a) työttömyydessä
b) väestökadossa
c) korruptiossa (lähde KH kokous 17.8. klo 16.00)
Iisalmi Ylä-Savon ehdoton
8
631
Vastaukset
- jo tiedossa,
mihin se älytön kepun äänestäminen johtaa.Paska on jo housussa.
- oli mukana
kokoomuksen Eestilä, jonka sukulaiselle pedattin oikea untuvavuode työuran loppuun saakka. Asia oli jo selvää pässinlihaa silloin kun Ikonen valittiin vs. koulutoimenjohtajaksi. Samalla varmistettiin kokoomuksen myötämielisyys tuleviin koviin veroäyrin nostoihin. Ko. henkilölle tonkimalla tongittin perusteita mahdollisimman suureen palkkaan;näin saatiin varmuus esitykseen Kauppis-Heikin koulun yläasteen siirtoon Juhani-Ahon huumekoulun yhteyteen heti kun Juhani-Ahon koulun remontti on saatu päätökseen. -Luulevatko Iisalmen virkamiehet kuntalaisten olevan niin pöljiä että eivät tajua tällaisia yksinkertaisia kytkentöjä.-Ei näy säästöt olevan mielessä kun tällaisia päätöksiä veivataan! Mafia on senverran yhtenäinen että sitä vastaan voidaan äänestää vain jaloilla; tiedoksi nuorille elämänsä alussa oleville! Seppo Räty sanoi aikanaan että Saksa on paska maa. Iisalmi on paska kaupunki ja pysyy. Seuraava kaupunginjohtaja on jo valittu.
- pitää huolta
oli mukana kirjoitti:

sukulaisistaan
- ole kuin yksi ihminen

Hakemaan ko. olevia virjoja oli kysymys opettajan virasta , kansalaisopiston rehtorin virasta tai koulutoimenjohtajan virasta. Aiemmin sama koski myös ympäristökuntia kuten Pyhäsalmi , eikö tämä samainen henkilö pyörinyt jonkin aikaa myös siellä. Olipa mikä virka tahansa haettavana niin eipä sinne löydy kuin yksi hakija ja kukas se muu olisi kuin Ikonen.
- TäysHurja
ole kuin yksi ihminen kirjoitti:
Hakemaan ko. olevia virjoja oli kysymys opettajan virasta , kansalaisopiston rehtorin virasta tai koulutoimenjohtajan virasta. Aiemmin sama koski myös ympäristökuntia kuten Pyhäsalmi , eikö tämä samainen henkilö pyörinyt jonkin aikaa myös siellä. Olipa mikä virka tahansa haettavana niin eipä sinne löydy kuin yksi hakija ja kukas se muu olisi kuin Ikonen.
laittoi kas kummaa toukokuussa virat säästösyistä ulkoiseen hakukieltoon........
Että vanha konsti puri jälleen. -Sitäpaitsi Ikonen haki Iisalmessa kolmelle koululle rehtoriksi; Kauppis-Heikki, Juhani-Aho ja Kangaslampi. Opettajat eivät huolineet missään nimessä! Mutta Kansalaisopistossa ei montaa päätoimista opettajaa ole..
Koulutoimenjohtajan virka on periaatteessa oto-virka mutta kun siihen liittyy nyt myös päivähoito 1.10.alkaen niin.......kohta on paskakylässä eliitin perillisten päiväkodit ja rupusakin jälkeläisten päiväsuojat. - ope yhdeltä koululta
TäysHurja kirjoitti:
laittoi kas kummaa toukokuussa virat säästösyistä ulkoiseen hakukieltoon........
Että vanha konsti puri jälleen. -Sitäpaitsi Ikonen haki Iisalmessa kolmelle koululle rehtoriksi; Kauppis-Heikki, Juhani-Aho ja Kangaslampi. Opettajat eivät huolineet missään nimessä! Mutta Kansalaisopistossa ei montaa päätoimista opettajaa ole..
Koulutoimenjohtajan virka on periaatteessa oto-virka mutta kun siihen liittyy nyt myös päivähoito 1.10.alkaen niin.......kohta on paskakylässä eliitin perillisten päiväkodit ja rupusakin jälkeläisten päiväsuojat.Eipä ne missään työpaikassa alaiset määrittele sitä, että kuka sinne tulee esimieheksi, joten lopeta tuo paskan levittäminen
- Heko, heko
ope yhdeltä koululta kirjoitti:
Eipä ne missään työpaikassa alaiset määrittele sitä, että kuka sinne tulee esimieheksi, joten lopeta tuo paskan levittäminen
Kyllähän rehtoriehdokkaat kävivät esittäytymässä ja opettajakunnan mielipidettä kysyttiin. Yhdellä noista kouluista on rehtorina henkilö, jota opettajakunta pyysi tehtävään. Ja hyvä rehtori saatiinkin.
- Kuntalaiset
oli mukana kirjoitti:
kokoomuksen Eestilä, jonka sukulaiselle pedattin oikea untuvavuode työuran loppuun saakka. Asia oli jo selvää pässinlihaa silloin kun Ikonen valittiin vs. koulutoimenjohtajaksi. Samalla varmistettiin kokoomuksen myötämielisyys tuleviin koviin veroäyrin nostoihin. Ko. henkilölle tonkimalla tongittin perusteita mahdollisimman suureen palkkaan;näin saatiin varmuus esitykseen Kauppis-Heikin koulun yläasteen siirtoon Juhani-Ahon huumekoulun yhteyteen heti kun Juhani-Ahon koulun remontti on saatu päätökseen. -Luulevatko Iisalmen virkamiehet kuntalaisten olevan niin pöljiä että eivät tajua tällaisia yksinkertaisia kytkentöjä.-Ei näy säästöt olevan mielessä kun tällaisia päätöksiä veivataan! Mafia on senverran yhtenäinen että sitä vastaan voidaan äänestää vain jaloilla; tiedoksi nuorille elämänsä alussa oleville! Seppo Räty sanoi aikanaan että Saksa on paska maa. Iisalmi on paska kaupunki ja pysyy. Seuraava kaupunginjohtaja on jo valittu.
Oletteko tosiaan niin pöljiä, että suostutte kaikkeen. Mutta arvatkaapa kuka hakee kaupunginjohtajan virkaa sitten kun se tulee hakuun. Yksi nimi on ainakin varma, joka on hakemassa. Mutta kumpi saa sitten onko se K-T. I vai viltikka pelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221691
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658