tervetuloa joukkoon mukaan. Huonot päätökset kirkuvat silmille joka paikassa, jos älyää katsoa. Avaa esim. ne Sasin aseosakkuudet ja mieti sitten miksi se ajaa natoa ?
Vallalla ei ole kasvoja, se on yhtä kuin bisnes.
Suomen itsenäisyys myytiin EU:lle muutaman vallanhimoisen ja ahneen poliitikon toimesta. = Bisnes.
Se hetki on kuule käynyt jo aikoja sitten. Verovarat vyöryvät suurkapitalistien tileille Sveitsiin ja Cayman saarille. Sinä se naivilta vaikutat, kun et sitä vielä ole tajunnut.
Älä tunge tänne ihmisten joukkoon, mene sinne struktuureines kähmimään niitä aseosakkuuksias.
Johan tuossa ylhäällä on Faktaa "Suomen perustuslaki" Jos sinulle ei kelpaa itsenäinen Suomi, joka päättää omista kauppasuhteistaan ja yhteiskunnallisista asioista, niin olet todellakin Maanpetturi.
varsinkin kun katsotaan miten Kokoomuksen ministerit kähmivät itselleen matkakorvauksia asumalla pääkaupunkiseudulla ja olemalla kirjoilla jossain helvetissä.
"jos sitä EU:ta niin kritisoidaan niin tuokaa FAKTAA pöydälle mitä huonoja ja hyviä päätöksiä se on tehnyt"
No sitähän tuolla on kyselty jo vuosia, aiheesta on nytkin pitkä ketju esillä:
"SANOKAA YKSIKIN HYVÄ ASIA
Kun itse en ole yhtään löytänyt. "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8162191
Siellä on 170 kommenttia, eikä kukaan ole oikeasti löytänyt mitään hyvää EU:sta, lukijoitakin ketjulla on toista tuhatta. Negatiivisia asioita sen sijaan on löydetty melkoisesti.
yksi äänivaltainen osa Euroopan Unionia. Mikä on se vieras valta, jos Suomi on osana siinä vallassa?
En vaan näe negatiivisia asioita,pelkkiä negatiivisia näkökulmia.
Jos välttämättä haluat maksaa maailman suurimpia veroja milloin kenenkin henk.koht monopolipelaajan lompakkoon,rajoittaa liikkumista,tallettaa rahasi kuplapankkeihin ilman valitusoikeutta,voit toki jatkaa sitä suomen valtion kanssa valittamatta EU:lle.
makseltu kuplapankkeihin, fiat-raha pyörii, EU on jopa näiden suuri ystävä ja tukija.
Veroista ei ole valittamista.
"Suomen julkinen sektori on Pohjoismaiden pienin
3) Lisäksi Suomen veroaste on Pohjoismaiden alhaisin."
http://pseudonyymi.blogspot.com/2009/05/suomen-julkinen-sektori-on.html
ei päätä mitään, HVK päättää, EU-parlamentti voi vain ehdottaa muutoksia esitettyihin lakeihin ja asioihin, päättäjen ei tarvitse välittää EU-parlamentin päätöksistä mitään, vaan päättäjät EU:ssa voivat tehdä aivan toisenlaisia päätöksiä, kuin parlamentin suosittelemat.
Mikäli poliitikot syyllistyvät maanpetokseen tai vastaavaan rikokseen, käsitellään asia valtakunnanoikeudesssa.
Syytteen nostamisesta päättä eduskunnan perustuslakivaliokunta. Keistä tuo valiokunta koostuu? Oikein, poliitikoista. Tässä on pukki kaalimaan vartijana eikä korppi korpin silmää noki.
Niin kauan poliitikot saavat kävellä perustuslakimme yli huoletta kun maassa ei ole puolueetonta perustuslakituomioistuinta monien muiden länsimaiden tapaan. Ongelma vain on, että perustuslakituomioistuimen perustaminen vaatisi poliittisen päätöksen. Arvatkaapa, onko sellaista tulossa...
hirteen.
perinteinen oli itse mukana aikoinaan, kun näistä asiosta päätettiin.
EU:n idea kiteytyy hyvin mm. tähän kuvaan.
http://2.bp.blogspot.com/_V5jYS8eezmU/SiZIb33647I/AAAAAAAABIA/3C1k6yVczo4/s400/eu_nazi_soviet_.jpg
EU on kehittymässä fasisitiseksi, sosialistiseksi, tai ihan miten haluatte, joka tapauksessa diktatuuriksi, jossa ihmisiä valvotaan huipputeknologian avulla.
natsi-Saksa, Neuvostoliitto, DDR jne, siitä voitte ottaa mallia mihin EU on kehittymässä, tosin sillä poikkeuksella, että EU:sta on tulossa satoja kertoja tehokkaampi diktatuuri juuri tuon huipputeknologian ansiosta, joka mahdollistaa ihmisten kaikenkattavan valvomisen ja orjuuttamisen.
kun kaikki nyt ovat niin EU:ta vastaan, mutta niin kovasti sinne aikoinaan haluttiin ku luvattiin että kaikki hinnatki sitte laskee...
Ja tyhmäthän sen taas uskoi.
Itse vastustin ja kaikki mua sillon haukkui, omat perheenjäsenetkin.
Onneks aina voi erota.
Pistetäänkös pystyyn kunnon eroamiskampanja?
Vastustin ja vastustan edelleen EU:ta, Suomen kannalta olisi ehdottomasti viisasta erota sieltä mahdollisimman nopeasti, ennen kuin koko Suomi on enää historiaa.
Maanpetturit jättivät kansan heitteille, rosvot hallituksessa.
... ja Allah-aho on heidän johtajansa.
juttu että Euroopan isot maat. Saksa, Ranska, Italia, Englanti päättävät suurimman osan meidän asioista? Mitä orjia me muka olemme?
Eduskunta ei taida päättää kun 20%
Aseteollisuus ja muut monikansalliset bisnekset menevät kansalaisten etujen edelle. Siksi oikeisto ajoi meidät EU:hun ja kuolaa Naton perään. Etunenässä Sasit ym joilla omia henk.koht osakkuuksia kyseisissä bisneksissä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8426579
Eipä taida olla, kun Suomestakin on valittu suomalaiset edustajat näihin valtaapitäviin?
NL oli vieras valta, vaikkakin suomalainen Otto-Ville Kuusinen olikin valtaapitäviä (näennäisesti?) ent. Neuvostoliitossa. Ja Kuusisen valintaprosessi taisi olla aika epäsuomalainen, ei sitä ainakaan kovin paljon kannatettu.
http://hikipedia.info/wiki/Otto_Ville_Kuusinen
EU-sta on ollut ihan mukavia kokemuksia, mieluusti näin kuinka Suomen Tulli otti turpiinsa, ja auto- ja viinavero oli pakko korjata järkevälle tasolle.
Osaisitko kuvailla missä kohden Lissabonin sopimus loukkaa Suomen perustuslakia?
Kaikki entisen itäblokin maat ovat tyytyväisiä kuuluessaan EU- ja NATOliittoon, toisin kuin kuuluessaan Neuvosto/Warsovanliittoon.
Suomenkin eräät asiat korjaantuvat ja varsinkin vahvistuvat, kun liitytään NATOliittoon.
poliitikot ei kuulu tänne, menkää muualle
tyytyväisiä vai eivät ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa että Suomi on menettämässä itsemääräämisoikeuden.
Suomi on enää kulissi äärioikeiston rahallapullistelujuhlissa, mitään maata ja kansaa ei enää ole olemassakaan, henki vielä meissä maatamme, EU ja muulta saastalta, puolustaneissa pihisee, mutta myyty on Suomi ja halvalla.
Miten itsenäinen valtio on esim. Neuvosto-Eestinä, verrattuan nykyiseen Eestiin, mikä ei kuitenkaan ole EU-Eesti!
Suomi ei tarvitse kaikissa asioissa itsemääräämisoikeutta, tehdään vaan niinkuin muut eurooppalaiset. Esim. alkoholilaki.
Maininta alkoholista, joku kirjoitteli jo vuosia sitten:
"Miten Suomi kypsytettiin EU:hun "
Joku toinen vastaa:
"...että miten Suomi kypsytettiin EU:hun?
Luvattiin kansalle halpaa viinaa! "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1089601
No, ihan asiaakin tuolta ketjusta löytyy.
sitä EU:n valtaa. Kuinka EU voi olla vieras valta, kun olemme yksi osa sitä kokonaisuutta?
Minullekkin markkinoitiin EU.hun liittymistä tarmokkaasti. oli Päteviä Valttikortteja tarjolla. ESM. kun meet Kanarialle lomalle, sun ei tarvii enää vaihtaa kaliisti Pesetoja. yms. tämä olikin suurimpia myynti puheita EU.n hydyistä yms.. ja kaikki IMPIVAARAN ns. KUNNON ihmiset ÄÄNESTIVÄT EU.hun liittymisen puolesta.. MÄ olin EPä-Tredikäs kun äänestin vastaan.. Onkon TEILLÄ DEMENTTIAA. vaiko Atzaleea?????
Kun Suomessa rikotaan kansalaisten oikeuksia ja tehdään vääriä tuomioita oikeudellisissa asteissa, on hyvä että meillä on tukena EU-oikeus. Siis ei todellakaan kannata tuudittautua siihen että täällä jotenkin ajetaan ykskantaan oman maan kansalaisten etua. Parempi siis olla osa suurempaa koneistoa, kun antaa oman valtiovallan mellestää mielensä mukaan.
Kyllä, häpeän myöntää äänestäneeni Halosta ja kadun sitä koko loppuikäni, mutta EU-päätös pitää.
tekemisistä.
Ei ne muut maat päätä suomen asioista vaan suomi päättää suomen asioista,EU globaalimmeista.Päätösvalta EU lla ja suomella kulkee rinta rinnan.
menee läpi niin koko maa menettää itsenäisyytensä.
Suuret maathan ne pääasiassa Suomen asioista päättää.
Ja mistähän Suomen asiasta voi olla kyse minkä suuret maat(mukaan lukien suomi päättämässä) päättää Suomen puolesta?
EU ei ole Suomen kansan valinta, vaan raha- ja valtaeliitin bisnes, josta maamme sinne pakottaneet poliitikotkin hyötyvät bisneskytköksin. Kansan rahat valuvat Sveitsiin ym veroparatiiseihin salaisille pankkitileille. EU on perustuslain vastainen.
Taidat sekottaa EUn amerikkaan,se vaan huono business EUlle jos se antaa enemmän kuin ottaa
se on ison rahan ja yhtiöiden oikeutta, työväestöä kyykytetään.
"EY-tuomioistuin laillisti sosiaalisen dumppauksen
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=512&Itemid=104
"Suomen demarit hiljaa
Näyttää siltä, että Suomen demarijohtoisen ay-liikkeen propaganda EU:n puolesta on perustunut EU:n luonteen totaaliseen väärinarviointiin.
Miksi SAK ja STTK vaikenevat tämän muuta Eurooppaa puhuttavan ongelman? "
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=536&Itemid=27
http://www.kaapeli.fi/~veu/artikkelit.htm
Ne menevät kasvottomalle suurbisnekselle monikansallisten riistoyritysten pankkitileille Sveitsiin ja veroparatiiseihin.
Työväestöä ei ainoastaan kyykytetä, vaan sitä ei äärioikeistolaiselle väelle ole olemassakaan. Ihmisillä ei ole mitään merkitystä. Teurastus tapahtuu siististi ihmisoikeuksien ja perusturvan eliminoimisella. Mitä enemmän ja kauemmin ihmisiä on työttömänä, sitä enemmän oikeisto saavuttaa tavoitteitaan, eli yksityistämistä ja kaiken alistamista bisnekselle.
Sen hintana ovat ihmishenget. Kaikkein puolustuskyvyttömimmät kärjessä.
Kansanmurhaa kauniimpaa nimeä tosiasioille ei ole.
Tiedotusvälineet ovat saman bisneksen omistuksessa, joten ne eivät tietenkään uutisoi sitä, minkä monet kyllä jo tietävät.
Ihmisten olisi välittömästi pysäytettävä äärioikeistolaisuus Suomessa. Hallitus rikkoo perustuslakia. Kenen luvalla ? Missä oppositio ? Miten nykyhallitus saa ottaa Suomen valtion nimissä velkaa monikansallisille suuryrityksille ? Hallitus rikkoo räikeästi perustuslakia.
Käytännössä köyhät eivät voi edes kokoontua Eduskuntatalon eteen ns. mielenosoitukseen, koska ei ole varaa matkustaa, ruokaa, eikä terveyttä. Tämäkö demokratiaa ?
Katsokaa nyt peiliin kaikki päättävissä elimissä työskentelevät, rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset ? Tätäkö te todella haluatte, ottaa vastuullenne pienen kansamme ihmisten henkiä ? Liian moni on jo poistunut oman käden kautta, tai kuollut suoraan/välillisesti köyhyyteen ja ahdinkoon. Ette voi vakavissanne pitää itseänne älykkäinä sen jälkeen mitä olette tehneet ja tekemässä ihmisille. Näin pienen kansan kuuluisi välittää omistaan ja pitää huolta kaikista. Nyt olette aikaan saaneet valtavan määrän kaaosta, pahoinvointia ja kuolemaa, ovatko ne monikansallisten suuryhtiöitten salaiset pankkitilit sen arvoisia ? Eivät varmasti ole.
Otatte älyttömät määrät velkaa Suomen valtion nimissä vain hyödyttääksenne kasvotonta suurbisnestä ihmisten elämien kustannuksella. Lopettakaa jo tekopyhyys ja ihmisten huijaaminen. Teilläkin on sielu ja se tulee olemaan todella raskas kaikkien puolustuskyvyttömien henkien painosta, kannattaisi lopettaa ihmisten tuhoaminen heti. Rakastakaa kansaamme, ihmisiä ja kotimaatamme, antakaa elämälle mahdollisuus.
Hallitus ottaa velkaa monikansallisille suuryrityksille Suomen valtion nimissä. Se pelaa aikaa kaiken yksityistämiselle ja bisnekselle alistamiseen. Suomi ei päätä Suomen asioista, vaan monikansalliset suurriistoyritykset mm. aseteollisuus, jonka osakkuuksia hallituksen ja eduskunnan jäseniltä löytyy.
Eikä EU sen kummemmin päätä mistään, vaan sen takana oleva monikansallinen suurbisnes päättää, siihen koko EU perustuu. Se ei lähtökohtaisestikaan perustu ihmisten oikeuksien ajamiselle tms. ne ovat vain maskeerausta ja tekosyy suuryritysten ahnehtia kaikki ja kaiken omistaminen loputtomaan kitaansa.
EU on maanpetos.
"Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa yhä useampi kamppailee toimeentulon alarajoilla. Luokkaerot ovat Suomessakin totta.
Työt ovat jakautuneet epätasaisesti; osalla ei ole töitä lainkaan ja monella työssäkäyvällä niitä on aivan liikaa. Vähävaraisten asema ei parane, on hallitusvalta keillä tahansa. Tämän päivän vasemmistopuolueet toteuttavat oikeistolaisempaa politiikkaa kuin oikeistopuolueet 70-luvulla.
Eduskuntavaaleissa ei ole kysymys hyvien ihmisten ja roistojen välisestä taistelusta eduskuntapaikoista. Muuttuvatko muka valitsemamme edustajat yhtäkkiä roistoiksi ja pelkureiksi? Kyse on siitä, ettei valta käytännössä ole niillä elimillä, joiden kerrotaan edustavan meitä, vaan markkinavoimilla ja niitä tukevalla eliitillä. "Edustajamme" vain siunaavat poliittisen ja taloudellisen eliitin "välttämättömiksi" julistamat päätökset.
Kaikkialla maailmassa hallitukset pyrkivät noudattamaan sellaista politiikkaa, etteivät "jatkuvan taloudellisen kasvun" nimellä tunnetut epäjumalat suutu. Ja nämä epäjumalat tapaavat suuttua kaikesta, mikä haiskahtaa työntekijöiden oikeuksien puolustamiselta, ympäristönsuojelulta, köyhien tukemiselta tai kuluttajansuojalta. Taloudellisesta ja poliittisesta eliitistä on tullut lähes täydellisesti toisiinsa sulautunut kokonaisuus, jonka intressit ovat yhtenäiset.
Hallitsevan eliitin etu on kuitenkin täydellisessä ristiriidassa kansalaisten edun kanssa. Kaikkialla maailmassa ihmiset haluavat yhteiskunnallista tasa-arvoa, toimivan sosiaalisen turvaverkon, puhtaan ympäristön ja mielekästä tekemistä. Vallanpitäjät sen sijaan ajavat tuloerojen kasvattamista, sosiaaliturvan heikentämistä, kulutuksen lisäämistä ja luonnonvarojen "tehokkaampaa" käyttöä ja talouskasvun kannalta toisarvoisten mutta inhimillisesti tärkeiden alojen, kuten hoitoalan, pitämistä matalapalkkaisina. Ja kaiken aikaa meille kerrotaan ettei vaihtoehtoja ole, että toisenlainen politiikka on mahdotonta. Elämme aikaa, jolloin uusi maailmanuskonto on markkinoiden diktatuuria ajava uusliberalismi. Ja kuten mihin tahansa uskontoon, myös markkinoiden diktatuuriin tulee uskoa kyselemättä."
http://takku.net/article.php/20070224154104801/print
asiat ovat juuri noin. Ihmisten jotka ovat eri mieltä bisnesuskovaisten kanssa ja ajattelevat kauaskantoisemmin, pitää nyt rohkeasti nousta vastustamaan kyseistä linjaa. Siinä asiassa kannattaa olla formuloita nopeampi. Ahneuden tuhokoneet eivät niin hidasta olentoa, kuin ihmiset ovat, kunnioita. Henkisesti viisaat uskaltavat olla puolustuskyvyttömien tukena ja heikompien puolella.
tai on käynyt, sitä saadaan, mitä äänestetään, niin tässäkin tapauksessa.
Vastako sen huomasit. Niin se on. Mä huomasin asian jo 1994, kun tämä kaikki alkoi.
Koetan vain kirjoittaa asioista niin, että muutkin sen ymmärtäisivät, ei ole minulle uusi asia tämä diktaattorimeininki Suomessa, olen vastustanut sitä aina ja tulen tekemään niin aina. Kaikki alkoi jo paljon aiemmin kuin 1994. Joka tapauksessa, nyt se kiire on hallituksen työkalu kaiken yksityistämiseksi ja bisnesuskonnon ainoaksi perustaksi kaikelle luomiseen. Taantumaa käytetään tekosyynä. Jatkossakin kansa tulee kärsimään, olot vain pahenevat, työttömien määrä lisääntyy, pakkolait säädetään ihmisten vapauden ja valinnanmahdollisuuksien kaventamiseksi.
Ihmisten köyhyyttä, joka on perustuslain vastaista, koetetaan täälläkin sivustoilla vähätellä esim. vertauksin ns. kolmansiin maihin, mikä osoittaa vain suhteellisuudentajuttomuutta, köyhyys ei ole vertailukelpoinen, se on erilaista eri maissa. Suomalainen miljoonan ihmisen köyhyysreservi on ajettu erittäin ahtaalle pakkolakien ja julkisen nöyryyttämisen, sekä väheksymisen avulla. Kuitenkin kyse on vakavasta asiasta ja perustuslakimme ohittamisesta. Siellä on säädetty RIITTÄVÄ PERUSTURVA JA TOIMEENTULO KAIKILLE SUOMEN KANSALAISILLE.
määrittelykysymys, mikä on riittävä perusturva, sen määrittelevät valitsemamme kansanedustajat ja hallitus ja heidän taustavoimansa.
hallitus ja eduskunta ovat kansalla töissä. Kai se perustuslakikin on nyt yhtäkkiä muuttunut niin vaikeaselkoiseksi , että siitäkin pitää alkaa vääntämään, että mikä se riittävä perusturva ja toimeentulo on. Tähän mennessä siitäkin on selvitty järjellä. Sanotaanko nyt ihan selkokielellä, että riittävä tarkoittaa: kunnon ruokaa, asuntoa, vaatteita, palkkaa, kaikkia ns. pakollisia terveys- ym menoja ja ennenmuinoin työhön kuului palkallinen lomakin. Palkka oli jotain mitä nimitettiin tienestiksi ja siitä piti jäädä säästöönkin, että sillä voi ostaa myös sitä omaisuutta, kuten taloa ym
Kyllä kansa sitten ilmoittaa, jos tulee liikaa perusturvaa ja toimeentuloa. Ei me olla ahneita.
"Kyllä kansa sitten ilmoittaa, jos tulee liikaa perusturvaa ja toimeentuloa."
Kansa(enemmistö) on nyt äänestänyt valtaan sellaiset edustajat joiden äänestäjät ovat ilmoittaneet, että nyt on liikaa perusturvaa ja toimeentuloa. Äänestäjät sen osin päättää, sitä saa mitä äänestää, nyt on äänestetty näin(Itseasiassa näin on äänestetty jo vuodesta 1987 alkaen ja toimeentulotuet yms. ovatkin ostovoimaltaan alempana kuin 90-luvun alussa.